IRC-Galleria

Mä kipeänä. Onneksi oli muutenkin Veikon viikkolepopäivä. Käytiin vain vähän kävelemässä narun perässä ja Marttia auttamassa pusikoiden raivaamisessa. Veikon korvat pyöri kun vesuri jyrähti käyntiin mutta sitten alkoi kiinnostaa isojen poikien hommat. Ei se poika ainakaan koneita pelkää. Traktorithan ovat aina olleet pop ja renkaat täytyy käydä haistelemassa eli potkimassa.
Ovat sitten erehdyksessä lähettäneet väärän satulan eli Ansürin. Pistävät tulemaan oikean, joka olisi 100 £ kalliimpi, mutta saan sen hyvitystä tuon sähläyksen vuoksi.
Sami S tulee vielä sovittamaan satulan kun se tulee.
ne tietyt jutut alkoivat taas tänään vituttamaan niin paljon, että savu nousee korvista. Voi kun toivottu ratkaisu löytyisi pian.

Lönköteltiin ilman suuria tavoitteita kaikissa askellajeissa. Nyt ei vauhtia ihan hirveästi ollut, mutta enpä pyytänytkään muuta kuin että eteenpäin. Laukkakin oli mukavan rauhallista ja pyörivää paitsi takasuoralla kun halusi, ja sai kiihdyttää.
Metsästäjien hirvikiväärien paukut saivat molemmilta sydämet kurkkuun, mutta siitäkin selvittiin.
Oli taas ihan hirveän hellyydenkipeä. Kyllä mulla on vain niin ihana hevonen, että tippa meinaa tulla linssiin kun ajattelee, että se on todellakin mun. Vaikka välillä onkin ongelmia ja vaikka ähkypeikko on aina takaraivossa.

Eilen ostettu heinä kakkaa, ja joutuu nyt syömään ylivuotista vitskujen kanssa, ennenkuin jostain kunnollista löydän.
Satulan kanssa ongelmia. Perjantaina tulee edustaja katsomaan, ja englantiin jo asiasta viestittelin

Veikon "ihailensinua" ystävä K stunttaili radalla. Montén mm-aika oli ihan hollilla, sitä kovaa pari porskutti eteenpäin. Vekkulin korvat tikkuna eteenpäin kun oli niiin mieleistä hommaa.
En sitten malttanut täysin pysyä selästä pois kun laukkaaminen niin houkutteli. On sillä vaan ihana laukka.
Ja illalla sain sielä kokeilla Vilungillakin. Vilunki on ihan huippuheppa. Lämpenee laukan odotuksesta, mutta kun saa sen nostaa, niin jatkaa eteenpäin pyydettyä vauhtia kuin juna. Ettei tee niin kuin V, jolla vauhti tuntuu vaihde kerrallaa kiihtyvän koko ajan.
Mennään nyt maastossa monipallonivelellä ihan varmuuden vuoksi. Muuten kyllä ihan peruskolmipala käytössä.

Oli tehnyt ukarit myös ratsuttajalle. Ammattitaidolla ja yksipuolisella auktoriteetillä asia selvitettiin.
Kentällä oli vasempaan hyvä; oli hakenut jo laukassakin peräänantoon.
Oikean kanssa oli jouduttu työskentelmään oikein tosissaan.
Ei sitä ponia sitten koskaan näkynyt. Eipä olisi ihmisenkään elämä kivaa ilman jonkin sortin sosiaalista elämää, saati sitten hevosen.

Tunnilla. Veikko oli ihan mahdoton. 20 minuutin jälkeen kädet täysin maitohapoilla. Yllykkeeksi riitti ekaa kertaa tunnilla yhtä aikaa ollut H-tamma...Tai ainakin luulen niin.
Jälleen laukkaukareita ja kun ne bannattiin, niin täysillä maneesin päätyyn. Ja se täysillä on kuulkaa aika kovaa..
Hermostuin kerran ihan kunnolla ja lopetin neuvottelut herrahevosen kanssa tyystin.
Loppuraveissa oli kyllä sitten tosi hyvä; pehmeä, taipuisa ja tahdikas. Ihan kuin oikea ratsu.
Onneksi sain lupauksen että vanha ystävä ja PaimionPainiseuran jäsen L-poni tulee Vekkulin seuraksi aamupäiviksi aina silloin tällöin alkaen huomenna.
Eiköhän se mieli siitä vähän rauhoitu, kun saa taas harrastaa kreikkalaisroomalaista poikapainia. I hope...
Huomenna, luojan kiitos, on edessä sessio ratsuttaja S:n kanssa. Tai tiedänhän mä jo, miten siinä käy. Se toimii hällä kuin unelma.
Ehkä siinä joku vissi ero on, että hän on opettaja ja ratsuttaja ja minä mutapeltosuokkiämmä.

