IRC-Galleria

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Katyn+kohoaa+historian+sumusta/HS20100418SI1KU03a7m?free=katyn&date=20100415&advancedSearch=&

ESSEE
"Katyn kohoaa historian sumusta

Traagisen lentoturman ansiosta tavallisetkin venäläiset saavat vihdoin tietää, mitä tapahtui Katynin metsässä 1940.

VIKTOR JEROFEJEV
Joka kerran Puolaan saapuessani näen silmieni edessä taivaallisen näyn: Puolan itätaivaalle on kirjoitettu suurin verisin kirjaimin KATYN. Kirjaimet tihkuvat verta, joka pisaroi maahan.

Tämä sana näyttää jo kauan sitten siirtyneen politiikan, historian ja sivilisaatioiden yhteentörmäyksen alueelta toiseen ulottuvuuteen, villiintyneen, kuten voi villiintyä hedelmäpuu, muuttaa muotoaan aivan kuin pahanlaatuisen syöpäkasvaimen sairastuttama solu muuttuu normaalin kansallisen elämän kanssa yhteen sopimattomaksi kivun, petoksen ja kärsimyksen symboliksi.

Tämän hellittämättömän kivun voittamiseksi sitä pitää jatkuvasti suurennella; kauhistella ensinnäkin omien kavallusta - puolalaisten, jotka vuosikymmeniä valehtelivat, kuten he ajattelivat, säilyttääkseen Puolan edes sen leikellyssä, sosialistisen satelliitin muodossa. Tai sitten he valehtelivat kyynisesti oman valtansa säilyttämiseksi ja tulevan koston pelossa. Tämä valehtelu repi kansakunnan kappaleiksi.

Toiseksi oli suuri ja mahtava naapuri, joka pakotti monet puolalaiset valehtelemaan, koska se valehteli itse, ja valehteli sietämättömän lemuavasti, valehteli koko maailmalle suut silmät täyteen vetoamalla valheellisen lääketieteellisen komission tuloksiin.

Sitten Venäjä otti ja tunnusti äkkiä puolinaisesti, kuten tunnustaa tunnilta lintsannut koulupoika, tunnusti tekonsa, muttei sen vakavuutta.

Venäläisten taholta tämä oli jotenkin ymmärrettävää, koska Katyn oli pieni rikos Venäjän raatelemiseen verrattuna. Venäläiset eivät edes huomanneet moista "pikkujuttua", eivät tienneet, mistä siellä oli kysymys, ja kuka tiesi, uskoi idioottina, että se oli saksalaisten tekosia. Tai ajatteli ilkeästi, että puolalaiset ovat historian mittaan tehneet venäläisille niin paljon pahaa, että upseerien tappaminen oli siitä kohtuullinen rangaistus.

Venäjä on viime vuosisadat, aina runoilija Joseph Brodskyyn saakka, pelännyt aasialaisuutta, joka on ruumiillistanut jälkeenjääneisyyttä, kaaosta, julmuutta, välinpitämättömyyttä ihmiselämää kohtaan. Samalla tavalla Puola on taistellut aasialaisuutta vastaan, mutta yhdistänyt siihen myös Venäjän.

Venäjä ei löytänyt aasialaisuudesta mitään mieltä, eikä sillä ollut sen edessä mitään moraalisia velvollisuuksia. Valistunut Venäjä pyrki poistamaan itsestään aasialaisuuden, kuten Tšehov itsestään orjan: pisara pisaralta.

Suhteessa Venäjään Puola toimi samalla tavoin, ja horjui siksi kahden mahdollisuuden välillä: joko yrittää sivilisoida Venäjä pakolla tai kirota se, vetää risti sen ylle.

Jos sanoo, että itse Puolassa ei ollut eikä ole aasialaisuutta, pettää itseään. Puolalaisten halveksiminen Amerikassa pimeinä talonpoikina, vanhassa Euroopassa puolalaisia putkimiehiä kohtaan tunnettu pelko sekä puolalaisten lännen ihailu, erityisesti sosialismin aikaan, ovat heijastuneita todisteita puolalaisesta aasialaisuudesta.

