IRC-Galleria

Oon vihdoinkin päässy leikkimään vaalikoneilla ja ilokseni humannu että ne ovat kehittyneet aika paljon. Saan omikisi ehdokkaiksi lähinnä liberaaleja ja kokoomuslaisia muutamalla hurrilla maustettuna.

Joku ehkä tietää että Ranskassa on kohta presidenttinvaalit, ja toisena pääehdokkaana on Senegal Royale. Hän on vaaliluoauksensa ovat ihastuttavia, hesarin toimittajaa lainataakseni se on kuin joululahjalista joulupukille - yhtä vilpittömän naiivi ja mahdoton. Koko sadan kohdan ohjelmassa ei löydy yhtään kohtaa josta en olisi täysin eri mieltä ja se on hyvin se. Mutta näin vaalien kunniaksi, oma joululahjatoivelistaani:

1) Kaikki verot alas: Alkoholivero, kiinteistövero, palkkavero, elintarvikeiden alv.. you name it. Verotuksessa pitäisi siirtyä tasavero-malliin jossa verotaso olisi aluksi 25% ja vähenesi sitten pikkuhiljaa vaikkapa nollaan.. Verot ovat yhteiskunnan syöpä, systeemi joka kierättää rehellisesti ansaitut rahat byrokraattien likaisten sormien kautta. Jokainen ihminen tietää parhaiten itse mitä hän haluaa rahallaan tehtävän, ei hänen tarvitsevalita edustajaansa rahojen käytön suhteen.

2) Kirkko ja valtio erilleen. Vaikka olen suuresti nauttinu seurakuntani sunnantaiaamiaisista, neljän päivän ortodoksileiristä kesken intin ja niin edelleen, on minun mielestä silti väärin että jotkut uskontokunnat saavat erikoisoikeuksia toimintansa suhteen. Ei enää verotusoikeutta. Hautaamisen suhteen valtion ja kirkon välillä tulisi kyllä säilyttää. Se vaan on niin pirun tehokasta kun joku haluaa tehdä työtä lähes ilmaiseksi uskontonsa takia.

3) Suomen on liityttävä NATO:on ja luovuttava yleisestä asevelvollisuudesta. NATO:on täytyy liittyä koska ei koskaan tiedä mitä itänaapurissa ryssitään seuraavaksi. Miksi ostaa omia lentokoneita kun voi tulla osaksi Euroopan laajuista ilmatorjuntaverkkoa rakentamalla pari lentokenttää? Yleisen asevelvollisuuden voisi säilyttää sikäli, että jokainen joutuisi käymään taistelijan perustutkinnon, mutta sen voisi suorittaa omaa vauhtia. Eli heti kun on saanut tarvittavat pisteet, voi lähteä kotiin, jopa parissa viikossa. Koskee molempia sukupuolia. Jotta saadaan reserviin tarvittavat upseerit ja aliuposeerit, ne voidaan pitää vapaaehtoisesti pidempään, mutta heille ja kuuluu maksaa kunnon palkkaa ajastaan ja antaa inhimillistä kohtelua.

4) Ei ihmisten eriarvoista kohtelua. Ihmisten tulee itse päättää missä he asuvat, ilman että valtio ohjaa heidän päätöstään. Ei tulonsiirtoja kaupungeista maadeudulle, ei mitään pääkaupunkilisiä kelan avustuksiin.

5) Ei mitään tukea millekkään elinkeinosektorille. Mua vitut kiinostaa onko sun työpaikka kiinni jossain vai ei. Mä en ala kustantaa kenenkään ammattivalintaa.

6) Minipalkat pois. Esim. Ranskassa minipalkka on 56% mediaanipalkasta. Tämä tarkoittaa että kansalaien jonka tuottavuus on alle 56% ei saa töitä, ei pääse kehittämään taitojaan, lisäämään tuottavuuttaan, oppia uusia kykyjä, sopeutua yhteiskuntaan jne. Ilmankos maahanmuuttajat mellakoi, ne ei saa töitä koska ne on hinnoiteltu markkinoilta ulos, mutta heidän joutenolo kyllä kustannetaan.

