IRC-Galleria

vai kiltisti peiton alle kahdeksalta?

Toisaalta minun lienee parasta olla hyyvin väsynyt maate käydessäni, koska muuten pedot hyökkäävät tallaisen yksinäisen tyttöparan kimppuun "I see shirtless nymphet being chased with bloody axe".

Ei muuta.

Toivottavasti kaikki muut vuoden päivät yhtä (miehille pyhitettyä) lukuunottamatta ovat kaikille sukupuolille.

Kumma kyllä tämän ei luulisi olevan päivä jota en vietä. On niin paljon huonompiakin päiviä.

Hyvää syntymättömyyspäivää (ps. hain tänään lipun Alice im Wunderlandiin, huomenna kattoon jee).

Olen yksin kotona joten saa liikuskella alastomana. Tiedätkö, se ei oikeastaan ole se nakuilu, vaan se ettei ole vaatteita.

Etten nuolaise liian aikaisin, paita jota teen tuntuu toistaiseksi onnistuvan.

Valkeat vaatteet puhdistuivat täysin, valkaistuivat, siis.

Aiemmin mainitulta Villeltä tuli yllättäen sähkoposti. Ei se lupaa mitään pidemmälti, mutta oli mukavaa vastaanottaa jotain.

Veli kirjoitti myös.

Huomenna on koulua, ja olen jo onnistunut jonkin verran sosialistumaan - ehkä se jatkuu.

Löysin uudet lakanat, joten alan varmaan pestä tyynyliinaa useammin - auttanee hiusten puhtaana pitämiseen.

Voin mennä nukkumaan vaikka seitsemältä, ja nukkua joko 12 tuntia, tai sitten herätä ihanan aikaisin, tehdä eväät kouluun ja opiskella pari sanaa.

Mutta löysin viinakaapin

Yrittääkö maailmankaikkeus sanoa minulle jotain?

Nyt se on ohi. Edelleen itketti kaikenlaisissa kohdissa (painpainpain), mutta erityisesti koska luin vihdoin seiskan viimeisetkin sivut, sen "vuosia myöhemmin".

Kuoleman varjelukset tekee mielestäni koko kirjasarjan hunoksi. Ero kuudennen ja seitsemännen kirjan rajuudessa on niin suuri.
Myös tuntuu että Rowling juoksee läpi lopun, vaikka siltä tuntui kyllä koko sarjan ajan; hänellä olisi ollut varmaan paljon enemmänkin kerrottavaa, muttei vaan kertonut. Tuntuu tuhlaukselta.

Mutten vieläkään tykkää Harrysta. Mokoma sankarihenki.

Hennon poskusuudelman poksahdus toisen otsaa vasten.

Olen läheisyydenpuutteessa.

Und ich bin "soooo schön, sooo schön".

Kolme mansikkashottia ja jotain sinistä alkoholia, ei hetkenkään humalaa, mutta kaamea krapula.
Näin on käynyt ennenkin.

"Is that somekind of finnish coctail." Eli vesijohtovesilinjalle, danke.

Oli hauskaa kyllä, istuin ankkuroituneena yhteen nurkkaan ja odotin että joku tulisi juttelemaan. Muistan kyllä että Ville kehotti hiomaan taktiikkaa "et sä sinne voi mennä sillä mentäliteetilla, että tulispa joku puhumaan mulle; sun pitää itse mennä puhumaan muille." No kyllä siellä jokunen sitten tuli juttelemaan. Minusta vaan tuntuu epämukavalta tupata seuraan. Speed-dating voisi olla juttuni (aiheeeeeeen vierestä).

Ja tänään koulussa juteltiin tovi, ensin siitä olenko taiteellisella alalla töissä, vai harrastanko niitä vain, ja miten olen taas niin "chic", ja tuli ikävä suomen vaatekaappia, kun siellä on kaikkea niin hienoa ja ihanaa, ja upeita vaatteita. Mutta inhotti kun taas sai kuulla lähteestä jos toisesta miten nätti olen. Se on kangasta ja maalia (ja ehkä jonkin verran lihaa), ei sen enempää. Kuka tahansa pystyy tähän.

Menen nyt nauttimaan särkylääkkeitä ja kylmiä pyyhketä. Miksei kukaan tee minulle Bloody Marya?