Pro Hevosessa oli juttua saksalaisista aktiivitalleista.
Milloinkohan meillä aletaan ymmärtää ja rakentaa vastaavia sen hden ja ainoan lisäksi.
Me oltaisiin varmasti Veksi kanssa ensimmäiset asiakkaat.

Eilen oli VeikkoVennamo taas porsastellut. Pukitellut ja ollut lentoon lähdössä.
Huoh. Saisipa pian paikkaan, jossa ei tarvitse yksin tarhassa kökkiä. Rauhoittuisi taas kummasti.
Tänään oli sitten vapari eli 45 min kävelyä narun päässä. Tai kävelyä ja kävelyä; lähinnä hevosen raahaamista narun päässä.
Oli sitten jätetty taas sunnuntai-iltana sapuskat antamatta.. Sehän onkin niin haastellista kaataa se ämpäri ruokakuppiin.
Ai mitenkä niin turhaantunut?

Lumenius lainasi emäntäänsä kokeilemaan onko liike puhdas vai ei.
Puhdas oli, muuten vain biorytmit ei nyt ole suosiollisia yhteistoiminnalle ihmisen kanssa tai pää hajonnut yksintarhauksesta.
Törmättiin hirvestysseurueeseen....

Kaikki vituttaa ja mättää. Veikko joko vaivainen tai tullut hulluksi. Minähän sitä jo olenkin.
Avoerokin varmaan kohta seurauksena tästä stressistä.
Nyt juuri, ei hevosen omistaminen ole yhtään kivaa.
Haaveilen talliista, jossa isot tarhat oikealla kokopäivätarhauksella, hyvää KUIVAheinää ja paljon, siisti nurkat kaikinpuolin ja kivoja maastolenkkejä.

Polle Koninkaulus mudassa yltäpäätä. Oli riehunut ja riekkunut tarhassa siihen malliin, että olisi sitten vetänyt sananmukaisesti turvalleen. Ja selälleen. Ja kyljelleen. Yksi elämän ihanista asioista on suihkuttaa liejuisen mudan peittämää hevosta ja todeta, ettei se siitä mihinkään puhdistu.
Valmiiksi pahantuulisena ei ratsastus juurikaan kiinnostanut, joten kiitollisena otin vastaan H:n tarjouksen käydä vähän köpsimässä maastossa.
Ajattelin, että rankan eilisen jälkeen, ei ongelmia olisi tiedossa edes ilman satulaa. Onhan V (aka törkyturpa) melkoisen maastovarma hevonen, ainakin useinmiten.
Sovittiin, että hölköttelee rennosti ja pari laukkapätkääkin voi ottaa.
Mutta koska mikään ei koskaan mene niinkuin kuvittelen, olikin tänään sitten toisenlainen päivä. Vesilätäkkö oli muuttunut vesihaudaksi eikä MIKÄÄN RATSUhevonen astu vesihautaan, vaan niiden yli hypätään. Ja kovaa. Ja korkealta. Ja lähdetään lapasesta sen jälkeen. Oli sitä satulaa tai ei. Pidä huivista kiinni Tatjaana, nyt mennään!
Takaisinpäin tullessa piti parivaljakon ottaa radalla ravia ja pieni laukka pätkä. Mutta täti teki erheen. Hän nimittäin imutti kun ei ravi näyttänyt nousevan. Silloin pieni suomenhevoinen vinkaisi, heilautti häntäänsä ja hävisi samantien horisonttiin - kiitolaukassa. Täti nielaisu ja tuskan hiki karahti otsaan. Teini tippuu ja tämä joutuu vastuuttomuudesta oikeuteen. Antaa lapselle mielipuolihevosen (ja vielä mielipuoli suomenhevoisen).
Kyllä pääsi helpotuksen huokaus, kun lopulta ratsukko näkyi palailevan retkeltään kutakuinkin hyvässä järjestyksessä.
Mutta koska edelleenkin elämässäni on kaiken tapana mennä suomeksi sanottuna perseelleen, päättikin Veikko että hänen ohittamisensa on erinomaisen hyvä syy polttaa päreet totaalisesti. Painovoimaa uhmaten tuo sorja suokki ponkaisi suoraan ilmaan, veti pään ryntäisiin ja heitti niin järjettömän megapukin, että vastaavia olemma aikaisemmin päässeet näkemään vain westerneissä. Siis niissä, joissa villejä mustangeja yritetään kesyttää.
Teinin täysin käsittämättömällä elastisuudella H ei maastoutunut vaikka tätin käsi jo astmapiipulla ehti käydäkin.

Ostakaa hyvät ihmiset suomenhevoisia. Ne ovat niin rauhallisia ja luotettavia ratsuja.