IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
SYDÄN, RISTI JA ANKKURI -trilogia.

SYDÄN

Tämä ilta jotain näytti,
se paljasti kaipuuni uudelleen.
Vaikka pois lähdit silloin,
takasin tulit jälleen.

En edes tiennyt mitä sanoisin,
ehkä molemmat olimme muuttuneet.
Tai sitten tuo kulunut aika,
oli säästänyt meistä pelkät aaveet.

Mutta tulit kuitenkin takaisin,
hymyilitkin minulle.
Yritin hymyillä takaisin,
olisi tässä pöydässä tilaa kahdelle.

Istuit alas tapasi mukaan,
on ainakin yksi asia muuttumaton.
Huomaan katsovani silmiisi,
on ympärillämme maailma ajaton.

Avaan suuni sanoakseni jotain,
mutta ehditkin ensin.
Kerrot aikovasi tänne jäädä,
kohahduksen sydämessäni tunsin.

Taas joudun hetken miettimään,
yritän kertoa kaipuustani.
Vaikken siinä onnistukaan,
tunnet silti minut ja tarinani.

Hymyilet jälleen itseksesi,
sinä kaunis olento edessäni.
Miksen osannut puhua aikaisemmin,
pelkäsin kai tunteitani.

Mutta miten tästä eteenpäin,
et sitäkään vielä kertonut.
Tämä hetki ei jatku loputtomiin,
vain sen on maailma minulle antanut.

Et näytä kiireiseltä,
näyttää kuin kaiken unohtaisit.
Olet ajatuksissasi kuten minäkin,
mitä sanattomalle pojalle sanoisit?

Liikautat silmiäsi kysyvästi,
minä taas vain hämmennyn.
Sanon tahtovani takaisin,
lattiallasi nukkumaan tyydyn.

Näytät hieman yllättyneeltä sinäkin,
luot katseesi punastuen pöytään.
Kosketan hiljaa kättäsi,
anteeksi jälleen kerran pyydän.

Kaksi päivää myöhemmin,
vierelläsi kadulla kävelen.
On silmiini syttynyt uusi tähti,
maailmaa uudella tavalla katselen.

*Iiriksellä oli synttärit, tässäpä siis lahja. =) *

RISTI

Minne ikinä katseeni vienkään,
milloin silmäni suljen.
Sininen taivas ylläni kaartuu,
eteenpäin ajatuksissani kuljen.

Ne merkit vahvan uskon,
pelastuksen ja onnen.
Hiljalleen maahan katoaa,
vain tuulen sisälläni tunnen.

Johonkin kaikki uskovat,
niin sanoit sinäkin.
Vaan mihin uskoisin minä,
sinut mennessäsi menetin.

Kohotan katseeni ylöspäin,
pisarat oksilla aurinko näyttää.
Tuuli niitä liikuttaa,
keltaiset lehdet ilman täyttää.

Taidan haluta ymmärtää,
sen miksi olen täällä.
Mihin ihmiset uskovat,
kävelen ohuella jäällä.

Risti jotain merkitsee,
vaan en tiedä enää mitä.
Jokin suurempi voima,
kuulemma hallita voi meitä.


ANKKURI

Niin monta päivää,
ja liian monta yötä.
Sinua täällä odotin,
silti en toivoani heitä.

Kuin pohjaan unohtunut ankkuri,
elämääni kiinni takerrun.
Silti en mihinkään katoa,
lopulta kai vain tukehdun.

Ruoste peittää pintaani,
se vuosien unohduksen pöly.
Yhä täällä pimeydessä odotan,
katoaa kaukaisen maailman melu.

Yksinäistä, kylmää, pimeää,
en muuta enää tuntea voi.
Aika kuluu, päivä kerrallaan,
haikea musiikki taustalla soi.

Vaikka kaiken kerran jo melkein sain,
sen kaiken myöskin menetin.
Samoille unholan poluille,
myös elämäni hukkasin.

Ei huominen eilistä muuta,
tuskin muuttaa mitään.
Ei valoa yläpuolellani näy,
mahtuu elämäni viljan tähkään.

