IRC-Galleria

VAIN KIRJAIMIA

Maalaan kaksi päivää,
pimeän ja kirkkaan.
Toista niistä kaipaan,
mutta se toinen kutsuu luokseen.

Kasvottomuus saa minut pelkäämään,
tunnen tyhjän pimeyden.
Yksi askel kerrallaan,
varovasti eteenpäin kävelen.

Ei ääniä, valoa, mitään,
ei edes hiljaisuutta.
Vain tyhjää pimeyttä,
katson mustaa totuutta.

Askelten kaiku katoaa,
hukun mustaan hiljaisuuteen.
Lausun kolme sanaa,
ja katoan taas uudelleen.

Yön sininen hohto häikäisee.
kauas pois katseeni vien.
En jalkojeni eteen näe,
näytäthän minulle tien.

***

Katson valkoista kattoa,
näen siinä ohuita halkeamia.
Ne ovat kuin elämäni,
alkavat jostain ja päättyvät jonnekin.

Välillä ne näkyvät vahvempina,
välillä niin heikkoina että pelkää,
että joku tulisi ja katkaisisi ne,
pyyhkisi halkeamat pois kuin särkyvän elämäni.

RANNALLA

Tunnetko oikean hetken,
kun se ohitsesi kulkee?
Sen kevyen ajatuksen,
jonka mieli sisällensä sulkee.

Kuuletko sen kaiun,
hetken kauniin sävelen?
Se vielä joskus on,
niin äänettömän hiljainen.

Näetkö taakse katseen,
taakse silmien sinisten?
Sillä minä näe en,
tietä monien salaisuuksien.

Käveletkö rantahiekalla,
auringonsäteiden paahtamalla?
Näet laineiden hitaan tanssin,
kultaisella auringonsillalla.

Katsotko kohti aurinkoa,
kun se taivaanrantaan katoaa?
Minä joskus sitä saatan,
pimeän tuloon asti tuijottaa.

Hämärä tulee esiin varjoista,
alkaa valo rannalta kadota.
Ajatukset mielesi täyttää,
saatat silmäsi hetkeksi sulkea.

Silloin voit kuulla kaiken,
iltatuulen kuiskauksen.
Miettiä hetken rauhassa,
tuntea illan kauneuden.

Annatko ajan kulua,
ohitsesi hiljaa leijua?
Sillä niin minä teen,
voi poika ajatuksiinsa hukkua.

*Riikalle tämä [toivottavasti ei pahastu että laitoin tänne =p ].*

KESÄYÖ

Taas taittuu yöksi,
yksi kesäinen päivä.
Siltikään aurinko ei laske,
tulee ilmaan usvan häivä.

Istun yksin kallioilla,
katselen peilikirkkaalle joelle.
En silti mitään näe,
suuntaan ajatukseni muualle.

Kesä kuluu huomaamatta,
kuin ohitseni virtaava vesi.
En tiedä mihin aikani katoaa,
on vedenpintakin kuin kova lasi.

Ei kiirettä minnekään,
ajattelen elämäni kulkua.
Joku takaani kävelee,
metsän laidan polkua.

Vaivun syvemmälle muistoihini,
mietin miksi yksin olen.
Miksei vierelläni ketään,
jonka syliini hiljaa suljen?

Vaikka vasta oli kevät,
nyt päivät jo lyhenevät.
En tahtoisi sitä ajatella,
mutta pian kesäillat katoavat.

Laskeudun takaisin vesille,
melon aurinkoa kohti.
Suljen silmäni valolta,
joka vedenpinnasta hohti.

Ja niin suljen mielenikin,
kaikelta siltä turhalta,
joka päässäni pyörii,
elän päivä päivältä.

*Annen. Hänelle kiitos ystäyydestä.*

PIMEÄ METSÄ

Särkynyt huuto,
pelokas katse pimeään.
Metsä tummana humisee,
seuraa hänen katsettaan.

Ei vastausta kuulu,
ei valoa missään näy.
On metsä tytön sisäänsä sulkenut,
ahtaaksi olonsa käy.

Vesipisarat puiden oksilta,
mustina helminä putoaa.
Kuin kylmä talvinen lumi,
ne sydämen jäädyttää.

Silloin kuulee hän,
äänen oudon kirkkaan.
Veden heleän solinan,
sitä kohti juoksee kiireen vilkkaan.

Eikä olonsa enää,
ole niin lohduton.
Hän vaikka syvälle metsään,
vieläkin eksyneenä on.

