IRC-Galleria

MITÄ SAPATTI TARKOITTAA

Sana "sapatti" (hepr. "shabbath" tai "shabbat"; kr. "sabbatou") tarkoittaa kirjaimellisesti "luopua", "lakata", "levätä".53 Se esiintyy ensimmäisen kerran Raamatussa 2. Moos. 16:23:ssa israelilaisten mannankeruusta puhuttaessa:



Niin hän sanoi heille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä,
Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää;
mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi."
Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt, eikä se ruvennut
haisemaan, eikä siihen tullut matoja.
Ja Mooses sanoi: "Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään
ette löydä kedolta mitään.
Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin
sitä ei ole."
Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he
eivät löytäneet mitään.
Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun
käskyjäni ja lakejani?
Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä
kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa
seitsemäntenä päivänä."
Ja kansa lepäsi seitsemäntenä päivänä. (2. Moos. 16:23-30)
Haluamme muistuttaa siitä, että tämä taphtui ennen kymmenen käskyn ja Mooseksen lain antamista. Tätä ennen Herra kertoi Moosekselle, että Hän antaisi sataa mannaa taivaasta ihmisille koottavaksi kaikkina päivinä paitsi ei seitsemäntenä "Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät".(2. Moos. 16:4)

Jakeesta 28 voimme päätellä, että israelilaiset olivat ottaneet tavakseen olla tottelematta Jumalan lakia. Mutta mihin lakiin Herra viittasi? Mooseksen laki annettiin vasta lähes kuukautta myöhemmin, kun Israel oli leiriytyneenä Siinain erämaassa (2. Moos. 19:20 - 24:3).
Jumalan lakien täytyi olla ilmoitettuina jo kauan ennen Moosesta; sillä Hänen lakiensa rikkominen sai aikaan sen, että Jumala tuomitsi maan lähettämällä vedenpaisumuksen (1. Moos. 6:5 - 7:24) ja Sodoman ja Gomorran Aabrahamin aikana (1. Moos. 18:20-23; 19:24-25).

Ja se, että Aabraham noudatti Jumalan lakeja, osoitti hänen vanhurskautensa (1. Moos. 17:1-19; 18:1-3; 26:5). Ja kuitenkin sekä hän että kaikki Vanhan testamentin pyhät vanhurskautettiin uskosta (1. Moos. 15:6; Hebr. 11).

Mihin lakiin Jumala siis viittasi 2. Moos. 16:4:ssä? Hän vetosi tietenkin sydämeen kirjoitettuun lakiin (Ps. 37:30-31; 40:8, Room. 1:18-25; 2:15). Jumalan lait oli ilmoitettu ainakin puhutussa muodossa ennen Moosesta. Raamattu näyttää viittavan siihen suuntaan.

Kun Jumala myöhemmin kirjoitti kymmenen käskyä kivitauluille, Hän asetti sapattilain neljänneksi -- välittömästi kolmen ensimmäisen käskyn jäkeen, jotka koskevat ihmisen velvollisuuksia Jumalaa kohtaan ja ennen kuutta viimeistä, jotka käsittelevät ihmisen velvollisuuksia toisia ihmisiä kohtaan. Voimme sanoa, että sapatti on linkki ihmisen ja Jumalan välillä, samoin ihmisten välillä. Viimeksimainitussa linkissä toteutuu käsky työnantajille suoda lepo työntekijöille.

Laki (ja erityisesti sapatti) todistaa Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Sillä lakiin sisältyy varoituksia, joiden tarkoitus on suojella ihmistä niiltä kärsimyksiltä, jotka synti meille aiheuttaa. Laki opettaa meille, miten voimme nauttia yhteydestä Jumalaan ja elää siunausten täyttämää elämää.

Sapatti antaa meille sen levon ja virkistyksen, jota tarvitsemme raadettuamme koko viikon. Ihmiset ovat kärsineet synnin kirouksesta aina Aatamin tottelemattomuudesta lähtien. Osa tuota kirousta oli se, että maa ei antanut satoa helpolla; ihminen joutui tekemään työtä kuusi päivää ansaitakseen leipänsä otsansa hiessä (1. Moos. 3:17-19). Mutta jo ennen syntiinlankeemusta Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän muistoksi Hänen rakkaudellisesta luomistyöstään (1. Moos. 2:2-3). Historialliset todisteet osoittavat, että jo varhaisimmista ajoista alkaen ihminen on levännyt seitsemäntenä päivänä työstään. Tämä on siirtynyt muinaisiin pakanakulttuureihin ja säilynyt niissä aivan Jumalan ensimmäisestä kanssakäymisestä asti ihmisen kanssa.54

Jumalan säätämä sapatti muistuttaa siitä, että Hänen kansansa on kutsuttu tiettyä tarkoitusta varten. Ja sapatin pitäminen uskossa todistaa heidän tottelevaisuudestaan ja siten myös heidän rakkaudestaan.

Tässä on erityinen merkitys. Koska Jumala tietää ihmissydämen kapinallisuuden, Jumala osoitti erityisen ajan, joka tulisi omistaa Hänelle. Hän tiesi, että jos Israel todella rakastaisi Häntä, he kunnioittaisivat sapattia Hänen määräämällään tavalla. Itse asiassa he rakastaisivat sapattia ja iloitsisivat siitä:


Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi
minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilonpäiväksi, Herran pyhäpäivän
kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia
asioitasi etkä puhu joutavia,
silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja
minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut.
(Jes. 58:13-14).
Sapatti saa aikaan sen, että uskova erottautuu maailmallisista vaikutuksista. Kuusi päivää käytetään oman työn tekemiseen ja omiin huvituksiin, kun taas sapatti on omistettu Herran mielihyväksi.

Meidän on tietysti erotettava toisistaan sapatti sellaisena, joksi Jumala sen tarkoitti ja se, millaiseksi juutalaiset johtajat olivat sen rappeuttaneet. Jumala perusti sapatin sielun virkistykseksi -- ei taakaksi, vaan iloksi. Hän käytti sitä myös erottaakseen Israelin pakanakansoista.

Juutalaiset johtajat tekivät siitä ihmisten tekemien rajoitusten orjuutta. Samalla kuin Jeesus tunnusti sapatin oikeellisuuden, Hän tuomitsi nuo rajoitukset ja osoitti, että sapatti (niinkuin muukin laki) on korkeamman rakkauden käskyn ja elämän säilyttämisen alainen. Jumala rakastaa niin paljon kansaansa, että Hän on suunnitellut ihmisille ilon ja levon työstä. Ja antamalla poikansa, koska emme totelleet Hänen lakiaan, Hän ilmoitti täydellisen rakkautensa.

Huomaa sanat "pysyvästi paikkansapitäviä" viitattaessa kymmeneen käskyyn erotuksena väliaikaisista määräyksistä "väliaikaisissa olosuhteissa, joissa vaadittiin niiden täydellistä ja ehdotonta tottelemista".

Ei kukaan rehellinen kristitty ole niin röyhkeä, että hän väittäisi voivansa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä ilman rangaistusta. Kuitenkin monet on saatu uskomaan, että neljännellä käskyllä ei ole paljonkaan merkitystä.

"Sapatit", joista Paavali puhui Kol. 2:16-17:ssä ovat erityisiä juhla-aikoja, jotka ennakoivat Messiaan tuloa. Siitä syystä Paavali sanoi seurakunnalle, ettei kukaan saa tuomita heitä noiden juhla-aikojen viettämättä jättämisestä, koska ne ovat täyttyneet Kristuksessa eikä niillä ole enää laillista merkitystä.

Herran seitsemännen päivän sapattia ei ole koskaan pidetty Messiaan tuloa ennakoivana ennenkuin vasta apostolien jälkeisen ajan teologien perusteluna sen kumoamiselle. Sen sijaan Jumala pyhitti seitsemännen päivän luomistyönsä muistoksi (1. Moos. 2:3).Myöhemmin Hän määräsi sapatin myös Israelin Egyptistä lähdön muistopäiväksi.

Seurakunta peri Israelille luvatut siunaukset (Room. 9:24-26). Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen meidät on adoptoitu Jumalan perheeseen (Room. 8:15, 23; 9:4;Gal. 4.5; Ef. 1:5). Mutta tuohon asemaan liittyvien siunausten mukana tulee myös muutamia velvollisuuksia. Monet kristityt haluavat vaatia itselleen kaikki Vanhan Testamentin siunaukset, mutta mitä tulee Jumalan käskyjen tottelemiseen ehtona noiden siunausten saamiselle, he vetoavat Uuden Testamentin immuniteettiin.

