IRC-Galleria

salama vaan! eli terve itse kullekin malagasyksi! viikon suunnittelematon loma kielitaidottomana ja alkuun myos ilman paikallista valuuttaa (sita ku ei saa muualta kuin maasta ja kentalla ei ollut vaihtopistetta...) madagaskarilla sujui loistavasti. huomattiin johannesburgin kentalla etta meilla on madagaskarilla yksi valilasku ennen paamaaraamme antananarivoa eli paakaupunkia ja katsottiin kartasta, etta sehan onkin fort dauphin (toiselta nimelta tolagnaro) saaren etelakarjessa rannalla luonnonpuistojen kupeessa! silta istumalta paatettiin, etta sinne jaadaan ja otetaan myohemmin lennot paakaupunkiin. se osoittautui loistavaksi paatokseksi, silla rantoja ja luontoelamyksia nahampoanan luonnonpuistossa saatiin oikein monipuolisesti. kivoimpia mainitakseni opastettu paiva- ja yokavely, veneretki joella, vuoristovaellus, vesiputousretki, rantapiknik, hylkyjen ihmettelya, kahlailua kun aaltoihin ei aina uskaltautunut, helle viikon lapeensa... nahtiin mm. 5 eri lemurlajia (ne on kuin apinoita, elaa vain madagaskarilla) ja pikkukameleontteja ja erilaisia bambumetsia ja yhdensortin sademetsaa, hyvin vehreaa ja kaunista. tytoilla oli toisinaa kestamista ku tutkin ihastuneesti joka kukkaa ja puskaa:)


ranskan fraasikirja ja lonely planet ja ihanat, avuliaat paikalliset ja kyna, paperia ja elekielta apuna parjattiin tilanteessa kuin tilanteessa ja reissun kokonaisbudjetti ei ylittanyt 800 e (jarkevammalla lentojen suunnittelulla ois tiputtanut hintaa viel ainaki satasen) kun jos oltais otettu valmispaketti sademetsaan ois reissu ollut yli 1200 kaikkineen... ja taidettiin olla eettisiakin siina sivussa, ei yhtaan ylimaaraista automatkaa ja oppaina kaytettiin paikallisen kylan ihmisia, yksikin vaelsi kengitta st. pic louise -vuorelle ja takaisin 7 tuntia ilman kenkia. sellaisia ihmisia tukee mielellaan ja koyhyys madagaskarilla oli valtaisaa, jarkytti hieman kylla swazimaankin jalkeen. sunnuntaina lennettiin antananarivoon, joka oli vaikkakin saasteinen niin kaunis ja kiehtova paakaupunki. jos ei olisi tiennyt olevansa madagaskarilla, ei olis sijoittanut itseaan ainakaa afrikkaan, koska monet paikallisista nayttavat aasialaisilta ja kaupunkirakennukset keskieurooppalaisilta. tosi koyha maa, mut vaikutti hyvin valveutuneelta hivin ja lapsiseksiturimin ehkaisyissa kun katsoi katukuvan julisteita ja patsaita ja esitteita. ehdottomasti vierailemisen arvoinen tosi kiinnostava matkakohde tuo madagaskar! unelma tuli todeksi kun paastiin sinne:)

tanaan saavuttiin kapkaupunkiin, taal sunnuntaihin saakka. huomenna pigviinibongausta hyvantoivonniemessa, to toivottavasti robben islandille jossa nelson mandela oli vankina ja kuuluisalle poytavuorelle.

loppuun suuret KIITOKSET jokaisesta saamastani mailista ja pahoitteluni a) siita etta unohdin osoitevihkoni kivihakaan eika juuri kukaan ole saanut korttia koko reissultani b) siita etten ole paassyt aikoihin nettiin enka ehdi vastata maileihin kovin hyvin. olen tosi iloinen joka yhteydenotosta, suomi on paljon mielessa ja on kiva tulla kun kuulee etta on tervetullut ja ikavoitykin:) 10 yota, 9 paivaa, uskomatonta, ENSI viikolla Suomeen!

to 24.4 viimeinen tyogharjoittelupaiva! mennaan iltapáivalla pitamaan helmirukoustyopaja nuorten ryhmalle ezulwinin luterilaiseen kirkkoon, just metsastettiin helmia:) huomenna hlaneen katsoo kirahveja! toivottavasti nahdaan, enhan ma voi tulla taalta kotiin ilman kireahvien nakemista ja hinku kotiin ois! tyoviikko on mennyt hyvin, vaik vatsa ei ole oikein kunnossa. parasta oli tiistai-iltana tyokavereille jarjestamamme suomi-aiheinen kiitosjuhla, salmiakkia, lettuja, lakuja ja hapankorppuja kului ja letkajenkka onnistui:) suomimusiikkia ja valokuvia ja nauroin itseni puolikuntoisesta terveeksi:) eilen oli kiinnostavaa, paasin VIHDOIN nakemaan NCP-tyota, leikitin lapsia ja tehtii takapihapuutarhoista kyselya, hieno paiva! muuten lahinna toimistotyota, suunnittelua ja odottelua... tassa vanhoja kuulumisia ku en koko viime viikkoon paassyt kotoa sangyn pohjalta torstaita lukuunottamatta mihinkaan (paitsi pe laakariin...)

su 20.4.08 Enpä ole aikoihin päässyt kirjoittamaan nettipäiväkirjaa, toivottavasti saatte tämän pian, kun viimeinen työviikkoni on ohi. Tästä viikosta ei olekaan paljoa kerrottavaa, olen ollut kipeänä, kipeänä ja vielä vähän enemmän kipeänä. Maanantai alkoi oksennustaudilla ja viikko jatkui hieman kuumeisena, heikkovointisena ja vatsa sekaisin, vaikka oksentelu loppui. Keskiviikkona olin sentään koulutehtävien kirjoittelukunnossa (mikäs sen piristävämpää…).

torstaina menin auttamaan sairaanhoitajia, jotka olivat lupautuneet lääkkeiden jakamistyöhön koulumme yhdyshenkilön Pamelan luo. Pamela on tarmokas eläkeläinen, joka toimii vapaaehtoisena koordinaattorina Mothers for Life –tukiryhmätoiminnassa, joka kuuluu CUAHA-verkoston alle (Churches united against hiv and aids). CUAHAssa on mukana Suomesta järjestöjä ja yhteisöjä (esimerkiksi kouluni ja Positiiviset ry)ja kirkkoja ja yhteisöjä monesta Afrikan maasta. Joten jaottelimme pusseihin ja kaatelimme pieniin pulloihin ja tarroittelimme kaikkea yskänlääkelitkusta kipulääkkeisiin ja siinä se päivä menikin. Taas tuli nähtyä palanen siitä, miten suomalaisten rahat etenevät kohti avunsaajaa.

