IRC-Galleria

Tätä saksalaispoikain tapaa noin vain spontaanisti kysyä, että tavataanko tänään.

Joo, tavataan vaan.

"I like so so much your style of writing! There is nothing you said, without denying it as well ! No...I am not sarcastic. I truly like it. It is purely Dostoevsky style!!!"

No hyvä on, luen sitten sitä Dostistakin vielä vihdoin.

Ps. Random tyyppi kysyi, että tahtoisinko olla hänelle maalausmallina (20e / hour). Älä tyttöparha mene ulos pahaan maailmaan, et koskaan enää tahdo pois.

Nauran maailmalle. En usko että sille voi tehdä muuta (eli kohta olen taas tilassa jossa heittelen esineitä).

Sanoin siis tuolle tyypille joo. Aika siistiä. Mutta saa nähdä tapahtuuko oikeasti, se oli vain tarjous.

Lekottelisi vaan divaanilla, samalla kun treffikutsuja satais ja sitten vaan valitsis niistä sen kaikkein rikkaimman."

Pitäsköhän ottaa elämä tolta kantilta.

Mä väitän että jos sen toisen sukupuolen mysteerit selviäisivät, samalla menettäisimme mielenkiinnon siihen, ainakin osittain.

Ainakin minulla, mitä enemmän tiedän, sitä raadollisempaa elämä on - toisaalta ei yhtään vähemmän maagista. Raadollista on oikeastaan... vain se, että ihmiset eivät tajua tekojensa vaikuttimia.

Koskaan en ole saanut luettua yhtään miesten toimintaa kartoittavaa kirjaa, vaikka niitä varmaan sosiaalipsykanakin löytyy.

Asia kiinnostaa minua lähinnä rauhan vuoksi; olisi mukavaa jos maailman kaksi pääsukupuolta tulisivat paremmin toimeen toistensa kanssa. Toisaalta, vähänlaisesti on miehiä, jotka kykenevät itseään selittämään, ts. se tuntuu olevan naisille syistä X helpompaa.

Miehet pitävät naisissa juuri siitä oikuttelusta ja pelailusta, mistä sitten toisaalta meitä syyttävät, naiset vastaavasti.

Eli, jos mä suoraan, ilman kommervenkkejä (en pysty, mutta jos) sanon, että pidän sinusta, mies, se ajaa sut pois, vaikka luulisi että kun kerrankin tajuat ja asia selviää ja tunnet samoin, myös vastaisit samoin. Ei.

Ja se on se juttu mikä mua viiksettää.

Ai mutta, huom, tää ei siis ole kellekkään erityisesti, vaan täysin yleisesti. En siis ole ihastunut sinuun, ja sitä halua näin tunnustaa (niin, ihan kuin kukaan mies niin luulisi/toivoisi. Argh).

"Rakas mä en voi olla sun, en aina, se on liian kauan."

Me eletään nykyään lähes yhdeksänkymppiseksi. Avioliitto kehiteltiin nykyiseen formuunsa jo silloin, kun kuolimme kolmikymppisinä (eiks joo?).

Miten ne kuvittelee että se toimis?

Ps. Katjan sanoin, avioliiton ollessa toimimaton, ei pidä kysyä mitä vikaa on ihmisissä, vaan mitä vikaa on kyseisessä instituutiossa.

"Kyllähän kolmen (äitini, sisareni ja veljeni, jotka ovat matkoilla) poissaolo näkyy ja tuntuu arjessa

---

on se rauhallisempaa."

XD Niin, en minä niitä ikävöi, kun rauhasta vaan nautin.

Isäni kirjoittaa niin suorasti ja rehellisesti, kertoo asiat kuten ne ovat, valittelematta tai riemuitsematta. Haluaisin itse kyetä samanlaiseen kirjoittamiseen, nyt ihmiset vielä näkevät tekstistäni mielipiteeni.

Ps. Jude on yhä vaan kipeämpi, eikä lääkkeet toimi. Mua pelottaa tosi paljon, että sille käy jotain, jopa ettei se koskaan kasva aikuiseksi.

"Et sinä saa, hänhän on naimisissa ja viiden lapsen isäkin."

Tiedän... mutta minä aionkin olla rakastunut häneen torstaihin asti, sitten tulen taas järkiini.

---

Joo, olen mieluummin Alva kuin Maija Poppanen, vaikka jälkimmäiseltä näytänkin.

Olen ollut virallisilla, aidoilla treffeillä.

