taitaa olla aika jättää kaikki vaivalla rakennettu, lähteä jonnekin, aloittaa koko juttu alusta, olla pahoillaan mutta sanoa että mitäs minä sanoin. En asetu aloilleni, en liimalla en nastoilla. Ehkä pitäisi niitä lapsia, silloin olisi pakko, ja kymmenen vuotta menisi viikoissa. Miksi tämä olemisen sietämätön keveys on niin sietämätönsä? Niin monesti minulla on ollut kaikki, kaikki mitä ikinä toivoisin, ja niin monesti olen jo luopunut siitä. Monestiko vielä saan sen, monestiko vielä...?
Mitä olen kokenut kun olen vanha, missä silloin olen, mitä teen...