IRC-Galleria

Tänään mietin
kaiken muun muassa
Että miten hienoja kirjeystäviä olenkaan yhtäkkiä saanut
vielä niin monta upeaa!
Ja pohdin samalla
eikö heillä muuta tekemistä
miksi tuhlaavat aikaansa kirjeisiin minulle
(tietysti toivoisin, ettei se olisi tuhlausta...)

Siitä olen onnellisin, että sähkäpostit on vaihtuneet kirjeeksi.

Puran nyt paperivuoristoa hygieniapassin löytymisen toivossa.

Silmiini osuu nipuittain entisten poikaystävien rakkaudentunnustuksia. Miten suloista epävarmuutta! Miten vahvaa antautumista! Miten suoria sanoja! Miten herkkää kieltä!

Miten kovin pohdin, kuinka muka olen tuollaisiin antanut syyn. Miksi, miten muka? Minä kun olen muistaakseni ollut todella hirveä. Ja jos en, vaan jos olenkin ollut ihana, miksi en sitten ole noiden kanssa yhä? En aina ihan ymärrä maailmaa...

Mutta Sa, Tu, Valt, niin minäkin teitä. Moninkertasesti.

Vaikka ette minua kai tunne kovin hyvin, että olette väärä ykeisö kertomaan, olenko minä sellainen pelottva itsenäinen itsetietoinen harpyija, jonka seurassa ei uskalla edes hengittää luvatta? Harva se päivä näet samaistun semmoisiin, ja ihmettelen miksei ne saa miestä.

PS: Olen ilemisesti vihdoin sekoamassa. Antamassa sille kädet. Meinaan olen alkanut miettiä, että "joo, Augusta olisi tosi kiva tavata useamminkin" ja että "Lotaltahan voisi kysyä tätä" ja sitä rataa. Mikäs siinä, elleivät he molemmat, ja monet muut, olisi fiktiivisiä lukemieni kirjojen henkilöitä...

Ensi viikolla Poriin, ehkä.

Sellaisia että:

Tekisi mieli rakastua johonkuhun (mentaliteetilla kehen vaan), mutta vihdoin olen saavuttanut kipupisteen, jossa en uskalla. Tämäkin on jännää.

Miksi itkettää niin paljon? Varsinkin Peppilottaa?

Jos minulla olisi sellaisia ystäviä, he väittäisivät että olen puutteessa. Minulla ei kuitenkaan ole. Jännetuppitulehdusta minulle silti diagnosoidaan koko ajan.

Älä lupaa jos et pidä lupaustasi.

Nolotti, kun mutteri oli käynyt vaihtamssa yläsängyn patjan ja taatusti nähnyt voitonmerkit, eli käytetyt kondomit, mitä olin sinne lähtiessäni jättänyt.
Minua ihmetyttää, että miksi minua hävettää.

Kukahan minä olen.

Suosittelen kirjaa "Ainakin tuhat laivaa".
Varsinkin lukua Mimosa. Koska se kertoo minun syndroomastani.

Ps: Mietiittiin semmoista, että yleinen vaatimus tai käsitys on, että miehet on kovia ja vahvoja, naiset heikkoja ja hauraita. Mutta mitä on tullut seurattuja, aikamoisia nössöjä nuo miehet ovat. Kun taas todella vahvoja naisia... no siis muunlaisia ei ole edes tullut vastaan. Niin että onko tässä nyt joku juttu, miehet ovat muka vahvoja ja naiset heikkoja, mutta käytännössä miehet ovat heikkoja ja naiset vahvoja?

Eikun valitan vielä parista asiasta.

Nössöistä ja seksuaalisesti yliaktiivisista.

No siinä se olikin.

Meinasin kirjoittaa yhdestä aivan mahtavasta kakkureseptistä, mutta hähää, empäs kirjoitakkaan, niin siitä tulee sitten suvun salainen resepti ja vuosisatojen ajan sitä yritetään varastaa huonoin tuloksia ja kaikki ovat hirmu kateellisia ja....

Tulkaa maistamaan. Hui kun se on hyvää.

Kai te kaikki muutkin pelkäätte?

Varsinkin sitä, että kuolette yksin? Että ette koskaan löydä sitä utopista parisuhdetta? Että ette koskaan tee sitä mitä tahdoitte? Että että koskaan saa tietää mitä tahdotte tehdä? Että elämä on aina yhtä siirapissa talsimista?

Vai mitä te pelkäätte?

Olen aina halunnut orjan. Vapaaehtoisia?

Mutta näillä leveyspiireillä (päivät ovat saman pituisia mutta eri levyisiä, rakas) saattaisin mieluummin lähteä itse orjaksi. Huoliiko kukaan?

"I miss my friends, who's names I can't pronounce"

Cherry#blogcomments

Ja

missähän se rikas mies viipyy, olen jo sopivasti naimaiässä. Alan kohta puolustaa sitä, että naisen huoltajuus tulisi siirtyä isältä aviomiehelle. Eipä tarvitsisi ajatella. Toisaalta minusta tulisi pian lainsuojaton sellaisessa paikassa, ja ilkeyttäni jäisin historiaan josain sodassa mieheksi pukeutuneena taistelleena naisena tai jotain.

SILTI

Minua ärsyttää yhteiskunta ihan "kybällä", koska en sovi siihen (en sillä että kovin yrittäisin).

Yleensä en aamulla herätessäni ajattele kuin että "jaha, uusi päivä, missä olen, kuka olen, ja mitä tänään tehtäisiin", toisin sanoen valun hiljaa tähän todellisuuteen.

Toissa-aamuna ensimmäinen ajatus, unen hitaasti valuessa päältä, "nyt oli kyllä, tässä yössä, todellisuus jännempää kuin uni."