Näin unta keihäänheitosta. Thorkildsen vastaan Pitkämäki. Tero oli toisena ennen viimeistä heittoaan. Andreaksen jäljessä. Viimeinen heitto lähtee. Voima on valtava, mutta saa keihään pyörimään ympäri kuin helikopterin lavan. Sen ei pitäisi lentää pitkälle, mutta keppi tippuu vasta kaukana 90 metrin viivan takana. Pystyyn. Yleisö roihahtaa vimmaiseen huutoon. Kaksikymmentä toimitsijaa tulee kiukkuisiksi. Olemme ehkä Norjassa kisaamassa. Kiistellään onko heitto laillinen. Tero tuulettaa ensin, mutta huomatessaan toimitsijoiden yrittävän viedä häneltä voiton, astelee julmana osoittamaan keihäänjälkeä. Tunteet kuumenevat. Toimitsijat käyvät käsiksi. Tero tarttuu lähintä kurkusta ja rystyset alkavat muotoilemaan kasvojen luustoa. Minä olen jossain kaiken yllä. Säikähtäneenä, raivostuneena ja kiihottuneena väkivallasta. Veri tekee kaaren nyrkistä kasvoihin. Toiset rientävät hurjistuneina kostamaan Terolle. Pienet miehet jättiläisen rinnalla. Ei toivoa. Toiselta puolelta kenttää tuntuu Andreaksen viha. Andreaksella on kaksi vertavaluvaa puoliympyrän muotoista terää käsissään. Terokin säikähtää. Yrittää selittää ystävälleen. Huutaa kauas lähemmäs askeltavalle. Huomaa raivon ja surullisena tarttuu maassa törröttävään keihääseen. Epätoivoisena huutaen heittää keihään komeassa kaaressa läpi Thorkildsenin rintakehän. En muista pysäyttikö se norjalaisen gladiaattorin.
Heräsin.