*Lauran.*
________________________________

KAKSI JOUTSENTA

Kävelen yksin rantaan,
istun suurelle kivelle.
Metsä näyttää vielä nukkuvan,
luon katseeni tyhjälle järvelle.

Vielä paikoin jää peittää,
vedenalaista maailmaa.
Vielä kaikki kuolleelta näyttää,
nousee sulapaikoista usvaa.

Aurinko viime säteillään,
vastarannan kuusenlatvat kultaa.
Ja järven jäälautoilta,
valon timanteiksi taittaa.

On hiljaista niin,
omat sydämenlyöntini kuulen.
Ja ympärilläni luonnossa,
myös kaikuu kutsu kevättuulen.

Silloin kaikuu huuto kirkas,
se mieleni herättää.
Toinen huuto lähempää,
tajuntani nyt jo täyttää.

Luonto näyttää itseään,
se kevään tullen herää.
Muuttolinnut matkallaan,
sulapaikoilla voimiaan kerää.

Jo kuuluu huuto kolmas,
niiden lähteet nyt näen.
Kaksi joutsenta puhtaanvalkeaa,
sulalta nousee siivilleen.

Aurinko silmiäni häikäisee,
kun näkyäni ihailen.
Joutsenet näin siivillään,
nousemassa yölennolleen.

Ikinä en unohda,
mä näkyä joka edessäni loisti.
Kaksi varjokuvaa aurinko,
valkealle jäänpinnalle toisti.

Hiljaa huudot vaimenee,
ja katoavat linnut.
Ne vaaran taakse lentävät,
peittää kuvat usvan hunnut.

Taas yksin hiljaisuuteen,
istumaan näin vaivun.
Ovat joutsenet menneet,
ja palauttaneet mieleeni kaipuun.

________________________________

HAUKKA

Sulje hiljaa silmäsi,
kuvittele että olet
jossain kauniissa paikassa,
kaukana tästä tilasta.

Katso kaukaisuuteen,
kerro mitä näet.
Kuvittele olevasi haukka,
kasvata itsellesi siivet.

Lennä taivaanrantaan,
tunne siivilläsi auringon lämpö.
Nouse yhä vain korkeammalle,
aisti sulissasi tuulen tuntu.

________________________________

LUMI JA JÄÄ

Ympärilläni näen,
vain valkoista lunta.
Ilma on ei ole kylmä,
luulen näkeväni unta.

Taivaalta putoilee,
hiljalleen ohut huntu,
joka taittaa valon,
on kevättalven tuntu.

Takaani kuulen,
äänen niin hiljaisen.
Kun ympäri käännyn,
näen kuvan unenomaisen.

Olet siinä edessäni,
kauniina, hymyillen.
Jäähileet hohtavat hiuksissasi,
hitaasti vedeksi muuttuen.

Astun hieman lähemmäksi,
kosketan kasvojasi.
Ne kylmät käteni lämmittävät,
tarkkailen kirkasta katsettasi.

Sitten kaikki katoaa,
ei ympärilläni ole lunta.
Vain sydämessäni lämmin tunne,
se kaikki olikin unta.

*Kaisan.*
________________________________

KYYNEL

*kyynel putoaa kiihtyvää vauhtia
kunnes yllättäen kohtaa maan ja särkyy kymmeniksi
ja taas kymmeniksi pieniksi pisaroiksi.
elämäni on kuin tuo kyynel;
se voimistuu kunnes särkyy ja katoaa ikuisuuteen.*

*Hänen jonka nimi pysyköön menneisyyden verhon sisällä (kesä 05)*
________________________________

*Koulu ilman pakkoruotsia on kuin venäläinen auto, jossa on penkinlämmittimet;
liian hyvää ollaksen totta.*

*Ei pääse tiikeri raidoistaan eikä enkeli siivistään. Parasta siis olla vain oma itsensä*

*Pienissä määrissä nautittuna yksinäisyys on hyväksi;
se rentouttaa mieltä ja ruumista,
mutta pitää varoa ettei saa siitä yliannostusta.*

*Hiljaisuus on katoava luonnonvara.
Ihmiset kuluttavat sitä ajattelematta ollenkaan kuinka tärkeä asia se on.*

*Pinnallinen kauneus on vain käsite ja jokaisen oma mielipide,
mutta sisäisestä kauneudesta ei voi erehtyä, vaikka sitä et silmilläsi näekään.*