Samanaikaisesti kuin monet opettajat halveksivat sapatin aiheuttamaa "taakkaa", koska se kuuluu "lakiin", jonka alla seurakunta ei heidän mukaansa ole, he asettavat empimättä syyllisyyden taakan niiden niskaan, jotka eivät maksa kymmenyksiä heidän uhriarkkuihinsa. Jumala ei siunaa meitä ellemme tottele tuota Vanhan testamentin lakia (vaikka he johtaisivat kristillisiä järjestöjä, joiden uhriarkut eivät sijaitse paikallisseurakunnissa).

Ei ole mitään raamatullista perustetta seitsemännen päivän sapatin hylkäämiselle ja sen korvaamiselle sunnuntailla. Ainoa syy tuon tavan noudattamiselle on paikkansapitämätön perinteinen uskomus, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina. Jos Hän siis nousi myöhään sapattina (joko ennen tai jälkeen auringonlaskun) niinkuin Raamattu antaa ymmärtää, Hän ei noussut ylös meidän sunnuntainamme, vaan lauantai-iltana. Joten niiden, jotka haluavat korvata sapatin sunnuntailla, pitäisi kutsua lauantaita "Herran päiväksi".

Erimielisyys, joka vallitsee niiden välillä, jotka pitävät sunnuntaita "Herran päivänä" ja niiden välillä, jotka pitävät sapatin, perustuu pikemminkin perimätietoon kuin Raamatun auktoriteettiin. Monet sunnuntain pyhittäjät puhuvat halventavasti seitsemännen päivän sapatin pyhittäjistä ja syyttävät heitä "sabbataareiksi" kutsutuiksi legalisteiksi. Monet seitsemännen päivän sapatin pyhittäjät sanovat sunnuntain pyhittävien ottaneen pedon merkin, koska sunnuntain vietto on roomalaiskatolinen instituutio.

Molemmat syytökset osuvat harhaan ja vain hämärtävät itse asiaa.

Voidaksemme päättää oman kantamme meidän olisi ensin ymmärrettävä, mistä sapatissa on kysymys -- ja mistä siinä ei ole kysymys.

Herran päivä

Miten sunnuntaita alettiin kutsua "Herran päiväksi"? Termi perustuu Ilmestyskirjan 1:10:ssä esiintyvään kohtaan:


Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan
äänen.
Mutta tarkoittaako se viikon ensimmäistä päivää vai jotain aivan muuta?

Sanoilla Herran päivä" käännetyt kreikankielen sanat ovat "te kuriake hemera": kirjaimellisesti "suurenmoinen päivä"50 On ainutkertista, että sana "kuriake" on käännetty tässä kohdassa "Herran". Kaikki muut "Herran" sanat on käännetty possessiivipronominista "kurios", paitsi 1. Kor. 11:20ssä, jossa se on käännetty sanasta "kuriakon" kohdassa "Herran ehtoollinen".

Ilmestyskirjan 1:10 näyttää olevan poikkeustapaus, "te kuriake hemera" ei esiinny missään muualla Raamatussa. Siksi ei ole muuta raamatunkohtaa, johon tätä voitaisi verrata.

Se, että oletetaan Ilmestyskirjan 1:10:ssä esiintyvien sanojen "suurenmoinen päivä" tarkoittavan "viikon ensimmäistä päivää", perustuu perimätietoon. Kuitenkin kun tutkimme kohtaa tarkemmin ottaen huomioon kontekstin, näemme, että Johannes kertoo meille, että hänet siirrettiin hengessä tulevaan aikaan: "suurenmoiseen päivään" tai "Herran päivään", jolloin tämän aikakauden viimeiset tapahtumat ovat käsillä.

"Suurenmoinen päivä" ei ole tavallinen 24 tunnin aikajakso. Se tarkoittaa aikaa, jolloin Jumalan lopullinen maata ja ihmiskuntaa koskeva tuomio tapahtuu.

Vaikka Arndt and Gingrich toteaa, että Ilmestyskirjan 1:10:ssä mainittu päivä "on varmasti sunnuntai"51, se on vain arvailua. Tämä toteamus perustuu ainoastaan perimätietoon, sillä mitään tätä otaksumaa tukevaa aineistoa ei ole olemassa. Toisin sanoen kuriake hemera":n oikea käännös ei ole "sunnuntai".

Huomaamme siis, ettei Raamatussa ole mitään kohtaa, jonka perusteella voisimme otaksua, että apostolit olisivat korvanneet seitsemännen päivän sapatin sunnuntailla. Ja jos Johannes tarkoitti jotain erityistä päivää, jolloin taivaat avautuivat, "Herran päivä" olisi mitä todennäköisemmin ollut sapatti, koska Jeesus on sapatin Herra.

Mutta onko sillä väliä? Entä Ap.t. 15:19-21, Room. 14:4-6 ja Kol. 2:16-17? Eivätkö nämä raamatunkohdat osoita, ettei sapatin ja muiden päivien välillä ole eroa?

Tutkikaamme niitä yksitellen. Ensimmäinen niistä, Ap.t. 15:19-20 kertoo meille, että Jaakob puhui apostoleille ja vanhimmille Jerusalemissa:


Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät
Jumalan puoleen,
vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja
haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
Tässä Jaakob kehottaa apostoleita ja vanhimpia olemaan taakoittamatta pakanuudesta kääntyneitä uskovia, paitsi että näiden tulee olla noudattamatta tiettyjä pakanallisia tapoja, jotka ovat osa heidän pakanallista perintöään. Ne hän luetteli, niin ettei pakanuudesta käntyneille uskoville jäänyt mitään epäselväksi.

Jos me otaksumme, että koska hän ei maininnut sapattia, neljäs käsky on mitätöity, meidän täytyy olettaa johdonmukaisesti, että kaikki käskyt on mitätöity, paitsi käsky, jossa käsitellään epäjumalia, koska muitakaan käskyjä ei mainita. Sen mukaisesti pakanuudesta kääntyvät uskovat olisivat vapaat murhaamaan, varastamaan, kiroamaan isänsä ja äitinsä jne.

Todellisuudessa on niin, että nämä jakeet on irrotettava asiayhteydestään, jotta niitä voitaisiin käyttää tukemaan sapatin syrjäyttämistä. Heti seuraavassa, 21. jakeessa Jaakobin kanta käy selväksi:


sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan
häntä synagoogissa jokaisena sapattina."
Jaakob muistutti muita siitä, että pakanuudesta kääntyneillä uskovilla oli tilaisuus saada opetusta synagoogissa jokaisena sapattina. Hän vain tähdensi sitä, että pakanallisten traditioiden hylkääminen oli heille asetettava lisävaatimus heidän uudessa uskonnossaan. Sen sijaan, että tässä olisi todiste sapatin syrjäyttämisestä, nämä jakeet osoittavat, että uskovien edellytettiin kokoontuvan saamaan opetusta sapattina.


Toinen tutkittava raamatunkohta on Room. 14:4-6:


Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai
kaatuu: mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä
pitämään.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä;
kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä
hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Paavali kirjoitti niistä, jotka olivat heikkoja tai vastauskoontulleita (jakeet 1-3). Hän totesi, että heitä ei pitäisi halveksia tai syrjiä, koska he kiinnittävät huomiota tiettyjen ruokien ja juomien syömiseen ja juomiseen tai erityisiin päiviin. Hän ei mainitse sapattia. Koska muita raamatunkohtia ei ole, joiden perusteella voisimme selkeästi vetää sen johtopäätöksen, että Paavali olisi luopunut sapatin pyhittämisestä, emme voi mielivaltaisesti olettaa, että tässä raamatunkohdassa puhuttaisiin sapatista luopumisesta. Tällaista asiaa ei voida vain kevyesti työntää syrjään.

