IRC-Galleria

en jaksa seistä ilman sua.... aurinko anna voimaa näille juurille, hymylle alusta

'nouse jo neitonen mustana mullasta

tyhjää sanat kaikuu seinistä, kuka sinä olet? miksi oot tääl? mitä sä ittelles teet? elina
irvistä. hyökkää uuteen iskuun. kyllä sun on saatava se elämä kiinni

mut ei helpota.. ei tunnu paremmalta.... vaikka kirjoitan. vain hetkeksi. sitten se iskee taaas


'älä älä itke, alta alta hinnan, minä minä kuulun maahan joo, peikko peikko seisoi vieressäni joo, eessä eessäni itki hevosen lapsi.. tulitin tulitin en osannut en yltänyt, olen vielä täällä alhaalla maassa. kaikki muut on jo saanu kiinni oljenkorsistaan, mutta ne hyppi jo paljon aiemmin.

ei o nyt aika kenenkään pelastaa sua. nouse nyt jaloilles akka.

mitä sielu ymmärtää.? ei mitään.
olen alla päin just näin.
sun takia sun kanssas tahtoisin kirmata kaupungilla. olla osa valoa

tunnistan luuserin kun näen sen. tunnistan sen sisimmässäni nyt.
olkoon. valo olkoon. luuseri olkoon yksin.

bad example huh..? yea it's better you dont see me again...

pahoja tunteita.. en voi näyttää kellekään.
en millään. työnnän, tungen sitä mielluummin vaikka korviin tai kainaloihin kuin näytän niitä kellekään.
sitten olen niin täynnä paskaa että se näkyy ulos päin.

nyt ois tyhjää tilaa sanoille. meni jo. eipä ollu kynää.
ei oo sanaasananvaltaa vaan valtavastipaskaasisälläjokapäivä................................

iha saakelin raukka
sieluni on poloinen homo.
empä tuu teillä käymään pitkään aikaan.
en varmana tuu.
kun en mä osaa käyttäytyä.
on helpompi piiloutua.

pikku outi kysyi
-mikä elinalla on?

...nii... mikäköhän elinalla on? neuroosi elina se vaan on.

Käytiin täti tiinan luona. ja sit kun jäätiin siihen katsoon telkkaa niin saatiin haukut päälle. (noinko te tulette kylään, istumaan katsomaan telkkaria, eikö teitä kiinnosta meidän kuulumiset pätkääkään? jne.) aattelin ensin että sillä on varmaan ollu vaikee viikko takana ja on puhki ja burn out kun se rupes silleen vauhkoon. mä yritin ymmärtää sitä ja aattelin että ai en tiennyt että se on noin partaalla.. kuuntelin sitä tiinan sana sadetta, koitin nyökätä ja ymmärtää. lopulta murtui mun täydellinen tasapainoisen ihmiselämän ulkokuori ja rupesin vollottamaan.

yritin niellä sitä kritiikkiä. yritin vain hymyillä ja piillottaa myös sen pahan olon itseeni. mutta en voinutkaan ja itku pääsi esille.

mä inhoon kaikkea juuri nyt. paitsi annia.



"sun pitäis puhua jollekin, mennä terapiaan.."

ei ne voi mun tekoja ymmärtää. ei ne voi. siks en voi kertoa kellekään. siks en voi puhua.
ei ne voi ymmärtää miks mä tän kaiken kestän. miks mä en jo lähde.

kuristaa kurkusta niinkuin jussia aikoinaan
vittuku tikkuku tikuiks menin



tulla vierailemaan oli paha idea. toisaalta hyvä. siis enhän mä muuten olisi näitä tunteita vieläkään purkanut. tai itse tajunnut kuinka suuri kasa paskaa siellä jossain sielun alla, sydämessä on. pahaa oloa.
kuinka paljon olen toisten likapyykkiä pessyt.

en tiiä.
tuntuu kuin ois siivet nypitty pois tältä muutenkin luseri kärpäseltä. vaikka oikeessahan se oli.
voimat vei.