7) Laillistakaa huumeet. Kaikki paitsi heroiini. Alkoon "pilvilinnatisiki", suhteelisen kova verotus ylilyöntien hoitoon. Hinnoitellaan rikolliset pois markkinoilta, vaputetaan poliisin resursseja, tuodaan lisää rahavirtaa valtion kassaan. Ja nautitaan elämästä!

8) Poistetaan kaikki subjektiivinen lainsäädäntö. Koira on yhtä syötävää kuin sikakin. Se ettei Suomessa olla perinteisesti syöty koiria on yhdentekevää kuin Tanja Saarelan peräpukamat. Jos Teemu Mäki haluaa tappaa kissan ja runkata sen päälle, niin sen täytyy antaa tehdä niin. Koulutetut voivat sitten itse päättää onko tämä taidetta vai ei, mutta oman omaisuuden tappaminen ei pitäisi olla rikos. Eläinrääkkäyksenkään ei pitäisi olla rikos, riittää kun on innokkaita kuluttajia vaatimassa lihantuottajilta mitä tahansa mistä he ovat valmiita maksamaan. On helppoa olla suvaitsevainen homojen jne. oikeuksien suhteen, mutta suvaitsevaisuus ei ole sitä että hyväksyy mielipiteet jotka ovat muutenkin melko yleisesti hyväksyttyjä, suvaitsevaisuus on sitä että voi elää sen kanssa kun omasta mielestä sairaiden ihmisten annetaan tehdä mitä ne haluaa, kunhan se ei vahingoita muita ihmisiä tai niiden omaisuutta.

9) Joo joo, Sipoo, Vantaa ja Espoo Suur-Helsingiksi. Tietysti.

10) Ei pakkoruotsia. Nej nej.

11) Ydinvoima on kans aika jees.

No tässä nyt on kaikki mitä tällä erää tuli mieleen. Kommentoikaa. Tää nyt oli juuri sellainen teksti joka on yhtä vakavastiotettava kuin levityskanava ;)

Kikka, Juice ja nyt Kirka... Enää Matti ja Teppo, Frederik ja Dingo yhdistettynä ilmastonmuutokseen ja Suomesta alkaa muodustua paratiisi.

Hautajaiset on kovin väsynyt tapahtuma. Vähän kun viettäis synttäreitä ilman että päivänsankari olisi paikalla. Venäläiset hautajaiset on hiukan erillaiset: koko suku juo vodkaa... Se on kaunis perinne, ellei satu olemaan kuski niin kuin minä olin. Mutta kuitenkin, pari sanaa vaaristani:

Viktor Nikolenko syntyi jossain Leningradin lähellä. Sit puhalettiin isoon pilliin ja vaari joutui saksalaisten vangiksi. Kulunut juttu, noinhan kävi about jokaiselle mun sukulaisista. No joskus sodan jälkeen vaari palas kotiseuduille Leningradin ympäryyskylille, wannabe-suomalaisia keskellä maailaman suurinta perhettä, Neuvostoliitttoa. No siell vaari kavereineen järjesteli tanssiaisia, jonne koko lähikylien nuoriso osallistui mitä nyt kolhoosiurakoiltaan ja viisivuotissuunitelmiltaan ehtivät.
Siellä vaari tapasi mummoni. Täti kertoi että vaarilla olivat tanssiliikkeet hallussa (kai sekin on yhtä hyvä syy avioliittoon kuin seksi, ystävyys, raha ja valtakuntien yhdistäminen). Alitajuntani yritti väkisin visualisoida ko. tapahtumaa, mutta sai aikaiseksi vain heikon kopion Jurassic Parkista. No minusta huolimatta, vaari vietti muutaman vuoden intissä (lue lisää vuodelta 2006), tuli pois ja meni naimisiin mummin kanssa (naiset eivät olleet kovin nirsoja siihen aikaan, yli kymmenen miljoona miestä oli kuollut muutaman vuoden sisään, vaarikin oli pari vuotta mummoa nuorempi). Ja heille syntyi poika. Kyllä, en tosiaankaan tiedä paljon heidän elämästä vuosilta 1945-1989. 89 oli se vuosi josta minulta on ensimmäiset muistikuvat joten kuittaan niitä edeltäneet vuodet sivulauseella jolla toteaan että vaari oli hieno mies, koska jäi huolehtimaan vaimostaan ja lapsestaan, vaikka mummosta oli tullut invalidi. Amen.
No kuitenkin, vuosi 89, setä oli sammnu rööki suussa äidin suvun mökille ja kärventyi mökin mukana. Ratsuväen lailla isän suku tuli apuun ja yhteisvoimiin alettiin pystyttää uutta taloa. Astun ovesta sisään ja näen vaarin tervaamassa lattiaa, isä ottaa minut kiinni ja nostaa ylös etten sotkeudu tervaan tai putoa rakenteillaolevan lattian reistä läpi. Vanhempani väittävät etten voinut muistaa mitään niin nuorena, mutta valemuistot ovat valemuistoja vain jos yleisö osaa epäillä niitä.
Suurin osa muistoista vaarista liittyy juurikin tuohon mökkiin.. isä ja Vaari kaivoivat minulle 3m x 3m lammen johon istutittimme yhdessä kaloja ja sammokoita. Niitä sitten kalastelin yhä uudestaan ja uudestaan joka viikonloppu. Keräsin päivän saaliin ämpärin ja päästin ne vasta myöhään illalla. Ei ollut mitenkään tavatonta että sain ongittua kalan jossa tunnistin monen aikaisemman onkimiskerran arvet.
Niin mä sitten vietin viikonloppuja mökillä kunnes vaari ja mummo muuttivat Suomeen 91. Mökkiviikonloput jatkuivat vielä 2 vuotta, mutta Suomesta alkoi saapua ns. humanitäärista apua. Päivä kotiin saapui suklaata ja sen sellaista pientä kivaa Suomesta jonka avulla lapset jaksoivat läpi elintarvikepulan. Minulle saapui lisäksi ekstra-apua isovanhimmiltani: leluja (turtles-action figure joka osas uida vedessä, mä olin niin kuul päiväkodiss viikon verran), banaaneja (niitä sai syödä vain yhden päivässä, ettei loppuis liian nopeasti kesken) ja tietenkin margariiniä (siitä ei saanut koskaan tarpeeksi, söimme sitä siskon kanssa sellaisenaan haarukoilla).

Nyt täytyy lähtee inttiin, mut mä jatkan tätä kunhan kerkiän...

Millaisia unia sokeina syntyneet näkevät?

Pete ja sen vitun dietti.. Ei voi edes ottaa paria drinkkiä mun kanssa... Joskus vanhuksena, kun suvun perintö saa hänet kiinni, Pete saa infarktin. Ensimmäinen ajatus jonka hänen päässään käy sen viiden sekunnin aikana sydämmen pysähdettyä kun hän on vielä tajuissaan on: Tää ei oo hyvä juttu, kun sydän ei toimi kalorit ei kulu läheskään tarpeeksi nopeasti.

Kse on intti-jargonia ja se tarkoittaa "koulutuksen suomaa etua" eli niitä kaikkia sääntöjen venyttämisiä jotka johtajakoulutuksen saaneet myöntävät itselleen. Heräämme aamulla kun yksikköupseeri taputtaa meita vuorotellen hellästi olkapäähän. Kun avaamme silmäämme, hän laittaa palan suklaata suuhumme (viikonloppuisin hänellä on mansikoita ja kermavaahtoa). Yksikköupseerin poistettua paikalle saapuvat hierojat, jotka hierovat nukkumisen aikana kipeytyneitä lihaksia. Tämän jälkeen on on silkkilakanat kuitenkin jätettävä taakse, ja siirrymme samettikylpytakeissamme alakertaan brunssille. Tukevan aamiaisen ja parin shamppanjalasin jälkeen siirrymme aamupesulle kylpylään, jossa poreamme on kaikkien ehdoton suosikki...

No ei ihan. Mut aamulla ei enää tarvitse valita hampaidenpesun ja kusemisen välillä. Ehtii tehdä molemmat.