On paljon mielekkäämpää olettaa, että Room. 14:4-6 viittaa juhlapyhien viettoon, niinkuin monet kristityt nykyään viettävät joulua ja pääsiäistä, toiset taas eivät vietä. Jos nämä raamatunjakeet tarkoittaisivat sapattia, niin sanat "toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä" (jae 5) tarkoittaisi sitä, että jotkut ovat tekemättä työtä jokaisena päivänä. Monien mieleen se varmastikin olisi, mutta se ei olisi varmastikaan käytännöllistä tai hyödyllistä tai edes raamatullista. Emme voi pitää jokaista päivää sapattina.

Kolmas tutkittava raamatunkohta on Kol. 2:16-17:


Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan
tai uudenkuun tai sapatin [p.o.sapattien suom.huom] johdosta,
jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Tämä on ainoa mahdollinen raamatunkohta, joka voitaisiin ymmärtää siten, että seitsemännen päivän sapatin vietosta on luovuttava. Ne, jotka ovat hylänneet sapatin, käsittävät tämän raamatunkohdan ahtaasti niin, että heitä ei voida tuomita siitä, etteivät he pyhitä sapattia. Mutta samalla se tarkoittaisi myös sitä, ettei heitä voitaisi tuomita siitäkään, että he pitäisivät sapatin.

Paavali sanoi, että koska Jumala oli tehnyt niistä, jotka olivat kuolleet synteihinsä eläviä Kristuksessa ja oli pyyhkinyt pois ne kirjoitukset, jotka olivat heitä vastaan (jakeet 13-14), he eivät saisi antaa kenenkään tuomita itseään lain pitämisestä koskien juutalaisten juhlia, uuden kuun viettoa tai erityisiä juhlapäiviä (sapatteja). Tästä syystä Paavali käytti monikkoa sabbaton eikä yksikköä sabbato tässä mainituista sapateista.

On sanottu, että yksikköä ja monikkoa käytetään vaihdellen, esimerkiksi Matt. 12:2 ja Mark. 2:24:ssä, joissa puhutaan samoista tapahtumista. Se on totta. Markus käyttää kuitenkin yksikköä ja monikkoa johdonmukaisesti. sabbaton -sanaa ei käytetä koskaan tarkoittamaan yksikköä. Pikemminkin käytetään "sabbasin" -muotoa tarkoittamaan sekä yksikköä että monikkoa.

Monikkomuotoa "sabbaton" käytetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen viikosta, jolloin oli kaksi sapattia (Matt. 28:1; Mark. 15:42; Luuk. 23:54-56). Ainoa poikkeus on Johannes 5:9-10. Ap.teoista 13:27; 17:2 ja 18:4 löytyvät sanonnat "kunakin sapattina" ja kolmena sapattina sekä jokaisena sapattina, jotka viittaavat useampaan sapatinpäivään.

Ainoastaan yksikkömuotoista "sabbasin"-sanaa käytetään säännöllisesti tarkoittamaan sekä yksikköä että monikkoa, mutta ei koskaan viittaamaan niihin kahteen sapattiin, jotka olivat Herran kuoleman viikolla.

Juutalainen seremonialaki, joka oli vain varjo siitä, mitä Kristus toisi tullessaan ja ne Jumalan lait, jotka koskevat meitä, ovat kaksi eri asiaa. Kymmentä käskyä ei ole koksaan peruutettu. Ne eivät ole "se kirjoitus säädöksineen, joka oli meitä vastaan", vaan itse Jumalan kivitauluille kirjoittama -- kivihän korostaa niiden pysyvyyttä. Viittaako joku nykyään "yhdeksään käskyyn"?

The International Standard Bible Encyclopedia toteaa:


Kymmenessä käskyssä, tai oikeammin sanoen kymmenessä sanassa...on kiteytettynä muutama
pysyvästi paikkansapitävä ohje, joiden varaan jokainen ihmiseltä vaadittava velvollisuus
perustuu. Tietyt ajallisesti rajatut ohjeet, kuten jumalanpalvelusta koskevat ja
oikeudelliset ohjeet, ovat näiden "sanojen" sovelluksia väliaikaisissa olosuhteissa,
joissa vaadittiin niiden täydellistä ja ehdotonta tottelemista.52

RAAMATTU

Samoin kuin historia, myös Raamatun tulkinta perustuu usein ennakkokäsityksiin, jotka ovat kotoisin uskonnollisista perinteistä. Jos asettaisimme ihmisten opetukset syrjään ja uskoisimme Raamattua niinkuin se on kirjoitettu, saattaisimme löytää jotain aivan muuta, kuin mitä etukäteen odotamme löytävämme. Ikävä kyllä monet kirkkojen ja seurakuntien opettajat tulkitsevat Raamattua raamatunselitysteosten perusteella, sen sijaan että tutkisivat itse Raamattua syvällisesti.

On hyvin tärkeätä, että Kristuksen ruumis saa ohjeensa Jumalan miehiltä, jotka ovat oppineet ymmärtämään Raamattua ahkeran työn tuloksena. Kuitenkin jokaisen uskovan tehtävänä on koetella jokaisen opettajan sanat (Ap.t. 17:11). Uskovalla ei ole lupa kieltäytyä omakohtaisesta Raamatun tutkimisesta ja kaiken kuulemansa koettelemisesta: onko hänen kuulemansa totta.

Tutkimuksessamme meidän on asetettava objektiivisesti kaikki sellaiset mielipiteet syrjään, jotka saattavat perustua ennakkokäsityksistä johtuvaan tulkintaan, joka on peräisin uskonnollisista opinnoista, ja koetella ne Jumalan sanan valossa, niin että ne kaikki ovat sopusoinnussa. Lukijaa kehotetaan tällaiseen objektiiviseen lähestymistapaan varsinkin tutkimuksemme tässä vaiheessa, kun käsittelemme niitä raamatunkohtia, joiden ajatellaan tukevan seitsemännen päivän sapatin korvaamista "Herran päivällä" sunnuntailla.

Raamatunjae, jota käytetään usein todistamaan, että apostolit kokoontuivat sunnuntaina sapatin sijasta on Ap.t. 20:7:


Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali,
joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa...
Oletetaan, että tässä jakeessa mainittu "viikon ensimmäinen päivä" on meidän sunnuntaimme. Mutta itse asiassa tämän jakeen konteksti paljastaa, että kokous alkoi meidän lauantai-iltanamme, jolloin Paavali puhui keskiyöhön asti. Herätettyään Eutykuksen kuolleista jossain vaiheessa puheensa aikana Paavali mursi leipää veljiensä kanssa ja jatkoi puhettaan aamun valkenemiseen saakka. Viikon ensimmäinen päivä, johon viitataan alkoi siis lauantai-iltana, ei sunnuntaiaamuna.

Oletetaan myös, että tämän raamatunkohdan sanat "olimme kokoontuneet murtamaan leipää" tarkoittavat ehtoollisainesten nauttimista. Tästä vedetään se johtopäätös, että tuona päivänä apostolinen seurakunta kokoontui jumalanpalvelukseen. Uudessa Testamentissa on kuitenkin kuusitoista kohtaa, joissa puhutaan leivän murtamisesta, eikä mikään niistä tarkoita mitään muuta kuin aterian nauttimista. Ainoat mahdolliset poikkeukset ovat viisi viimeistä ehtoollista koskevaa kohtaa (Matt. 26:26; Mark. 14:22; Luuk. 22:19; 1. Kor. 10:16; 11:24), ja viimeinen ehtoollinenhan oli myös ateria. "Ehtoollis"osuus oli osa ateriaa, jonka aikana Jeesus paljasti leivän ja maljan merkityksen Hänen ruumiinsa ja verensä symboleina. Monet tutkijat ovat itse asiassa sitä mieltä, ettei ehtoollista mainita lainkaan Apostolien teoissa.

Tarkoitetaan sitten sanoilla "murtamaan leipää" ehtoollisen viettoa tai tavallista ateriaa, kysymys kuuluu: oliko viikon ensimmäisellä päivällä erityinen sija Uuden Testamentin seurakunnassa.

Toisessa kohdassa luemme opetuslasten koontumisesta murtamaan leipää:

Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja
nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
Tämän jakeen mukaan opetuslapset mursivat leipää yhdessä joka päivä. Se, että "viikon ensimmäisenä päivänä" on mainittu Ap.t. 20:7:ssä ei tarkoita, että tuo päivä olisi poikennut mitenkään muista päivistä. Kirjoittaja, Luukas, mainitsee vain ajankohdan, jolloin Paavali lähti matkalle.

