IRC-Galleria

Mä lueskelen ihmisten blogeja Alastomassa Suomessa. Mä haluaisin kirjoittaa sinne myös itse, mutta ei mulla ole mitään sanottavaa siinä foorumissa. Sen tajuaminen ei ollut mitenkään erityisen mieltäylentävä kokemus. Mun elämässä ei ole seksiä, josta voisin kirjoittaa. Mä voisin kirjoittaa haaveista tai siitä, mistä pidin exän kanssa. Mutta mä en halua tehdä kumpaakaan.

Mä haluan seksiä joka päivä. Tällä hetkellä mulla on joku, josta edes haaveilla, mutta mä alan yleisesti ottaen kyllästymään haaveiluun. Tai ehkä tässä herää taas itsesuojeluvaisto, joka käskee lopettamaan haaveilun, jotten taas pety, kun mitään ei tapahdukaan oikeasti. Sanat on kivoja, kihelmöiviä, mutta eivät vedä vertoja oikealle halulle tehdä ne asiat livenä. Silloin jos toista haluaa oikeasti, on valmis tekemään sen asian eteen jotain.

Mä keskitän energiani työntekemiseen. Mä tiedän, että läheisyyden ja seksin kaipuu unohtuu, kun tietää olevansa duunissaan ihan vitun hyvä ja saa siitä mielihyvää. Mulla on vielä mun uudessa duunipositiossa opittavaa ennenkuin olen siinä edes semihyvä. Tää rämpimisvaihe pitää vain suorittaa läpi, vaikka välillä itkien, mutta mä keskityn siihen nyt täysin, enkä haaveile läheisyydestä enkä seksistä enää. Mä odotan, että musta tulee taas loistava työntekijä ja siitä aiheutuva mielihyvä täyttää mun sisällä sen aukon, jonka läheisyyden ja seksin puute aiheuttaa.

Musta tuntuu vahvasti, että ryssin kaikki ihmissuhteeni tehokkaasti ihan itse. Onko se mun oma epävarmuus toisia ihmisiä kohtaan, joka lopulta tuhoaa sen alkavankin suhteen. Vai onko se pelko tulevasta tai pelko hylätyksi tulemisesta, josta mulle tulee paha mieli niin nopeasti ja niin yllättäen. Mun tekisi nyt mieli kiukutella ja kyseenalaistaa. Todella aikuismaista, kyllä.

Kyseenalaistaminen on perseestä. On rankkaa miettiä, mitä oikeasti tarkoitat sanojesi takana tai miksi et anna itsestäsi enempää. Onneksi en harrasta tätä usein, vain yhtäkkiä yllättäen väsyneenä, raskaan päivän jälkeen, kun toivoisin sulta enemmän panostusta.

Haluaisin, että huomaisit, etten ole ok. Jos mulla on paha mieli jostain tietystä asiasta, osaan sen sanoa ja haluankin sanoa ja puhua siitä niin kauan, ettei ole enää paha mieli. Mutta jos mulla on paha mieli täysin randomisti ei mistään, on siitä vaikea puhua ja kertoa. Silloin mä vaan toivoisin, että ottaisit väkisin halaukseen ja halaisit niin kauan, että sulan sun syliin. Kertoisit välittäväsi ja antaisit suklaata. Suunnittelisit seuraavaa tapaamista. Panostaisit.

Mua ärsyttää mun oma heikkous. Olin jo päässyt henkisesti omille jaloilleni kunnes sä astuit mun suojamuurien läpi, möyhensit mun sisimmän sekaisin ja häivyit.

Vuosien kärsivällisyyden jälkeen odotus palkittiin sydämin, glitterein ja kultahippushampanjan kera. Mä olin pienen hetken niin onnellinen, että mun poskelle tipahti yksinäinen onnenkyynel. Sitten seuraavassa hetkessä mun edestä suljetaan raskas rautaovi ja mä jään yksin hämmentyneenä huhuilemaan ja kaipaamaan. Mä eniten syytän itseäni tästä paskasta olotilasta, siitä, että päästin sut mun sisimpään. Kaipaan läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä, mutta miksi päästin sut niin helposti mun sydämeen?