se mikä saa mut hymyilemään nyt on kun anni sano etta voitas muuttaa yhteen me kaks. heh

arvostan todella kaikkea mit tiina sanoi ja sitä että se sanoi sit että se välittää musta ja rakastaa mua ja on huolissaan mun sielusta. heh. mutta minä pelkään sitä.

valoa pakoon

olin aina sinun. sielussasi salainen. äiti. elämäni äiti. hajamielisenä juot. elämäni äiti. kasvosi käänsit. pois. oletko peloissasi? elämääsi pakoon yrität. pieni itikka lentäen kohti todelllisuuden valoa. kuolet sen takia..

suljen silmäni mutta näen yhä. en haluaisi sulkea mutta suljen yhä.

kuka kenet anteeksi antaa? suora saate taivaanrantaan
olin aina sun. kaipaus.. pohjaton 2,7 veressä saattaa. hipoo pää taivaan laitaa. - onnellinen nyt..? mutta minä vain silmäni suljen. - etkö näe kuinka onneton olen? vastaukset kirkkaina pöydällä seisoo. en jaksa enää väittää vastaan... se tapaturma tapahtuen sattui. sulkea silmiäni en tahdo. aika loppui poliisi paikalle saapuu k*nnissä olit minä silmäni suljin. olin aina sun. syyllinen olen tyttäresi olen kohti totuutta minä en tähän todellisuuteen sovi. sun elämään. jos sitä elämäksi kutsut. et kestä itseäsi.. sateessa hän huutaa anna jo olla anna elämän olla huusi sateen saatanalle kuulen kuinka sun elämänilo pakenee pitkin käytävien kaikuu pakenee pois. juokse juokse niin sä ehdit juokse läpi sateen kuule kuinka hän huutaa tykö jotain uutta joka aamu haluan silmäni sulkea, sulkea todella lujaa mutta kaiken näen niin selvästi sano että kaiken kiellät sano että tiedät missä olet ollut - en kiellä yhtään mitään.. murtuneilla rajoilla.. on mahdoton paeta. seison ovesi takana ovesi sieluun valehtele itsellesi vain kuin ei mitään tapahtuisi tai... jotain veressäsi liikkuu... lapsuuteni onnellinen loppu mahdollisuuksinesi maistat muistoja vaan elämä ei ilman ruostetta lopu. olin aina sun.

**

olin aina sinun.
sielussasi salainen.

äiti.
elämäni äiti.
hajamielisenä juot.

elämäni äiti.
kasvosi käänsit.
pois.

oletko peloissasi?
elämääsi pakoon yrität.
pieni itikka lentäen kohti todelllisuuden valoa.
kuolet sen takia..

suljen silmäni mutta näen yhä.
en haluaisi sulkea
mutta suljen yhä.

kuka kenet anteeksi antaa?
suora saate taivaanrantaan

olin aina sun.
kaipaus.. pohjaton

2,7 veressä saattaa.
hipoo pää taivaan laitaa.
- onnellinen nyt..?

mutta minä vain silmäni suljen.
- etkö näe kuinka onneton olen?

vastaukset kirkkaina pöydällä seisoo.
en jaksa enää väittää vastaan...

se tapaturma tapahtuen sattui.
sulkea silmiäni en tahdo.

aika loppui
poliisi paikalle saapuu
k*nnissä olit
minä silmäni suljin.

olin aina sun.

syyllinen olen
tyttäresi olen
kohti totuutta

minä en tähän todellisuuteen sovi.

sun elämään.
jos sitä elämäksi kutsut.
et kestä itseäsi..

sateessa hän huutaa
anna jo olla
anna elämän olla
huusi sateen saatanalle

kuulen kuinka sun elämänilo
pakenee pitkin käytävien kaikuu
pakenee pois.

