IRC-Galleria

*suaraam puhheesta, kirjakiäleks kääntämättä*

( tylsää introkotkotusta... --> )

Mum miäs tekkee paljo töitä. Se tekkee aamulla, aamupäivällä, päivällä, iltapäivällä, illalla ja myähäisillalla töitä. Joskus se tekkee alkuyälläki töitä. Mut yleensä se ei tee kyl yällä töitä. Mut kumminki... se tekkee kyl kauheesti töitä. Se meni nykki töihi. Nyt on kyl vähä poikkeustapaus, ku se on lomalla. Meinaan lomalla niistä päivätöistä. Mut lomalla se tekkee sit taas erillaisia töitä.

Joskus mum miäs on tosi ressaantunu siittä, ku se tekkee niim paljo töitä. Taikka sit siittä, ettei se kerkee tekemään niim paljo ku tarttis, ainaka sem miälestä. Mukku se kumminki sit taas tykkääki siittä et on tekemistä. Ei se voi siätää semmosta, ettei oo mittään tekemistä. Joskus välillä se varraa aikaa sitä varte, et se voi harrastaa jottai, ni saa si miälevvirkistystä ettei vallan uuvahda. Joskus ov vaikee vettää raja siihe, mikä o harrastusta ja mikä tyätä. Jotkut hommat voi olla vähä niinku kumpiaki. Parhaimmasa tapauksesa ne "vappaa-ajan tyät" on semmosia mistä saa melkein niinku lissääki puhtia, vaikka niistä fyysisesti väsyneeks tuliski, ja vaikkei niistä rahhaaka tianaa. Ja pahimmasa tapauksesa sit taas justiinsa se palkallinem päivätyä on monityydyttämätöntä ja väsyttävvää.

( ...ja vihdoin asiaan... --> )

No mut se, minkä takia mun nyt tuli miälee ruveta kirjottammaa, johtuu siittä, ku mum miäheni sano niin kummallisen aforismin tosa yks ehtoo sänkysä, et mua alko kauheesti huvittammaa. Se oli senki takia nii huvittavvaa, ku se tuli juur sen suusta. Meinaan ku äijjä on tommone; painaa hommia ja ottaa ne vähä sillai vakavasti kumminki. Ja sis sen suusta tullee jottain tommosta.
Se makas sänkysäns, tuijjotti kattoo, ja yhtäkkiä sano:

"EI TÄÄ ELÄMÄ NIIN KAMALAA OO, KUNHAV VAA OTTAA RENNOSTI JA ANTAA SIITTIÖITTEV VIRRATA."

Enkä mää tiärä mistä se nys si juur sillon sem miäleen tuli. Siinä se oli tyävaatteep päällä seljällääns enkä mää mittää virtauksia huamannu.
Toi om meinaan sis semmone yleispätevä aforismi et vois sopia aika monellekki äijjälle. Meitin naisten täytys kyl keksiä joku ommaan käyttöön sopivampi. Siittä en ny mee sanomaa vaikka toi sopis jonkulle naisellekki johonki tilanteesee, mut siittä ei täsä ny si tuu sen enempää pohrintaa. Saatte itte miättiä iltojenne ratoks. Mää meen ny kumminki maate.

M:
"Sää oot ihana nyt taas!"

K:
"Eks mää aina si oo?"

M:
"Et, ku välillä sää oot ihan mulkku."

K:
"Se on hyvä ku tiimi toimii ja saa palautetta.

Terve!!
Oletko?
Minä en.

Kävin lapsen vuoksi lääkärissä, ja sain antibioottikuurin.

Siis lapseni todettiin terveeksi, ja MINÄ sain antibioottikuurin.

Olipa hyvä että otin itseni mukaan.

Kaikenlaisista ihmisluonteeseen liittyvistä asioista kiinnostuneena mietin tuossa nukkumaan mennessä yhtenä iltana ihmisen aisteja ja niiden hallitsevuutta. Nukkuminen kun on aina ollut sellainen taitolaji mitä en itse meinaa osata, vaan nukkumaan mennessä kroppa on aktiivinen ja pää ihan seis, ja mikäli yleensäkään olen nukkunut, niin herätessä kroppa on vetelä kuin keitetty spagetti, ja pää ihan seis. Yö olisi paljon mukavampaa nukkua toisin päin, eli niin että nukkumaan mennessä olisi väsynyt, ja herätessä virkeä, eikä päinvastoin. Niinpä olen alkanut kiinnittää huomiota kaikkiin yöllä esiintyviin ärsyttäviin ääniin, valoihin ja tuntemuksiin, ja pyrin poistamaan kaikki tiedossa olevat häiritsevät tekijät yön ajaksi, ettei unen laatu ainakaan niistä kärsisi.