Torstai-iltana tulikin kurkkukipuinen olo ja huomasin, että taas on lämpöä. Katselimme disney-klassikoita, kuten useana pitkänä pimeänä iltana olemme tehneet, ja elokuvan lopussa kuume olikin jo 39. En juuri nukkunut yöllä ja seuraava päivä oli myös ihan järkyttävä. Ibuprofeiinilla ei ollut mitään vaikutusta, kuumesärky ulottui päästä varpaisiin, ulkoilmaan ei voinut mennä koska oli liian kirkasta ja helteistä (totta kai on aina parhaat säät kun on kipeänä), kurkkuun sattui eikä ruoka maistunut. Pelkäsin, että lähteekö taju kun nousen sängystä, mutta ei onneksi kertaakaan lähtenyt. Olin ihan tulikuuma ja punainen ja kun kuume pysytteli 39.5:ssä alkoivat kaverit jo todeta, etten näytä kovin hyvältä ja sitten totesi vuokraemäntämme Thandi, että nyt on pakko lähteä malariatestiin (verikoe) sairaalaan. Niinpä mentiin ja parin tunnin uuvuttavan klinikkareissun jälkeen oli selvillä, ettei minulla Luojan kiitos ole malariaa. Yhdellä turkulaisella opiskelijalla oli (ei syönyt estolääkkeitä) malaria, siihen saa syödä puolentoista viikon ajan 17 tablettia päivässä! Paracetamolilla ja jollain muhun tökätyllä injektiolla kuume saatiin laskemaan ja viikonloppu on mennyt toipuessa kotona. Ja yrittäessä syödä, sillä vatsa on yhä ongelmallinen, mihin olen kyllä tottunut viime vuoden mittaan… Muillakin on ollut kuumetautia lievempänä, samoin vatsaongelmia, ne ovat levinneet tosi tehokkaasti täällä tiiviisti asuessa.

Tavoitteet ovat toipua työkuntoon, päästä vikaa kertaa maalle ja hyvästellä työkaverit. Jouduimme perumaan Krugerin luonnonpuistoretken, koska olimme liian myöhässä ja kaikki majapaikat olivat täynnä. Joten yritämme mennä Hlaneen ja nähdä toivottavasti kirahveja ensi perjantaina, kun juhlitaan swazilippua eli National Flag Day:ta.

Pari sanaa edellisestä viikonlopusta, silloin olimme nimittäin ensimmäisen kerran Hlanen luonnonpuistossa. Olimme safariautoajelulla ja näimme muun muassa pari sarvikuonoperhettä, leijonalauman tosi läheltä, kaksi afrikannorsua kisailemassa mutalammikon omistajuudesta ja monia gaselleja, virtahepoja krokotiilin. Oli hieno päivä ja mulla on siitä näyttää peräti luontodokumenttikin, jonka yhden turkulaisen aikuisopiskelijan mies teki videokamerallaan, joten odottakaahan kun pääsen vihdoin sinne Suomeen(voisinpa tulla jo). Sunnuntaina olimme kansainvälisessä jumalanpalveluksessa suomalaisperheen kanssa ja tutustumassa heidän aloittamansa Havulaakson lapset –järjestön toimintaan. Laitan tähän loppuun kirjoittamani pienen tarinan tuosta päivästä.

Anna ystävänikin tulla

Pine Valleyn upeat maisemat levittäytyvät eteeni kun auto körryyttelee huonokuntoista pikkutietä pitkin kohti paikallisen Lindiwe-maken (äidin) kotia. Pihalla on vastassa noin kahdeksankymmentä lasta, vauvasta teini-ikäiseen. Leikkien synnyttämä huuto ja laulu raikuvat ja moni lapsista on istunut puun alle tyytyväisenä syömään saamaansa ruokalautasellista. Liitymme tarjoilupöydän ääreen jakamaan lapsille leipää ja tarkkailemaan, että lautasten pesu sujuu hyvin – niin kuin se kyllä sujuukin. Olen saapunut tutustumaan pienen, suomalaisen Havulaakson lapset –järjestön (havulaaksonlapset.fi) toimintaan. Lapset saavat täällä kouluaamuisin aamupalan ja vapaapäivinä lounaan ja suosio on valtaisa. Myös vaatteita, hammasharjoja ja muuta tarpeellista jaetaan ja suunnitteilla on perustaa Havulaaksoon eli Pine Valleyhin ilmainen esikoulu. Järjestö myös maksaa lapsien koulumaksuja ja antaa tukiopetusta.

Tänä sunnuntaina on ohjelmassa lasten mittaaminen ja punnitseminen, koska meitä on muutama opiskelija lisäkäsinä auttamassa. Tehtäväni on päästää lapsia jonosta yksitellen punnittaviksi ja mitattaviksi ja samalla opetan ”Hän koko maailmaa pitää kädessään” –laululeikkiä englanniksi keksien lasten kanssa siihen uusia säkeistöjä afrikkalaisista eläimistä, kuten ”Hän kaikki leijonat pitää kädessään”. Huomaamme jonon edetessä, että taas on tullut uusia ruokailussa käyvien lasten listaan rekisteröimättömiä lapsia, peräti yli kymmenen. On vaikea mutta pakollinen tehtävä sanoa tuona päivänä lapsille: älkää tuoko lisää ystäviä, ruoka ei riitä. Järjestö on pieni ja jäseniä ja kummeja tarvitaan lisää.

Jonotusta ja leikkimistä kestää toista tuntia ja yksi pieni jonottaja nukahtaa syliini ja sätkii unissaan. Mahtaakohan nähdä täydellä vatsalla mukavia juoksuleikkiunia? Kun kaikki lapset ovat saaneet vuoronsa, on aika loppulaulun. Lapset laulavat ja tanssivat iloisen, liikuttavan siswatin-kielisen laulun, jossa puhutaan menemisestä. Laulettuaan monta kertaa lapset lähtevät rykelmänä vilkutellen, yhä laulaen, kulkemaan ulos pihalta, tietä pitkin kotejaan kohti. Me nauramme, valokuvaamme ja vilkutamme takaisin – ihanampaa loppulaulua ei voisi olla. Lasten mentyä järjestön työn aloittanut kirkon nuorisotyönohjaaja ja luokanopettaja Susanna Ilomäki toteaa: tuon laulun täytyi olla viesti Jumalalta, emme me voi antaa lasten ystävien mennä menojaan ja jäädä ilman apua, meidän täytyy saada järjestettyä Suomesta lisää tukea, niin voimme ruokkia heidät kaikki. Ja se on totta, me voimme jakaa leivän ja rakkauden, niin että Havulaaksossakin pienet siskomme ja veljemme saavat mitä lapsuuteen kuuluu. Uskon, että se viesti on Jumalalta meille ihan jokaiselle. (kertomus perustuu sunnuntain 13.4.2008 tositapahtumiin.)



ps. sen pituinen se, tosin havulaakson lasten tarina on vasta alussa.
ihmiset, lähettäkää mulle kuulumisia, antakaa kuulua jotakin itsestänne! oon ollut niin eristyksissä täällä ja on kova ikävä ja hinku kuulla miten siellä menee ja tulla suomeen. ajattelen paluuta jo tosi paljon vaikka siihen vielä onkin 3 viikkoa. 10 viikkoa kuitenkin vähitellen takana. ilahdun suunnattomasti joka ikisestä mailista, kommentista, facebook-viestistä jne, joten kiitos jo etukäteen!

