IRC-Galleria

Kaksi ikäkysymystä:

Onko todella olemassa jokin nymfettivaihe, jonka ohittaa kun ikää tulee tarpeeksi?
Elänkö yhä jonkinlaista nuoruutta ja oikeutetusti kummastelen hormoneja, vai olenko vain maanis-depressiivinen (ja avun tarpeessa)?

Tuntuu kummalta kaiken kaikkiaan.

"If I had one wish I would wish for more love and understanding in the world."

"Useissa alkukantaisissa kulttuureissa naimatonta naista pidetään neitsyenä, vaikka hän toimisi ilotyttönä. Vasta naimisiin mentyään hän menettää neitsyytensä."

[Koska aihe kuulemani mukaan on "raju" tai "sopimaton" tai jotain sellaista huomautan että seuraava teksti sisältää (lapsipornoa :DDD) minun seksikokemuksiani. Ei tosin niinkään fyysitä aktionia kuin henkisiä kokemuksia. Ja ajatuksia (tämä eritoten taitaa olla se vaarallinen juttu..)]

Niin. En koe että olisin koskaan neitsyt ollut (vaan vaaka *hahahahaaapua*).

Olisinko ollut 12- tai 13-vuotias ensimmäisten kuukautisten ilmestyessä (eli tällöin teoriassa sukukypsä wtf -tms.). Koska olin lukenut pornolehtiä jo kauan sitä ennen, oli seksi (nautinnon tuojana - koulussa seksi lisääntymisen keinona tuli esiin kun olin 11-vuotias) minulle tuttu asia, ja sitä omalla kohdallani (siis yksikseni) tutkittuani ihmettelin aika usein (kuten yhäkin välillä) olenko jotenkin rikki: laittaessani asioita sisälleni ei oikeastaan tuntunut juuri mitään. Arvelin varmaan että iän myötä kenties tapahtuu jotain, ja tapahtuikin: sain tietää ettei naisen sisällä anatomisesti yksinkertaisesti ole tuntoa. (Tässä tekee mieleni viitata siihen, miten naiset usein teeskentelevät että peniksen liike tunnottomassa paikassa saa aikaan orgasmin (joskaan en väitä ettei se olisi mahdollista, henkilöt ovat erilaisia).. Valppaana siellä makuuhuoneissa (tai missä kukin seksiä harrastaakaan).) Epäilen kuitenkin lapsuuden kokeilujeni aiheuttaneen sen, että nk. immenkalvoni rikkoutui ennen kuin seksille (lasten saamisen kannalta) oli edes kysyntää. Näin ollen "todistetta" neitsyydestä minulla ei ole koskaan ollut kenellekkään (asiaa kysyvälle) esittää.

Ja sitten se symbolinen puoli. Olen kulttuurin mukaan neitsyt, vaikka ruumiiseeni olisi työnnetty mitä, kunhan se ei ole penis. Kaikki muu paitsi tuo yksi asia. Hassuksi koen sen, että vaikka se olisi peitelty kondomilla, tällä ei ole vaikutusta asiaan: jos minä tahtoisin määritellä neitsyyden meinetyksen ajankohdan, se olisi kyllä sitten kerta kun harrastaa suojaamatonta seksiä. Kulttuurin määrittelemän "neitsyyden menetyksen" koin 16-vuotiaana (samperi, ei siis ole mahdollisuuksia katkerana eksänä haastaa kyseistä miekkosta oikeuteen), kun nykyinen keski-ikä taitaa olla (ja tästä olen jokseenkin ylpeä) 17-vuotta (tytöillä, pojilla se on käsittääkseni korkeampi).
En ollut aineiden (rakkautta tai sen kuvitelmaa ei varmaan lasketa) vaikutuksen alaisena, ei ollut hänkään, seurustelua oli takana mailien kirjoittelun muodossa viitisen kuukautta, tapaamiskerta oli järjestyksessä toinen. Hänen yksiö (pistäisin osoitteen, pyhiinvaellusmatkoja varten vaikka, mutta siltä varalta että tästä tulee sanomista on parempi ettei häneltä/hänestä/hänelle). Mintunvihreät seinät ja patteri, mustavalkoruudullinen lattia, seinällä pari LP:tä, ei valoja mutta ikkunaverhon läpi paistoi katulamppu.
Kokemuksena se ei itselläni nouse yhtään minkään toisen seksikerran yli (tai madallu alle). Onpahan seassa. Minua kummastuttaa se miten tuota "ekakertaa" niin erikoisena pidetään. Itse ainakin muistan paljon selvemmin vaikkapa ensimmäisen kerran kun ajoin pyörällä ilman apua (SE oli jautaa). Voi tosin olla että koko tilanne oli niin absurdi etten sitä aivoihini saanut rusikoitua. En muista kipua (en kyllä nautintoakaan - viittaan taas siihen miten naisen vaginan sisällä ei nyt vaan ole juurikaan tuntohermoja - vastaavasti klitoriksessa niitä on enemmän kuin peniksessä (missään kohdin) ja klitorikselle on löydetty vain yksi tarkoitus: tuottaa nautintoa), enkä kyllä oikeastaan mitään muutakaan. Kenties hämmennystä ja "apua, miten mun pitää toimia"-hätäännysta, mutta se tosin on elämässäni läsnä kaiken aikaa.