Sä olet epävarma itsestäsi, musta ja meistä, ja kipuilet omaa eroasi. Mä ymmärrän ja ymmärrän, kunnes katson itseäni peilistä ja tajuan, että mua sattuu tämä ymmärtäminen.

Mä en aio enää ymmärtää. Mä en myöskään tarvitse mun elämään tyhjää seksiä, joten meille ei jää mitään sen jälkeen kun tunteet on tapettu. Tämä loppui ennenkuin alkoikaan ja mä lupaan itselleni olla taas varovaisempi jatkossa.

Kun mä katson omia kuviani Instagramissa, en aina tunnista itseäni. Mä näytän kuvissa jopa ihan hyvältä, ilman meikkiä ja filttereitäkin, mutta peilissä en. Mä välttelen peilejä ja inhoan musta otettuja valokuvia. Mua ei saa tägätä mihinkään somessa, koska mä en halua nähdä kuvia, joissa olen lihava, ruma ja tyhmän näköinen.

Kävin treffeillä yhden miehen kanssa, joka salaa otti musta kuvan. Nähtyäni kuvan, yllätyin positiivisesti. Harmi, että se kuva katosi puhelimien vaihtojen myötä, koska taisin ensimmäistä kertaa olla tyytyväinen toisen ihmisen ottamaan kuvaan.

Mä en henkilökohtaisesti koe, että mulla olisi huono itsetunto. Koska mä perustan itsetunnon määrittelemisen siihen tunteeseen, joka mun sisällä on omasta itsestäni. Kun mä ajattelen työ minää, vapaa-ajan minää, parisuhde minää, äiti minää ja mitä tahansa osa-aluetta mun elämästä, mä olen mielestäni hoitanut hommani hyvin. Mä pystyn seisomaan tekojeni ja sanojeni takana ja haluan kehittää itseäni koko ajan ja oppia uutta. Haluaisin myös ymmärtää muita ihmisiä ja heidän käytöstään ja siksi opiskelen psykologiaa. Mitään en tämänastisessa elämässäni kadu ja haluan kokea lisää.

Mutta mun minäkuva taitaa olla jotenkin vääristynyt, koska mua hämmentää kommentit seksikkyydestä ja kauneudesta. Kolmisen viikkoa sitten yksi naispuoleinen ystävä ilmaisi halukkuutensa saada mut sänkyynsä. Toinen naispuoleinen ystävä pistää samoihin aikoihin ääniviestin, jossa hän kuvaili mua seuraavin lausein: "Vaikka susta itsestäsi tuntuu, että voiko kukaan haluta sua, niin kyllä, kyllä voi. On halunnut ja haluaa tälläkin hetkellä. Tuletko itse ajatelleeksi sitä ollenkaan, miltä sä näytät ulospäin. Sä olet todella älykäs, viisas ja myös kielellisesti lahjakas; pystyt perustelemaan, artikuloimaan, viestimään ja vakuuttamaan. Sulla on ihana persoona. Ihmiset rakastuvat suhun, sun viisauteen ja siihen, että pystyt väittelemään ja keskustelemaan ihan mistä vain, koska sulla on mielipiteitä. Sä et ole vässykkä, mutta et myöskään mikään jyrä. Sulla on älyttömän ihana hymy. Sä olet älyttömän kaunis ja ihana kun hymyilet ja sulla on tuikkivat silmät. Ihmiset kiinnittää huomiota ensin sun ulkonäköön ja sitten kun sä avaat suusi, ihmiset tajuaa, kuinka fiksu sä olet. Sussa on jotain, mikä suurimmasta osasta ihmisiä puuttuu. Mä toivoisin, että sä näkisit itsesi, niinkuin muutkin ihmiset sut näkee."

Tällainen on mun mielestä erittäin hämmentävää, mutta sai mut ajattelemaan, kuinka tärkeää on saada toisista ihmistä peili omalle itselleen.

Mun mielestä älykkyys on seksikästä. Mua ei valloiteta kommentoimalla mun ulkonäköä, koska mun ulkonäköön liittyvillä kommenteilla ei ole mulle mitään merkitystä. Kaikkein näiden kommenttien joukosta mun sydämen saa pompahtamaan kommentti "Soitteleks mulle kun näät tän viestin." <3

Mä luotan kemiaan ja toivoisin, että joku joskus taas haluaisi mua niin paljon, että randomisti nappaisi tukasta kiinni, painaisi seinää vasten ja suutelisi. Ja sitten vasta katsoisi mun ilmettä, että oonko samaa mieltä.