tanaan takana mm. 2 tunnin ajomatkan kuomullisen lava-auton takaosassa maalta kaupunkiin, asioiden saatamista kahdella toimistollamme, kouluvierailu ja asioiden juoksemista. maalla on ollut mukavaa, kanat ja siat jotka villeina kulkee pihapiirissa, ovat pyrkineet sisaan ja taas ollaan pari pikku skorpionia liiskattu. viikon parasta antia oli vierailu puun juurella tukiryhmassa, joka oli tosi optimistinen ja perustamassa yhteista kanalaa ja vihannesmaata. eilen oltiin illalla tyokaveri gugun kotona opettamassa pizzantekoa, lapsetkin olivat innoissaan auttamassa ja opin myos kantamaan pikkulasta mahian/liinan/swazilipun avulla selassani, olin tahtonut jo pitkaan oppia tuon tarkean swazien arkitaidon. maassa ei siis lastenvaunuja harrasteta. huomenna luonnonpuistoon ja su todnak tutustumaan havulaakson lapset/jarjestoon (kay katsomassa havulaaksonlapset.fi) jota eras susanna-nuorisotyonohjaaja pyorittaa kotimme lahella! tana iltana vuokraemantamme thandi laittaa meille kaikille opiskelijoille swazi-illallisen, eli meininkia riittaa. nyt ryhdymme saatamaan madagaskarin majoitusten ja sademetsaretken buukkauksia,joten kuulumisiin taas ensi viikolla! 5 viikkoa enaa kotiin, harkkaviikoista 2 jaljella 8 takana, jippijaijee! ihastelkaa krookuksia, leskenlehtia ja sinivuokkoja, me katsellaan kuinka ruskaa ja lehtien putoamista puista:) viestitelkaahan!

tassa hieman matskua paikallisten naisten elamasta (taal on illat pitkat kaikkia koulutehtavia ja muita juttuja kirjoiteltu koulun lapparilla 9 h tyopaivien jalkeen, etta ei aivan lomareissu ole tama)


Nainen swazikulttuurissa (mm.tyokaverini haastattelun ja havaintojemme pohjalta)

Päivän kulku ja kotityöt

Naisen on noustava 4.30-6.00 välillä, hyvin aikaisin, muutoin ei ole kunnollinen nainen. Ensin on lakaistava kaikki majat, sitten haettava vettä. Jotkut joutuvat hakemaan veden kilometrien, jopa kymmenen, päästä. Vesi kannetaan pään päällä tai tuodaan kottikärryillä, tai jos suku on hieman rikkaampi, ehkä aasien avulla. Vedenhaun jälkeen on haettava polttopuita ja tehtävä tuli, sen jälkeen on laitettava laihaa maissipuuroa miehelle ja lapsille. Kun koululapset ja mies ovat lähteneet, nainen lähtee peltotöihin pienten lasten kanssa. Alkuillasta on laitettava jälleen ruokaa lapsille ja miehelle ja maalla mennään nukkumaan jo 18-19 pimeän tullessa, varsinkin jollei ole sähköä. Kynttilät ovat monille perheille liian kalliita ja nuotiota poltetaan iltaisin vain talviaikaan. Puiden löytäminen on työlästä ja ostaminen kallista, joten puita poltetaan säästeliäästi. Vanhemmat lapset voivat auttaa kotitöissä, mutta mikäli koulumatkat ovat pitkät, esimerkiksi 10 km, tähän ei juurikaan jää heidän päivästään aikaa. Perinteisesti pyykkäys, tiskaus, vedenkanto ja ruoanlaitto ovat vaimon tehtäviä. Naimaton mies voi tehdä näitä kotitöitä, mutta ei enää naimisiin mentyään (tai enintään jos vaimo on kipeä), muutoin yhteisön muut miehet voivat nauraa hänelle. Mies (esimerkiksi poliisi) saattaa joutua asumaan työsuhdeasunnossa ja nainen toisessa asunnossa työ- tai muusta syystä joten voi olla, että vaimo siivoaa ja tekee muita kotitöitä päivittäin kahdessa kodissa ja mahdollisesti jos omien vanhempien ja miehen vanhempien asuinyhteisöt (homestead) ovat lähellä, mennä vielä auttamaan niihinkin. Lapsi selkään kiedottuna, toinen jaloissa ja kolmas vatsassa kannettavana. Perineteinen elämäntapa on kuitenkin murtumassa ja maalla ja kaupungissa varsinkin on erilaista elää. Kuitenkin kaupungissakin työkaverimme Gugun mukaan vain noin 10 % miehistä auttaa kotitöissä. Lasten kanssa leikkiminen on puolestaan miehillekin hyväksyttävää. (Kun kertoo esimerkin suomalaisen pariskunnan kesämökkielämästä, että kannetaan yhdessä vedet ja puut, laitetaan ruoka yhdessä ja tiskataan yhdessä, paikallinen miestyökaveri on aivan järkyttynyt.)

Avioliitto ja naisen lailliset oikeudet

Vanhan tavan mukaan tyttären isä tutkii ympäristöä ja etsii varakasta ja hyvinvoivaa homesteadia, johon naittaa tyttärensä, valikoi pojan jonka tahtoisi tyttärensä mieheksi ja lähtee neuvottelemaan. Neuvotteluihin voi kuulua ”sijaisneuvottelu” eli Inhlati, eli keskustelu siitä kuka naitettavan tyttären sisarista ”korvaa” hänet, jos hän kuolee tai ei saa lapsia. Morsiusrahakäytäntö (lehmiä) on poistumassa. Nykyään järjestöt ja Swazimaan uusi perustuslaki sanoo Inhlatista, että siskolla on oikeus kieltäytyä korvaamasta toista. Laki on tuonut myös muita parannuksia, esimerkiksi jos swazinainen ja ulkomaalainen mies, joka katoaa, saavat lapsen, nykyään lapsi saa Swazimaan kansalaisuuden, ennen ei ole tiedetty minkä maan kansalainen lapsi on. Kansalaisuus menee yleensä isän mukaan, mutta tällaisissa tapauksissa uuden lain nojalla äidin mukaan. Uuden perustuslain mukaan naiset ovat tasavertaisia miesten kanssa politiikassa, taloudessa ja sosiaalisissa suhteissa. Tämä ei käytännössä toteudu, mutta edistystä on tapahtunut ja tapahtuu. Naisilla on nykyään maanomistusoikeus, lainanotto- ja pankkitilinavaamisoikeus. Swazimaassa maata ei osteta vaan se saadaan yhteisön johtajalta. Jos mies on hakenut maata ja kuolee, vaimo saa pitää maan. Mikäli mies ei ole hakenut maata ja kuolee, vaimo voi mennä pojan kanssa päällikön luo ja pyytää pojan puolesta maata perheelle. Tytär ei kuitenkaan käy vastaavassa tilanteessa. Perinteisesti pojat ovat olleet halutumpia, mutta nykyään kun moni nuori mies lähtee etelä-Afrikan kaivoksille työhön eivätkä monet swazimiehet ole työkaverimme mukaan vastuullisia ja huolehdi lapsista, vaimo(i)sta ja vanhemmista ja sisaristaan, ja moni nainen on yrittäjähenkinen, tytöt ovat yhtä haluttuja. Swazit eivät periaatteessa voi erota miehestään, ja jos mies kuolee ja he ovat asuneet perinteiseen tapaan miehen perheen homesteadissa, vaimo ja lapset jäävät sinne. Mikäli naisella on myöhemmin suhde toisen miehen kanssa, hänen tulee pyytää lupaa entisen miehen homesteadista ja lupaa ei ole helppo saada, sillä nainenhan on hyvää työvoimaa ja lapset tuntuvat sukulaisista omilta. Mikäli lupa uuden miehen luo muuttamiseen annetaan ja he saavat lapsia, lapsilla on kuitenkin ensimmäisen miehen sukunimi, sillä perinteisesti eroa ei ole olemassa. Mies voi ottaa uusia vaimoja, mutta päällikön tulisi katsoa, että mies kykenee ensin huolehtimaan hyvin yhdestä vaimosta ja lapsista (talo, ruokaa, lapset koulussa) ja antaa lupa sitten toisen vaimon ottamiseen entisen rinnalle. Tämä ei nykyään toimi hyvin ja monilla työttömillä, alkoholiongelmaisilla, kenellä vain voi olla hyvin monta vaimoa ja osa päälliköistäkin elää vastuuttomasti. Perheongelmia ratkotaan perinteisesti raportoimalla miehen isälle ja äidille ja jolleivat nämä saa ratkottua, mennään päällikön puheille, mutta jos päällikkökin elää käyttäen valtaa miten tahtoo, ei hänestä ole paljon neuvoa ja apua, ja seuraava aste on oikeus. Naisilla ei ole rahankäytöstä paljoa sanottavaa ja jotkut naiset ovat pahassa tilanteessa, jos mies on työssä eikä tuo rahaa kotiin vaan juo ja viettää aikansa muiden naisten kanssa. Tällaisessa tapauksessa nainen ei yleensä voi saada ruoka-apua, koska hänellä on työssä käyvä mies olemassa. Naisten on usein selviytyäkseen keksittävä jotain pientä toimeentulon lähdettä, monet jopa työnsä ohellakin ja huolimatta siitä montako lasta on tai oletko viimeisilläsi raskaana. Työpaikat voivat sopia itse äitiysloman keston, yleensä se alkaa synnytyksestä ja kestää noin kuusi viikkoa.