Olen jo toista kertaa kolmen päivän sisällä sotkurakettina (sotilaskoti ottaa aina muutaman varusmiehen itselleen tiskaamaan ja tekemään muita hanttihommia). Jännä juttu tässä on se oettä olen Suomen ainoassa yksikössä jossa päällystöön kuuluva voi joutua sotkuraketiksi. Joten en olisi turhan katkera, sanon itseäni sotku-au:ksi.

Tänään olen paistanut noin sata kananmunaa. Sotilaskodin tädit kehuivat minun munanpaistotaitojani. Ei yhtään palannutta, ei yhtään kuivaa, kaikki sopivan paistuneita. Kyllä, aliupseeri on ryhmänsä kärkitaistelija asiassa kun asiassa.

Mutta armeijassa kun ollaan niin kuolema ja tappaminen on aina läsnä. Kävin hakemassa pari kahtia katkennutta hiirtä varaston hiirenloukuista. Sotkutäti ei uskaltanut. Hän olisi halunnut laittaa myös samantien uudet juustot loukkuihin. Minä selitin että entisen hiiren veret täytyy ensin pestä pois, jotta seuraavat hiiret uskaltavat tulla ansan lähelle. Viritin loukut. Se on sitä tappajan vaistoa.

"Pahinta on että heidät on unohdettu ja he tietävät sen. Heidän tuttavansa ovat heidät unohtaneet, koska jokaisella on muuta ajattelemista - sehän onkin ymmärettävää. Eivätkä heitä muista nekään, jotka heitä rakastavat, koska näillä taas on uuvuksiin asti jouksemista ja suunittelemista yrittäessään saada heidät pois. Sekin on aivan luonnollista. Ja kaiken lopuksi tuntuu siltä, ettei täällä oikeastaan kukaan kukaan pysty ajattelemaan ketään. Ajatustensa todellinen omistaminen jollekulle merkitsee näet hänen ajattelemista joka hetki, ja niin ettei ajatusten kiinteyttä häiritse mikään, eivät taloushuolet, ei kärpästen surina, ei aterioiminen, eivätkä kiihkeät halut. Mutta kärpäsiä ja kiihkeitä haluja on aina. Sen vuoksi elämä on vaikeaa elää. Ja leirin asukkaat tietävät sen hyvin." -Albert Camus, Rutto.

Joskus kirjoittaminen tuntuu niin turhalta, maailmassa on elännyt tuhansia minua fiksumpia ihmisiä, kaikki mitä elämästä voi sanoa on hyvin pitkälti sanottu jo.

Te jotka lähdette inttiin huomenna. Voimia teille. Muistakaa että kaikella on tarkoitus, muttei millään ole merkitystä. Se loppuu joskus. Otan osaa.

Siis kertakaikkiaan, kyl mie kaiken kestän, kuin Marja-Liisa Kirvesniemi konsanaan. Mä olen yks vitun teräsmies. Muistan kuinka rakkaassa norssissa sai olla joka kurssilta poissa 10 tuntia ilman mitään syytä. Jos oli enemmän, joutui kurssilta pois. Kaikki käyttivät sääntöä ahkerasti hyväkseen, tunneilta oltiin pois niin usein kuin mahdollista. Aliupseerikurssilta saa olla tietyn määrän päiviä poissa, sairauden tai motivaation puutteen takia. Jos ei kiinosta yhtään, niin voi käydä varusmiessairaalassa ja sanoa taikasanan kuten selkäkipu tai heikot polvet. Ei ole pakko jos ei halua. Ketään ei kiinosta olla aliupseerikurssilla, siispä selkäkipu on varsinainen kansatauti. Ihan kuin norssissa, ihmiset laskevat sallittujen poissaolojen määrä ja sen milloin ne kannattaisi pitää. Miksi helvetissä en ole käynnyt vielä kertakaan sairaalassa? Siinä on itsetutkiskelun paikka aamuyön tunneiksi.

Sää on ainakin suosinut, nytkin voisi sataa räntää.

