IRC-Galleria

Ryttylä map [Kwan - Rain]Sunnuntai 13.05.2007 23:57

Huh, olipa taas ensikosketus paikallisiin illanistujaisiin. Tarkoitus oli alunperin vain heittää jannie tapaamaan entistä Hero1:stä. Lähdön viivästymisen seurauksena oli kuitenkin pakottava tarve jäädä katsomaan Euroviisuja ja jännittämään Pakarisen puolesta. (Jannien kertoessa virallisesta vedonlyönnistään, povasin jo odotusten vastaisesti Leave me alone -kipaleelle huonoa menestystä.)

Ilta alkoi rauhallisesti. Hieman väsytti edellisen yön aavistuksen epäonnistuneen Knucklebone Oscarin keikan ja aavistuksen paremmin sujuneen Onnela-vierailun jäljiltä. Siinähän sitä muut kittasivat alkoholia suolistoon, minä kokajuomaa. Porukkaa lähti ja porukkaa tuli...ja porukkaa tuli...ja porukkaa tuli. Herttinen sentään, olikohan siinä melkein koko Rymättylä Saukossa? Niin paljon nuoriakin! Liian pitkä pöytä, liian leveitä penkkejä ja liian rajoittunut aivokapasiteetti kuuntelemaan kahtakymmentä eri juttua. Ilta napsahti baarin puolesta aika näpsäkästi poikki, kun lasi helisi, tuoli räsähti ja lasi helisi parin onnettoman temperamentikon toimesta.

Hyvä idea numero yksi: Bae on kuski. Enkä edes valita. Oli oikein viihdyttäviä kääliökyytiläisiä monta eestaaskiekkaa, vaikka vähän jokainen pyytelikin toistensa puolesta anteeksi näiden käytöstä. Hei kamoon, mulla on hyvä hermorakenne. Kummallisia juoppoja kylläkin - huusivat joka toisessa kurvissa hiljentämään. Pieni pelko luikerteli mielessä, kun ohjeet johtivat välillä melkein yhden hevosen mentäville hiekkapoluille ja viidensadankymmenen mutkan taakse. Missä sä olet nyt? Vet inte. Missä sä olet nyt? Mä en ole eksynyt, mutta en tiedä. Enkä edes eksynyt. Kulkuneuvon mittaristoonkin syttyivät valot noin neljännenkymmenennen kilometrin jälkeen.

Viimein tuli tauko ja päädyin "en mä oo koskaan käynyt Hämeenlinnassa" -pojan alakertaan nukkumaan erittäin upean kissan viekkuun.

Tuli nähtyä se hyvä puoli ja se "wtf?" -puoli.

Niinhän mä sanoin! Jee, Suomen edustaja 17. sijalla viimeisten pisteiden jälkeen. Oikeasti, se oli ihan hyvä esitys, mutta suurin osa Euroopasta ei tule koskaan ymmärtämään raskaamman musiikin päälle. Lordin voitto ei kerro mitään musiikkimausta. Olen enemmän pahoillani The Arkin puolesta. Onneksi, onneksi, onneksi Serbia voitti. Se ei ollut huono. Järkyttävää oli kuitenkin se, että Ukraina ja Venäjä killuivat siellä perässä niin monella äänellä. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

--

Euroviisukatsomo vuonna 2006:
"Aika vitun siistit koreografiat noilla."
(Hiljaisuus.)
"Se on viittomakieltä."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.