Vanhuus

Vanhuuden turvaa Swazimaassa on pieni eläke, noin 30 euroa kolmen kuukauden välein köyhimmille, moni isovanhempi huolehtii lapsenlapsistaan jos lapset ovat sairaita, kuolleet, työssä kaukana (esimerkiksi etelä-Afrikassa). Muun muassa työn perässä aikuiset lapset muuttavat yhä enemmän pois homesteadista ja vain osa lähettää rahaa kotiin. Moni vanhus on köyhä ja tekee jotakin pientä työtä. Tänä vuonna naistenpäivänä kiinnitettiin huomiota juuri tähän isoäitien suureen ja korvaamattomaan työhön lasten ja lastenlasten eteen. Usein mies on avioliitossa paljonkin vanhempi naista, joten on paljon vanhoja leski-isoäitejä.

Perhesuunnittelu

Joissain perheissä nykyään swazimiehet huolehtivat ehkäisystä, kuten sanovat että käytetään kondomia tai muistuttavat vaimoa hakemaan klinikalta e-pillereittä. Molempia ehkäisyvälineitä ja neuvontaa saa ilmaiseksi joka klinikalta, järjestöistä ja yksityiseltä puolelta. Joskus naiset hakevat klinikalta ehkäisyn miehen selän takana, jos mies tahtoisi lapsia mutta entisiäkään ei saada elätettyä kunnolla tai nainen ei muusta syystä tahdo lapsia sillä hetkellä. Swazit pitävät lapsista ja lapset ovat heille tärkeitä, joten perheet voivat olla suuria. Nykyään ehkäisyn eikä sterilisaation saamiseksi ei tarvita enää miehen allekirjoitusta vaan nainen voi päättää itse. Abortti on Swazimaassa kaikissa tapauksissa laiton, mitä työkaverimme kritisoi. Hänen mielestään sen tulisi olla laillista esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, että 15-vuotias, kouluja käymätön, orpo, toisten nurkissa asuva nälänhätää kärsivä tyttö raiskataan jonkun vanhan miehen taholta eikä hän edes ymmärrä mistä on kyse, kun vatsa alkaa näkyvästi kasvaa. Tapaus on tosielämän esimerkki, eikä oikeuskaan voi myöntää lupaa aborttiin. Mitään ensi- tai turvakotien tapaista tukisysteemiä ei maasta löydy. Opettajia kunnioitetaan paljon ja opettajat ovat siksi yksi esimerkki ihmisistä, joiden on helppo hyväksikäyttää nuoria tyttöjä, esimerkiksi jos opettaja käskee tytön lähteä siivoamaan hänen kotinsa, tyttö ei voi kieltäytyä ja opettaja voi seurata perässä kotiin. Poikiakin hyväksikäytetään ja tietämättömyys, myytit ja väärät käsitykset HIV:n suhteen pahentaa tilannetta. Tuttu on myytti, että neitsyen kanssa harrastettu seksi parantaisi HIV:n, mutta oletteko kuulleet, että täällä myös osa ihmisistä uskoo, että HIV ei voi tarttua valkoihoiseen?

jippii! loma-asiat selviavat: mulla ja kolmella porilaisella on nyt lennot madagaskarin paakaupunkiin Antananarivoon ti 29 tata kuuta, ollaan viikko ja lennetaan johannesburgin kautta kapkaupunkiin tapaamaan loput porukasta, ollaan siella vajaa viikko ja sitten palataan muutamaksi paivaksi swazimaahan su 11.5 hoitamaan loppukuvioita ja lennetaan suomeen perjantaina! ennen tata lomarundia on enaa 14 tyopaivaa ja krugerin reissu:) tana aamuna ollaan jo pidetty 14:lle tyontekijalle innokas helmirukoustyopaja ja nyt ruoka- ja asioidenhoitamistauolla mbabanessa, matka jatkuu pian ndzevaneen jossa tyoviikko tuntemattomine kuvioineen edessa (ah tata swazien suunnitelmallisuutta...) mutta hei, tanaan 7viikkoa harjoittelussa oltuani sain taytettyna takaisin harjoittelutavoitepaperin harkkaohjaajalta! vau! paremmin kuin nepalissa jossa me melkein saneltiin mita sinne tulisi kirjoittaa, taalla sen oli oikeasti kirjoittanut harjoitteluohjaajani! elaman pienia iloja... viikonloppu meni hyvin, terveena ollaan, eilen nahtiin maailman vanhin kaivos ja oltiin anglikaanisessa katedraalissa messussa. lauantaina mm. ostoksilla ja loma-asioiden hoitelua ja tavattiin rouva kunniakonsuli... tulen nettiin pe jos ehdin ja paasen, muutoin kuulumisiin ensi viikolla (ma tai pe). ihastelkaa leskenlehtia munkin puolesta!

tiistaista lahtien kotiinpaluu on ollut tanne tuloa lahempana, jee! tanaan 7 viikkoa takana ja 6 edessa, joista kolme maalla harjoittelussa ja pari lomalla (kohteet viel epaselvilla, varmaan krugerin luonnonpuisto, ehka jos rahat riittaa madagaskar ja kapkaupunki) ja viimeinen viikko menee loppusaatamiseen, pari tyopaivaa ja kun pe saavutaan suomeen 16.5 lahdetaan swazimaasta johannesburgiin jo ke 14.5. eli sellainen suunnitelma.