Olen niin vääräässä iässä täällä. Kunpa olisin taas yksitoista. Olisin ihan onnesta soikeana sotaleikeistä, telttailusta ja oikeista aseista. Eikä ois tyttöjäkään häiritsemässä. Helvetin YK ja sen lapsisotilaat kieltävä sopimus.

Sain viikolla jalkaväkimiinakoulutuksen. Se meni näin: aseta miina maahan, naamioi se, odota kymmenen vuotta, kyllä joku lapsi löytää sen.

Kuka väittää opettajan ammatin olevan naisvaltaista? Mitä muuta kun opettajia ovat maanpuolustuskorkeakouluista valmistuneet kouluttaja-upseerit? Pitävät oppitunteja ja koulutusrasteja. Työ on tehty kylläkin aika helpoksi: laki määrää erikseen että heitä on toteltava, epäsuostuisin oppilasaines on karsiutunut pois jo ennen intin alkua, luokkakoko on kahdestakymmenestä alaspäin, palkka on päälle 2000e + lisät. Ja me oppilaathan olemme aivan kuin kymppiluokkaa käyviä teinejä: kiinostus nolla, mutta valtio pakottaa.

Intti tekee mallikelpoisia kansalaisia. Kas siinä jännä argumentti yleisen asevelvollisuuden puolesta. Nuoret miehet ryyppävät eniten, aiheuttavat eniten liikenneonnettomuuksia, johtavat rikostilastoja, tekevät eniten itsemurhia... Rajuu touhuu.

Lasken viikkoja
lasken päiviä
lasken tunteja
jossen laske, mistä tiedän niiden vähenevän?
Siispä lasken.

MItä tein itsenäisyyspäivänä? Söin surkean aamupalan, pyöräilin 12km, ryömin metsässä seitsemän tuntia. Erään poteron reunalla kahdeksan leppäkerttua seurusteli nurmikossa. Lomille on 8 päivää. Jos tulitus olisi taounut hetkeksi, olsin varmaan kuulluut kun he huutaisivat minulle: "Aamuja!"
Putsasin varusteet ja itseni metsän hajusta. Söin surkean lounaan. En edes vaivatunut katsomaan mitä päivälliseksi oli. Jouduin päivystäjäksi, otin humaltuneita varusmiehiä iltavapaailta vastaan. Yksi lähti putkaan, pari muuta esitutkintaan. Hauskaa joulua kasarmilla, mielummin te kuin minä.

Yksi klishee mitä läheiset toistavat varusmiehille on "se menee ohi ennen kuin huomatkaan". Aika jännä. Kun on intissä, aika matelee ja jokainen päivä tuntuu ikuisuudelta. Voitte kuvitella miltä elämä tuntuisi vaikkapa lukiossa jossa on kuudentoista tunnin päivät. Toisaalta, kun nyt katson TJ-kalenteria, huomaan että lähes puolet on takana. Puoli vuotta! Ei se jälkeenpäin tunnu niin pitkältä ajalta. Ja miten se voisi tuntua, jokainen päivä on samaa harmaata massaa. Ei mitään mihin mieli voisi takertua, luoda kronologisen kertomuksen menneestä, saada mitään perspektiiviä ajan kulumisesta. Juuri näin haluan viettää parhaita nuoruuden vuosiani.

Yhtä vitun clerasil-mainosta koko leirielämä.

Noniin, kuka urpo oli laittanut naisten hajuvettä mun tyynyyn? Melko kekseliästä.

Kuukauden putki armeijassa on takana. Suurin osa siitä oli metsässä, joten en kauheasti päässyt purkamaan sydäntäni nettiin. Mutta tein muistiinpanoja, tein niitä ahkerasti. Suurin osa on kirjoitettu aamuyöllä vartiovuorossa, välillä lyhdynvalossa, välillä kännykänvalossa. Tässä ne tulle, kronologisessa järjestyksessä, kaikki muistiinpanot kuukauden ajalta muokkaamatta ja sensuraimattomana, kaikki vastuu on lukijalla.