***

ENSILUMI

Valo taittuu lattiaan,
siivilöityy lävitse puiden.
Ne alastomana tuulessa heiluvat,
on aika myrskyn uuden.

Roskaa lentää ilmassa,
leijuu ilman päämäärää.
Kaikki näyttää muuttuvan,
on tässä hetkessä jotain väärää.

Mihin katosi aurinko,
vasta hetki sitten sen näin,
se häikäisi silmiäni taivaan sinestä,
nyt vain harmaa verho on edessäpäin.

Jotain on tapahtumassa,
kunpa vain tietäisin mitä.
Avuton on oloni nyt,
on tuulten suuntana taas kaukainen itä.

Mitä tapahtui maisemalle,
nyt jo järven takametsänkin kadotin?
Tuuli vaihtaa suuntansa länteen,
harmaa seinä valtaa horisontin.

Heikot oksat putoilevat,
ne maahan kauas lentävät.
Syysmyrskyn voima on valtava,
sitä eläimetkin koloissaan pelkäävät.

Harmaa vaihtaa väriään,
on seinä valkea ikkunani edessä.
Vasta nyt syynkin ymmärrän,
se on pilvissä jäätyneessä vedessä.

Lumihiutaleet tuulessa kiitävät,
lopulta maahan laskeutuen.
Lämmin maa ne sulattaa,
vihreä nurmi kosteudesta kiiltäen.

Pian peittää ensilumi maata,
sitä joka hetki sitten kukoisti.
Olen ulkopuolinen maailmasta,
ja luonto on suurin artisti.

Kaikki näyttää niin puhtaalta,
on lika kadonnut maahan.
Luonto itseänsä puhdistaa,
tuhoaa pinnaltansa pahan.

Herään ajatuksistani,
silmiäni räpäytän,
kuin tarkistaakseni onko totta,
valkeus tämän maiseman.

Haen hyllystä takin,
kiskon sen taas selkääni.
Juoksen ulos keskelle lunta,
ja ihmettelen elämääni.
PIMEÄ PÄIVÄ

Ehkä olen menneisyyttä,
haluat minut jo unohtaa.
En löydä itselleni tulevaisuutta,
elämäni täältä vain katoaa.

En tiedä mihin tien johtaa,
pimeys ylläni tihenee.
Tämä päivä on kuin eilinen,
kirkkaus silmistäni pakenee.

Miksen voi enää palata,
siihen vanhaan onnellisuuteen?
Tämä tunne minut vie vain,
siihen kylmään todellisuuteen.

Joka hetken uudestaan elän,
en herää unestani milloinkaan.
Tumma varjo yksinäisyyden,
sinun jälkeesi luo verkkoaan.

Mihin ovat kadonneet,
kaikki turvalliset polut?
Ajatuksissani yksi kysymys;
olenko jo kuollut?

Sininen taivas pilviin peittyy,
pisara kasvoilleni putoaa.
Käännän kasvoni taivaisiin,
sade synkän mieleni puhdistaa.

En tänään enkä huomenna,
mutta ehkä vielä joskus,
nousen takaisin siivilleni,
näen kauniin auringonlaskun.

Jotain turhaa tekstiä taas.Torstai 31.08.2006 23:51


VAIN KIRJAIMIA

Maalaan kaksi päivää,
pimeän ja kirkkaan.
Toista niistä kaipaan,
mutta se toinen kutsuu luokseen.

Kasvottomuus saa minut pelkäämään,
tunnen tyhjän pimeyden.
Yksi askel kerrallaan,
varovasti eteenpäin kävelen.

Ei ääniä, valoa, mitään,
ei edes hiljaisuutta.
Vain tyhjää pimeyttä,
katson mustaa totuutta.

Askelten kaiku katoaa,
hukun mustaan hiljaisuuteen.
Lausun kolme sanaa,
ja katoan taas uudelleen.

Yön sininen hohto häikäisee.
kauas pois katseeni vien.
En jalkojeni eteen näe,
näytäthän minulle tien.