viime aikoina on ollut paljon mielenkiintoista, mutta myos vastoinkaymisia. Mosambikin paasiaisloman jalkeen lahes kaikilla on ollut vatsa sekaisin, itse olin juuri ma-ti sairaslomalla, mutta ei mitaan vakavaa (eri skaalaa ku nepalin ajat). lisaksi se sijoiltaan mennyt pahuksen polvi turpoili ja kipuili toista viikkoa, tiistaina paatin menna nayttamaan laakarille, joka totesi ettei se ole tulehtunut eika mitaan ole pahasti hajalla, mutta maarasi parin sortin laakkeita kolmesti vuorokaudessa. kauheaa tuollainen laakemaara, mut olen nyt kiltisti niita sitten syonyt, kuuri loppuu pian. otin myos ihanat ranskispikkuletit, ja poltin paanahkani pahemman kerran, mutta nyt alan olla toipunut paasta polviin saakka.

paasiaisen jalkeen oli tutustumiskayntiviikko, ensin manzini youth care- jarjestoon, sitten red crossiin ja sitten vusumnotfo-projektin esikoulutyohon piggs peakissa. manzini youth care huolehtii ja kouluttaa kadulla elaneita lapsia muun muassa ja opin etta reilun kaupan hunajan ostaminen on todella iso apu lasten tai isovanhempien johtamalle koyhalle perheelle (vierailtiin hunajatehtaalla, joka keraa tuollaisista kodeista hunajaa), silla mehilaistenhoito ei vaadi paljoa aikaa, tilaa tai fyysisia voimia ja sita koulutetaan lapsillekin. red crossin tutustumispaivassa nahtiin koululla pidattaytymista kasitteleva hiv-valistusnaytelma, jota lapset seurasivat todella kiinnostuneina ja kuultiin seka paikallisilta tyontekijoilta etta suomalaiselta merjalta punaisen ristin tyosta taalla. esikouluissa oli suloista, nama opettajat olivat tosi hyvia eivatka lyoneet lapsia kepilla, kuten taalla yleensa on aikuisilla tapana. sen taas naki, etta ulkoiset puitteet eivat ole kovin tarkeat hyvan toiminnan kannalta, laadukasta eskaria voi pitaa peltihakkyrarakennuksessa. paastiin siella piggs peakissa myos saunaan ja telttailtiin ja grillattiin... mitas uutta sita suomen kesassa viela on tekematta?

jain piggs peakiin viikonlopuksi, maalla oli niin mukavaa kissojen ja koirien seassa, ja olimme eraan koulun family fun day-tapahtumassa. suloista kun pikkupojat tanssi leikkimiekkojen kanssa perinnetansseja ja sitten siella oli sellainen muotinaytoksen tapainen paraati, jossa tytot ja pojat esiintyi (naurettiin silmat kastuneina) ja suloisia lauluesityksia ja loruja, aivan sydanta lammittavaa. sitten eras koulun belgialais-etela-afrikkalainen perhe tahtoi vieda meidat ulos syomaan. perheen isa on metsakonealalla ja oli ollut juuri tyomatkalla suomessa, joten he olivat innoissaan suomalaisten tapaamisesta. musta tuli hyva kaveri 4v-Danielin kanssa :) melkein mentiin myos paikallisiin haihin kuokkimaan...

talla viikolla ke-pe toissa ollut paljon kiinnostavia keskusteluja, toimistohengailua, raporttien lukemista, ja kentallakin kavaistiin. oli tarkoitus nayttaa hiv-videoita samalla kun sairaanhoitajamme tekee hiv-testausta yhdella kirkolla, mutta vakea ei ollut paikalla. sitten kaytiin katsomassa sikalaa ja paikallisia kotihoito-homesteadeja, joista yhdesta oli juuri potilas kuollut... eilen aamulla pidimme tyontekijoille helmirukoustyopajan, se oli tosi onnistunut, se oli meidan lahja tyoharkkajarjestolle. moni muistaa varmaan esim ripareilla kaytetyt lonnebon rukoushelmet, niin teimme ne ja kerroimme niista englanniksi, oltiin kaannetty rukoukset ja tehty muuta materiaalia ja valissa laulettiin suomeksi, latinaksi, englanniksi ja siswatiksi. maanantaiaamuna pitaisi olla mbabanen toimistolla toinen samanlainen.
tanaan muuten kombi(bussi) hajosi alta, ihmeellista etta se oli ensimmainen kerta. hyvaa viikonloppua, taalla siihen kuuluu mm. lomasuunnitelmien selvittelya.

paasen nettiin varmaan taas ensi perjantaina, kuulumisiin!

no, ei nyt sentaan kovin mitaan dramaattista. ollaan oltu siis pari paivaa paakaupungissa maputossa, josta tanaan iltapaivalla suunta swazimaahan, ja pari paivaa bilenessa laguunirantalomakohteessa. kaikki olemme onnistuneet polttamaan itsemme kiitettavasti, minakin vaikken yleensa pala... laguunista teimme lauantaina veneretken sen ulkopuolelle, missa Intian valtameren valtavat aallot. oli torkean hienoa ja jannittavaa, kunnes meikatytolta jalleen kerran meni polvi sijoiltaan... pieni paniikki iski, kun siel virta vetaa syvmmalle ja seuraava aalto tulee paalle, tytot ja tony/matkanjarjestajamme kiskoivat ja kantoivat mut rantaan sielta. turvonnut ja kipea viel on polvi, mut ei satu kuin liikkuessa ja pystyn kuitenki kavelemaan, kotimbabanessa laitan polvituen ja kuljen sen kaa lahipaivat niin eikohan se siita... muuten hotelliaamiaisia, eilen kivalla reggaekeikalla, rannalla istuskelua iltaisin,paljon uimista, teidan kaa samaa kumottavaa tayskuuta katsellut, loma on kyl tehnyt hyvaa. eilen siel keikalla oli 3 mosambikilaista miesta, joilla oli yhteyksia suomeen! hassua! yks oli mm. ollut 4/vuotiaana pakolaisena chilesta suomessa, ollut siis suomen ekoja pakolaisia. huomen manzini youth care/jarjestoon tutustumaan, keskiviikosta sunnuntaihin piggs peakin alueella tutustumassa punaisen ristin tyohon seka esikoulutoimintaan, jossa pari opiskelijaa harkassa, ja paastaanpa kai myos saunaan ja lasten urheilukisoihin ja muuta mukavaa, majoitus mahdollisesti telttaillen, heh. ens viikko maalla, paasen varmaan nettiin huomisen jalkeen seuraavan kerran ensi viikon perjantaina. kuulumisiin! tekstarit tulee taal, piggs peakissa ja maalla perille suomen numeroon, tekstaillaan!