Sen jälkeen koen menettäneeni neitsyyden yhtä paljon jokaisen toisenkin ihmisen kohdalla. Jokaisen uuden ihmisen kanssa on ihan samalla tavalla ekakerta. Voi tosin olla että koska koin ensimmäisen ensimmäisen kerran juuri kun olin sekä fyysisesti että henkisesti seksiin kypsynyt (khöm, tai no niillä rajoilla, kiikuti kaakuti, mutta kuka minulta kysyi - tai en ainakaan kovin rehellisesti vastannut..) en koskaan odottanut tai maagisoinut tätä ensimmäistä ensimmäistä kertaa mielessäni, ja niin siihen ei ollut juurikaan sen kummenpia asioita ladattu.


En sittenkään ymmärrä koko neitsyys-ajatusta. Miten voi menettää jotain mikä ei ole materiaa? Arvokkaimmat asiat eivät ole materiaa, sanotaan, ja niiden menettäminen on pahinta, mutta eikö silloin menetetä mielikuva? Ja mielikuva, se on mielikuva. Kuinka todellinen se nyt sitten on?

Ja niin: miksi nainen menettää neitsyytensä, ja mies poikuutensa? Ja miksi naisen jotenkin tulisi suojella neitsyyttään, ja miehen mieluummin päästä siitä eroon? Ja miksi se ylipäätään menetetään? Mitä hienoa on siinä että on kokematon (en esitä kaiken kokemisen pakollisuutta tms. mutta kyllä elämässä itse arvostan juuri kokemiani asioita..). Ja sekin että naisesta tämä perjaattessa voidaan tarkistaa, miehestä ei....

Joskus nuorena mietin sellaista vaihtoehtoa, että jos pysytteli neitsyenä koko elämänsä. Uteliaisuus veti kuitenkin pidemmän korren: hyvä niin, en usko että neitsyydellä brassailusta repisin yhtä suurta nautintoa kuin seksistä (vaikka brassailua voisinkin harjoittaa missä tahansa ja koska tahansa, mutta seksiin tarvitaan (käsittääkseni) partneri).

Milloin lesbot menettävät neitsyytensä?

...ja kuten otsikossa epäilin, pitkähän tästä tuli kuin nälkävuosi...

"Rukoilen jumalaa että hän olisi kaninkopissa ja että sinäkin menisit sinne."

Ja semmosta kanssa, että tänäpäivästä kuoriutuisi lämmin ja aurinkoinen päivä.

Ja semmosta kans, että Huba-Dave on huba ja kohtuuhelposti tajuttava ja isännöi toisen sleepoverin.

Minun ikäisistä naisista (nykyään tosin myös osasta miehistä) harvoilla on aidot hiukset. Aidot siinä mielessä, ettei niitä ole värjättä, uitettu aineissa, ja täytetty muotoilutuotteilla.

Se hivenen häiritsee minua, sillä tahtoisin vertailla omaa hiuslaatuani ja -kuntoani muihin tarkistaakseni että kaikki on ok.