Mulla on selkeästi joku tarve kanavoida tätä rakkautta itsestäni ulospäin. Mä annan kehuja ja kosketusta saamatta juuri mitään takaisin, koska ihmisiä hämmentää. Mä kerron kuinka on ihanaa, että olet siinä. Mä haluaisin halata ja koskea enemmän, koska mä pidän susta. Ymmärrän, että ihmiset yleensä haluavat pitää oman personal spacensa ja joudun hillitsemään itseäni.

Mä toivon, että sä koskisit mua ja kavahdan toisen henkilön kosketusta. Mä en halua läheisyyttä ja kosketusta kaikilta, vain harvat päästän oikeasti lähelle. Mä olen rakkaudenkipeä, tiedostan sen, mutta toivoisin, että näkisit sen oikein. Mulla ei ole intressejä rikkoa mitään sun elämässä, enkä edes halua sun kanssa aloittaa mitään, mikä hämmentäisi sua ja sun elämää. Mä vain haluaisin osoittaa tunteeni läheisyydellä, koska sanat ei aina riitä kertomaan kaikkea.

Sitten kuitenkin haluaisin mennä sun kanssa kellariin piiloon muiden katseilta ja havahtua ajatuksistani siihen, kun painat mut seinää vasten. Haluaisin tuntea sun käden mun hiuksissa ja sun kehon mua vasten. Haluaisin pitää kättä sun rinnalla ja tuntea, kuinka sun sydän pamppailee jännityksestä, himosta ja kielletystä toiminnasta. Haluaisin hetkeksi upota nauttimaan vain susta, sun huulet mun huulia vasten.

Mä pidän ajatusleikeistä, koska ne piristää mun arkea, missä ei oikeasti koskaan tapahdu mitään tällaista. Mä haluaisin kertoa sulle kaiken, mitä mun päässä liikkuu, mutta pelkään, ettet osaa tulkita mua kuitenkaan oikein. Mä haluaisin täysin randomisti sanoa sulle jotain, joka alkaa sanoilla "Mieti, miltä tuntuis..." ja saada sut hymyilemään tai jopa nauramaan. Piristää sun päivää mun ajatusleikeillä. Mutta pelkään, että sä vaivaannut ja koet ajatusleikit ahdistavina, kyseenalaistat. Joten jatkan leikkejäni ihan oman pääni sisällä, nautin sun seurasta ja hämmennän sua välillä olemalla oma itseni.

Voi elämä mua kyllästyttää. Mä kaipaan läheisyyttä, suudelmia, seksiä, kosketusta, kunnioitusta, intohimoa, järkevää ja vähemmän järkevää keskustelua, toista ihmistä. Mä huomaan hakevani tätä kaikkea jo ihan vääristä paikoista ja mun on nyt pakko todeta, että tän täytyy loppua. Mä katon vielä firman pikkujoulut. Jos niistäkin bileistä joudun lähtemään yksin hotellihuoneeseen niin ei auta kuin todeta, että sekä luonteessa että ulkonäössä joku pahasti vialla. Trust me, itsetutkiskelua on tullut harrastettua jo vuosi ja peiliä tuijotettu jo niin paljon, että alkaa jo tuntumaan, että kaikki tässä elämässä pieleen mennyt on jotenkin mun vika. Aika raskasta. Mutta suklaa auttaa ja musta on hyvää vauhtia tulossa läski. Mä olen yleisesti ottaen tyytyväinen itseeni kaikin tavoin eikä jaksa kiinnostaa muiden ihmisten mielipiteet, mutta silloin, kun halipula iskee, on vaikea hymyillä.

Mä en jaksa enää olla se aktiivinen osapuoli. Mä uskon, että ihminen panostaa, jos on kiinnostunut. Jos sä et uskalla leikkiä, se on sun asia. Mä kunnioitan sun päätöstä täysin.