hei ja karkeen pahoittelut kaikille jotka eivat ole saaneet mua kiinni yrityksista huolimatta! ja kiitos kaikista yhteydenotoista! viime viikon torstaista lahtien toissa on ollut varsin hektista naistenpaivan ja klovnit ilman rajoja-ryhman pariviikkoisen vierailun johdosta. tassa vastaisuuden varalle tietoa miten ja milloin mua saa ja ei saa kiinni: viikonloppuisin en paase nettiin, soita swazinumeroon. viikolla olen useimmiten maalla, joten en paase nettiin, nettiyhteydenpito keskittyy perjantaihin ja milloin sattuu olemaan mbabanessa sattumalta muuna paivana, joten edelleen soita swazinumeroon ja uutuutena: MAALTA LOYTYY SITTENKIN KENTTAA SUOMEN NUMEROON, JOTEN SAAN YLEENSA VIESTIT! tarkistan maalla molemmista suomi- ja swaziliittymista iltaisin viestit, joten viestittelemisiin:) tosin talla viikol unohdin laturin ja akkuni loppui, joten olin tosi huonosti saavutettavissa. tarkeissa asioissa mun perheelta tai espoon puoliskoltani voi pyytaa mun kamppisten ja harkkapaikan numeroita:) paasiaisen (to-ma) oon mosambikissa, en tieda toimiiko siel kumpikaan liittymani. hei, kirjeitakin on jo todistetusti tullut suomesta tanne monelle, joten rohkeasti etanamaili kayttoon, ei se vie kuin pari viikkoa saavuttaa mut!

tasta puolentoista viikon nettiinpaasemattomyydesta johtuen kerrottavaa on paljon. (yritan tanaa myos lahettaa seurakuntapostia, joten samankaltaista kuulumista saattaa ilmaantua esim keravan nettisivuille tai muualle.) naistenpaivaa vietettiin 7-8.3 viime pe&la swazimaassa teemalla isoaidit ja HIV/AIDS, juhlittiin ja tuotiin julkisuuteen ja tietoisuuteen kuinka suunnattomasti isoaidit tekevat tyota orpojen lastenlastensa hyvaksi tassa HIV-tilastoja surullisesti johtavassa maassa. Maan hurmaaville gogoille eli isoaideille oli tyopaja perjantaina, osallistuimme siihen ja siswatinkielisten alustusten ja puheenvuorojen (ilman tulkkia oltiin ja haukoteltiin helteessa) valissa tanssittiin vauhdikkaasti. myos ryhma kanadan isoaiteja oli osallistumassa ja oli hauskaa katsoa heidan ja swazigogojen yhteista ilonpitoaa myos. torstai-iltana saatiin kutsu naistenpaivan illallisgaalaan (jarjestomme oli mukana jarjestamassa sita)ja perjantaina pikapikaa meilla oli myos missio iltapuvun hankinta. hankin ruskean, "retro/afrikkakuvioisen" puvun, josta pidan paljon ja tulen varmaan juhlimaan ja ehka syksylla valmistumaan se paallani:)

lauantai, varsinainen naistenpaiva alkoi marssilla (piti tulla swazimaahan asti osallistumaan elamansa ensimmaiseen mielenosoitukseen) jota orkesteri pasuunoineen johti ja ihmisia oli eri jarjestoista ja eri ikaluokista, erityisvieraina isoaidit, todella paljon ja kuljimme manzinin kaupungin katuja tanssien ja heiluttaen kyltteja ja asustautuneina naistenpaivaviesteilla varustettuihin mahioihin (vyotarolle kiedottava huivi) ym. "Isoaidit, kansan sydan", "Isoaidit johtavat AIDSin vastaista taistelua" olivat esimerkiksi kylttien teksteja. paiva jatkui seminaarilla, jossa oli terveysministereja ynna muita pitamassa virallisia puheenvuoroja (prinssejakin piti olla, mutta olivat kai joutuneet perumaan) valilla oli paikallisia kuoroja ja bandeja ja suuri messukeskuksellinen marssivakea bailasi takalaisittain rytmikkaasti. Illalla vasyneina mutta onnellisina suuntasimme sitten sinne illallisgaalaan, jossa palkittiin swazimaassa kunniakkaasti naisten aseman eteen toimineita jarjestonaisia, mm. jarjestomme nykyinen ja entinen johtaja saivat palkinnon. tunnelma ja ihmisten puvut ja illallis- ja jalkiruokapoyta olivat aivan mahtavat.

Niin jai taakse naistenpaiva ja elama jatkui maalle lahtemisella sunnuntaina. Meita ennen vierasmajaamme oli jo ehtinyt klovnit ilman rajoja (clowns without borders south africa) Project Njabulo (Projekti Ilo)- ryhma, jossa 20-33v-klovneja etela-afrikasta ja ruotsista nelja kappaletta. heidan kanssaan on ollut todella viihtyisaa ja hauskaa asua viikko, yksi ilta kiinniteltiin kattoon koukkuja malariaverkoille korkean yksipyoraisen selasta kasin ja banjo on soinut sirkkojen sirityksen taustalla ja paa on pyoralla korttitempuista. yksi ilta olitii myos miessairaanhoitajatyokaverimme ja vaimonsa kotona illallisella, tunnelmallista, kutsuttiin heidan haakuviaan ja tanssittiin ja rupateltiin.olemme seuranneet nelja klovnien kouluesitysta, auttaneet jarjestelemaan yleison tuoleja ja klovnien esiintymisvarustuksia ja olleet mukana kolmessa OVC- (orpnaned and vulnerable children eli orpo- ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten) kerhossa, se on parin viikon projekti, jonka aikana ryhma tekee esityksen. Lisaksi olemme saaneet olla osallisina ja avustajina kahdessa neighborhood care pointtien (NCP) care giversien (naapuruston/yhteison orpolapsista huolehtivan pisteen vapaaehtoisten hoitajien) tyopajoissa, joissa heita varustetaan leikki- ja tarinankerrontataidoilla, joita he tyossaan voivat kayttaa. on ollut todella upeaa nahda ilo, jota esitykset ja kerhot ovat lapsille ja tyopajat care giverseille tuottaneet.

Minun harjoitteluni tulee ensi viikon (kuljen viela klovnien matkassa) jalkeen jatkumaan NCP-havainnointina. On ollut riipaisevaa ja turhauttavaa olla taas lukuisien rahanpyyntojen kohteena ja nahda joitakin lapsia, jotka eivat uskalla yhtaan ottaa kontaktia eivatka leikkia, jotka eivat tee mitaan. yhden tyopajaan mukana tuleen 5-vuotiaan tyton kanssa sain kontaktin leikkimalla sormenpailla ja kesti melko kauan, etta han rohkaistui ja ryhdyimme jo taputtelemaan kasia yhteen. lopulta tytto oli sylissani ja aanteli kuin vauva ja kun suukottelin hanta, han kaansi kasvot minuun pain onnellisena - lisaa, lisaa. kuumuus, nalka, kiintean hoitajasuhteen puuttuminen, orpoutuminen, toisten nurkissa kasvaminen ja ankara, lyomiseen perustuva kasvattajan auktoriteetti ovat asioita, jotka jattavat moniin lapsiin nakyvan jaljen, perusturvattomuuden. ensimmaista kertaa kohtaan tallaisia lapsia ja se riipii sydanta. mielenkiintoni NCP-tyohon on suuri, jos hieman edes pystyisin antamaan lapsille hyvia hetkia ja vahvistamaan care giverseja tyossaan.

