IRC-Galleria

No ensin se, missä oli armeijan loppusota, joka käytiin junassa. Ihan siistiä, tajuttiin vastajoukkueen Master Plan ja minäkin haavoituin vain vähän jalkaan, kun yksi heittotähti... No oli kivaa

Sitten olen ollut ties minä öinä ties kenelle raskaana (tai on progress), mikä on outoa, koska kyseiset tyypit ei oikeasti suurin surminkaan lapsia haluaisi.

Ja sitten oli se yksi, missä sillata suistui linja-autoja, ja tyyppien piti uida sit maihin. Ja lopulta sekin bussi, jossa minä olin, suistui, ja pääsin räpiköihään vapaaksi.

Ja sitten se kun oli sellainen pikkuinen venonen, jonka soudin saarelle. En ohjannut yhtään, kun allokko oli just sopiva kiskomaan sen oikeaan kohtaan samalla kun etenin. Takaisin oliskin ollut aikamoinen soutaminen, en ehtinyt niin pitkälle, kun piti neuvotella kahden hyvännäköisen kanssa, ja heräsin kun paatti upposi meidän kolmen painosta.

Semmosia. Ei ketään kiinnosta toisten unet, paitsi ne joissa on itse mukana.

Olotilani uhkauksen seurauksena Mustalistani alkaa täyttyä - argh ääliöt.

Tätä trendiä, jossa jaat sydämen ja saat takaisin, en millään ymmärrä.
Jos jätät sydämen koska et uskalla muuten lähestyä, vaikka haluttaisi, ok, mutta nämä joilla itsellään on oletuskuvassa 300 sydäntä ja 500 "kiitti sydämest"-viestiä...
Minusta sydämiä pitäisi jakaa juuri sisällölle, josta ei oikein ole mitään sanottavaa, mutta josta diggaa.

Kiitos siis sydämille siitä, että ne ärsyttävät "sori et oon random, mut oot silti ihana" -viestit vähenee, ja siitä että voi huolettaa kertoa ympäriinsä mistä sisällöstä tykkää, ilman tekstin muotoilun taakkaa, mutta ei kiitos jumalattomalle sydänjahdille.

Sellaisia kuin:

Mitä eroa on huoralla ja Porchella?
Mulla ei ole viipaloitua Porchea autotallissani

Mitä tekee vauva nurkassa juustohöylän kanssa?
Lyhenee

Montako sovinistia tarvitaan vaihtamaan palanut kattolamppu?
Tiskatkoon huora pimeässä

Montako feministiä tarvitaan vaihtamaan palanut kattolamppu?
Hei toi ei oo hauskaa.

Vähän kiltimmällä lopetan nyt kuitenkin:

Mitä iso savupiippu sanoi pienelle savopiipulle?
Ei mitään, savupiiput ei puhu.

Kalastelin eilen (näillä naruilla, jotka olkapäistäni riippuvat, mä en tekis muuta, ku kalastaisin, sanoo Jude, ja on varmaan oikeassa. Tahdon kunnon lihakset... sitten joskus), ja kävihän se peto koukkuun ihan kivasti.

Mutta isoäitini opetti; hänen ala-astetuttavansa, mies, soitti ja kysyi, että josko hän voisi viedä mummini lounaalle. Äitini äiti, jonka kalenteri on typötyhjä ja jolla ei oikein ole kavereita tai aktiviteettejä lapset ja lapsenlapset lukuunottamatta, vastasi, että kun hänellä ei nyt juuri, näin ennen joulua, ole aikaa, mutta ehkä sitten helmikuussa. Silmää iskien hän minulle kertoi tämän, ja totesi, että ei parane toteen näyttää, ettei oikeastaan ole parempaa, edes muuta, tekemistä, kuin hyppiä miehen pillin mukaan.

Että sori, suostun illalliselle vasta... hmm, ehkä ensi viikolla.

Tosin "pari vanhaa kamua" todella on varaneet mut näille viikonpäiville. Ja olis työhaastis.

Lankulle kaikki "hyvää ystävänpäivää kaikille" huoraajille yhteisöiden kommenteissa.

Oli hyvää.

Sain ruusun ja annoin oluen.

Tasa-arvoa perkele.

Tuntuu siistiltä kun voi lainata Ultra Bralta sanoja blogiotsikoksi.

Ulkomailla asuvana ei voi kuin kehua suomalaista Ystävänpäivää, sillä muualla euroopassahan päivä on silkkaa paripropakandaa. Naurattii, kun friend of mine sanoin lukitsevansa itsensä sisälle Valentineksi, ja he was very suprised kun huomautin, että ovi on paras avata kun poikkean muffinsien kanssa. Mitä, eikös ystävänpäivä ole naistenpalvomispäivä?

Siis tottakai palvominen kelpaa (ei tosin kovin kreationistinen, kiitos), mutta miksi varsinkaan Ystävänpäivä, tai edes Valentiinon salarakastelupäivä, olisi yksinomaan mieheltä naiselle? Hyvä on, hyvä on, minuahan ei sivustakatsojaksi saa teippaamallakaan, mutta silti kummastuttaa naisten käsi ojossa olo. Tai ehkä niillä on sitten sukkanauhavyö illaksi varattuna, että saadaan suhteen prostituutiovoittoisuus tasapainoon.

Kyllä, kliseisesti aion nyt todeta, että jokainen päivä on ystävänpäivä, jokainen päivä on Valentiinolle pyhitetty. Pitäsi olla niin, ettei 14. helmikuuta tulisi huonossa omassatunnossa ostettua (niinpä niin, kumma miten markkinavoimat pitää huolen leijonanosastaan, nim. merk. itse teen ja itse syön ja itse kehun) kasoittain juttuja niille, joiden ansiosta kaikkina muina päivinä pää pysyy kunnossa.

Mutta älkää minulta kysykö, ihmissuhteeni ovat katastrofaalisia, ja aion kaikesta huolimatta kokata tänään jotain hyvää. Pari korttiakin laitoin heille, joiden kanssa olen postisuhteessa muutenkin.

Suklaakin kelpaisi. Pip pip.

.

antaisin hyväntekeväisyyteen saman prosenttiosuuden tuloistani kuin nytkin.

Mikä muuten on nolla. Mutta hyvältä se silti kuulostaa.

jaa, no sitten voi pestä toisenkin koneellisen pyykkiä.

Tykkään itsestäni.