Sängyssä taas kerran - kuten useina aikaisempinakin iltoina - huomasin, että ikkunaverhot eivät ole ihan kokonaan kiinni, ja makuuhuoneen ovi sitten taas on liian paljon kiinni, jolloinka huoneesta tulee jossain vaiheessa liian kuuma, jne... Aloin siinä sitten miettiä, että mikäköhän aisti se on se kaikkein hallitsevin ja täytyi taas aloittaa iltajuttelut.
(Mies sitä oli työkavereidensa kanssa kironnut, kun naisilla on aina ne aamujuttelut, päiväjuttelut, iltajuttelut ja... ...juttelut...)


M: "Mitä sää luulet... oonkohan mää kinesteettinen, visuaalinen vai auditiivinen?"

K: "Mitäs ne ny si taas tarkottika?"

M: "No et mikä aisti on niinku hallitsevin, et onkse tuntoaisti, näköaisti vai kuuloaisti?"

K: "Kyl se sulla on toi LUULOaisti. Sää LUULET et toi verhojen välisä oleva rako häirittee sun untas. Ja ettei vaan muuten olis toi ovi ny viis senttiä enemmän kiinni ku eilen... taitaa muuten olla... millais sää ny ollenka saat nukuttua? Pitäskös sitä ny mennä avvaamaan ainaki kolme senttiä lissää..."

M: " . . . mun luuloaistini sannoo ny, et täälä piruillaan mulle . . . "

* * * * * * * * * *

Nykyään nukkumaan mennessä jonkun aikaa hihittelen mielessäni tuota juuri valjennutta asiaa. Minulla on luonnonlahja omistaa kuudes aisti: LUULOAISTI. Ja sepäs se vasta unta häiritseekin!

Oletteko käyttäneet / kokeilleet rikkaimuria?
Vaikutti niin kätevältä vempeleeltä että innostuksissani menin ostamaan moisen rakkineen aikoinaan maniapuuskassani. Kyllähän sillä aluksi huristelin keittiössä harva se päivä, mutta jossain vaiheessa huomasin ajatuksissani maanittelevani imurille roskan edessä että "olisiksää kiltti ja voisiks sää immee" ja kyllähän se imi jos vähän avitti, se ikäänkuin suostui väkisin nielemään jos sitä viitsi syöttää.

Hyvän kuvan rikkaimurin käyttötarkoitukseensa soveltuvuudesta saa ehkä seuraavasta keskustelusta jonka kävimme n. 20 minuuttia sitten:

M: "Mää käytin tännään rikkaimuria!"

K: "Jaa. Mitäs sää tapoit sillä?"

- - - - - - - - - -

No joo... Putsailin siitä vähän suodatinta, ynnämuutasellasta... Ja penteles; jos semmotteen oon ostanu ni kyllä sitä sit käytänkin, vaikka väkisin. Tapan sillä sit vaikka kärpäsiä. Mutta en ikkuinoista.

Meidän naisten puolesta...
Naiset tykkää romantiikasta ja yrittävät sitä vähän itse saada tungettua sopiviin väleihin jossei sitä miehen puolelta kuulu. Siihen kannattaa motivaationsa mukaan yrittää vastata hieman samaa linjaa mukaillen, jossei halua juuri nousseen tunnelman lässähtävän heti alkuunsa.

Tässä ko. asian pikakurssi tositapahtumiin perustuvin esimerkein:

- - - - - - - - - -
ESIM. NRO 1 :
- - - - - - - - - -

Seurustelun alkuajoilta:

*kännykkä soi*

M: "No moikka! :) :) :) Tuliks jo ikävä? :) :) :)"

K: "Nmnjäääähhhhh... ku muutevvaa soittelen... vähä tylsää..."

M: "....jjjjust." :/


* HONK * (=sumutorvi ja punaiset vilkkuvalot) ---> . . . . . # EI NÄIN # . . . . .


