IRC-Galleria

Harmaantunut lossivahti katseli suloista nukkuvaa nuorta naista. Tyttö olisi nyt hänen vallassaan jos hän niin tahtoisi.
Elettiin julmia aikoja. Lossivahti ei ollut mikään suuri vallankumouksellisten ihailija, mutta tyttö näytti kaiken tuon kuran alla tulevan hyvistä oloista. Hetken hän pyöritteli mielessään mustia ajatuksia. Inhimillisyys kuitenkin voitti.
Aamulla vanhus tarjosi tytölle juurekaskeittoa ja leipää. Tyttö kertoi että hänen olisi päästävä järven yli mitä pikimiten, hän vaikutti hermostuneelta.
Vanha mies lähti kuljettamaan lossilla Margaritaa järven poikki. Satoi kaatamalla.
Kylmyys meni Margaritalla luihin ja ytimiin saakka, ja aavalla hän hytisi kuin tammenlehti. Myös lossivahti manasi huonoa säätä, joka tuntui vain yltyvän.
Aamupäivällä he pääsivät Rybinskin venesatamaan. Margarita kiitti vanhusta koko sydämestään, ja maksoi tälle huventuneesta rahapussistaan.
Hän kysyi tietä kustantajan luo, ja löysi vanhan talon kaupungin keskustan laitamilta, se oli tavallistakin ränsistyneempi, ja koristeellisempi. Se oli joskus ollut hieno talo.
Margarita takoi raskasta messinkistä ovenkahvaa. Avaamaan ilmestyi länsimaiseen liituraitaan pukeutunut laiha ja kalpea mies.
Margarita uteli tiesikö tämä Mestarista, mutta mies vain kutsui Margaritan sisälle.
Ilma sisällä oli kuuma ja tunkkainen, käytävän päästä takkahuoneesta loimotti valoa. Margarita ja liituraitainen mies kävelivät peremmälle. Muurinpangolla istui laiska kissa tuijottaen Margaritaa hypnoottisesti. Halkoja takkaan lisäsi tyylikäs, selvästi oman vaatturinsa omaava, kääpiö. Ja huoneen viimeisessä kulmassa istui pimeässä piippua polttava pitkä silinterihattuinen herrasmies.

jatkuu

Tyttö käveli syksyistä metsäpolua eteenpäin, hänen keltaiset saappaansa olivat puhjenneet jo monesta kohdin, ja punaiset hiuksensa takkuuntuneet, mutta rakkaansa vuoksi hän jatkoi.
Sinä syksynä ruska oli kauneimmillaan, se hohti kirkkaanpunaisena vaahterapuista. Hän oli ohittanut monta kylää vihreiksi ja sinisiksi maalattuine koristeellisine puutaloineen. Hän oli jo kaukana Moskovasta.
Vielä kaksi viikkoa sitten hän oli saanut nauttia ajasta takkatulen ääressä rakkaansa runoja kuunnellen, kun hänen aviomiehensä oli ollut työmatkalla.
Sitten tämä oli kadonnut, jättäen jälkeensä vain epämääräisen kirjeen, jossa hän kertoi suuntaavansa Rybinskiin tapaamaan kustantajaansa.
Margarita oli huolestunut heti sillä Mestari oli ollut heikkona kuumeesta jonka hän sai joka syksy asuessaan vetävässä ullakkohuoneistossaan. Hän oli pakannut nopeasti ja jättänyt miehensä talon lähtien Mestarin perään.
Hän tiesi reitin jota tämä käytti kulkiessaan pohjoiseen kustantajansa luo, ja oletti saavansa tämän pian kiinni tietäen rakkaansa huonon kunnon.
Niin paljon päiviä oli kulunut, eikö hän vielä ollut saanut merkkiäkään runoilijasta, tämähän kulki aina jalan reittejään. Ettei vain mitään olisi sattunut.
Saman päivän iltana tyttö ylitti Rybinsk-järven eteläpuolisen suuren mäen, jolta aukesi hieno näkymä järviseudulle. Tuon järven takana olisi kaupunki.
Hän tiesi lossin olevan lähellä, mutta sen päiväinen sade oli puhjennut raju-ilmaksi, ja järvellä myrskysi.
Hän juoksi alas rantaan pitäen kiinni hameenhelmoistaan, jotka olivat jo kurautuneet.
Onnekseen hän pian löysikin lossi-aseman mökin, jonne pääsi sisään lämpimään, mutta vanha lossivahti ei suostunut irrottamaan tänä-iltana. Margarita oli kiitollinen kun sai jäädä ystävällisen oloisen lossivahdin tupaan yöksi.

