IRC-Galleria

Huominen pelottaa... Mitä sen jälkeen? Otin tossa parin tunnin päikkäritki, ei pystyny oleen valveilla, liikaa taas ajatukset pyöri... Noorakaan ei vastaa, pitäis kertoo sille kaikkee, ainoo, jolle voin kaiken sanoo... Sellanen tosi levoton olo, mut mä pidän mun linjan, mä en sorru siihen, en enää, ku oon saanu sen loppuun... Perjantaina ois pikkujoulutki, ei kyllä oo yhtään sellanen olo tällä hetkellä, et kiinnostais mennä sinne... Just nyt ei kyllä tee mieli näytellä, et kaikki on hyvin ja silleen, ei vaan jaksais, mut kaikki odottaa mua sinne... Kai se on pakko ja voihan olla, et mun mielipide muuttuu viä sen suhteen... Mut tää päivä, kuhan loppuis vaan... Onpahan ainaki kunnon itsenäisyyspäivä, ainaki mulle... tai siis ehkä enemmänki huominen on... Mä en vaan uskalla ajatella mitään, mitä huomisen jälkeen on... mä en pysty, jotenki tuntuu, et ei olis vieläkään valmis, ainakaan nyt tän hetken tunteella, mut en mä toisaalta enää jaksa sitäkään... Mun elämäki pyörii, ku mikäki oravanpyörä, ei vaan voi oppia asioista, aina pitää tehä samat virheet uudelleen ja uudelleen ja sit sattuu... Mä sanoin Elinalle, et näin käy ja se vaan sano, et ei käy, et nyt mä pystyn siihen... mut helvetti soikoon, miks aina joka ikinen kerta... Nytki taas kyyneleet vaan valuu, ei pysty estään... Taas miettii hirveen tarkkaan, et mitä voi kirjottaa, et asioita ei ymmärrettäis... Mä olisin halunnu kertoo jollekin tai siis muutamalle tyypille, mut en oo pystyny ja nyt sit onki jo liian myöhästä, mut sit taas toisaalta ihan hyvä, etten sanonu, ei se ois kuitenkaan muuttanu mitään asioita... Jutut ei vaan mee aina niin, ku mä haluisin, tai siis ei mee koskaan... ainkaan mun tän hetkisessä elämässäni... Mä luin vähän aika sitten mun vanhoja tekstejä tammikuulta, mä odotin tästä vuodesta aivan huippu vuotta, mä olin niin innoissani kaikkine suunnitelmineni, eipähän oo menny kyllä yhtään niin, ku olin ajatellu, päinvastoin... rankoin vuosi, mitä mulla on koskaan ollu... on ollu tosin ilosiaki hetkiä, mut suurin osa ihan päin mäntyä on kyl menny... Jäi vielä näin loppumetreillä sit vielä pahempi makuki suuhun... no toivottavasti nää pari kuukautta on ollu kaiken sen arvosia... nyt ei vaan pysty ajatteleen niin, eilen viä ajattelin, mut nyt taas ni ei... Mä haluisin nukkua tän loppuvuoden vaan, kaivautua peiton alle ja halata tyynyä, ottaa toi mun nalle kainaloon ja nähdä unta, jotain kaunista, et unohtais todellisuuden... Jotenki mä osasin aavistella sitäki, mä en vaan riitä, mä en voi sille mitään... Mut eniten ottaa päähän se, et annoin ittelleni luvan ja sit taas kuinkas kävikään, huppista keikkaa... Sama kaava siinäkin aina menee... Mä en vaan voi vieläkään uskoo kaikkee tätä todeks ja silti mua pelottaa ihan mielettömästi, kuinka se voi pelottaa??? Mä en vaan käsitä, mut niin se vaan menee...
Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille... ironisesti...