- - - - - - - - - -
ESIM. NRO 2 :
- - - - - - - - - -

Aviovuoteessa:

M: "Tekis mieli sanoo mitä mää tunnen sua kohtaan, mut ei nyt löydy sanoja..."

K: "Noni!! Oo hiljaa si."


* HONK * (=sumutorvi ja punaiset vilkkuvalot) ---> . . . . . # EI NÄIN # . . . . .


- - - - - - - - - -
ESIM. NRO 3 :
- - - - - - - - - -

M: "Tulee niin kamala olo semmosesta riitelemisestä..."

K: "No jooooo.... mut meijjän välillä on rakkautta vaikka me riideltäiski."


. . . . . vaan NÄIN :) :) :)

Ensimmäinen aamu uudessa kodissa:

- Misä mun kalsarit o ?

- Vaatekkaapisa.

- Misä o vaatekkaappi ??

* * * * * * * * * *

Sanoin miehelle, et mitäs jos muutettais vähä isompaan huusholliin ni mahtuis olemaan. Napattiin sit sängyt selkään ja lährettihin. Täällä ny ollaan si. Olin siivonnu tän kämpän ihan kivannäköseks, ja täällä oli ihan viihtyisää... ...kunnes me tuotiin tänne meidän rojut, jotka nyt on hyrskynmyrskyn pitkinpoikin ympäriämpäri. Ehkä ärsyttävintä on, että vanha kämppä on vielä siivoomatta ja sinne astuessa iskee aika paha evvk-syndrooma. Tää on ehkä yhdestoista tai kahdestoista kerta kun raahaan kamojani jonnekin että aika tuttua hommaa mut ei mitenkään liian houkuttelevaa. Se hyvä puoli tässä on että tulee heitettyä turhaa kamaa pois kunnei jaksa kantaa mitään ylimäärästä uuteen kämppään.

Tähän nykyiseen kämppään tehtiin remppa ennen meijjän muuttoo. Sitte ku sain ilmotuksen että se on valmis niin tohina päälle ja halusin tänne mahd pian. Innoissani kokeilin uuden kämpän suihkua, uudessa hienossa rempatussa kylppärissä... Silmät kiinni pesin hiuksiani, ja kun avasin ne, niin lattia lainehti vedestä ja tulvi jo eteisenkin puolelle. Lattiakaivo ei vetänyt pisaraakaan! Kaks sekuntia mietin toimintastrategiaa, laitoin hanan kiinni, yritin saada lattiakaivon ritilää irti; ei onnistunut omilla nakkisormilla. Juoksin keittiöstä hakemaan haarukan ja mukin, otin haarukalla ritilän irti ja lappasin mukilla vettä lavuaariin. Samalla hetkellä soitin vuokraemännälle kyselläkseni että oliko remppamiehellä jäänyt jotain kaunoja meikäläistä kohtaan. "Voi kamala. Voi kauheeta." kuului luurista. Noooo vetet sain melko pian lattialta pois ja mieskin tuli paikalle ronkkimaan lattiakaivoa, ja totesi sen olevan täynnä kaikenlaista remppamoskaa... sitten se lähti vetämään. Kaivo nimittäin.

Tiskikoneen kanssa sitten taas kävi niin, että se meni ihan normisti läpi pesuohjelman ja luukun avattuani totesin astioiden olevan rasvasia, pesupulverisia ja kylmiä. Sitä asiaa pähkäillessä tiskailen toistaseks sit käsin... Pyykkikoneen sentään onnistuin kytkemään ihan oikein että sen suhteen no problem.

On tää kyllä silleen yleisesti ottaen nyt sit mukavampi kämppä - ainakin näin ensialkuun tuntuu siltä. Liikenteen melua ei juurikaan ole jossei kuuntelemalla kuuntele. Täällä on huoneita (wau). Tääl on Saran huone, olohuone, tietsikkamakuuhuone (yhdistetty), keittiöhuone, eteishuone, vessahuone, vaatehuone... (sana "huone" alkaa kuulostaa ihan hölmöltä kun sitä jankkaa, kuten monet muutkin sanat; kokeilkaa vaikka).