Ndzevanessa satoi keskiviikkoiltana ensimmaista kertaa pariin kuukauteen ja olimme kaikki tosi onnellisia. tanssimme vesisateessa ja nautimme. salamat olivat taas yhta mykistavaa naytelmaa. elainkokoelma maaseudun kotitalossamme kasvaa, lajeja on jo lahes 20, uusimpina mm. sammakko ja skorpioni (mutta ei mitaan vaaraa) kaarmeisiin en valittais laajentaa kokoelmaa. otokkakammoisella olisi tukalat paikat kotonamme, mulla on jo kaikki kylpparintarkistusrutiinit kun astun ovesta sisaan, koska jattihamahakin tai megaheinasirkan paalle ei ole kiva osua. sisalla kayneiden elainten lisaksi ovensuussa pyorii suurensuuria sikapossuja, kanoja, vuohia, lehmia ja kukkoja, jotka huolehtii oisesta kuorokieunnan tarjoilusta...

viikonloppuna lepoa ja lahella sijaitsevia luonnonpuistoja, tortilla&leffailta, grillailua, kirkkoon ja kouluhommia, maanantaina kutsuu Matata (Ndevane eli maaseutu eli alanko eli lowveld). Maanantaiksi muut diak-tytot tulee tutustumaan, se on kivaa! Kuulumisiin, saattaa menna paasiaisen jalkeen, en uskalla arvata milloin paasen nettiin... paasiaisen jalkeisella viikolla to-su ollaan Piggs Peakin alueella tutustumassa esikouluprojektiin, jossa kaks opiskelijaryhmastamme on harjoittelussa. Heippa!

heipa hei! otsikko on varsin monitulkintainen joten selvitan alkuun etta olin luonnonpuistossa lauantaina retkella, sunnuntaina vaeltamassa sibebe rockilla (googlaa kuva, se on aika hieno, maailman toisiksi suurin yhteinainen kivenjarkale), ja tanaan olemme jarjestelleet oleskelulupa-asioita maahanmuuttotoimistossa ja tutustuttu valtiolliseen sairaalaan, jossa sairaanhoitajakaverimme ovat muutaman paivan tyoskennelleet. illalla meilla on paasiaisena toteutettavan mosabikinmatkan palaveri kotonamme kuskimme kanssa, joka on muitakin opiskelijaryhmia kuskaillut. aie on viettaa rantalomaa, puhaltaa intian valtamereen ja tutustua maputon kaupunkiin.

seeprojen lisaksi nahtiin niita pienia apinoita, joita on kotipuutarhassakin, gaselleja ja joitain kauriita paria sorttia, villisikoja, lintuja, perhosia... missattii mm. python, leopardi, virtahepo ja krokotiili talla kertaa (ei niiden kaikkien nakeminen niin upeaa ois ehka ollutkaan). parin viikon paasta aiotaan menna ratsastusretkelle luonnonpuistoon. toinen mukava luontokohde oli sunnuntaina sibebe rockille vaellus, reilu 5 tuntia vaellettiin vuorilla ja ylnkoniityilla. yhdessa vaiheessa alettiin jo huolestua kun kaukana kuului ukkonen, mutta se onneksi liikkui kauemmas pain. kun paastiin takas alas, mentiin pamela-yhdyshenkilomme luo uimaan, ja sen jalkeen akillinen ukkonen iski mbabaneen ja saatiin kyyti kotiin. yleensa ukkonen onneksi tulee vasta iltaisin pimean tultua, jolloin ollaan jo kotona.

tanaan maahanmuuttotoimistossa meil oli vaarat lomakkeet ja liian vahan passikuvia ja kaikki muukin virkailijoiden mielesta pain honkia, mut nyt taas tiedetaan miten edetaan, joten ei huolta. sitten paastiin tutustumiskierrokselle valtiollisen sairaalan lahes kaikille osastoille, mukaan lukien vastasyntyneiden osasto, oli kiinnostavaa. aika likaista siella oli, pintaremontti ois ollut ainakin tarpeen. kaikkea kummallista kuultiin, mm. syopaa ja silmasairauksia ei voida hoitaa swazimaassa koska ei ole erikoislaakareita eika laitteita, pitaa siis lahtea etela-afrikkaan leikkauksiin. swazimaa on tosi monessa asiassa riippuvainen etela-afrikasta.

nyt taytyy lahtea kauppaa ja kotia kohti, kertokaahan arkikuulumisianne, moimoi!

huhhahhei, tyoviikko takana ja vapaa viikonloppu lettukesteineen ja luontoretkineen ja muine ex-tempore-keksintoineen edessa:) olin tosiaaan maalla matatan kupeessa ndzevanessa tiistain ja keskiviikon, enka ole koskaan ikina ollut yhta kuumissa ja kuivissa olosuhteissa, n.40 astetta oli todellakin ja tyopaivat lahenteli 12 tuntia... no, paljon ainakin nahtiin ja koettiin ja alkuvaikutelma oli monipuolinen, voisi sanoa. kaikesta huolimatta tahdon yha maalle toihin, en tyydy mbabaneen kunhan jompikumpi tyokavereista lahtee kanssani. naimme ja osittain osallistuimme tiistain aikana ruokajakeluun, naisten saastoryhmaan, hiv-testaukseen seka neighborhood care point (naapuruston/yhteison huolenpitopiste)-toimintaan, suurin osa paivasta kuitenkin meni puiden alla paikallisten kanssa odotellessa josko muutaman tunnin paasta jo saapuisivat ruokajakelutyokaverit paikalle, heilla oli auton kanssa ongelmia mista me ei tietty tiedetty, ja siksi paiva venyi ja venyi. neihborhood care pointit toimivat niin, etta vapaaehtoiset tai yhteisosta valitut care giverit eli huolenpitajat valmistaa ruokaa orvoille tai haavoittuvassa asemassa oleville lapsille ja hieman katsovat muutenkin heidan peraansa. he asuvat esim sukulaisten luona, taallahan maalla asutaan monen perheen asuinyhteisoissa eli homesteadeissa. ruokajakelussa kuljin leimatyynyn kanssa ja ihmiset laittoivat sormenjalkensa allekirjoitukseksi saamistaan ruokamaarista, jaossa on maissihiutaleita, papuja ja oljya. ihmiset odottivat ihmeellisen karsivallisesti, suomessa kaikki olisivat jo olleet varmasti siita monen tunnin odottelusta vihaisia. paiva oli rankka siksikin, kun ihmisilla ymparilla ei ollut ruokaa eika vetta ja piti menna esim puun taakse kauemmas piiloon hieman syomaan tai juomaan silloin talloin ettei itse pyortyisi sinne. ihmiset tietenkin pyysivat meilta rahaa, vaatetta, vetta, ruokaa, ja oli hankalaa selittaa etta autamme jarjestomme kautta emmeka voi yksilollisesti lahjoittaa mitaan, kun moni ei puhunut englantia ja siswatin kielitaitoni mahtuu helposti yhdelle a4-paperille. tyomatkat kuljettiin yhteison luokse tyypillisesti lava-auton lavalla tai lava-auton takakontissa hiekan pollytessa. paivan paatteeksi yksi tyokaveri totesi kuumuudesta puhuttaessa korostetun iloisesti This is Africa! ja mua alkoi naurattaa, surkuhupaisuus paras hupaisuus.

