IRC-Galleria

Sitä tulee vastaan hetkiä jolloin ajattelee, että "Vittu. Nyt mää oon pohjalla." Yks oli ehkä tänä aamuna.

Heräsin vähän vähemmän virkkuna reilusti puolen päivän aikoihin. Kake soittaa että mun tarvii keittää sille kahvia. Sekään saatana ei voi antaa mun maata sängyssä säälimässä itseäni ja paskaa elämääni. Ei auta, tarvii nousta ylös. Eiköhän äiti soita seuraavaksi ja kerro kaikki samat asiat mitkä se kerto jo eilen. Ei taida paljoa luottaa siihen että mäkin saan joskus jotain aikaseksi.

Menen suihkuun. Puen päälle. Enkä meikkaa.

Tarina jatkukoon.
Puhelin saatana soi taas. Kake kuulemma käski Jutan soittaa ja kysyä mitä mää teen. Hyvä kysymys sinänsä. Niinku mulla nyt koskaan olis mitään oikeeta tekemistä. Hetken jopa ajattelin vastata että voitko imasta paskaa, ja lyödä luurin kiinni, mutta kuitenkin vain hymähdän jotain takasin ja käsken ne meille kahville. Kuulemma harkittevat asjaa.

Kun se helvetinkapula taas kerran komentaa vastaamaan, niin tekee mieleni paiskata se ikkunasta ulos. Mua koko "aamun" piinanneet kaksi paskiaista ilmoittavat etteivät ole tulossa käymään. Saatanan saatana. Ja kaiken tämän takia nousin sängystä ylös.

Siinä vaiheessa kun tajuan harrastavani tyhyjänpäivästä small talkia nuohoojan kanssa, meinaa päästä itku. Lannistuneena kävelen pihalle. Vois kuvitella että maanantai"aamuna" jäisen koiranpaskan hakkaaminen kuokalla irti maasta toisi esiin jonkinasteisen voittajafiiliksen, mutta näin ei kyllä ole. Believe me.