juokse juokse
niin sä ehdit
juokse läpi sateen

kuule kuinka hän huutaa
tykö jotain uutta joka aamu

haluan silmäni sulkea,
sulkea todella lujaa
mutta kaiken näen
niin selvästi

sano että kaiken kiellät
sano että tiedät
missä olet ollut

- en kiellä yhtään mitään..
murtuneilla rajoilla..
on mahdoton paeta.

seison
ovesi takana
ovesi sieluun

valehtele itsellesi vain
kuin ei mitään tapahtuisi tai...

jotain veressäsi liikkuu...
lapsuuteni onnellinen loppu
mahdollisuuksinesi maistat muistoja vaan

elämä ei ilman ruostetta lopu.

olin aina sun.

might as well..
just play well...
she is five years
like I was then...

she wants to be the best
she says -your a soldier and im a princess...!

(i say) - there's no more princesses anymore..
can't we stop pretending so...?

there is no more soldiers in this world
can't we stop pretending that it's so..?

and she stopped...
to smile.

I'm a monster, I'm a monster
but I felt like I had to..

I was a monster.. I was a monster...
But I felt like I had to

***

When u was small u were crying all the time

And mama said it is worth living on... it is worth living on
look at your own father.... when all heroes die
kings live on

when I was small I was crying all the time
and papa sais it's worth the living...
and he died like a soldier shall

when all the heroes are dead
kings live on

when all the heroes are dead
kings live on

they where monsters, they were monsters
and we felt like we had to....

and they are monster ans they are monsters.....
But we felt like we had to.


//Laleh

***

Lika bra att leka bra
Hon va fem år
jag som då
Hon vill va det bästa
Hon säger: du soldat och jag prinsessa
Det finns inga prinsessor mer
Kan vi sluta leka det
Det finns inga soldater mer
Kan vi sluta leka det
Och hon slutar le
Ja, jag är ett monster
men jag kände att jag måste
Jag var ett monster, jag var ett monster men jag kände att jag måste

När du var liten grät du hela tiden
Och mamma sa att det är värt att leva
Det är värt att leva
Se på din egen far
När alla hjältar är döda lever kungar kvar
När jag var liten grät jag hela tiden
Och pappa sa att det är värt att leva
Det är värt att leva
Och han dog som en soldat ska
När alla hjältar är döda lever kungar kvar
Det finns inga soldater mer
Kan vi sluta leka det
Men de är monster
och de är monster
och vi känner att vi måste

karmivinta koskaan. kuulin kun radio puhui minulle. ja se puhui minun äänelläni.. yht äkkiä havahduin kun kuulin oman ääneni radiosta keskellä yötä. ja se ei ollut unta.

heräsin yöstä josta en tiennyt äidin selviävän.
havahtuessa tokkurassa huomasin omanlaisen äänen tulevan ympäriltä ja se ei tullut päästäni.
se oli selittämässä jotain tyyliin and this is my father and this is my mother and this is my little sister... ja sit se vaikeni hetkeksi, ihan millin hetkeksi kuin huomanneen minun nousseen pystyyn enkä nukkuneen enää.
sit musiikin rätinä jatkoi ihan niinkuin kesken kaiken jatkaen ja mainokset tuli....

tuo pelottava ääni joka vielä soi korvieni sisällä jonka olin juuri kuullut niin selvästi pelästytti minut niin että suljin äkkiä pois radion kuin saatanan kapistuksen ja jäin suu ammollaan tuijottamaan sitä.

ne sanat. tunnustelin niitä päässäni. kuinka olin ensin kuullut ne unen keskeltä ja sitten herännyt siihen ja kuinka ne edelleen tulvivat korvaani vaikka silmäni jo tuijottivat huonetta.
kuinka se oli mahdollista. eihän se ollut.

heräämisen kauhussa ensimmäinen ajatukseni oli oi ei! kuinka ne ovat voineet nauhoitata minua! minun unia! minun unissani puhuttua puhetta! kuinka se on mahdollista? kuka sen teki??