Joko sana menetti merkityksensä?
Kirjoitin nettilukioon esittelytekstiini seuraavasti:

"
"En kadu ketään heistä jotka syliini suljin,
heitä sentään rakastin,
itken kaikkia niitä joiden ohitse kuljin,
joita väistin, ja pakenin.
Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin,
löysin lähelle itsekin,
mutta jos itseäni varjelin ja säästin,

heti eksyin, ja palelin."

On kyseenalaista josko ihmiselämä alkaa hedelmöittymisesta, syntymästä tai jostain sieltä väliltä. Itse kuvaan asian näin: tapasin itseni ensi kerran äitini kohdussa tuntemattomaan aikaan (noin yhdeksan kuukautta ennen kolmattatoista lokakuuta 1989). Sen jälkeen olen löytänyt itseni yhä uudestaan ja uudestaan; kun kieltäydyin pukeutumasta kuvitettuihin paitoihin, eikä yksivärisiä löytynyt, joten kuvalliset paidat käänneettiin ensin nurin ja sitten vielä kuvapuoli selkää vasten; kun en tiennyt että neito jonka kanssa leikin noitaa olisi tuleva ensisuudelmani, vaikken edes osannut vihltää (myöhemmin opin); kun ensimmäisen opettajani mielestä olin yhteiskuntakelvoton, eikä hän halunnut minun tulevan tummansinisissä (poikien väri) sukkahousuissa kouluun; kun piirsin alastonkuvia naisista koska koko luokkani (kyläkoulu, kaikki muut poikia) tuntui olevan kiinnostunut niistä; kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni rehellistä hyväksyntää vastakkaisen sukupuolen edustajalta, mistä johtuen rakastan yhä Harry Potteria; kun vihdoin tajusin että kohtelu jota koulu tarjosi ei ollut asiallista ja aloin hiljentää kiusaajia vasta-argumenteilla; kun kuljin yksin, leimattuna joksikin oudoksi, yläasteen käytävillä, eikä se haitannut yhtään, päinvastoin; kun tajusin opettajienkin olevan ihmisiä, ja lakkasin kunnioittamasta ketään pelkän auktoriteettipelon vuoksi; kun löysin itselleni sopivaa seuraa, minun maailmani parhaat ihmiset, ja sain kokea olevani suosittu; kun pukeuduin korkokenkiin ja minihameisiin silloin tajuamatta olevani koulun ainut, viihtyen niissä todella hyvin; kun kaikkien odotusten (omienikin) vastaisesti menin ammattikouluun, ja isovanhemmistani ainoastaan isäni isä kunnioitti ja arvosti päätöstäni; kun istuin yön yli kirjakaupan näyteikkunassa odottamassa kirjan ilmestymistä; kun tapasin kaikki ne miehet joille saatoin antaa luvan päästä iholle; kun valmistuin ja oletin että kaikki olisi helppoa; kun kuulin olevani kovinkin rohkea matkustaessani yksin junalla läpi euroopan, vaikka minusta se oli helppoa ja yksinkertaisesti tuntui hyvältä; kun istuin viikosta viikkoon yökerhossa ja tiesin koko ajan sen olevan väärä paikka minulle; kun löysin kuukupin ja pääsin vuosikausien piinasta; kun lopulta päädyin Saksaan.

Elämä koostuu hetkistä, hetkittäin en muista kuka olen, tajua missä olen, käyttäydy kuten haluan. Silloin elämä on, muulloin minä olen.

"Tee vain sitä mitä todella rakastat. Sinulla on niin vähän aikaa. Tee vain asioita, joita todella tahdot."
- Minulle tuntematon."

Koulussa ihan ok, yksi samaan kieliperheeseen kuuluva (mikä tää ugrilaislainen onkaan) jutteli, ja saatiin myös kiintiöneekerit luokalle - yksi japanilainen siellä olikin. Olen muuten heikkona Bulgarialaisiin, huomaan.

Ja ne on ne Bulgarialaiset jotka nyökyttää sanoessaan ei, ja puistelee päätään myöntyessään. What a funny world. (Tiesotkö muuten tuota faktaa? Opettajalta satelu yllättyneitä ilmeitä kun kerroin kysyessään että tiesin kyllä.)

Näin muuten ensimmäisen osittain saksaksi puhutun unen. No ei tietenkään kovin paljoa sanoja, mutta oli siinä melkein koko sanavarastoni käytössä. Muuten uni oli englanniksi.

En malttanut eilen illalla mennä nukkumaan, kun teen tuota paitaa. Kohta jatkan, ja vähän pelottaa että millaisessakohan kunnossa se on... Noo, katsotaan mitä tuleman pitää.