jatkuu...

Englanti oli edessäni polvillaan kun ryhdyin tänä aamuna jatkamaan valloitustyötäni. Ratsuväkeni oli erikoistunut synnyttämään shokkia vastustajan jalkaväkeen ratsastamalla kiilana näistä ylitse. Kivääriosastoni olivat konkareita vanhoista taisteluista eivätkä peljänneet tulevaa.
Sateinen aamuyö Lontoon edustalla.
Joukkoni olivat ryhmittyneet kaupungin pohjoispuolisille pelloille, sekä tykistö-osastot sen itäpuolisille kukkuloille. Raadonsyöjät odottivat jo tulevaa.
Kylmänkalvakan aamu-auringon noustessa idästä laukaisin hyökkäyksen ensiaallon, pommitin kaupungin varustuksia ja aiheutin kaaosta. Viimeiseenasti kaupunkiaan puolustavat englantilaiset saivat kuin saivatkin torjuttua tämän ensimmäisen räjähtävän vaiheen. Mutta he olivat lopussa.
Seuraavan, ja kuolettavan iskun kaupunginpuolustukselle, annoin idästä. Ratsuväkeni vyöryi kukkuloilta alas kaupungin jokilaaksoon, ja pian siellä vallitsi liekki, leimaus ja kaaos. Olkikattoiset talot paloivat ja savusivat tihkusateessa.
Taisteluiden päätyttyä marssin kaupunkiin.
Kuningattaren palatsi oli jätetty koskemattomaksi.
Elisabeth seurasi saapumistamme vihreillä silmillään marmoriparvelta. Hän oli nyt minun.

Toisinaan hieman askarruttaa mihin tämä maa oikein menee siinä vaiheessa kun minun ikäpolveni ja nuoremmat saavat sen hoitamisesta vastuun...
Tämä sukupolvi on saanut kaiken helposti, syntynyt koteihin ilman nälkää. Se on hieno asia.
Toisaalta tuntuu kun ihmiset eivät enää osaisi iloita arjesta, kuin ilo olisi ohentunut. Vanhan kansan työnteosta nauttimista enää harvoin näkee nuorissa, huomaan sen itsessänikin. Nuoret osaavat vaatia tekemättä asian hyväksi mitään, ei ole epätavallista että rippilahjaksi saadaan upouusi skootteripyörä.
Meillä Suomessa on myös maailman koulutetuimmat ihmiset, sekin on hienoa, että on mahdollisuuksia.
Mutta niin paljon on myös pyrkyryyttä ja empatian puutetta. Suomessa on huippukorkeat koulukiusaamisluvut. Mistä tämä paha olo on peräisin? Ei ainakaan elintason alhaisuudesta. Hemmotellut pikku-ihmiset osaavat olla ilkeitä.
Nuoret pojat pelaavat joukkueissa miesten lajeja, ja heille kerrotaan siellä että ovat MIEHIÄ. Tämän mukaan aletaan myös käyttäytyä, vaikka aikuisuudesta ei ole tietoakaan.
Armeijassa tehdään miehiä! Niin... 25-vuotiaat kadettikoulun käyneet suoraselkäiset maamme puolustajat käyttäytyvät kuin kitisevät kakarat, ylpeyttä on kuin sodan sankarilla konsanaan ja vaativat samanlaista kunnioitusta.
Oma kunniakäsitys kääntyy ylpeydeksi, sitähän meillä nykyään riittää, nuoria ihmisiä joiden käsitys itsestä on hieman... epärealistinen.
Toivon tulevaisuuden Suomelle paljon onnea ja kaikkea parasta.