Miltä tuntuu olla kuukauden poissa? Aika lailla maanisdepressiiviseltä. Tai ehkä naiset kokevat samaa vaihdevuosien aikana, en tiedä. Välillä on ihan innoissaan, ei tässä mitään, tää kuukaus ja sit pahin on ohi. Väillä on vaan tyytyväinen jun saa vaan hengähtää, ruokaa ja lepoa lämpimässä teltassa. Koti on tarvehierarkiassa niin kaukana ettei etäisyyttä voi mitata edes laaseretäisyys mittarilla (luulen että se on syy miksi niin moni alkaa polttaa tai käyttää nuuskaa intissä. Saa itselleen yksinkertaisen riippuvuuden, jonka tyydyttäminen pitää ajatukset vain seuraavassa tauossa, eikä tarvitse ajatella muuta) Välillä taas mikään ei kiinosta yhtään: ei ole nälkä, ei väsytä: On vain briketti, kivihiilipölystä puristettu möykky, mahdollisimman helppo kuljettaa, varastoida ja polttaa. Ei liiku, ei tee yhtään mitään ennen kuin joku käskee. Puhsasta olemassa oloa vaille haluja ja tarpeita. Motivaatio on hukkunut jonnekkin metsään, tahtoisin kovasti löytää sen, mutta taskulampun käyttö on kieletty. Välillä tulee toivoton olo. Vielä 17 aamua, tämä ei lopu ikinä.
Mikään olotila ei kestä kauaa. Henkisesti tämä on kuin yrittäsi nukkua kivisellä maalla: mikään asento ei ole hyvä, stä on vaihdettava jatkuvasti. Mutta on nukuttava. Pakko nukkua.

Naisten käsilaukut on mainioita. Niihin mahtuu niin paljon kaikkea. Ne jää toiseksi vain sirpaleliivin etutaskulle, se on varsinainen logistiikan ihme, siinä kulkee koko elämä: kirja, tasovälineet, muistiinpanovälineet, pakkipussit, lusikkaharukka, kertakäyttöhaarukat, päivän ravintolisät (suklaata), kännykkä, taskulamppu, kartta, kahta eri nuuskaa (tavallinen ja lakritsinmakuinen), kompassi, ja kaikkee muuta...

Ne jotka ovat lukeneet psykologiaa lukiossa muistavat varmaan sen kokeen jossa joukko kadulta poimittuja ihmisiä laitetaan vankilaan, osa vartijoiksi, osa vangeiksi. Kaikki kokeseen osallistujat omaksuivat roolinsa hyvin nopeasti ja koe jouduttiin keskeyttämään parin päivän kuluttua vartijoiden ylilyöntien takia. Varusmiespalvelus on tämän kokeen jatkoa. Vartijoiksi tulevat ne jotka ovat olleet ensin vankeina puoli vuotta. Heille annetaan monta laillista keinoa tuottaa vangeille mielenpahaa. On myös monta laitonta keinoa tuottaa mielipahaa ja sitä tehdään kun tutkijat eivät ole näkemässä. Kuukauden sisään minäkin saan vartijan hierakisen aseman. Onneksi minulla ei tule olemaan vankeja vartioitavana. Olen jo nähnyt intin tuovan minun (ja kaikkien muidnekin) huonoimmat puolet esille. Olen muuttunut laiskaksi olennoksi joka valittaen tekee niin vähän kuin mahdollista. Itsetuntoni romahtaisin jos muuttuisin vielä kusipääksi joka kiduttaa ihmisiä vain sen takia että se on mahdollista.

7447 5857 lähtö
30-90 I
30-60 I 20
47-80 III 20
(TJP 32-50 I 30)
47-80 IIII
48-50 I
-11 -23 TJP 7436 5834
+9 -41 SP 7456 5816

Lilleri Lalleri punkalla makasi,
Lilleri Lalleri punkasta putosi,
Lilleri Lalleri palaksi hajosi.
Ei sitä ole koko Suomen maassa
joka Lilleri Lallerin parantaa.
Ei yksikään laitos sen psykeettä kasaan saa.
Jätkä hajos. Huh huh! Rajuu touhuu.

Jatkuu...