Mutta vaikka Eurooppa ei tunnustanut Puolaa riittävän eurooppalaiseksi maaksi, se tuki puolalaisten ajatusta omasta eurooppalaisuudestaan, koska tarvitsi maata uhkaksi Venäjän imperiumia vastaan. Puolalaiset itse ovatkin aina olleet varmoja siitä, että heidän sivilisaationsa ja Venäjän välillä on kuilu, olkoonkin, että eräissä paikoissa kapea.

Tästä tulikin sitten syy historialliseen skandaaliin, kun venäläinen aasialaisuus Stalinin suurvallan muodossa jyräsi Puolan.

Puolalaiset näyttävät jo unohtaneen saksalaisvihansa, vaikka saksalaiset käyttäytyivät Puolassa törkeästi ja pitivät puolalaisia epäihmisinä. Puolalainen maahanmuutto Saksaan on osoittanut, että saksalainen sivilisaatio miellyttää puolalaisia, he ovat valmiita sulautumaan siihen.

Mutta Venäjä on jäänyt vihollismaaksi, joka ei voittanut Saksaa siksi, että oli parempi eikä edes siksi, että oli vahvempi, vaan siksi, että oli voittaakseen valmis uhraamaan uskomattoman määrän ihmisiään.

Se ei laskenut omiaan, vaan kuin synkeä akka se saattoi unessa tukahduttaa lapsensa kuoliaaksi. Laiskan välinpitämättömästi se läiski potentiaalisia vastustajiaan aivan kuin pyyhkeellä nitistetään huoneeseen lentänyt ampiainen jo ennen kuin se on yrittänyt pistää jotakuta. Jos lensi sisään, voi pistää. Se on Katynin merkitys.

Mittakaavat eivät kohtaa, Katyn on muuttunut loukkauskiveksi. Jokainen puolalainen tiesi Katynista - venäläisillä oli Katynista hyvin hämärä käsitys. Eräille se oli apokalyptisen tason tapahtuma, toisille parhaassa tapauksessa tavanomainen sodan tragedia. Siksi venäläinen katumus ei riittänyt puolalaisille, ja puolalaiset vaativat Venäjän vallalta liian paljon.

Venäjä on kummallinen imperiumi. Tavalliset venäläiset eivät ole imperiumin isäntiä, eivät sen alamaisia eivätkä edes sen palvelijoita, he vain pyrkivät jäämään henkiin olosuhteissa, jotka muistuttavat imperiumia, mutta näyttävät yksinkertaisesti sietämättömiltä.

Koko ikänsä venäläinen pyrkii jäämään henkiin. Hänellä ei ole voimia osallistua suurvaltapeleihin. Katyn taas on osa suurvaltapeliä. Tästä on johtunut tavallisen venäläisen välinpitämättömyys Katynia kohtaan, joka ei sen enempää auta kuin haittaakaan hänen henkiinjäämispyrkimyksiään. Katynia ei siis ole ollut eikä ole.

Mutta äkkiä Katyn kohoaa venäläiseen horisonttiin. Kun Katynin 70-vuotismuistojuhlassa Venäjän vallan ja Puolan kansat polvistuivat yhdessä rikoksen uhrien edessä, se oli ehdottomasti askel eteenpäin.

Vaikka Venäjän pääministeri olisikin tehnyt tämän vain lepyttääkseen Puolaa Voitonpäivän juhlan aattona. Ja vaikka hän omavaltaisesti tekikin Katynistä Stalinin henkilökohtaisen koston vuoden 1920 venäläisten sotavankien takia. Ilmeisesti pääministerin piti löytää oikeutus polvistumiselleen, mutta olen iloinen, että hän löysi sen.