Jotkut ihmiset värjäävät hiuksensa koko elämänsä ajan. Ja kun sen kerran aloittaa, sitä on vaikea lopettaa: juurikasvu tunkee esille. Minun mahdolliset lapseni eivät tule värjäämään hiuksiaan kestoväreillä ennen kuin ovat 18 tai yli, toivottavasti eivät silloinkaan. "Mutta kun kaikki muutkin saa, ja onhan se nyt väärin estää ihan normaalia käytöstä tms." Mikäli hiusten värjääminen on normaalia käytöstä, eikä ilman sitä voi olla normaali tai kuulua joukkoon, joukko kuullostaa aika ikävältä. Sellaisiin joukkoihin en mahdollista lastani tahdo.

Olen itse värjännyt hiukseni kerran. Mustaksi, 48 pesua kestävällä värillä. Niistä tuli tummanruskeat, ja värin haalistuminen vei kauan. Sen lisäksi olen erinäisiä kertoja leikkinnyt kertaväreillä, punaista, violettia, oranssia. Turkoosia olisi kiva kokeilla. Samoin ihan sinistä. Aikanaan.

Muotoilutuotteita en koskaan ole oppinut kunnolla hydyntämään. Suu ammollaan katson mitä ystäväni saavat niillä aikaan (minunkin hiuksistani) mutta en itse vaan osaa. Tosin hiukseni ovat lajia, joka näyttää aina hyvältä. En koe tarvitsevani mitään tököttejä, paitsi kenties painovoimaa uhmatakseni joskus taiteellisista syistä.

Hoitoainetta en ole nyt käyttänyt puoleen vuoteen. Englannissa suihkun paine ei tunnu riittävän sitä pois pesemään, niin lopetin suosiolla. Mitään muutosta en ole hiuksissa huomannut. Samoin shampoonkäytön olen tiputtanut puoleen entisestä, ja se vähenee koko ajan, kunnes toivottavasti loppuu.

Pidän hiuksistani. Suurimman osan ajasta tosin olen aika välinpitämätön niitä kohtaan: siinähän tursuavat päästä.

Todennäköisesti, vaikka lyhyet hiukset olivat omalla tavallaan kivat, jätän taas kampaamokäynnit (tai siis edelleen, viimeksihän leikattiin kotona), ja nämähän kasvavat. Sitä odotellessa voinkin näprätä letin takatukkaan.

pieni pelokas tyttö
sisälläni
etsii käsivarsia tiedon
joilla tuudittautua uneen

herätä aina virkeänä


iso peloton nainen
ympärilläni
yrittää väittää että tietää kaiken
jotta ei tarvitsisi nukahtaa

huomata ettei ehkä koskaan herääkkään

"Kuljetatsä eväitä noissa sun housujen polvipusseissa?"

Rakastan kyltymätöntä naurua joka kumpuaa G. Pula-Ahoa kuunnellessa.

"Toisaalta, samat paikat ne on ympäri maailmaa, samat maisemat, samat leikkipuistot, samat ihmiset. Siltä osin komppaan nojatuolimakailua, että yhtä hyvin minusta voi uppoutua "vieraasta" maasta kertovaan kirjaan tai elokuvaan tai opaskirjaan ja kutsua havittelemansa matkaseuran illalliselle, kuin rämpiä palloa ristiin rastiin. Ja voi sitä telttailla olohuoneessa tai retkeillä lähimetsässä tai turistoida viereistä kuntaa. Tai ainakin itse olen huomannut, ettö ei tämä maa eroa kuin pintakiilloltaan suomesta. Ja mitä olen maailmaa tutkinut niin samalta koko pallo vaikuttaa. Enpä enää näe syytä matkusteluun."

Viime yönä unessa nukuin jonkun vieressä. Tunne oli taivaallinen, toisen pehmeä sileä iho omaa vasten, lämmin keho, käsien kiertäminen ympärille. Uneksi sen todisti se että ei ollut ongelmia sovitella niitä käsiä: yleensä kun tuntuu että käsiä on yksi tai kaksi liikaa. Koko tapauksesta jäi vahviten mieleen hellä rakkaus ja tunnelma.

Aamulla heräsin, tyynyni löytyvät lattialta ja kainalossa lepäsi Timmy-sheep. Sekin on kyllä ihanan pehmeä ja hyväntuntuinen. Tänään puin sille punnankaupasta löytämäni vauvamekon, mamelukit ja hatun. Nyt se on suloinen, joskin näyttää enemmän neekerivauvalta kuin lampaalta...

"Tervetuloa isoveliyhteiskunta, olen aina halunnutkin tietää miltä kiinalaisista tuntuu."