ja kun kauhukseni se vielä lakkasi, kuin hiipari livahtaisi piiloon, mutta liian myöhään, se oli aivan sairasta!

siksi en uskonut silmiäni enkä korviani vaan jäin vaan tuijottamaan radiota, onko tuo nyt pirun riivaama? onko kuolleet tulleet ahdistelemaan minua? oliko äiti kuollut nyt? nytkö se oli tapahtunut, tuliko ne hakemaan äitiä toisesta huoneesta, vai olinko minä hullu? koska kyllä tämä vielä niin todelta tuntui. pelottavalta. uskomattomalta.

vai oliko se radio? olin liian peloissani laittaaksini sen taas päälle. ääni muistissani kuului vielä niin selvästi. ihan kuin minä nauhoitettuna.

olin laittanut radion kovalle mennessäni nukkumaan, jotta en kuulisi kun äiti itki kovaa. se oli käyny kellarissa viiltelemässä ranteitaan ja tuli sit mun luo näyttämään niitä ja kysy että välitänkö mä yhtään. se oli aiemmin kutsunut ja kutsunut mua ja kun mä tulin sano vaan: Elina, soitas sairaalaan. minä kuolen tänään.
minä huusin ja vein sen kaikki kaljat. aiemmin me naurettiin ja luettiin anjan runoja.

Sydämmes suuri pohjaton tunne alkaa pikkuhiljaa tuntua.....
Huomenna se muuttaa.
Huomenna mun sänky on tyhjä.
human understanding.

Tähän asti olen sisäisesti hyppinyt ilosta. Vihdoinkin sitä minun elämäni puhetta!
Voin jo tuntea raikkaan ilman joka tulee sisään siitä rakosesta. Näen itseni valossa, pimeys ei peitä siliäni siltä tieltä enää......

Oksat pois. Siivet pois enkeleiltä. Sarvet pois piruilta. Tuuli pois purjeista. Aurinko pois taivaalta.
let my heart go.

iloa ja surua samalla aikaa.
turvaton olo. en tiedä polkaiskako? vaiko uppoanko?

Sielu sai luodista voimaa. Sielu sai syyt tärskymään.
Se luoti teki sielusta syyllisen. Se luoti lopetti jonkun elämän.

Siis joku kuoli siellä tänään. Vitun luuseri kun piti ammuskella.
Onko olosi mahtava nyt?
Pieni elämäsi on pilalla. Jonkun toisen katkolla.

Sielu sisäistäää syyllisyyden. Sielusi pahan hajuinen.
Nyt niitä on lisää. Enkeleitä. Tän maailman jättäneitä.

***

Mua suruttaa... ne lapset.
Ne meni kouluun. Ne ammuttiin.
Ne kääntyi ja ne ammuttiin.
Paha hitler kävi niiden kouluu. Pahan kasvot oli lampaan kasvot.
Vaatimattoman kasvot.
Sitten paha otti maskin pois kasvoiltaan viimeisen kerran.
Valmistautuen viimeiseen taistoon. Suu irvistyen viimeiseen huutoon.

Paha ihminen. Kylvää pahan siemenen.
Ja sitten se kuolee. Häviää oikeuden käsistä kuin kärpänen käsien välistä. Vapaa kuin perhonen. Se ärsyttää.
Se paska pääsi pakoon. Sen paskan ei olisi koskaan pitänyt syntyä.
Jonkun rakas lapsi... niille kävi pahasti.
Kamala vihasi jatkaa matkaansa yli maan, yli vuosien, niin moninkertaisena toisten sydämissä...

Miltä se tuntui? Käsi "jumalan aseena"....
Tunsitko paniikin kuumaa tykytystä? Inhimillisyyden pelkokerroin laskeutuen kasvoillesi? Pelästyitkö lasten kuolemaa huutavia kasvoja kun katsoit heidän verta ja kädessäsi tärisevää asetta?
Vai oliko se silkkaa tyydytystä? Sairasta euforiaa? Kun itsevarmasti marssit läpi koulun käytävää, tulittaen luokkahuoneisiin, tyynenä virnistäen kun ihmiset ympärilläsi pakenivat itse saatanaa. Kuka sinut loi?
Äläkä viisastele. Jokainen on kopio jostain. Jonkun toisen irvikuva..