Totuuden kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä, mutta saimmepa sentään kuulla hänen suustaan ja Venäjän maaperällä, että totalitarismi on runnellut venäläisten elämän. Oli vaikeaa vaatia häneltä enempää.

Mitä tehdä Katynille jatkossa? Vaatia luetteloita pyöveleistä? Miksipä ei? Mutta toistaiseksi niitä ei anneta - Venäjällä on säilynyt turvallisuuspalvelujen jatkuvuus.

Putinin Venäjä haluaa uskoa siihen, että Neuvostoliiton ulkopolitiikka oli hyväksyttävää, sisäpolitiikka ei. Katyn on kaikesta päätellen siirretty sisäpolitiikan virastolle, mutta KGB ei anna pois valtaa eikä Leniniä mausoleumista.

Nyt ollaan hitaasti pääsemässä siihen, että Katynin uhreja voidaan nimittää poliittisen repression uhreiksi. Mutta kansanmurhan tunnustaminen? Tuskin. Venäjän valta on tullut Puolaa vastaan niin pitkälle kuin on pystynyt

Ja nyt sitten tapahtui kauhea tragedia. Mutta tuskin kysymys on pelkästään sumusta. Esimerkiksi itse en ole aikoihin halunnut lentää vedenpaisumuksen aikaisilla TU-154:silla, jotenkin pelottaa jo niihin nouseminenkin.

Miksi Puolan presidentillä oli "tukki", meluisa ja särisevä? Koneesta kun nousee, pää on kipeänä.

Puolalaiset putosivat varmaankin siksi, etteivät halunneet lentää varakentälle. Moskovassa tai Minskissä olisi ollut jotakin poliittisesti väärää, jopa alentavaa. Miksi saavuitte meille Moskovaan, Puolan ylpeät kenraalit ja herra presidentti, te jotka olitte meitä vastaan Venäjän ja Georgian välisessä sodassa? Ai että säikähditte sumua! Lentäkää Katyniin, lentäkää takaisin historiaan!

Kauheaa sanoakin, mutta tämä tragedia auttaa vihdoin Venäjän asukkaita selvittämään itselleen Katynin olemuksen. Puolan presidentin kuolemasta puolalaisten upseerien ampumiseen johtaa historiallinen reitti, joka tulee monille ymmärrettäväksi.

Presidentti Medvedevin pyynnöstä Venäjän television pääkanava näytti Wajdan elokuvan Katynista, joka ei ollut vielä koskaan ollut levityksessä Venäjällä. Radiossa soitetaan puolalaisia lauluja. Tragedia nousi ykköstilalle kommentoinnissa Venäjän internetissä, tällä meidän todellisen kansalaisyhteiskuntamme keskeisellä tunkiolla.

Yhdet murehtivat, toiset haukkuvat kuollutta presidenttiä toivottomaksi russofobiksi, mutta Puolan suosio on epäilemättä kasvanut viime päivinä.

Verinen sana KATYN voi uudella verellä täyttyneenä saada tulevaisuudessa ehkä uuden merkityksen: yhteinen onnettomuus.



Kirjoittaja on venäläinen kirjailija.

Suomennos: Jukka Mallinen"

Kerrassaan loistava ja syvältä ymmärtävä analyysi Katynista ja Puolan ja Venäjän suhteesta. Kukapa asian paketoisi paremmin kuin kirjailija, ja ehkä vielä nimenomaan venäläinen kirjailija. Jerofejev avaa mielestäni aivan oikein välinein puolalaisten itseensäpäin tuijottavaa kansallista historiakäsitystä ja asettaa Katynia todellisiin mittasuhteisiinsa samalla kun hän käsittelee Venäjän ongelmia ja historiaa.
Jerofejev on myös aiemmin kriitikoinut Putinin vallan aikaa esseissään. Universaalin suurisieluinen venäläinen ja kerrassaan hieno mies. Ja Malisen käännökset ovat aina taattua työtä tarkkuudessaan ja kyvyssään tavoittaa venäjän kielisiä kielikuvia suomeksi.