IRC-Galleria

SYDÄN, RISTI JA ANKKURI -trilogia.

SYDÄN

Tämä ilta jotain näytti,
se paljasti kaipuuni uudelleen.
Vaikka pois lähdit silloin,
takasin tulit jälleen.

En edes tiennyt mitä sanoisin,
ehkä molemmat olimme muuttuneet.
Tai sitten tuo kulunut aika,
oli säästänyt meistä pelkät aaveet.

Mutta tulit kuitenkin takaisin,
hymyilitkin minulle.
Yritin hymyillä takaisin,
olisi tässä pöydässä tilaa kahdelle.

Istuit alas tapasi mukaan,
on ainakin yksi asia muuttumaton.
Huomaan katsovani silmiisi,
on ympärillämme maailma ajaton.

Avaan suuni sanoakseni jotain,
mutta ehditkin ensin.
Kerrot aikovasi tänne jäädä,
kohahduksen sydämessäni tunsin.

Taas joudun hetken miettimään,
yritän kertoa kaipuustani.
Vaikken siinä onnistukaan,
tunnet silti minut ja tarinani.

Hymyilet jälleen itseksesi,
sinä kaunis olento edessäni.
Miksen osannut puhua aikaisemmin,
pelkäsin kai tunteitani.

Mutta miten tästä eteenpäin,
et sitäkään vielä kertonut.
Tämä hetki ei jatku loputtomiin,
vain sen on maailma minulle antanut.

Et näytä kiireiseltä,
näyttää kuin kaiken unohtaisit.
Olet ajatuksissasi kuten minäkin,
mitä sanattomalle pojalle sanoisit?

Liikautat silmiäsi kysyvästi,
minä taas vain hämmennyn.
Sanon tahtovani takaisin,
lattiallasi nukkumaan tyydyn.

Näytät hieman yllättyneeltä sinäkin,
luot katseesi punastuen pöytään.
Kosketan hiljaa kättäsi,
anteeksi jälleen kerran pyydän.

Kaksi päivää myöhemmin,
vierelläsi kadulla kävelen.
On silmiini syttynyt uusi tähti,
maailmaa uudella tavalla katselen.

*Iiriksellä oli synttärit, tässäpä siis lahja. =) *

RISTI

Minne ikinä katseeni vienkään,
milloin silmäni suljen.
Sininen taivas ylläni kaartuu,
eteenpäin ajatuksissani kuljen.

Ne merkit vahvan uskon,
pelastuksen ja onnen.
Hiljalleen maahan katoaa,
vain tuulen sisälläni tunnen.

Johonkin kaikki uskovat,
niin sanoit sinäkin.
Vaan mihin uskoisin minä,
sinut mennessäsi menetin.

Kohotan katseeni ylöspäin,
pisarat oksilla aurinko näyttää.
Tuuli niitä liikuttaa,
keltaiset lehdet ilman täyttää.

Taidan haluta ymmärtää,
sen miksi olen täällä.
Mihin ihmiset uskovat,
kävelen ohuella jäällä.

Risti jotain merkitsee,
vaan en tiedä enää mitä.
Jokin suurempi voima,
kuulemma hallita voi meitä.


ANKKURI

Niin monta päivää,
ja liian monta yötä.
Sinua täällä odotin,
silti en toivoani heitä.

Kuin pohjaan unohtunut ankkuri,
elämääni kiinni takerrun.
Silti en mihinkään katoa,
lopulta kai vain tukehdun.

Ruoste peittää pintaani,
se vuosien unohduksen pöly.
Yhä täällä pimeydessä odotan,
katoaa kaukaisen maailman melu.

Yksinäistä, kylmää, pimeää,
en muuta enää tuntea voi.
Aika kuluu, päivä kerrallaan,
haikea musiikki taustalla soi.

Vaikka kaiken kerran jo melkein sain,
sen kaiken myöskin menetin.
Samoille unholan poluille,
myös elämäni hukkasin.

Ei huominen eilistä muuta,
tuskin muuttaa mitään.
Ei valoa yläpuolellani näy,
mahtuu elämäni viljan tähkään.

***

ENSILUMI

Valo taittuu lattiaan,
siivilöityy lävitse puiden.
Ne alastomana tuulessa heiluvat,
on aika myrskyn uuden.

Roskaa lentää ilmassa,
leijuu ilman päämäärää.
Kaikki näyttää muuttuvan,
on tässä hetkessä jotain väärää.

Mihin katosi aurinko,
vasta hetki sitten sen näin,
se häikäisi silmiäni taivaan sinestä,
nyt vain harmaa verho on edessäpäin.

Jotain on tapahtumassa,
kunpa vain tietäisin mitä.
Avuton on oloni nyt,
on tuulten suuntana taas kaukainen itä.

Mitä tapahtui maisemalle,
nyt jo järven takametsänkin kadotin?
Tuuli vaihtaa suuntansa länteen,
harmaa seinä valtaa horisontin.

Heikot oksat putoilevat,
ne maahan kauas lentävät.
Syysmyrskyn voima on valtava,
sitä eläimetkin koloissaan pelkäävät.

Harmaa vaihtaa väriään,
on seinä valkea ikkunani edessä.
Vasta nyt syynkin ymmärrän,
se on pilvissä jäätyneessä vedessä.

Lumihiutaleet tuulessa kiitävät,
lopulta maahan laskeutuen.
Lämmin maa ne sulattaa,
vihreä nurmi kosteudesta kiiltäen.

Pian peittää ensilumi maata,
sitä joka hetki sitten kukoisti.
Olen ulkopuolinen maailmasta,
ja luonto on suurin artisti.

Kaikki näyttää niin puhtaalta,
on lika kadonnut maahan.
Luonto itseänsä puhdistaa,
tuhoaa pinnaltansa pahan.

Herään ajatuksistani,
silmiäni räpäytän,
kuin tarkistaakseni onko totta,
valkeus tämän maiseman.

Haen hyllystä takin,
kiskon sen taas selkääni.
Juoksen ulos keskelle lunta,
ja ihmettelen elämääni.