Tunsitko säälittävän elämäsi täyttymystä? Loppua jollekin kivulle? Oliko viha oikeasti kipulääke?
Kun sitten vihdoin posautit tohjoksi sen kauniin pääsi.. sen sairaan pääsi.

Säälittävää. Vahva ihminen ei voi pelätä lohdutusta tai avun saamista. Syliä. Tai kuunnella sitä sisäistä nyyhkytystä.
Toisaalta, enhän minä sinua tuntenut... Kuka sinut loi?

Kävikö mielessäsi ollenkaan, että nämä ovat viimeiset hetkesi? Säälittävän elämäsi kohokohta, loppu huipennus. Mahtavan musiikin jylinää ennen esiriippua.
Vai alkoiko kätesi täristä? Alkoiko se vihdoinkin tuntua siellä jossain, se inhimillisyys? Jos ei niin olit todellakin psykopaatti. Jostain, ei tästä maailmasta. Tunnevammainen, ylimääräinen ihminen. Ihminen joka ei edes halunnut syntyä. Tässä on sun kiitos elämälle.

Tekee niin pahaa nähdä kun sä sieluton paska vilkutat kameralle siinä videossa jossa testaat asettasi. Kuin olisit kuka tahansa meistä. Sinulla oli paikka meidän keskuudessa. Mutta puraisit toisilta päät poikki.
Luulet varmaan olevasi joku. Erityinen. Niin sinä oletkin. Valitettavasti.
Toivon todellakin että Jumala on olemassa. Että paha saa palkkansa.

On outoa. En ole koskaan reagoinut näin. Toisten tragediaan. Tuntemattomien ihmisten kuolemaan. Mutta tunnen kyllä. Suren heitä oikeasti. Ainakin ajattelen heitä paljon. Tunnen vihaa ja vääryyttä. Avuttomuutta ja pelkoa toki. Kenen kasvot paljastuu seuraavaksi? Kenen sairas sielu.

Et kovin kauan elänyt aatteesi puolesta... se mua pelottaa. Olit niin.... ?
Kuka sinut synnytti? Kenelle olet uskollinen?
En tarkoita perhettäsi tai juuriasi. Mikä synnytti pahuuden sinussa?

No helpottiko? Huojentiko? Tyydyttikö? Saada pikku unelmasi toteen...
Kaduitko ettet saanut lisää osumia? Vai menikö päivä niin sanotusti putkeen, kun sitten vihdoin suljit silmäsi?

Oliko siellä ketään ketä et olisi halunnut vahingoittaa? Oliko siellä ihmisiä jotka olivat olleet hyviä sinulle tai tarpeeksi vahvoja silmissäsi, jotka omasivat oikeuden elää?
Sinä et tainnut rakkautta tuntea tuona hetkenä....
Entä se tyttöystäväsi... rakastitko häntä? Särkikö hän viimeisen myönteisen tunteen sinussa?

Mitä luulet niille sieluille tapahtuvan? Vai etkö todellakaan välitä? Entä itsellesi?
Oliko kaipuusi pois tästä maailmasta niin suuri että tuskin maltoit odottaa lakata tuntemasta mitään ja lakata olemasta mitään?
Mutta miksi sitten kaikki tämä? Jos et kerran voi palata? Vitun idealisti. Narsisti.

Saitpa itsellesi hyvän paikan helvetissä. Sinä olet joku joo. Joku erityinen siellä.

Eikös useimmille tule elämän virralla eteen päätöksiä
jotka tuntuvat vaikeimmilta kuin elämä itse?