Edellämainitun raamatunkohdan lisäksi ainoa kohta, joka jotenkin viittaa siihen, että apostolinen seurakunta olisi pitänyt sunnuntaita erikoisasemassa sapatin sijasta, koskee päivää, jolloin Paavali kehotti Korinton seurakuntaa laittamaan syrjään pyhille kerättäviä varoja:


Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen,
säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.
(1. Kor. 16:2)
Tämä jae ei kerro mitään muuta kuin, että korinttilaisten uskovien piti laittaa syrjään kotonaan uhreja, jotka lähetettäisiin Jerusalemin puutteessa oleville veljille. Siinä ei sanota, että viikon ensimmäisenä päivänä olisi kokoonnuttu yhteen sapatin sijasta tai edes sapatin lisäksi. Ja jos he kokoontuivat yhteen päivittäin, ei mikään päivä olisi ollut parempi kuin joku toinen rahan syrjään laittamiselle. Miksi siis viikon ensimmäisenä päivänä? Koska juutalaiset eivät saaneet osallistua kaupankäyntiin tai edes toisten palvelemiseen sapattina. Jos uhrit olisi kerätty sapattina, se olisi herättänyt pahennusta heidän keskuudessaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Paavali oli sapattina myös synagoogassa eikä pelkästään kotikokouksessa.

Itse asiassa on useita tapauksia, joissa apostoleiden kerrotaan osallistuneen synagoogajumalanpalvelukseen ja opettaneen siellä sapattina. On selvää, että se oli nimenomaan juutalainen tapa, ja monet katsovatkin, että ne olivat vain yrityksiä todistaa juutalaisille. Apostolien tekojen 13:14-44:n mukaan Paavali saarnasi pakanoille Antiokiassa kahtena eri sapattina. Miksi näillä tapauksilla ei ole vähintään yhtä suurta painoarvoa kuin parilla kyseenalaisella viittauksella viikon ensimmäisenä päivänä kokoontumiseen?

Lopullisessa analyysissä ei ole todellakaan mitään vankkaa raamatullista todistetta siitä, että apostolit olisivat korvanneet seitsemännen päivän sapatin viikon ensimmäisellä päivällä.

Tuo tilanne on pysynyt samanlaisena jo vuosisatoja. Nykyään kirkkojen -- niin katolisten kuin protestanttistenkin -- maailmallisuus on nähtävissä enemmän kuin koskaan. Ei tarvita paljon mielikuvitusta ymmärtämään sunnuntai sapatiksi. On selvää, että se on erityinen jumalanpalveluspäivä, jolloin kristityt kokoontuvat yhteen muutamien tuntien ajaksi. Mutta suurimmalle osalle kirkkokansaa se on yleensä ottaen huvituksille ja henkilökohtaisen mielihyvän tavoittelulle omistettu päivä, joka on täydellinen vastakohta Herran määritelmälle sapatista Jesajan 58:13-14 mukaan.

Lähes tuhat vuotta lakihenkisyyttä, verenvuodatusta ja maailmallista mielihyväntavoittelua erottaa meidät niistä hämäristä olosuhteista, jolloin siirryttiin sapatista "Herran päivän" viettoon. Ainoat seikat, jotka tukevat sapatin korvaamista sunnuntailla, ovat historiallisten kirjoitusten katkelmat, joista suurin osa on joko epäluotettavaa aineistoa tai Rooman vaikutuksen alla syntynyttä ja kirjoitettu useita vuosisatoja sen jälkeen, kun seurakunta alkoi toimintansa. Ja itse asiassa huomaamme, että tämä sapattia koskeva kiista on ollut seurakunnassa vähintään apostolien jälkeiseltä ajalta lähtien.

Koska mitään historiallista todistusaineistoa ei ole, ei ole myöskään mitään oikeutusta korvata seitsemännen päivän sapatti "Herran päivällä" sunnuntailla. Ja vaikka sellaista löytyisikin, se vain todistaisi eksytyksestä, ei "uudesta ilmestystiedosta".

Mutta eikö sunnuntain viettämisellä ole raamatullisia perusteita? Eivätkö apostolit kokoontuneet sunnuntaisin murtamaan leipää?

Tämä vie meidät seuraavaan (ja tärkeimpään) "todisteeseen" siitä, onko mitään oikeutusta pyhittää sapatin sijasta sunnuntai.

Antisemitismi

Historia paljastaa katkeran riidan, joka puhkesi seurakunnassa seitsemännen päivän sapatista kiinni pitävien ja niiden välillä, jotka halusivat hylätä sen, koska he tunsivat vastenmielisyyttä juutalaisia juuriaan kohtaan. Tämä riita koski suurimmaksi osaksi lähinnä itäistä kirkkoa, joka piti kiinni seitsemännen päivän sapatista ja Rooman latinalaista kirkkoa, joka hylkäsi sen.42

Rooman kirkon motiivina ei niinkään ollut halu pyhittää sunnuntai Herran ylösnousemuksen päiväksi, vaan pikemminkin sanoutua irti kaikesta, minkä juuret olivat juutalaisuudessa.43 Tämä oli mitä hatarin peruste muuttaa sitä, minkä Jumala on säätänyt ja pyhittänyt ihmisen parhaaksi (Jes. 58:13-14).

Tämän seurauksena sunnuntaista on tehty pakollinen jumalanpalveluspäivä, jota kutsutaan "Herran päiväksi" sen sijaan, että vietettäisiin seitsemännen päivän sapattia.

Rooma pani alulle "Herran päivän" saadakseen huomion kääntymään pois juutalaisesta sapatista ja pääsiäisjuhlasta. 44Mutta on selvää, ettei Rooman kirkon kannan taustalla ollut rakkaus, Raamattu tai Pyhän Hengen innoitus. Sen motivoijana oli sen sijaan antisemitismi (ja käytännöllinen poliittinen myönnytys pakanalliselle auringonpalvonnalle, jota käsittelemme seuraavassa luvussa).

Olkoot syyt mitkä tahansa, joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun kirkko oli alkanut edes jossain määrin luopua sapatinvietosta, vähintään sata vuotta kirkkohistoriaa oli kulunut. Kun vertaamme sitä niihin lähes kahteen vuosituhanteen, jotka ovat kuluneet tähän päivään tultaessa, tuo aika näyttää lyhyeltä. Mutta sata vuotta riittää varsin hyvin vallanpitäjien tihutöihin (2. Tess. 2:7).

Auringon päivä

Neljännelle vuosisadalle tultaessa kirkosta oli tulossa huomattava poliittinen voimatekijä. Rooman keisarin Konstantinuksen tuella laillistettiin sunnuntai jumalanpalveluspäiväksi; Rooman valtakunnasta poistettiin seitsemännen päivän sapatin pyhittäminen. Mutta Konstantinuksen julistus ei määrännyt sapatinviettoa tai edes "Herran päivän viettoa", vaan pakanallisella nimellä kutsutun "Dies Solis" -päivän = Auringon päivän:

Kunnioitettavana Auringon päivänä levätkööt kaupunkien maistraatit ja asukkaat, ja
olkoot kaikki työpajat kiinni. Sen sijaan maaseudulla voivat maanviljelystä harjoittavat
ihmiset vapaasti ja laillisesti harjoittaa työtoimiaan; koska usein tapahtuu, ettei joku
muu päivä sovi yhtä hyvin kylvötöihin tai viinirypäleen istutukseen; niin ettei oikean
hetken käyttämättä jättäminen saisi aikaan taivaan runsaiden antimien
menettämistä.45
Tällä tavoin roomalaiskatolinen kirkko otti käyttöön "Auringon kunnioitettavan päivän" viettämisen roomalaisen tavan mukaisesti, jossa aurinkoa palvottiin erityisesti viikon ensimmäisenä päivänä. Siksi ei olekaan hämmästyttävää, että Rooman kirkon ehtoollisleipä oli muodoltaan samanlainen pyöreä kiekko kuin muinaisten egyptiläisten auringonjumala Osiriksen palvonnassa käytetty.46 Nyt eivät leipä ja viini olleet enää Herran ruumiin ja veren symboleja; maagisten loitsujen avulla nämä ainekset muuttuivat muka Hänen ruumiikseen ja verekseen kirjaimellisesti, joita on palvottava kuin Jumalaa:


Vastaten väitteisiin, joiden mukaan oli kysymys ainoastaan symbolisesta tai
hengellisestä läsnäolosta kirkko tuomitsi "jokaisen, joka kieltää, että meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri yhdessä, samoin kuin Hänen sielunsa ja jumaluutensa,
ja siitä syystä koko Kristus todellisesti ja aineellisesti sisältyy Pyhän ehtoollisen
sakramenttiin, ja sanoo, että Kristus on läsnä sakramentissa ainoastaan kuvaannollisesti
tai voimallaan".
...Siksi ei voida sanoa, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri ovat
läsnä "ainoastaan sakramentissa ja sitä vastaanotettaessa, mutta ei sitä ennen eikä sen
jälkeen, ja että Herran todellinen ruumis jää pyhitettyihin ehtoollisleipiin tai niiden
osiin, jotka jäävät yli ehtoollisesta".
Kun käsitetään Kristuksen läsnäolon jäävän tällä tavoin ehtoollisaineksiin, on vain
loogista, että kirkko palvoo "siunattua sakramenttia" [ehtoollisleipää] samoin kuin
se palvoo itse Jeesuksen persoonaa. Näin ollen Häntä on palvottava pyhässä ehtoollisen
sakramentissa kaikkein korkeinta kunnioitusta (latria) osoittaen myös ulkonaisin menoin.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että "siunattua sakramenttia" on kunnioitettava
ainutlaatuisen juhlallisin menoin" ja "kannettava juhlallisesti paikasta paikkaan" ja
"asetettava julkisesti nähtäville ihmisten palvottavaksi".47
Vahvistaen Trenton kirkolliskokouksen ehtoollista koskevan päätöslauselman (Istunto 13: Decree on the Eucharist, luku 5; Denz. 878 [1648]), Vatikaani II totesi vuonna 1972:

Kenenkään mielessä ei pitäisi olla epäilystäkään siitä, etteikö uskollisten tulisi
osoittaa tälle kaikkein pyhimmälle sakramentille ["pyhitetylle" ehtoollisleivälle] sitä
palvontaa, mikä kuuluu todelliselle Jumalalle niinkuin aina on ollut tapa katolisessa
kirkossa ja sitäkin suuremmalla syyllä, koska Kristus itse asetti sen
syötäväksi.48
On totta, että nämä opilliset virheellisyydet kehittyivät ajan myötä, mutta ne kaikki ovat seurausta Rooman alulle panemasta, auringonjumalan kunniaksi pyhitetyn sunnuntain viettämisestä "Herran päivänä", joka on hyvin kaukana Jumalan perustamasta sapatin perinnöstä, jonka tarkoituksena oli vetää ihmisiä lähemmäs Jumalaa. Itse asiassa Rooman auktoriteetin alla sunnuntaina vietettävästä pyhäpäivästä tuli aivan yhtä orjuuttava kuin se ikinä oli juutalaisten tulkitsemana ollut. Kummassakaan tapauksessa ei ollut kysymyksessä kääntyminen rakkauden Jumalan puoleen, vaan alistuminen vihamieliselle hierarkialle, joka uhkasi iankaikkisella kadotuksella kaikkia, jotka eivät totelleet sen käskyjä.

Mutta messuun osallistumisen ja uhraamisen lisäksi ei uskovalta vaadittu kovinkaan paljon sunnuntaisin. Hän saattoi viettää suurimman osan päivää mielensä mukaan. Viidennelle vuosisadalle tultaessa monet kirkon piirissä valittivat uskovien maailmallisuutta ja heidän mieltymystään teatteriin ja muihin huvituksiin tuona päivänä.49

Justinus Marttyyri
Myös Justinus Marttyyrin kirjoitukset kuuluvat varhaiseen kirkkohistoriaan -- tällä kertaa lähempänä toisen vuosisadan keskivaihetta. Tästä kristitystä apologeetasta ei tiedetä kovinkaan paljon historiallisesti paitsi hänen omista kirjoituksistaan, joista noin puolet on alkuperältään epäselviä.37Dialogissaan juutalaisen Tryfon kanssa, jota pidetään Justinus Marttyyrin kirjoittamana, kirjoittaja käsittelee jatkuvaa sapattia ja erityisesti sunnuntaina vietettävää sapattia. Schaff toteaa tästä esityksestä:

Hän esittää syynä siihen, miksi viikon ensimmäinen päivä on valittu kristilliseen
jumalanpalvelukseen sen, että sinä päivänä Jumala karkotti pimeyden ja kaaoksen, ja
koska Jeesus nousi kuolleista ja ilmestyi yhteenkokoontuneille opetuslapsille, mutta ei
viittaa mitenkään neljänteen käskyyn.38
Monet huomattavat historioitsijat pitävät epävarmana sitä, että Justinus Marttyyri olisi kirjoittanut tämän tekstin, vaikka tekstiä itseään pidetään kyllä historiallisena.39

(Meidän pitäisi myös pitää mielessä, että Justinus Marttyyri oli ensimmäinen, joka käytti kirkosta määritettä "katolinen", ts. "universaalinen". Tässä vaiheessa kirkko oli jo alkanut muotoutua pappien organisaatioksi, joiden tarkoituksena oli levittää roomalaiskatolisen kirkon auktoriteetti koskemaan kaikkia maailman kirkkoja. Monet Rooman keisarillisessa palatsissa olivat kääntyneet kristinuskoon, ainakin nimellisesti, samoin kuin monet kaupan, taiteiden ja tieteen alalla. Nämä tukivat kirkkoa. He olivat aikansa poliittisia vaikuttajia, jotka todennäköisesti vaikuttivat siihen, että roomalaiskatolisesta kirkosta tuli huomattava maailmanvalta. Tässä näemme esimerkin siitä, että mitä maailmallisempia ja vaikutusvaltaisempia kirkon vaikuttajat ovat, sitä kauemmas Jumalan totuudesta kirkko ajautuu.)

Samoin kuin Barnabaksen ja Ignatiuksen kohdalla, huomaamme historiallisten todisteiden puuttuvan, jotta voisimme lopullisesti osoittaa Justinus Marttyyrin puoltavan sapatin korvaamista "Herran päivällä" sunnuntailla. Ainoa teksti, jossa tuo kanta on tuotu esille, on "Dialogi juutalaisen Tryfon kanssa", jonka kirjoittajasta ei ole varmuutta.

Jos joku ihmettelee kuinka kukaan toisella vuosisadalla olisi voinut erehtyä näin tärkeässä asiassa, meidän on vain ajateltava, miten eri mieltä oman aikamme historioitsijat ovat vain muutama vuosikymmen sitten tapahtuneista asioista, vaikka nykyään on saatavilla historiallista tietoa aivan eri mittasuhteissa kuin tuona aikana, samoin on käytettävissämme aikamme tietotekniikka. Olisiko Justinus Marttyyri tai joku hänen aikalaisensa voinut tulkita edellisen vuosisadan tapahtumia? Tämä on melko varmaa. Koska mitään konkreettisia todisteita ei ole, jotka tukisivat näinkin huomattavaa Raamatusta poikkeamista, kirkon on perustettava käytäntönsä johonkin enempään kuin vain mahdollisuuksiin. Täten -- samoin kuin Barnabaan ja Ignatioksen kohdalla -- on Justinus Marttyyrin tekstit hylättävä sunnuntaita lepopäivänä tukevana todistusaineistona.