Liian paljon on tullut vastaan ihmisiä, jotka katoaa. Mä huomaan, että se vaikuttaa nyt, kun yritän tutustua suhun. Mä en jaksaisi leikkiä sanoilla, jos ne ei merkitse mitään. Mä en jaksaisi innostua enää, jos sanat on vain helinää, ilman syvällisempää merkitystä.

Puhelin piippaa viestisi merkiksi. Näen, että kirjoitat lisää. Hymyilen. Mutta samalla tunnen häivähdyksen surullisuutta. Säkin katoat kuitenkin jossain vaiheessa ja mä mietin, olisiko se vain järkevä todeta ääneen eikä lähteä ollenkaan viemään tätä pidemmälle. En mä suhdetta etsi, mutta tiettyjen tyyppien kanssa olisi kiva olla tekemisissä senkin jälkeen, kun mä en enää ihmisenä kiinnosta. Jos toisen ihmisen kanssa pääsee helposti tasolle, jossa kerrotaan työpäivästä ja ajatuksista, miksi se pitäisi kokonaan lopettaa kun kiinnostus loppuu? Onko siis kaikki ajatustenvaihto ollut pelkkää lätinää, jossa tavoitteena on saada alastonkuvia?

Tän takia mä tykkään ihmistyypistä, jota naiset kuvailee sanalla "ääliö". Ääliöt ei nää vaivaa kysyäkseen kohteliaisuudesta, miten mun päivä on mennyt. Ne kertoo just sen, mitä niillä mielessä ja kysyy vain sen, mitä haluavat tietää. Mikään ei voi olla selkeämpää ja yksinkertaisempaa ihmisen välisessä kanssakäymisessä!
"Ei-ääliön" kanssa odotan enemmän. Odotan kunnioitusta ja arvostusta, jota ääliöiltä ei saa. Odotan tasavertaisuutta ja kumppanuutta. On suhde sitten kaverillinen tai jotain enemmän. Ja sut olen nyt laittanut kategoriaan ei-ääliö ja pelkään pettyväni taas koko ihmistyyppiin.

Musta on vähän merkillistä, miten kevyesti ihmiset suhtautuu toisiin ihmisiin. Mä olen itse all in - ihminen. Jos mä kiinnostun susta ihmisenä, mä haluan tietää susta kaiken. Mä olen myös valmis heittämään itseni pöydälle kuin avoimen kirjan. Ei mulla ole mitään salattavaa. Kysy, jos en hoksaa kertoa jotain. Vastaan kyllä varmasti.

Mä ymmärrän pelkän seksin vonkaamisen vaikken siitä lämpeekään. Mä ymmärrän niitä, jotka etsii parisuhdetta enkä mä sovi siihen skanniin. Mutta mä en ymmärrä epämääräisyyttä. Niinkuin mainitsin aikaisemmin, mä haluan tietää, missä mennään. Mä en ihan hirveen kauaa jaksa epämääräisyyttä katsoa.

Mun elämässä on tällä hetkellä ihmisiä, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa mun sydämessä. Osa vuosien saatossa ja osa nopeastikin.

Mulle on ok viikkojen hiljaisuus, koska mä tiedän, että sä olet lomalla. Sä luet mun viestit kuitenkin heti, mutta vastaat kun sulla on hyvä hetki keskittyä. Sä et halua antaa itsestäsi vain nopeasti jotain puolella teholla ja mä arvostan sitä. Sä olet vakiintunut ja mä tiedän, että kuulen susta vielä. Hymyilen, kun ajattelen sua. :)
Toisen henkilön kohdalla jo vuorokaudenkin hiljaisuus antaa signaalin kiinnostuksen puutteesta ja mua alkaa ärsyttää. Tämä johtuu siitä, että sä et ole vakiintunut enkä tiedä missä me mennään, mitä sä musta haluat. Hiljaiselon jälkeen joudut pelaamaan korttisi taas helvetin hyvin....

