IRC-Galleria

Ensimmäinen aamu uudessa kodissa:

- Misä mun kalsarit o ?

- Vaatekkaapisa.

- Misä o vaatekkaappi ??

* * * * * * * * * *

Sanoin miehelle, et mitäs jos muutettais vähä isompaan huusholliin ni mahtuis olemaan. Napattiin sit sängyt selkään ja lährettihin. Täällä ny ollaan si. Olin siivonnu tän kämpän ihan kivannäköseks, ja täällä oli ihan viihtyisää... ...kunnes me tuotiin tänne meidän rojut, jotka nyt on hyrskynmyrskyn pitkinpoikin ympäriämpäri. Ehkä ärsyttävintä on, että vanha kämppä on vielä siivoomatta ja sinne astuessa iskee aika paha evvk-syndrooma. Tää on ehkä yhdestoista tai kahdestoista kerta kun raahaan kamojani jonnekin että aika tuttua hommaa mut ei mitenkään liian houkuttelevaa. Se hyvä puoli tässä on että tulee heitettyä turhaa kamaa pois kunnei jaksa kantaa mitään ylimäärästä uuteen kämppään.

Tähän nykyiseen kämppään tehtiin remppa ennen meijjän muuttoo. Sitte ku sain ilmotuksen että se on valmis niin tohina päälle ja halusin tänne mahd pian. Innoissani kokeilin uuden kämpän suihkua, uudessa hienossa rempatussa kylppärissä... Silmät kiinni pesin hiuksiani, ja kun avasin ne, niin lattia lainehti vedestä ja tulvi jo eteisenkin puolelle. Lattiakaivo ei vetänyt pisaraakaan! Kaks sekuntia mietin toimintastrategiaa, laitoin hanan kiinni, yritin saada lattiakaivon ritilää irti; ei onnistunut omilla nakkisormilla. Juoksin keittiöstä hakemaan haarukan ja mukin, otin haarukalla ritilän irti ja lappasin mukilla vettä lavuaariin. Samalla hetkellä soitin vuokraemännälle kyselläkseni että oliko remppamiehellä jäänyt jotain kaunoja meikäläistä kohtaan. "Voi kamala. Voi kauheeta." kuului luurista. Noooo vetet sain melko pian lattialta pois ja mieskin tuli paikalle ronkkimaan lattiakaivoa, ja totesi sen olevan täynnä kaikenlaista remppamoskaa... sitten se lähti vetämään. Kaivo nimittäin.

Tiskikoneen kanssa sitten taas kävi niin, että se meni ihan normisti läpi pesuohjelman ja luukun avattuani totesin astioiden olevan rasvasia, pesupulverisia ja kylmiä. Sitä asiaa pähkäillessä tiskailen toistaseks sit käsin... Pyykkikoneen sentään onnistuin kytkemään ihan oikein että sen suhteen no problem.

On tää kyllä silleen yleisesti ottaen nyt sit mukavampi kämppä - ainakin näin ensialkuun tuntuu siltä. Liikenteen melua ei juurikaan ole jossei kuuntelemalla kuuntele. Täällä on huoneita (wau). Tääl on Saran huone, olohuone, tietsikkamakuuhuone (yhdistetty), keittiöhuone, eteishuone, vessahuone, vaatehuone... (sana "huone" alkaa kuulostaa ihan hölmöltä kun sitä jankkaa, kuten monet muutkin sanat; kokeilkaa vaikka).

Semmosia muutoksia tästä nyt tulee, että unettomina öinä ei ehkä enää voi pitää biisibingoa (mun oma BB), jossa arvailin naapurin bileiden bassokuvioista mikä biisi on meneillään. Joskus helpotukseksi volyymia säädettiin niinkin isolle että melodia kuului.
Naapuri joutuu nyt myöskin etsimään uusia kuuntelijoita tässä_nyt_mainitsemattomille äänille, jotka sijoittuivat säännöllisesti viikonloppuiltoihin -öihin ja -aamuihin ja kuuluivat kirkkaasti ilmanvaihtokanavista meidän iloksemme radio- ja muiden äänien yli.

Pakko viel mainita yks hauska textari tältä viikolta. Kirjotin miehelle et mul on flunssanen olo ja haluisin muuttaa pian ja kysyin et onks hänel terve olo. Mies vastas että "Oon ihan kumossa, voitas tänään viedä sit kämpälle kanoja.". Ettei vaan ois ollu automaattinen tekstinsyöttö käytössä... No ei siin mitään, kanat vois olla ihan tervetulleita tänne meidän sikojen (=minä, mies ja vauva) seuraksi! Ja jos nyt vähän haisee ja on meteliä, niin eiköhän ne siihen pian totu...

