IRC-Galleria

Eilen, (perjantaina) työvuoron venyessä aina pitkälle yli puolenyön, mietin mitä tehdä tuon aiemmin mainitsemani dilemman kanssa, elikkäs pyöräni. Tai oikeammin sen mutterikasan joka joskus oli pyöräni.

Jos kasaisin sen alkuperäiskuntoon seuraisi siitä vittuilua.
Jos taas odotan osien valmistumista seuraa siitäkin vittuilua. Ei ole helppoa. Järkevänä miehenä tein nopean päätöksen. Kuuntelen mieluummin vittuilua ja nautin ajamisesta kun kuuntelen vittuilua ja kärsin muiden ajamisesta.

Se on myönnettävä että sen verran on kusta päässä allekirjoittaneella että jos jotain päätetään, se tehdään. Aikaa tai paikkaa katsomatta. Siksipä kun työauton keula tavoitti lopulta kotoisan Riihimäen ja kellon näyttäessä tuolloin 02.00, otin itselleni uuden suuntiman. Pyörätalli.

Pyörä pukille ja palapeliä kokoon. Harmaita hiuksia ja ennenaikaista kaljuuntumista estääkseni olin lajitellut osat hyvin ja työ kävikin melko ripeästi. Tunnin sähellyksen jälkeen olinkin onnistuneesti piilottanut katteiden sisään tuhansia kilometrejä sähköjohtoja, erinäisiä antureita ja releitä.
Olen siis yhtä pätevä kuin insinööri Japanista.

Puolituntia lisää ja olin onnistuineesti kiinnittänyt pyörään mm. tankin, jota en vastoin kaikkia ennakko odotuksia ja karman lakeja onnistunut tiputtamaan lattialle. Outoa! Kaikki meni kohtuullusella vauhdilla paikoilleen ja kellon näyttäessä 04.00 oli pyörä valmis! Avain virtalukkoon ja vehje käyntiin. No ei ihan. Pitihän se arvata! Ei kaikki voi mennä putkeen. Koskaan.
Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut mitään vakavaa. Akku oli vain päässyt tyhjenemään pitkän "talven" aikana. Siispä hakemaan laturi töistä ja akku lataukseen.

Aamulla sitten räjähtää! Jos on hyvä keli niin pyörä räjähtää käymään ja jos on huono keli, räjähtää luonnollisesti kuljettaja!!!
Nyt nukkumaan.