Yllättäen Lusikka - mies veti itsensä out mun elämästä kuukausien lusikoimisen jälkeen. Mutta koska meidän lusikoiminen oli vakiintunutta, me voidaan jatkaa lusikoimista heti kun taas haluat. Hymyilen, kun ajattelen sua. :)

Yhtäkkiä mun elämään astelee täysin randomisti henkilö, josta saan kivoja viboja. Muutaman päivän kirjottelun jälkeen puhelinnumero tiskiin. Rehellisyys. Avoimuus. Luottamus. Raaka todellisuus. Musta on upeeta, että ihminen tulee kohti täysin omana itsenään. Ei esittämistä eikä epävarmuutta, koska sulla ei ole mitään menetettävää. Sä et yritä mitään. Mä unohdin kysyä sun nimeä, koska keskityin vain siihen, millä tavalla sä tyynen rauhallisesti kävelit mun elämään ja läväytit biisin tiskiin heti kättelyssä. Tässä ei ole mitään epäselvää, koska sä kerrot missä sä menet ja mitä sun päässä liikkuu. Mä toivon, että sä vakiinnut. <3

En voi sille mitään, että ajatus vaeltaa silti siihen, joka katoamisellaan ärsyttää. Tää tarkoittaa vain sitä, että se homma pitää keskustella läpi seuraavan kerran kun keskusteluyhteys on auki. Mä haluan eroon epämääräisyydestä. Sä joko haluat vakiintua osaksi mun elämää tai et halua. It's as simple as that.

Mä kävin sun kuvia kurkkimassa ja sä mun. Vuorotellen, lähes päivittäin, viikkoja. Lopulta laitoit Kikissä viestiä ja sait mut hymyilemään. Mä tiedän nyt sun nimen, paikkakunnan ja mitä opiskelet. En muuta, mutta toisaalta en mä muuta tarviikaan. Pidän siitä, mitä meillä on.

Kuukausien lähes päivittäisen kirjoittelun jälkeen meidän kirjoittelu on muodostunut lusikoimiseksi. Me ei kysellä, mitä toiselle kuuluu tai miten on päivä mennyt. Me vain lusikoidaan. Siitä on muodostunut ajan kuluessa merkityksellistä. Musta tuntuu, että jotain puuttuu jos me ei joku ilta lusikoidakaan.

Mä en ole oikein koskaan jaksanut jauhaa kakkaa, mä en jaksa mitään tyhjänpäiväistä kirjottelua. Mutta sä ja sun lusikat on selkeesti poikkeus sääntöön. ❤️

Multa on kysytty, mitä etsin. Mä ajattelin kertoa sen ihan näin julkisesti ja avoimesti. Mä en etsi suhdetta. En parisuhdetta, mutta en myöskään pelkkää seksisuhdetta. Ehkä friends with benefits olisi kuvaavin termi sille mitä haluaisin. Haluaisin löytää ihmisen, jonka seurassa viihtyisin ja jonka kanssa olisi seksuaalista vetovoimaa.

Mä haluaisin tulla sun luo. Tehdään ruokaa tai tilataan jotain. Katsotaan leffa tai jakso jostain sarjasta. Puhutaan elämästä, maataan lusikassa. Pussaillaan tai suudellaan. Tehdään intohimoista seksiä jos se on sitä, mitä molemmat nyt haluaa. Mua ei kiinnosta ootko vapaa vai varattu, mua kiinnostaa vain se, mitä meillä on. Mä en halua nähdä joka päivä, mutta haluaisin söpöstellä viesteillä. Haluaisin tietää, että kaipaat mua ja meidän seksiä. Haluaisin, että panostaisit vähän; edes hymiön lähettäminen päivittäin kertoo siitä, että ajattelet mua ja meitä. Pelkästään sillä saat mut hymyilemään. Ehdota joskus oma-aloitteisesti jotain, vaikka syömistä ulkona tai leffaa ihan leffateatterissa. Älä katoa. Tai jos katoat, varoita etukäteen ja kerro rehellisesti, mikä on tilanne ja kauanko se kestää.

Ole kiinnostunut siitä, miten mä voin ja hyvä elämä sentään, omaa tilannetajua. Sun pitää tietää, milloin on oikea hetki napata mua tukasta kiinni ja painaa mut seinää vasten. Tai milloin vetää mut lusikoimaan, ujuttaa sormet mun sormien lomaan ja kuiskata, että sun oli ikävä.

Mutta musta on alkanut tuntumaan, että etsin oikeasti jotain sellaista, mitä ei ole olemassa.