***

Katson valkoista kattoa,
näen siinä ohuita halkeamia.
Ne ovat kuin elämäni,
alkavat jostain ja päättyvät jonnekin.

Välillä ne näkyvät vahvempina,
välillä niin heikkoina että pelkää,
että joku tulisi ja katkaisisi ne,
pyyhkisi halkeamat pois kuin särkyvän elämäni.
RANNALLA

Tunnetko oikean hetken,
kun se ohitsesi kulkee?
Sen kevyen ajatuksen,
jonka mieli sisällensä sulkee.

Kuuletko sen kaiun,
hetken kauniin sävelen?
Se vielä joskus on,
niin äänettömän hiljainen.

Näetkö taakse katseen,
taakse silmien sinisten?
Sillä minä näe en,
tietä monien salaisuuksien.

Käveletkö rantahiekalla,
auringonsäteiden paahtamalla?
Näet laineiden hitaan tanssin,
kultaisella auringonsillalla.

Katsotko kohti aurinkoa,
kun se taivaanrantaan katoaa?
Minä joskus sitä saatan,
pimeän tuloon asti tuijottaa.

Hämärä tulee esiin varjoista,
alkaa valo rannalta kadota.
Ajatukset mielesi täyttää,
saatat silmäsi hetkeksi sulkea.

Silloin voit kuulla kaiken,
iltatuulen kuiskauksen.
Miettiä hetken rauhassa,
tuntea illan kauneuden.

Annatko ajan kulua,
ohitsesi hiljaa leijua?
Sillä niin minä teen,
voi poika ajatuksiinsa hukkua.

*Riikalle tämä [toivottavasti ei pahastu että laitoin tänne =p ].*
KESÄYÖ

Taas taittuu yöksi,
yksi kesäinen päivä.
Siltikään aurinko ei laske,
tulee ilmaan usvan häivä.

Istun yksin kallioilla,
katselen peilikirkkaalle joelle.
En silti mitään näe,
suuntaan ajatukseni muualle.

Kesä kuluu huomaamatta,
kuin ohitseni virtaava vesi.
En tiedä mihin aikani katoaa,
on vedenpintakin kuin kova lasi.

Ei kiirettä minnekään,
ajattelen elämäni kulkua.
Joku takaani kävelee,
metsän laidan polkua.

Vaivun syvemmälle muistoihini,
mietin miksi yksin olen.
Miksei vierelläni ketään,
jonka syliini hiljaa suljen?

Vaikka vasta oli kevät,
nyt päivät jo lyhenevät.
En tahtoisi sitä ajatella,
mutta pian kesäillat katoavat.

Laskeudun takaisin vesille,
melon aurinkoa kohti.
Suljen silmäni valolta,
joka vedenpinnasta hohti.

Ja niin suljen mielenikin,
kaikelta siltä turhalta,
joka päässäni pyörii,
elän päivä päivältä.

*Annen. Hänelle kiitos ystäyydestä.*
PIMEÄ METSÄ

Särkynyt huuto,
pelokas katse pimeään.
Metsä tummana humisee,
seuraa hänen katsettaan.

Ei vastausta kuulu,
ei valoa missään näy.
On metsä tytön sisäänsä sulkenut,
ahtaaksi olonsa käy.

Vesipisarat puiden oksilta,
mustina helminä putoaa.
Kuin kylmä talvinen lumi,
ne sydämen jäädyttää.

Silloin kuulee hän,
äänen oudon kirkkaan.
Veden heleän solinan,
sitä kohti juoksee kiireen vilkkaan.

Eikä olonsa enää,
ole niin lohduton.
Hän vaikka syvälle metsään,
vieläkin eksyneenä on.

*Lauran.*
________________________________

KAKSI JOUTSENTA

Kävelen yksin rantaan,
istun suurelle kivelle.
Metsä näyttää vielä nukkuvan,
luon katseeni tyhjälle järvelle.

Vielä paikoin jää peittää,
vedenalaista maailmaa.
Vielä kaikki kuolleelta näyttää,
nousee sulapaikoista usvaa.