Että näin täällä tällärällärää. Ja sitten purkamaan muuttolaatikoita.... *phuuh*

pieni vauva sylissäni
on levoton

sytytän lampun...

ei tahdo hän silmiään ummistaa
vaan ihmettelee ympäröivää maailmaa,
kesäyötä ja linnunlaulua

näinkö se minunkin äitini
kanssani valvoi öisin,
ihaili pientä nöpönenää
ja pieniä sormia
tarttuneena omansa ympärille

aamu jo sarastaa,
sängyllä vielä vain istumme
toisiamme silmiin hiljaa katsellen
ja aivan kuin kysyen:
minneköhän tämä
yhteinen matkamme meidät vie?

Monet riidat saavat valitettavasti alkunsa jostain mitättömästä väärinkäsityksestä. Viikon mökötyksen, tiuskinnan ja ongelmien paisuttelun jälkeen sitten kuuma aalto pyyhkäisee läpi kropan kun selviääkin, että
"Ai jaa, sää sanoitkin sillon sukujuhlissa että mää oon yllättävä, enkä ällöttävä... zori... kuulin väärin... Hei unohdetaanko viimisen viikon ajan huudot... ja se et mäiskein sun Bemarin kyljen pesäpallomailalla lommoille... pliis..."
Tai sitten koko väärinkäsitystä ei koskaan saada selville ja jäädään siihen uskoon että toinen on kertakaikkiaan törkeä läpipaska tyyppi, ja "syyllisellä" ei tietenkään ole mitään maailman hajua että mitäköhän oikein on tapahtunut...

No, onneksi on tullut käytännöksi pyrkiä selvittämään mahdollisimman pian mieltä vaivaavat asiat ennen kuin ne omassa päässä paisuvat ihan järkyttäviin mittasuhteisiin oman mielikuvituksen ja luulojen takia.

Mieleen tulee yksikin tapaus, kun laitoin tänne galtsuun uuden oletuskuvan. Sen verran epävarma olo joskus on että sitä sitten pohtii, että "Onkohan toi nyt hyvä... eeiii... jos se onki ihan huano...", joten kun avomies surffaili netissä, hihkaisin, että "Katoppas muuten mun uus oletuskuva!". Sivusilmällä sitten näin että "klik klik" ja kuva oli ruudulla. Käppäillessäni keittiöön huutelin mennessäni, että "Noooo... Miltäs näyttää??". Olkkarista kuului vastaus: "HUUHKAJALTA !!".

Kyllähän siinä tuli PIKKASEN hämmentyny olo, että ei sen nyt ihan NIIN kamala kuva pitänyt olla... kunnes kurkkasin tietsikkaruudulle, ja siellä jo surffailtiin jollain lintusivuilla, ja alettiin höpöttää ihan täysillä, että millä tavalla mitäkin tirppaa nyt sitten pitäisi alkaa kuvaamaan kun on uusi kamera ja sitä ja tätä...

Se on semmosta kun on toi ajatuksen lento niin pirun nopeeta ettei yhteen asiaan viitti niin kovin moneks sekunniks keskittyä, niin avovaimostakin tulee huuhkaja, ja muuta vastaavaa...

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen: "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi: "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Silmin yhä aremmin näen paremmin
mitä näkemättä olla toivoisin.

Näkisinpä unta niinkuin muukin ihmiskunta
ja kun herään, asiat ois toisin.

~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~

Nyt isäntää ei kiinnosta enää jyrsin tai kiristyspyörän akseli. Nyt kiinnostaa RC ja youtube !!
Digiboxia ei vieläkään ole, mutta mitäpäs se haittaisi kun nyt pystyy katsomaan ihan vapaasti täydeltä kolmenkymmenenseitsemän tuuman alalta amatöörivideoita RC- tai muista moottorihärveleistä illasta iltaan, tietysti unohtamatta moottoreiden ÄÄNIÄ...

Kämpässä kuuluvat äänet koostuvat suurimmaksi osaksi matala- tai korkeampitaajuisesta moottorinpörinästä, ja äijjän innostuneista välihuudahduksista:
- Voippperkkeele!!
jotka ajoittuvat yleensä samaan kohtaan filmiä; sama filminpätkähän tietysti pyörii useita kertoja, uudestaan ja uudestaan.. Välillä teeveessä näkyy sauhuavia vaappuvia lentäviä moottorihärveleitä, ja välillä viiskymppisen lennättäjän 37-tuumainen typerännäköinen pepsodent-hymy.
Minulle mainitaan että joku keskeinen henkilö näissä jutuissa on Bill Hempel (ks. kuva yllä). ...Ok...

Hetkeksi pörinä-äänet taukoaa kun tutkitaan tarkemmin moottorinkuvia, ja alkaa selitys:
- Noi pöntöt on niitä mistä tulee sitä sauhua.. Noista sit taas säädetään tota ja noista tota..
Ja siis munhan TÄYTYY olla kiinnostunut moottorin sisälmyksistä.