Ehkä olen vain tottunut katsomaan tyynesti
todellisuuden hullua silmää.
Ehkä ummistan silmiäni ja totean katsovani televisiota.
”Eihän tää oikeasti mun elämää oo.”

Joskus herään siihen todellisuuteen kivuliaasti kiljuen.

Onko meillä kaikilla jotain kovaa koettavana
Jotain kauhean kaunista menetettävänä
Aina lopussa se tunne...

Viinapullo kyynelten äärellä.

Silloin sun silmät on kaukana.
Sä jonka oikeesti piti mun sydän omistaa
Kantaa suudelmillas halki elämän.
Pelastaa katseillas.

Oikeuttaa kaikki pahuudet maailmassa
Kunhan ne vaan pysyy siellä
ulkopuolella
ulvovassa tuulessa

Tuuli ilman omistajaa, ilman rakastajaa,
Tuuli on vain peto,
Raivollaan laukaten, pyyhkäisee maailman suruja.




tässä me vain makaamme käsikädessä

hengitetään jokaista hetkeä
kuin viimeistä
auringon kehässä

suru puree silmäluonten alla
en ole koskaan kavahtanut kuolemaa näin
näin lähellä
mun omassa elämässäin.





en tiedä enää ketä rakastaa..
kelle anteeksi antaa
en tiedä kenen syliin kaipaan..
en tiedä kauaksiko aikaa

on niin monet turhat yöt
aaltoni rantaasi vasten lyöneet
ei riitä päivät eikä yöt
kertomaan kuinka ne ovat minua sisältä syöneet

olen kuin tuhkaa vain
saa tuuli minut pois kuljettaa
olen tuntenut näin jo monta vuotta
turhuutta vastaan taistelen
en voi koskaan olla kylläinen.

vaikka olet mulle silkkiä ja kultaa
aina vaellan kohti tuskaa
sinä vain hetkeksi seisautat sen.

kun uusi taivas koittaa
avaan oven ja lähden kohta.
en jää edes sua kiittämään
ilman sua oisin särkynyt jää

sinun laisten raukkojen takia
minun ei koskaan tarvitse taistella.
anteeksi anna,
vaikken sitä ansaita taida.

Hulluus katsoo mua ikkunasta sisään.
Siitä pimeästä tahdostaan.
Katsoo ilman silmiä.
Minä itken ilman enkeleitä.
Kaipailen Annia.


yön pimeässä hiljainen
jokainen sana kuin paise
elämääni luikertaa mustia mustia matoja
jostain sanojen välistä
miten ne tänne pääsi?
kuin mustia nauloja
arkusta katoaa viimenenkin päivän valo
valon nälkä

ei kai se minun arpi ole paikattavana vaikka se arpi on nimeni muotoinen?


Rakastan kyllä. Mutta milloin sillä on ollut kellekään mitään väliä??

minä en jaksa enää
laulaa vaan.....

minä olen heikko.
sitä heikkoutta et silmilläsi nää.
voit tuntea sen
sisälläsi
vaikket haluaisi tietää
tunnet kyllä sen.
siks et ole koskaan onnellinen


***


Se on tapettu nyt.
Verta mun käsillä.

olet vain osa mun omatuntoa
tummunutta ja turta
mutta kyllä siihen kipu vielä kipiää.
olet aina osa sitä
katumusta ja tekemättömiä tekoja.

ulkona sataa ja sataa...
niinkuin sisälläni,
sielussani.

jaksanko odottaa
jaksaako tää maailma mut kantaa
jaksaako kukaan mua rakastaa
jaksanko tapella vastaan
tätä pimeää?


silti musta tuli ihminen
ja äitille hyvä sielueläin
vettä ja verta.
mikäs sen sakeampaa
kuin sitkeä rakkaus.


Silti en oikein ymmärrä...
Miksi haavalintu silmiäni tökkii...?
Ehkä minut pitää pelästyttää sisimpääni katsomaan
onko minullla viimeisiä sanoja sanoa tälle maailmalle...?


Öitä nyt, anna minun nukkua.