Tunnen pienehköä halveksuntaa kuullessani negatiiviseen arvottamiseen käytetyn termin tekotaide. Pienehköä siksi, että ymmärrän senkaltaisten termien käytön kuuluvan osaksi ihmisen henkistä kasvuprosessia, joka meillä kaikilla on käynnissä jatkuvasti. Halveksuntaa siksi, että tunnen itseriittoisuudessani olevani valovuosia edellä kyseistä termiä käyttävien ihmisten kehitysastetta. Ehkä jopa tavoittamattomissa.
Taide on epämääräinen käsite. Tekotaide on epäkäsite. Se on laiskan ihmisen argumentti kaikelle taiteelle, jonka tekemisessä on ajateltu taiteen tekemistä. Ajatellaan että taiteilija on pyrkinyt olemaan sekava ja vaikeasti ymmärrettävä vain piilottaakseen sisältönsä keveyden. Toisaalta myös keskinkertaisen aivotoiminnan (lue: Frederikin/ Juha Miedon) ymmärryskyvyn ylittävät teokset saavat näinollen tekotaiteellisuuden leiman kannettavakseen. Argumenttina tekotaide on yhtä deskriptiivinen kuin sanoa: "Se (teos) oli huono/hyvä/keskinkertainen." Itseasiassa jopa vähemmän, sillä kyseiset definitiot ovat yksiselitteisemmin määriteltävissä, vaikkakin mielekkääksi kritiikiksi kovin suppeita.
Älkää siis hyvät yksinkertaiset ihmiset tulko minulle puhumaan tekotaiteesta kuultuanne musiikkia jota ette ymmärrä, nähtyänne taidetta joka ei vaikuta muistuttavan teistä oikein ketään tai luettuanne kirjallisuutta jonka lauserakenteet vaikuttavat itsetarkoituksellisen monimutkaisilta.
Mutta silti te tulette. Koska te ette suurella todennäköisyydellä ole lukeneet irc-gallerian päiväkirjaani, jota en juuri koskaan (lähestyen rajatta nollaa) päivitä, ja johon en teidänkaltaisillenne idiooteille anna lähestymisoikeutta.
Eli tavatkaamme taas pienehkön halveksunnan merkeissä. Sitä minulta teille teidän anoviin katseisiinne.