Aurinko viime säteillään,
vastarannan kuusenlatvat kultaa.
Ja järven jäälautoilta,
valon timanteiksi taittaa.

On hiljaista niin,
omat sydämenlyöntini kuulen.
Ja ympärilläni luonnossa,
myös kaikuu kutsu kevättuulen.

Silloin kaikuu huuto kirkas,
se mieleni herättää.
Toinen huuto lähempää,
tajuntani nyt jo täyttää.

Luonto näyttää itseään,
se kevään tullen herää.
Muuttolinnut matkallaan,
sulapaikoilla voimiaan kerää.

Jo kuuluu huuto kolmas,
niiden lähteet nyt näen.
Kaksi joutsenta puhtaanvalkeaa,
sulalta nousee siivilleen.

Aurinko silmiäni häikäisee,
kun näkyäni ihailen.
Joutsenet näin siivillään,
nousemassa yölennolleen.

Ikinä en unohda,
mä näkyä joka edessäni loisti.
Kaksi varjokuvaa aurinko,
valkealle jäänpinnalle toisti.

Hiljaa huudot vaimenee,
ja katoavat linnut.
Ne vaaran taakse lentävät,
peittää kuvat usvan hunnut.

Taas yksin hiljaisuuteen,
istumaan näin vaivun.
Ovat joutsenet menneet,
ja palauttaneet mieleeni kaipuun.

________________________________

HAUKKA

Sulje hiljaa silmäsi,
kuvittele että olet
jossain kauniissa paikassa,
kaukana tästä tilasta.

Katso kaukaisuuteen,
kerro mitä näet.
Kuvittele olevasi haukka,
kasvata itsellesi siivet.

Lennä taivaanrantaan,
tunne siivilläsi auringon lämpö.
Nouse yhä vain korkeammalle,
aisti sulissasi tuulen tuntu.

________________________________

LUMI JA JÄÄ

Ympärilläni näen,
vain valkoista lunta.
Ilma on ei ole kylmä,
luulen näkeväni unta.

Taivaalta putoilee,
hiljalleen ohut huntu,
joka taittaa valon,
on kevättalven tuntu.

Takaani kuulen,
äänen niin hiljaisen.
Kun ympäri käännyn,
näen kuvan unenomaisen.

Olet siinä edessäni,
kauniina, hymyillen.
Jäähileet hohtavat hiuksissasi,
hitaasti vedeksi muuttuen.

Astun hieman lähemmäksi,
kosketan kasvojasi.
Ne kylmät käteni lämmittävät,
tarkkailen kirkasta katsettasi.

Sitten kaikki katoaa,
ei ympärilläni ole lunta.
Vain sydämessäni lämmin tunne,
se kaikki olikin unta.

*Kaisan.*
________________________________

KYYNEL

*kyynel putoaa kiihtyvää vauhtia
kunnes yllättäen kohtaa maan ja särkyy kymmeniksi
ja taas kymmeniksi pieniksi pisaroiksi.
elämäni on kuin tuo kyynel;
se voimistuu kunnes särkyy ja katoaa ikuisuuteen.*

*Hänen jonka nimi pysyköön menneisyyden verhon sisällä (kesä 05)*
________________________________

*Koulu ilman pakkoruotsia on kuin venäläinen auto, jossa on penkinlämmittimet;
liian hyvää ollaksen totta.*

*Ei pääse tiikeri raidoistaan eikä enkeli siivistään. Parasta siis olla vain oma itsensä*

*Pienissä määrissä nautittuna yksinäisyys on hyväksi;
se rentouttaa mieltä ja ruumista,
mutta pitää varoa ettei saa siitä yliannostusta.*

*Hiljaisuus on katoava luonnonvara.
Ihmiset kuluttavat sitä ajattelematta ollenkaan kuinka tärkeä asia se on.*

*Pinnallinen kauneus on vain käsite ja jokaisen oma mielipide,
mutta sisäisestä kauneudesta ei voi erehtyä, vaikka sitä et silmilläsi näekään.*
- Vanhemmat »