kokemukset eivat loppuneet tyopaivan paattymiseen vaan sitten tututuimme lds:n vierastaloon jossa asumme maalla kahden jarjestomme miestyontekijan kanssa. miehet eivat olleet kotona alkuaillasta ja meilla oli ensimmaisena operaationa paniikissa olevan olohuoneeseen eksyneen lepakon metsastys... meilla ei ollut toistaiseksi myoskaan juoksevaa vetta vesipulan ja maksamattomien vesilaskujen vuoksi, hieman vetta kanistereissa vain, ei jaakaappia, ei koukkuja malariahyttysverkoille jne. loppuillasta, kun olimme menossa nukkumaan, michael-kamppis koputti ovellemme, han oli loytanyt jonkin hiiren kylparista ja tahtoi esitella sen meille. hiire loikkasikin hanen kadestaan makuuhuoneeseemme ja siina silmanrapayksessa kolme huutavaa suomalaisnaista loikkasivat ulos huoneesta (*itse asiassa luulin etta se oli lepakko). michael metsasti sen, oli pahoillaan ja toivottavasti oppi ettei meille tarvitse esitella joka elainta. myoskin ohjeet "kylpemiseen" eli vedella itsensa valeluun opin, ala ota seinasta tukea kun sinulla ei ole silmalasit paassa, todennakoisyys asua sormenpituiseen komeaan heinasirkkaan ovat suuret. taman kaiken jalkeen kun meilla ei ollut koukkuja katossa hyttysverkoille, meita hieman epailytti nukkua ikkunat auki, joten kuumuuden vuoksi tuli lahinna pyorittya hereilla lahes koko yo. seuraavana paivana kohtasin viela kaarmeen tyopaikan ulkohuussin luona, joten elainvalikoima alkaa olla jo kohtalainen. mul on toimintaohjeet kobran, pythonin ja mustan ja vihrean mamban kohtaamiseen, pitaa peraytya tehden kasilla erasta liiketta ja sanoen pstt, pstt mutta aion tomistella ja katsoa mihin astun ja olla kohtaamatta kaarmeita enempaa.

toinen paiva menikin toimistolla mutta kotona mbabanessa oltiin vasta 20 jalkeen joten sekin paiva oli itse asiassa 13 tuntia...kun oltiin lahdossa ndzevanesta 2h-matkalle mbabaneen, huomattiin etta renkaissa on huonosti painetta, niinpa jannitimme ja kavimme parilla huoltoasemalla matkan varrella, mutta kotiin paastiin. lahtotilanteessa kun paatettiin kaantya takas kysymaan tyontekijoiden mielipidetta voiko autolla koittaa ajaa mbabaneen ,tuli mieleen etta tanne jaadaan ja taas nauratti: this is Africa. mita varmempi olet jostain asiasta, sita todennakoisemmin se voi taalla menna toisin kuin odotit.

eilen oli workshop eli seminaari yhdyshenkilomme, harkkaohjaajamme ja suomesta tulleiden opiskelijoiden kesken, tuli puhuttua paljon hyodyllista. olemme muuten laittomasti ehka maassa, silla me ei saatu leimaa rajalta. no, selvitamme sen maanantaiaamuna valtavilla lomakeroykkiolilla varustautuneena maahanmuuttotoimistossa, eikohan se siita (toivottavasti ei tuu sakkoja, ei ollut siis meidan moka ettei ne leimanneet kuin puolet meista vaik erikseen viel palattiin asiaa ihmettelemaan...no, kaikkea taal sattuu).

tanaan olin tutustumassa sandra lee centeriin joka on hylattyjen pienten lasten lastenkoti, jossa kaks opiskelijaamme tyoskentelee. oli hienot puitteet verrattuna mun nepalin lastenkoteihin, paljon vaatteita, leluja, tilaa, tyontekijoita. siel toimi myos esikoulu 3-5 vuotiaille jonka paivaan osallistuttiin. lapsilla oli valtava sylinnalka, he roikkuivat kiinni eivatka olleet irti paastaa. taalla lapsia pidetaan niin vahan sylissa, ja maaseudun lapset eivat osaa leikkkia. se on surullista, samoin lasten kasvattaminen niin etta auktoriteettina opettajilla ja vanhemmilla on piiskakeppi.
kaytiin myos tutustumassa sacroon eli swaziland association for prevention of crimes and rehabilitation of offenders, joka tarjoaa ruokaa, tukea ja koulutusta ja kadentaitoja esim entisille katulapsille ja lapsille jotka tulevat koyhista oloista, joilla ei ole vanhempia jne. lapset asuvat siis kotonaan(7-18v)omin pain ja saavat paivisin tukea ja ruokaa keskuksesta. tyo liittyy pelastusarmeijan tyohon, ja oli tosi hyvin hoidettua, paivittain kay n. 60-100 lasta. tuollaisen tyon ansiosta mbabanessa ei katukuvassa nay lapsikerjalaisia oikeastaan ollenkaan.

paljon on siis tullut koettua, katsotaan mita viikonloppu ja ensi viikko tuovat tullessaan. viikonloppuna aion mm. uida "pikkusiskojemme"dianzan 7v ja didin 13v kanssa, ihastella apinoita puutarhassa, ja retkeilla jonnekin lahikohteisiin. ensi viikolla maanantaina maahantulolupia, ehka paasen kierrokselle valtiolliseen sairaalaan ja ti-to toita mbabanessa, pe kotitentti netin kautta ja la naistenpaivan marssille jarjestomme kanssa osallistumaan:) sita odotan jo kovasti. kuulumisiin!

viikonloppu takana ja eka tyopaivakin talta viikolta, oli toimistotoita, muun muassa autettiin tilastoimaan maaseudun neighborhood care point-toimintaa (on naapurustun tai pienen yhteison ruoka-apu-terveyshuolto.ym toimintaa). huomenna lahdetaan maalle Matatan ja Ndzevanen seudulle, etta hakuna matata vaan! palataan ke-iltana jos Luoja suo ja kombit tuo perille:) eikohan!

saatetaan tavata ehka jo talla viikolla kuningaskin opiskelijasuurporukalla, yhden harkkaohjaaja tuntee ministerit ja kuninkaan sukulaisia, siten prosessi on etenemassa, mutta afrikassa en menisi mitaan varmaksi vannomaan... kuninkaan luo ilmeisesti muuten ihan oikeasti pitaa ryomia...

kaksi paivaa on ollut pilvista ja harmaata ja satanutkin mutta nyt helle voittaa, ja maalle on luvattu 36 astetta etta leppoisat on tyo-olot. viikonloppu meni mm. lepaillessa, lenkkeillessa, uidessa, kasityobasaareilla ja ev.lut messussa, joka oli kaunis ja tutunoloinen. alussa sytytettiin toivon kynttila aidisin tiimoilta: niille jotka ovat kuolleet, niille joiden elamaan aids vaikuttaa, niille jotka valittavat (pitais olla suom. aakkoset) ja meille, kaikille ihmisille.

kuulumisiin loppuviikosta, terkkuja rantasateeseen!