Tertullianus

Vaikka näiden varhaisten tekstien epäselvä alkuperä ei sinänsä anna syytä torjua ajatusta siitä, että seurakunta olisi alkuvaiheessa alkanut pitää sunnuntaita jumalanpalveluspäivänä, katsotaan, että Tertullianus antoi "ensimmäisen selkeän todisteen sunnuntain viettämisestä lepopäivänä kristittyjen keskuudessa" kolmannen vuosisadan alkupuolella.40

Alkuvaiheessa Tertullianus oli kiinteässä yhteydessä roomalaiskatoliseen kirkkoon ja hän onkin kirjoittanut sille runsaasti latinankielistä kirjallisuutta ja liturgiaa. Hän kirjoitti De Orationen tuossa vaiheessa, ollessaan yhteydessä Roomaan. Siinä hän esittää sunnuntain jumalanpalveluspäivänä seitsemännen päivän sapatin sijasta.41

Kaiken tämän todistusaineiston pohjalla voimme todeta, ettei sunnuntain pyhittämisellä sapatin sijasta ole luotettavaa historiallista näyttöä ennen kolmatta vuosisataa, jolloin tuo käytäntö oli puhtaasti roomalaiskatolinen. Mitään luotettavaa apostolista todistusaineistoa siitä, että seurakunta olisi ensimmäisellä vuosisadalla pyhittänyt sunnuntain sapatin sijasta ei ole. Jos sellaista on, sunnuntaita kannattavat tutkijat eivät ole sitä esittäneet missään olemassaolevissa teoksissa. Tästä syystä, koska ennen Nikean kirkolliskokousta olevaa lähdeaineistoa ei ole, ei ole riittävästi historiallista todistusaineistoa, joka tukisi käsitystä siitä, että seurakunta olisi apostolien jälkeisenä aikana pitänyt sunnuntaita "Herran päivänä".

HISTORIA

Ei ole niinkään varmaa, että apostolinen seurakunta vietti sunnuntaita seitsemännen päivän sapatin sijasta, niinkuin monet uskovat. Tutkiessamme kristittyjen historiankirjoittajien tarjoamaa todistusaineistoa, tulemme huomaamaan, että auktoriteetit, joihin tukeudutaan, ovat parhaimmillaankin kyseenalaisia.

Philip Schaff vetoaa teoksessaan History of the Christian Church Barnabakseen, Ignatiukseen ja Justinus Marttyyriin todisteena siitä, että ensimmäisen vuosisadan seurakunta vietti viikon ensimmäistä (tai kahdeksatta) päivää Herramme ylösnousemuksen muistoksi.

Barnabas
Barnabaan epistola on tärkein näistä varhaisista teksteistä, koska Barnabas liittyy läheisesti apostoli Paavaliin, ja koska siinä todetaan, että Herra nousi ylös sunnuntaina:
Vietämme kahdeksatta päivää ilolla, koska Jeesus nousi silloin kuolleista, ja
ilmestyttyään [opetuslapsilleen] nousi taivaaseen.31
Tämä vaikuttaa vankalta todisteelta siitä, että Barnabas, eräs Paavalin huomattavimmista työtovereista piti sunnuntaita Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä ja samoin seurakunnan kokoontumispäivänä. Schaff kumoaa kuitenkin myöhemmin oman lähteensä uskottavuuden toteamalla:

Tämä epistola on aivan liian kiihkeä juutalaistamisvastaisuudessaan, jotta se voisi olla
apostoli Barnabaan kirjoittama.32
Historiankirjoittajat pitävät yleisesti tätä Barnabaan kirjoittamaksi väitettyä kirjettä väärennöksenä. Ei ole varmaa, miltä ajalta kirje on peräisin, mutta se on voitu kirjoittaa niinkin myöhään kuin 130 j.Kr. Näistä seikoista huolimatta monet muutkin raamatunselittäjät kuin Schaff pitävät tätä kirjettä todisteena siitä, että Barnabas vietti sunnuntaita seitsemännen päivän sapatin sijasta. Sellainen tutkimustyö ei ole akateemisesti pitävää. Miten voidaan lainata "Barnabaan epistolaa" sen todistamiseksi, että sunnuntai on otettu käyttöön sapatin sijasta ja hylätä myöhemmin sama epistola väärennöksenä?

Vaikka tämän väärennöksen iän perusteella voitaisiin ajatella sunnuntain vieton Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivänä olleen käytössä ensimmäisen vuosisadan lopulla tai toisen vuosisadan alussa, emme silti tiedä sitä varmasti. Ja vaikka se olisikin ollut tapana jo ensimmäisellä vuosisadalla, sekään ei voisi ajaa Jumalan sanan edelle.

Barnabaan nimissä kirjoitetun epistolan kirjoittaja tulkitsi myös sapattikäskyn tarkoittavan kehotusta pyhyyteen eikä fyysiseen lepoon.33 Tämä on nykyään niiden suosima argumentti, jotka pitävät sapattia taakkana eikä siunauksena, joksi Jumala sen oli tarkoittanut (Jes. 58:13-14). Koska tätä asiakirjaa ei ilmeisestikään voida pitää luotettavan todisteena siitä, että oikea Barnabas olisi kehottanut viettämään sunnuntaita seitsemännen päivän sapatin sijasta, täytyy jokainen siihen perustuva teologinen tulkinta hylätä.

Ignatios
Seuraavaksi varhaisin historiallinen lähde, johon suurin osa historiantutkijoista vetoaa, on toisella vuosisadalla elänyt Antiokian piispa Ignatios (noin 117). Schaff huomauttaa, että tämä Ignatioksen sanomaksi väitetty toteamus siitä, että sapattia ei enää vietettäisi, esiintyy ainoastaan hänen kirjeensä lyhyemmässä kreikankielisessä versiossa, mutta puuttuu vanhemmasta syyrialaisesta versiosta.34 Lause, johon Schaff viittaa on Ignatioksen magnesialaisille kirjoittaman kirjeen 9:1 kreikankielisestä versiosta:
"...ei enää sapatin pyhittämisessä, vaan eläen Herran päivän mukaan, jolloin myös meidän
elämämme nousi kuolleista hänen kauttansa ja hänen kuolemansa kautta."35
Erääs tieteellisimmistä sapatista sunnuntaihin siirtymistä koskevan kiistan sunnuntaita kannattava tutkimus koostuu Tyndale Fellowship for Biblical Researchin (Cambridge, Englanti) sponsoroiman tutkimusprojektin asiakirjoista. Tutkimus aloitettiin 1973 ja tulokset julkaisi Zondervan Publishing House D.A. Carsonin toimittamana. Ignatioksen nimiin laitetusta lainauksesta Richard J. Bauckham, Manchesterin yliopiston (Manchester, Englanti) teologisen tiedekunnan luennoitsija toteaa:


Tämä tekstinkohta on saanut aikaan tekstuaalista väittelyä, koska ainoassa
olemassaolevassa kreikankielisessä käsikirjoituksessa lukee [kata kuriaken dzoen
dzontes], joka voidaan kääntää "eläen Herran elämän mukaan". Suurin osa tutkijoista on
kuitenkin nojautunut latinalaiseen tekstiin (secundum dominicam), jättäen pois [dzoen]
-sanan ja kääntäen "eläen Herran päivän mukaan"... On selvää, että Ignatioksen tarkoitus
ei ole tehdä eroa itse päivien välille, vaan kahden erilaisen elämäntavan välille, ts.
"sapatin pyhittämisen" (eli juutalaisen legalistisen elämän) ja Kristuksen
ylösnousemuselämän välille. Teksti voidaan parhaiten ymmärtää niin, että em. vastakohtaa
symboloidaan asettamalla nämä eri päivät vastakkain, koska sapatti symboloi
juutalaisuutta ja Kristuksen ylösnousemuksen päivä kristittyjen uutta elämää
Kristuksessa... Tuntuisi luonnolliselta, että tässä viitattaisiin viikottaiseen Herran
päivään, mutta pelkästään tämän tekstin nojalla emme voi olla asiasta
varmoja36

Bauchamin, samoin kuin muidenkin sapatin hylkäämistä kannattavien argumentti perustuu olettamukseen, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina. Ellei omaa tuota käsitystä, argumentille ei ole mitään muuta perustetta, sen paremmin tieteellistä kuin muutakaan. Ja jopa tässä sunnuntaita puoltavassa tutkimuksessa todetaan, että "todiste" siitä, että Ignatios olisi kannattanut sunnuntaita "Herran päivänä" ei ole mikään todiste.

Koska mitään muita Ignatiokseen viittaavia lähteitä ei ole, jotka tukisivat käsitystä siitä, että sunnuntai olisi syrjäyttänyt seitsemännen päivän sapatin pyhittämisen, kaikki Ignatiokseen viittaavat lainaukset on hylättävä.

Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome
hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä.
Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.
Naiset eivät olisi voineet mennä haudalle "kun sapatti oli päättynyt" (Matt. 28:1) tai "viikon ensimmäisenä päivänä ...ani varhain" (Mark. 16:2) ja ostaa ja valmistaa yrtit "kun sapatti oli ohi" (Mark. 16:1) elleivät jakeet tarkoita eri sapatteja. Naisten on täytynyt ostaa yrtit suuren sapatin jälkeen (sen viikon ensimmäisenä sapattina).