Kuvittele tuo karaokeversiona lähibaaristasi kello 02 lauantaina. Se on kulttuuria, omaasi.

Ehkä täältä Suomesta löytyy juuri tämän takia vastapainoksi myös suhteellisen paljon musiikin kuuntelijoita.
Sanalla musiikki tarkoitan jotain aivan muuta kuin tuota iskevää laatu-iskelmää, tai jotain "Ei me olla iskelmää!" Yötä.
Yö:ssä tiivistyykin hyvin kaikki Suomi-musiikin olennaiset elementit...

Onko musiikki täysin makuasia?

Hajosin äsken tämän biisin kauneuteen...
Jos joku nauttii tämän tyyppisestä musiikista ja haluaa täyttää marraskuiset iltansa tunnelmalla, suosittelen lämpimästi Novembrea.
Seuraksi lasi punaviiniä (tai pullokin)...

Irakin valtauksen jälkeen alueen öljy siirtyi yhden yhdysvaltalaisen yhtiön käsiin, saman jonka ylimpänä johtajana Dick Cheney toimi aina varapresidentin virkaansa asti. USA:n armeija vartioi nyt kenttiä. Tämä tietenkin suojaa niitä mahdollisilta tuho-iskuilta, mutta on myös henkilökohtaisten etujen suojaamista. Mies on kähminnän mestari.

Cheneyn, ja kaltaistensa öljymiljonäärien, takia maailma ei tule siirtymään nyt jo hieman retro-mallisesta bensiinikäyttöisestä autosta eteenpäin, ilmeisesti ennen kuin öljyvarannot käyvät vähiin.
Otsoni-aukot laajenevat aivan vanhaan tahtiinsa, ja kehittyneemmän tyyppiset moottorit, kuin nykyisen kaltainen jo vanhahtava polttomoottori, on keksitty, mutta niitä ei voida tällaisten rajattoman vaikutusvallan omaavien ihmisten ja autoteollisuuden liiton vuoksi ottaa käyttöön. Raha puhuu.

Tämän marginaalikokoisen ihmisryhmän ehtymättömän ahneuden takia koko maailma jatkaa fossiilisten poltto-aineiden käyttöä, saastuttamista, oman elinympäristönsä viemistä huonompaan tilaan.
Nämä ihmiset estävät hyvän teknologian levittämisen, ja uuden kehittämistä (kehittyneempien autojen kehittäminen ei saa tukea). He ovat tarpeeksi itsekkäitä ja röyhkeitä tehdäkseen tämän.

Ahneus huipussaan?

Jotka sotivat vastoin maailmankuvaani ovat suurella skaalalla:
(1) Valheeseen kasvattaminen (esim. ääri-ideologiat ja kahlitseva uskonto)
ja
(2) Ihmiset, jotka haluavat tehdä muitten elämästä paskempaa

Onnekseni en ole joutunut pahemmin ykköskohdan kanssa tekemisiin, mutta kakkosen aivan tarpeeksi.

Rakas päiväkirjani
Vietin tämän viikon Kiuruvedellä. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista siellä oli paikallislehdessä julkaistu yleisö-palstan mielipideosastolla julkaistu kirjoitus otsikolla Ahneus huipussaan! Tuumin jo että optiomiljonäärejäkö solvataan...
"Ahneus huipuissaan! Viimetorstaisissa Maksi Makasiinin ilmaiskahvituksissa jotkut häpeämättömät hakivat toisenkin kupin kahvia. Ettekö yhtään muita ajattele!"