IRC-Galleria

Tein eilen tortillatäytteen. Laitoin pannulle vettä ja riisiä, keitin viidestä kymmeneen minuuttia, jonka aikana raastoin sekaan pari porkkanaa, puolikkaan bataattia (virheidea), neljäsosan kiinankaalia ja sipulin. Lisäksi oli pakasteherneitä, purkkipapuja ja linssejä.

Hetken niitä kuullottelin, käänsin levyn pois päältä ja jätin hautumaan. Samalla pilkoin sekaisin tomaatin, kurkkuviipaleen, salaattia ja sipulin. Sekoitin ne kulhossa.

Itse leipäosana oli etnokaupan jotain epämääräistä valkeaa pehmeää pyöryläistä leipää.

Ihan syötävää, varsinkin nyt aamulla kun heräsin jälkakramppiin ja nälkään. Magnesium-tabu ei ole järin täyttävä, joten käärin jämät rullalle.

Ja mitä tästä opimme; riisiä ei tarvitse keittää erikseen, eikä raakoja kasviksia tarvitse leikata omiin kulhoihinsa. Kaikki vaan sekaisin, meneehän ne joka tapauksessa, viimeistään mahassa. Toki asiaa on sovellettava, jos joku on esim. tomaatille allerginen, mutta kun ruokailukunta pysyy samana, voi huoletta pyrkiä tiskin minimoimiseen.

Luin jonkun avunhuudon nakkikastikkeen tekoon (argh. ihana internet, kerrot kyllä ilomielin kaikille, että olet niin tumpelo, ettei nakkikastike onnistu, muttet saa googletettua sen ohjetta?). Neuvoja tuli. Yhdessä kehotettiin paistamaan ruskean kastikkeen pohjan rasva ja jauhot pannulla, sitten siirtämään nämä veden kanssa kattilaan, kuullottamaan nakinpalat ja lisäämään kattilassa kiehuvaan soosiin. Täh. Miksi kukaan viitsii liata pannun ja kattilan, puhumattakaan kahden levyn päälläpidosta?

Ruuanlaitto voi olla taidetta, se voi olla kuin taikuutta ("hämmennä seosta viisitoista kertaa myötäpäivään ennen rotanhännän lisäämistä"). Mutta ei ihme, että niin moni karsastaa arkiruuanlaittoa - ei minuakaan kiinnosta, vaikka ruuanlaitto mielipuuhiani onkin, viettää keittiössä päivittäin tuntitolkulla testailemassa terriinin sakeutta. Ruoka on ruokaa. Se on hyvää, ravitsevaa, terveellistä ja maistuu syöjille. Toki itse suuntaan pikkutarkkuuden leivontaan, teen lepakkopipareille silmiä hopeakuulista ja hämähäkinverkkoja muffinien päälle, mutta se johtuu halusta, ei kuvitellusta pakosta.

Varsinkin naisilla tuntuu olevan tarve morkata kaikkia ruokiaan. No eihän tää nyt oikeen onnistunu, mutta toivottavasti ees pystytte syömään. Se ärsyttää, tosin niin teen itsekin. Ehkä sillä erolla, että osaan sanoa, missä meni vikaan, tai missä olisi voinut mennä enemmän oikeaan. Ja joskus jokin onnistuu myös ihan täydellisesti.
Syöjät eivät kyllä koskaan valita. Ihan ihmeellisiäkin pöperöitä syödään kuin suurinta herkkua. En usko kohteliaisuudeksi, ei sitä voi pitää näin kauaa yllä...

Luin survivalistin (henkilö, joka varautuu jokapäiväisesti mahdolliseen katastrofiin mm. pitämällä yllä varustekantaa ja ruokavarastoa) kuukauden kokeilusta, jossa hän ei syönyt kuin kotivaransa ruokia. Aika ankeaa. Leipää kului (se tuli leipäkoneesta), samoin todella paljon eineksiä. Minusta survivalistin tulisi ehdottomasti hallita perus kokkaustaidot - milläs teet leipäkoneleipää, kun sähköt on poikki? Purkkipapuja saa takuulla ihan tarpeeksi hätätilan alettua, olisi varmaan parempi osata tehdä jotain muutakin kuin niiden lämmitys.

Kun juon kaakaota hattivattimukistani oikeakätisenä, huuleni muodotavat ulkopuolelle kaakaorannun, joka saa keskimmäisen kahvittelevan hattivatin käyttämään vihaiselta, toimii otsaryppynä.

Ps. Miten joululaulut onnistuu joka vuosi itkettämään? Eihän näitä voi kuunnella. Ne itketti jo lapsena, ei tää ole mitään nostalgiaa... Jopa uudet ja sukeat saa kyyneleet silmiin.
http://www.jouluradio.fi/ (huom, joku juttu noilla on Jeesuksen kanssa, varoitan. Mutta soi ulkomaillakin, ja ainakin lasten versio tuntuu olevan pakanallinenkin. Soittavatkohan myös pukki-lauluja?)
Toisaalta hyvä, että aloitan siedätyshoidon jo nyt - mitä lähemmäs joulua pääsemme, sen enemmän itkettäisi, ja itkettää muutenkin.

Ps2. Nyt kun päästiin jouluun, niin hp-fanit tarjoaa tuttuun tapaan joulukalenterin: http://www.vuotis.net/hpfanit/joulukalenteri2011/index.htm