Pitäkäämme mielessä, että Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä on sapatti. On hyvin epätodennäköistä, että Markus olisi maininnut erikseen "kun sapatti oli ohi" ja "viikon ensimmäisenä päivänä...ani varhain" samassa kohdassa, ellei hän olisi puhunut kahdesta eri tapahtumasta.

Huomaa myös, että Mark. 16:1:ssä yksikköä "sabbatou" käytetään sapatista, jonka jälkeen naiset ostivat yrtit ("Kai diagenomenou tou sabbatou"). Mutta jakeessa 2 hän käyttää monikkoa "sabbaton" siitä sapatista, jonka lopulla naiset tulivat haudalle ("...mia ton sabbaton"="sapattien ensimmäisenä" tai viikon ensimmäisenä päivänä").

Vaikka eri kirjoittajat käyttävät joko yksikköä tai monikkoa puhuessaan sapatista, olisi epätodennäköistä, että sama kirjoittaja -- Markus -- käyttäisi sekä yksikköä että monikkoa samassa kohdassa tekstiä tarkoittaen samaa päivää. Hänen on täytynyt tarkoittaa kahta eri päivää.

Naiset ostivat siis yrtit ensimmäisen sapatin (pääsiäisen suuren sapatin) -- joka on yksikössä -- jälkeen, ja menivät haudalle toisen sapatin (viikottaisen sapatin) -- joka on monikossa -- lopulla.

Koska nämä tapahtumat tapahtuivat pääsiäisviikon aikana, ja Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä on suuri sapatti, on täysin Jumalan sanan mukaista -- ja loogista -- omaksua seuraava tapahtumien järjestys:

Jeesus söi pääsiäisaterian auringonlaskun jälkeen Nisan-kuun 13. päivän päätyttyä, 14. päivän ensimmäisenä iltana;
Keskiyöllä 14. päivänä Hän meni opetuslastensa kanssa Getsemaneen, jossa hänet otettiin vangiksi;
Kun vielä oli pimeää, hänet vietiin ylimmäisen papin Kaifaan kuulusteltavaksi. Juutalaisten vanhinten ja kirjanoppineiden kanssa hän yritti löytää syyn Jeesuksen tuomitsemiseksi kuolemaan;
Jeesus annettiin Pontius Pilatuksen tuomittavaksi Nisan-kuun 14. päivänä aamun varhaisina tunteina auringon valjetessa. Hänet annettiin ristiinnaulittavaksi myöhemmin samana päivänä;
Jeesus haudattiin Nisan-kuun toisena iltana, joka oli Happamattoman leivän juhlan valmistuspäivä (keskiviikko);
Kaikki lepäsivät suurena sapattina, joka oli Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä (torstai);
Naiset ostivat ja valmistivat yrtit suuren sapatin jälkeisenä päivänä (perjantai);
Kaikki lepäsivät tavallisena viikottaisena sapattina (lauantai);
Kolmen päivän ja kolmen yön kuluttua Jeesuksen hautaamisesta Hän nousi ylös ennen auringonlaskua viikottaisena sapattina, 17. päivänä Nisan-kuuta (lauantai-iltana);
Naiset menivät haudalle sapatin auringonlaskun (Matt. 28:1) ja viikon ensimmäisen päivän , Nisan-kuun 18. päivän (sunnuntaiaamun) auringonnousun välillä.
Kaikki tämä kumoaa "Pitkäperjantai"-"Pääsiäissunnuntai" -teorian.

Mutta eikö alkuseurakunta korvannut sapatin sunnuntailla, "Herran päivällä"? Täytyyhän olla joku peruste sille, että suurin osa kristityistä viettää sunnuntaita seitsemännen päivän sapatin sijasta.

Käsittäessämme, että Jeesus nousi ylös kuolleista lauantaina eikä sunnuntaina, on tärkeätä tutkia syitä siihen, että suurin osa seurakuntaa pitää sunnuntaita "Herran päivänä".

Meillä on vain kaksi -- ja vain kaksi -- lähdettä, joiden puoleen kääntyä saadaksemme valaistusta näihin kysymyksiin. Nämä kaksi lähdettä -- tai halutessasi todistajaa -- ovat historia ja Raamattu. (Kolmannen -- jota jotkut kutsuvat traditioksi -- kattaa historia, koska historia paljastaa traditioiden alkuperän.) Tutkikaamme ensin, mitä historia kertoo aiheestamme.

OIKEAN PÄIVÄN LASKEMINEN

Ymmärrämme nämä raamatunkohdat sitten miten tahansa, tosiasia on, etteivät ne eivätkä mitkään muutkaan raamatunkohdat todista lopullisesti, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina. Kun otamme kaikki nämä raamatunkohdat huomioon, voidaan sanoa, että Raamattu kertoo jotain muuta.

Koska Raamatun alkuperäiset käsikirjoitukset vaikenevat Jeesuksen ylösnousemuksen ajankohdasta, meidän on palattava takaisin Jeesuksen profetiaan, jonka mukaan Hän olisi haudassa melkoisen tarkkaan 72 tuntia. Koska Hänet haudattiin juuri ennen auringonlaskua tai juuri auringon laskiessa (noin klo 18) kuolinpäivänään (Markus 15:42-47), laskemme tästä vain kolme päivää ja kolme yötä saadaksemme selville, että Hänen on täytynyt nousta ylös saman tunnin aikana ylösnousemuksensa päivänä.

Vaikka Jeesuksen ylösnousemus olisi tapahtunut auringonlaskun jälkeen sapattina ja siis viikon ensimmäisen päivän alkaessa, vastaava ajankohta olisi pikemminkin lauantai-ilta eikäsunnuntaiaamu. Ottaen huomioon kaikki sitä koskevat raamatunkohdat ja että Jeesus nähtiin varhain viikon ensimmäisenä päivänä, ainoa looginen ajankohta, jolloin Hän olisi voinut nousta ylös, on juuri ennen auringonlaskua sapattina. Kun laskemme taaksepäin kolme päivää ja yötä hetkestä juuri ennen auringonlaskua sapattina, tulemme siihen tulokseen, että Hän kuoli ja Hänet haudattiin keskiviikkona nykyisen kalenterimme mukaan.

Mikä sapatti?

Mutta sapattihan oli juuri alkamassa muutaman tunnin kuluttua Hänen kuolemastaan? Miten Hänet olisi voitu haudata päivää ennen sapattia, jos Hän nousi kuolleista sapatin ollessa päättymässä ja kuitenkin olla kolme päivää ja kolme yötä haudassa? Osa vastauksesta löytyy Johanneksen 19:31:stä:


Koska silloin oli valmistuspäivä, niin -- etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi,
sillä se sapatinpäivä oli suuri -- juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että
ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas.
Huomaa, että Johannes kutsuu lähestyvää sapattia "suureksi" (Joh. 19:31 yllä). Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen ja seitsemäs päivä ovat "suuria sapatteja" -- kaksi vuoden seitsemästä "suuresta sapatista". Suuret sapatit ovat erityisiä lepopäiviä tiettyjen Jumalan asettamien juhlien viettämiseksi. Ne voivat sattua mille viikonpäivälle tahansa. Tämä raamatunkohta osoittaa, että kyseessäoleva sapatti ei ollut viikottainen sapatti.

Lue nyt Johannes 19:14, jossa todetaan, että Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisen valmistuspäivänä". Tämä valmistuspäivä oli pääsiäispäivä, päivä ennen ensimmäistä happamattoman leivän juhlan päivää, ja oikeastaan man leivän päivä (Matteus 26:17). "Happamaton leipä" viittaa aikaan, jolloin kodissa ei saanut olla hiivalla nostatettua leipää. Se ei koskenut ainoastaan seitsemää juhlapäivää, vaan siihen sisältyi myös pääsiäispäivä, niin että happamattoman leivän päiviä oli kaiken kaikkiaan kahdeksan. Pääsiäispäivänä syötiin pääsiäisateria, ja se oli myös happamattoman leivän juhlan valmistuspäivä. Se voidaan laskea haluttaessa "happamattoman leivän juhlaan".