Semmosia muutoksia tästä nyt tulee, että unettomina öinä ei ehkä enää voi pitää biisibingoa (mun oma BB), jossa arvailin naapurin bileiden bassokuvioista mikä biisi on meneillään. Joskus helpotukseksi volyymia säädettiin niinkin isolle että melodia kuului.
Naapuri joutuu nyt myöskin etsimään uusia kuuntelijoita tässä_nyt_mainitsemattomille äänille, jotka sijoittuivat säännöllisesti viikonloppuiltoihin -öihin ja -aamuihin ja kuuluivat kirkkaasti ilmanvaihtokanavista meidän iloksemme radio- ja muiden äänien yli.

Pakko viel mainita yks hauska textari tältä viikolta. Kirjotin miehelle et mul on flunssanen olo ja haluisin muuttaa pian ja kysyin et onks hänel terve olo. Mies vastas että "Oon ihan kumossa, voitas tänään viedä sit kämpälle kanoja.". Ettei vaan ois ollu automaattinen tekstinsyöttö käytössä... No ei siin mitään, kanat vois olla ihan tervetulleita tänne meidän sikojen (=minä, mies ja vauva) seuraksi! Ja jos nyt vähän haisee ja on meteliä, niin eiköhän ne siihen pian totu...

Että näin täällä tällärällärää. Ja sitten purkamaan muuttolaatikoita.... *phuuh*

pieni vauva sylissäni
on levoton

sytytän lampun...

ei tahdo hän silmiään ummistaa
vaan ihmettelee ympäröivää maailmaa,
kesäyötä ja linnunlaulua

näinkö se minunkin äitini
kanssani valvoi öisin,
ihaili pientä nöpönenää
ja pieniä sormia
tarttuneena omansa ympärille

aamu jo sarastaa,
sängyllä vielä vain istumme
toisiamme silmiin hiljaa katsellen
ja aivan kuin kysyen:
minneköhän tämä
yhteinen matkamme meidät vie?

Monet riidat saavat valitettavasti alkunsa jostain mitättömästä väärinkäsityksestä. Viikon mökötyksen, tiuskinnan ja ongelmien paisuttelun jälkeen sitten kuuma aalto pyyhkäisee läpi kropan kun selviääkin, että
"Ai jaa, sää sanoitkin sillon sukujuhlissa että mää oon yllättävä, enkä ällöttävä... zori... kuulin väärin... Hei unohdetaanko viimisen viikon ajan huudot... ja se et mäiskein sun Bemarin kyljen pesäpallomailalla lommoille... pliis..."
Tai sitten koko väärinkäsitystä ei koskaan saada selville ja jäädään siihen uskoon että toinen on kertakaikkiaan törkeä läpipaska tyyppi, ja "syyllisellä" ei tietenkään ole mitään maailman hajua että mitäköhän oikein on tapahtunut...

No, onneksi on tullut käytännöksi pyrkiä selvittämään mahdollisimman pian mieltä vaivaavat asiat ennen kuin ne omassa päässä paisuvat ihan järkyttäviin mittasuhteisiin oman mielikuvituksen ja luulojen takia.

Mieleen tulee yksikin tapaus, kun laitoin tänne galtsuun uuden oletuskuvan. Sen verran epävarma olo joskus on että sitä sitten pohtii, että "Onkohan toi nyt hyvä... eeiii... jos se onki ihan huano...", joten kun avomies surffaili netissä, hihkaisin, että "Katoppas muuten mun uus oletuskuva!". Sivusilmällä sitten näin että "klik klik" ja kuva oli ruudulla. Käppäillessäni keittiöön huutelin mennessäni, että "Noooo... Miltäs näyttää??". Olkkarista kuului vastaus: "HUUHKAJALTA !!".

Kyllähän siinä tuli PIKKASEN hämmentyny olo, että ei sen nyt ihan NIIN kamala kuva pitänyt olla... kunnes kurkkasin tietsikkaruudulle, ja siellä jo surffailtiin jollain lintusivuilla, ja alettiin höpöttää ihan täysillä, että millä tavalla mitäkin tirppaa nyt sitten pitäisi alkaa kuvaamaan kun on uusi kamera ja sitä ja tätä...

Se on semmosta kun on toi ajatuksen lento niin pirun nopeeta ettei yhteen asiaan viitti niin kovin moneks sekunniks keskittyä, niin avovaimostakin tulee huuhkaja, ja muuta vastaavaa...

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen: "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi: "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.