Sitten löytyy taas seuraava filmi, jota katsotaan hyvin intensiivisesti kerrasta toiseen, kuulematta tai näkemättä mitään muuta.. Minuun päin suunnattu kommunikaatio koostuu edelleen pääosin huudahduksesta:
- Voippperkkeele!!

. . . . . . . . . .

Viimein parituntisen moottori-intohimokohtauksen jälkeen koittaa hetki jolloin toivon pääseväni jonkinlaiseen kahdenkeskiseen yhteyteen isännän kanssa: nukkumaanmeno. Ennen omalle nukkumasijalle (olkkarin sohva) siirtymistä käyn halimassa naapurihuoneen satakakskymppisessä. Hiljaisuus valtaa asunnon, ja vihdoinkin makaamme lähekkäin kädet toistemme ympärillä, toisiamme silmiin katsellen.
Välillämme on hetken hiljaisuus, kunnes äijjä avaa suunsa sanoakseen ilmeisesti jotain tärkeää, ja kiteyttääkin ajatuksensa melko tehokkaasti kahteen sanaan:
- Bill Hempel !

Tunnelma jotenkin kummallisesti lässähtää. Silmät katsovat minua, kädet koskettavat minua, ja mielessä on siis RC-moottorit ja Bill Hempel. Mahtavaa.
(Joskus tällaisessa tilanteessa kuulin kommentin että tuoksun RC-lennokin moottorille. Otin sen suurena kohteliaisuutena; minä siis mitä ilmeisimmin tuoksun jollekin todella rakkaalle ja tärkeälle.)
Hiljaa tyrmistyneenä koitan keksiä jotain sopivaa vastinetta. Minuutin hiljaisuuden jälkeen kajautan ilmoille:
- Aira Samulin !

Äijjä repeää hillittömään nauruun. Hetkeen en tiedä onko kyseessä Aira Samulin –imitaatio vai ihan sitä äijjää itteään.

No.. aikansa kutakin ja aika mennä nukkumaan.
- Mää taidan tästä lähtee.. Huomenna ehkä sit paremmalla onnella...
- Jaa mitä?
- No kato ku joillain ihmisillä on semmosia tiätyllaisia tarpeita... Heippa!
- Heippa!

~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~RC~

Saavun keittiöön...


M:
"Heiiiiiii.... laittaisit ees roskat roskikseen........"

K:
"...eiku joo... mää laitoin... ihan tosi... mukku nää vaan jäi tähä... mää yritin kyl tunkee, mukku ei sinne ennää mahtunu, kato ny ku ihan täynnä..."

M:
"Niin ooksää kuullu, et roskiksen voi tyhjentää kans... kato täysinäinen pois, tyhjä tilalle..."

K:
"...ai jaa... ku mää oon luullu, et ne vaihtuu jotenki sillai niinku... ...ittestään..."

M:
*mutinaa* "...niinhän ne täällä tavallaan vaihtuuki..."

Klo 02:00 yritän nukkua kyljelläni ja havahdun, kun perheen kolmijalkainen nojaa puoli-istuvassa asennossa lantiooni.

M:
"No... Mitäs sää ny?"

K:
"Miätiskelen..."

M:
"Ooksää hereillä vai unessa?"

K:
"Jossain välitilassa..."

M:
"No mitäs miätit?"

K:
"Kiristyspyärän akselia..."

M:
"Jaah..."
(No niinpä tietenkin, tyhmiähän minä kyselen! Kukapa meistä ei miettisi kiristyspyörän akselia aina kun siihen tarjoutuu sopivan rauhallinen hetki, esimerkiksi juuri keskellä yötä!)

Lapsi juoksee
ensimmäisen kerran
omin paljain jaloin
niityn poikki
Niitty hymyilee
niin kuin elämän tulisi hymyillä,
joka kukalla, joka korrella
Lapsi juoksee
paljain jaloin niityn poikki
ja niityn kukat ja korret
pitävät häntä pystyssä,
levittävät siipensä hänen suojakseen,
ja lapsi juo onnen maljasta
eikä enää koskaan
saa onnen maulta rauhaa
Niin kauan kuin kuljet
joka paikassa
niin kuin juoksisit ensimmäistä kertaa
niityn poikki,
olet kevyt ja onnellinen,
et murehdi
ilmettä elämän kasvoilla

- Tommy Tabermann

M:
"Olin joskus vuonna 2004 rakennuksella töissä. Tipuin rakennustelineeltä suoraan naamalleni maahan."

K:
"Näköjään..."


Jäi lyömättä. Pitäskö viäl tirvasta?? :P
..siin vaihees tuli käytettyä se 50/50 ja melkein kilautin kaverillekki..

..kysytäänpä yleisöltä !!? No?? :D