Hommahan menee näin:
1. Halukkuuttani yhteyden luomiseen tiedustellaan hienovaraisesti "Vie geht´s" -tyyppisellä keskustelunavauksella.
2. Ilmaistuani halukkuuteni vastaamalla, muutamien kirvesvarta-tyyppisten aasinsiltojen ja asiaankuuluvan kiertelyn ja kaartelun (jolla varmistetaan ettei kieltävää vastausta ole tiedossa) lopuksi kysytään josko lähtisin illalliselle.
3. Osoitettuani kiinnostusta ehdotusta kohtaan tiedustellaan minne mahdollisesti haluaisin mennä, ja milloin minulle sopisi. Tätä toistetaan kunnes yksityiskohdat selviävät, kats. koht. neljä.
4. Kun systemaattisesti osoitan epävarmuutta paikan ja ajan suhteen, sellaisia ehdotetaan. Torjun ensimmäisen ehdotetun päivämäärän, myönnyt seuraavan ja paikan suhteen.
5. Tapaamme ravintolan edessä, nuoriherra avaa minulle oven siirtyessämme sisään. Hän tiedustelee miten päiväni on mennyt.
6. Nuoriherra valitsee sopivan pöydän, ja istuu vatapäätä.
7. Tutkimme ruokalistoja, ja hän tarjoutuu kääntämään mikäli en ymmärrä. Kieltäydyn kohteliaasti, ja kerron silmät kiinni osoittavani jotain annosta. Hän kysyy teenkö niin myös juomalle, jolloin kerron kuitenkin juovani vettä. Tarjoilijatar tulee kysymään miten pitkällä tilanuksensuunnittelu on; mitä aiomme juoda. Nuoriherra tilaa juomat molemmille.
8. Lopputuloksen saavuttamisen helpottamiseksi päätän tilata mitä tahansa sienipitoista. Utelen asiaa, ja hän löytää listalta kaksi vaihtoehtoa. Otan sen, joka on kasvislistalla. Tarjoilija tulee hakemaan tilaukset, ja nuoriherra listaa molemmat.
9. Puhelemme rennoista aiheista, välillä hiljentyen sanomisenpuutteen ja uudenkarheuden vuoksi.
10. Annosten tullessä pöytään hän asettaa ensin servetin lautaseni viereen, ja sitten ruokailuvälineet. Tai ei, kun ehdin ottaa ne ihan itse ensin, muttä hänellä on siihen aikomus.
11. Ruokailemme, kerrankin pidän ravintolaruuasta, eikä se johdu vain kanssasyöjästä.
12. Lopetamme ateriamme sopivasti samaan aikaan.
13. Istumme tovin jutustelemassa, kerromme harmittomia mutta merkityksellisiä asioita itsestämme, sekä muutaman vakavammankin. Emme puhu seksistä.
14. Koen Sen Hetken. Keskutelun lomassa täydennämme toistemme lauseet, ja nauramme aisoti yhdessä. Sitä kestää vain hetken, mutta siellä se oli.
15. Hän maksaa, enkä viitsi korjata tilannetta. Sen jälkeen nuoriherra ilmoittaa lähtevänsä kotia kohti.
16. Ravintolan ulkopuolella pyöränsä on odottamassa, mutta näytettyäni epälevyyteni rautatieaseman löytämisen suhteen hän muitta mutkitta ilmoittaa saattavansa minut sinne.
17. Tienylitysten ja liikennevalojen kohdalla minun ei tarvitse vaivautua katsomaan mahdollisten autojen saapumista, hän pitää kyllä huolen ettei vaaratilanteita synny.
18. On aika sanoa hyvää yötä, ja vaihdamme hetken empimisen jälkeen hellän mutta pikaisen suudelman.

Nyt on taas hetken lähempänä kuolemaa.

Ja katuvat sitä katkerasti ajoittain.

Haa haa.

"Ei lasta kasvateta jotta hän olisi mahdollisimman mieliksi meille, vaan jotaan hän väkevänä ja vahvana voisi täyttää paikkansa yhteiskunnassa."
Canth ja
"Eivät vanhempamme halunneet suojella meitä vaikeuksilta elämässä, he halusivat meidän selviytyvän niistä."
Snickert
Sattuvasti sanovat.

Minusta se on vaan todella hienoa, että on paikka, jossa käskyjäni totellaan kylselemättä silloin kun oikeasti on vakava paikka, mutta jossa kaikki mitä sanon muulloin kulkee läpi monimutkaisen tutkivan komissio, joka tarkistaa välittömästi onko kaikki nyt sittenkään ihan kuten sanon.

Mua nimittäin ärsyttää ihmiset, jotka uskoo kaiken mitä mä sanon.
Ärsytäää mua kyllä nekin, jotka vaatii kasan lähteitä (erityisesti kun niillä ei sitten ole antamaani lähdettä kohtaan yhtään lähdekriittisyyttä, kunhan vaativat lämpimikseen).

Mutta sain silti testistä sen verran pisteitä, että niillä voi osoittaa minulla mahdollisesti sellaisen olevan.

Musta nyt vaan olisi kiva tietää että miksi olen niin kummallinen; musta ei ole kiva todeta että mulla on sairaus. Ei se edes ole sairaus.