Miksi siis Johannes toteaa, että Jeesus kuoli samaan aikaan kuin pääsiäislampaita teurastettiin ja synoptisten evankeliumien mukaan Hän söi pääsiäislammasta opetuslastensa kanssa? Tämä näennäinen ristiriitaisuus johtuu viimeisen ehtoollisen tekstien väärin käsittämisestä.

Ensiksikin "ensimmäinen happamattoman leivän päivä" tarkoittaen ajankohtaa, jolloin opetuslapset kysyivät Jeesukselta, minne he valmistaisivat pääsiäisaterian, on eri asia kuin happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä -- joka on suuri sapatti ja pääsiäispäivän jälkeinen päivä.

Toiseksi, koska raamatullinen päivä alkaa auringonlaskusta, Pääsiäispäivä ei ollut ainoastaan se päivä, jonka iltapäivänä Jeesus kuoli, vaan myös se päivä, jona Hän söi pääsiäisaterian edellisenäiltana. Nyt meidän on tutkittava Raamattua, jossa kreikankielisessä tekstisssä käytetään "ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä" -ilmaisua viimeisen ehtoollisen ajan määrityksessä.

Huomaa, ettei mikään kreikankielisistä teksteistä sano "happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä". Niissä sanotaan ainoastaan "ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä" tai "happamattoman leivän ensimmäisenä" tai "happamattoman leivän päivänä". Kreikankielisissä teksteissä ei käytetä "juhla"-sanaa. Tämä on tärkeätä, jotta ymmärrämme minä päivänä Herra kuoli lukiessamme seuraavia selostuksia:



Matteus 26:17:

Mutta ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja
sanoivat: "mihin tahdot, että valmistamme pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"(kr.
"Te de prote ton asumon...")
Markus 14:12:

Ja ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, kun pääsiäislammas teurastettiin, hänen
opetuslapsensa sanoivat hänelle: "Mihin tahdot, että menemme valmistamaan
pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"(kr. "Kai te prote hemera ton asumon ote to pascha
ethuon")
Luukas 22:7:

Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.
(kr. "Helthen de he hemera ton azumon he edei thuesthai to pascha...")
Johannes 13:1-2:

"Mutta ennen pääsiäisjuhlaa...
Ja ehtoollisella oltaessa" (kr. "pro de tos eortos tou pascha...kai deipronu...")

Syötiinkö viimeinen ehtoollinen ennen pääsiäisjuhlaa, kuten Johannes sanoo vai syötiinkö se Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä, niinkuin jotkut uskovat synoptikkojen antavan ymmärtää? Näyttää siltä, että meillä on kolme mahdollista skenaariota:

Jeesus söi pääsiäisaterian Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä, 15. Nisan-kuuta -- eli pääsiäispäivän jälkeisenä päivänä. Mutta silloin Hänet olisi pitänyt ristiinnaulita 16. Nisan-kuuta, Happamattoman leivän juhlan toisena päivänä.
Jeesus söi pääsiäisaterian myöhään pääsiäispäivänä -- 14. Nisan-kuuta. Mutta silloin Hänet olisi pitänyt ristiinnaulita 15. Nisan-kuuta, Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä ja sapattina.
Jeesus söi pääsiäisaterian Nisan-kuun 14. päivän ensimmäisenä iltana auringonlaskun jälkeen kun 13. päivä oli päättymässä, ja Hänet ristiinnaulittiin myöhemmin samana päivänä iltapäivällä, kun pääsiäislampaita yhä teurastettiin. Hänet olisi siinä tapauksessa laitettu hautaan Nisan-kuun 14. päivän toisena iltana, juuri ennen kuin 15. päivä alkoi.
Koska raamatullisessa päivässä on kaksi iltaa (ensimmäinen auringon lakiessa ja päivän alkaessa, ja toinen auringon laskiessa ja päivän päättyessä), mikä näistä kolmesta skenariosta on oikea, niin että kaikki evankeliumit ovat täydellisessä sopusoinnussa? Jotta voimme ratkaista tämän arvoituksen, meidän on ymmärrettävä käytetyt termit. Kussakin tapauksessa on avainlause "happamattoman leivän ensimmäisenä".

Ensimmäisessä skenariossa (Matt. 26:17) voitaisiin Nisan-kuun 15. päivää -- pääsiäispäivän jälkeistä päivää -- kutsua "happamattoman leivän ensimmäiseksi", koska se aloitti seitsemän päivän pituisen Happamattoman leivän juhlan. Matteus ei kuitenkaan voinut viitata Nisan-kuun 15. päivään, koska me tiedämme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus kuoli valmistuspäivänä (Matt. 27:62), joka on Nisan-kuun 14. Nisan-kuun 15. päivä olisi suuri sapatti, jolloin lampaita ei olisi voitu teurastaa.

Huomaa myös, että kreikankielisessä tekstissä ei sanota "happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä". Siinä sanotaan vain: "Happamattoman leivän ensimmäisenä". Se ei siis eroa oikeastaan siitä, miten Markus ja Luukas sen sanovat.

Toisessa skenariossa (Mark. 14:12; Luuk. 22:7), olisi myös oikein kutsua Nisan-kuun 14. päivää -- pääsiäispäivää -- "ensimmäiseksi happamattoman leivän päiväksi", koska, vaikka se edelsikin Happamattoman leivän juhlan ensimmäistä päivää, se oli pääsiäisjuhlan ensimmäinen päivä, jolloin juutalaiset eivät saaneet nauttia nostatettua leipää (2. Moos. 12:6-18).

Mutta Jeesus ei olisi voinut syödä pääsiäisateriaa myöhään Nisan-kuun 14. päivänä, koska siinä tapauksessa Hänet olisi pitänyt ristiinnaulita 15. päivänä -- siis sapattina.

Ei ole siis muuta mahdollisuutta kuin kolmas skenario ellei Raamattu ole ristiriitainen ja/ tai Jeesus kuollut jonain muuna kuin pääsiäispäivänä. Kukaan Kristukseen uskova ei voi hyväksyä kumpaakaan näistä vaihtoehdoista, saati sitten kukaan Raamatun tutkija.

Se, että evankeliumien mukaan ehtoollinen nautittiin samana päivänä kuin uhrilampaita teurastettiin ei tuota ongelmaa, jos ymmärrämme, että pappien oli aloitettava aikaisin, koska pääsiäislampaiden uhraaminen oli valtavan mittava tehtävä.

Aloittamalla uhrien uhraamisen auringonlaskun jälkeen Nisan-kuun 13. päivän iltana ja 14. päivän alkaessa he voivat aloittaa tarpeeksi aikaisin pitkän ja uuvuttavan tehtävänsä ja täyttää silti lain, jonka mukaan uhrit oli uhrattava Nisan-kuun 14. päivän iltojen välissä (2. Moos. 12:1-20). Jeesus ja Hänen opetuslapsensa teurastuttivat uhrinsa ja söivät pääsiäisateriansa 14. päivän ensimmäisenä iltana (13. päivän auringonlaskun jälkeen). 14. päivän toisena iltana Jeesus haudattiin.

Kaikki tapahtui siten lain määräämänä päivänä. Jeesus söi pääsiäisaterian tavallista aikaisemmin, mutta koska Hän tulisi olemaan Jumalan pääsiäisuhri, Hänellä oli hyvä syy toimia niin.

Joka tapauksessa kaikki evankeliumit ovat tällä tavoin sopusoinnussa, koska 14. Nisan-kuuta -- pääsiäispäivä -- on ensimmäinen happamattoman leivän päivä ja 15. Nisan-kuuta ensimmäinen Happamattoman leivän juhlan päivä.

Ja mikä tärkeintä -- kaikissa evankeliumeissa kerrotaan, että Jeesus kuoli valmistuspäivänä, joka on aina 14. Nisan-kuuta -- pääsiäispäivä.

Siten Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä, joka on pääsiäispäivää seuraava päivä, on se sapatti, johon Joh. 19:31 viittaa. Markus 16:1-2 ilmoittaa, että samalla viikolla kuin Jeesus kuoli ja nousi ylös, oli kaksi sapattia -- pääsiäisen suuri sapatti ja tavallinen viikottainen sapatti. (Verrattavissa juhlapyhiin, jotka voivat osua mille viikonpäivälle tahansa)