IRC-Galleria

Elän sellaista murrosta, jossa erinäiset mielipiteet ja tuntemukset heittelee ihan laidalta toiselle. Jokin, mikä oli täysin loogista vielä pari vuotta sitten, vaikuttaa ihan hömelöltä. Muistan silti yhä, miksi niin ajattelin. Kaiken tämän keskellä toivon, etten koskaan unohdakkaan, tai unohda sitä, miten mielipide voi radikaalisti muuttua, ja mistä nykyiset kumpuavat. Uskon nimittäin, että kuilu aikuisten ja teinien välillä johtuu siitä, ettei kumpikaan pysty tai halua selittää, miksi ajattelee kuten ajattelee.

Esimerkiksi omaa ajatteluani.

Olen aina ollut abortin kannattaja. Siis jopa "abortti pakolliseksi" on minusta vakavasti otettava idea. Abortin vastustajista en ole koskaan oikeen perustanut.
Keksin vihdoin miksi. Abortin kieltäminen "no kun olethan sä vapaaehtoisesti seksissä" jättää seksin vastuun kokonaan naiselle. Vain naiselle voi seuraus seksistä olla raskaus, mies voi tästä seurauksesta halutessaan luikerrella pois. Osoitan. Mies kuulee naisensa olevan raskaana paikassa, jossa abortti on laiton. Mies muuttaa toiseen maahan, elelee siellä tyytyväisenä, eikä koskaan tee mitään lapselleen hetken seksin lisäksi. Nainen kasvattaa ja synnyttää sikiön, joka jo kuluttaa naisen "elämänvoimaa" ja kehoa siten, ettei se koskaan palaudu tismalleen raskautta edeltävälle korkealle tasolle. Vaikka nainen antaisi lapsen pois, eikä koskaan näkisi tätä, monet raskauden aiheuttamat muutokset naisen kehossa pysyvät. Näin ollen, naisella täytyy olla oikeus aborttiin, koska muutoin naisen ainut keino olla ottamatta vastuuta on selibaatti.
Kuitenkaan minä tuskin voisin tehdä aborttia missään tilanteessa. Mikäli lapsi todettaisiin vaikeasti vammaiseksi, olisin todella pulassa, koska en tietäisi mitä tehdä. Minulle tuo pieni alkio (nojoo, ehkä niiden alkio-viikkojen aikana voisin) on jo ihminen. Homma on sama, kuin jos tappaisin parhaan ystäväni tmv. Tältä pohjalta ymmärrän nyt paljon paremmin niitä, jotka kieltäisivät abortin muiltakin. Heille tuo alkio on jo ihminen, ja sen tappaminen murha.

Yhtä lailla kuollut vauva -vitsit eivät enää juuri naurata. Mielikuva omasta lapsesta kuolleena tulee niin helposti mieleen, että alkaa heikottaa. Jopa prostituutio olisi kiva kieltää, koska miten senkin vanhemmat kärsii. Jokainen on jonkun lapsi, ja minulla on hyvin herkät tuntemukset, mitä tulee lapsiin. Ai joo, jopa pedofiili on jonkun lapsi, eli vielä en ole "munat pois" -tasolla. Ehkä sekin vielä iskee.

Näin siis ajatukset muuttuvat, iän ja kokemuksen myötä. Mutten silti voi käsittää, että miksi näitä asioita ei voi selittää muille muuten kuin sanomalla "no se nyt vaan on niin". Tai mikä vielä parempi "ymmärrät sitten isona" vs. "kalkkis, et tajuu maailman menosta enää mitään". Sekä lapset, että vanhemmat ovat yksilöitä, joille on annettu järki. Toisen osaan on todella vaikea asettua, jos toinen ei tuota osaansa auki selitä.

Mä ymmärrän, että mun vanhemmat teki monet jutut suojellakseen mua. Varmaan osan tajusin jo teininä. Mutta onko ne koskaan tajunneet, että musta se tuntu vaan kiusanteolta ja rajoittamiselta. Takuulla olisi ollut myös tapa, jolla ne olis saaneet viestin perille ilman, että kaava oli "teet näin, seuraa rangaistus" varsinkin, kun tuo ei estänyt mitään, opetti lähinnä salailemaan.

Miksi ajatus on, eikä sitä korjata, ettei teinit ja vanhemmat voi olla samalla aaltopituudella? Miksi asetelma on aina niin, että ne on toisiaan vastaan?

Vaikka puhun teineistä ja vanhemmista, niin asetelmaan voi laittaa kenet tahansa, joka on ensin ajatellut s, sitten y, ja tapaa jonkun, joka yhä ajattelee s tai sitten ajattelee k.

Toisen osaan edes ajatuksen tasolla asettuminen helpottaa kommunikointia huomattavasti.