IRC-Galleria

Arvoisat asiakkaat, tuote "Anton Nikolenko" tuotenumerolla 270386-233L vedetään 10.7.2006 pois markkinoilta kolmesadankuudenkymmenkahden päivän ajaksi huoltotöiden vuoksi. Aivotoiminta kytketään pois päältä ohjelmistonpäivytyksien vuoksi ja jotta mahdolliset ulkomuotopäivitykset voidaan saavuttaa. Tuote on välillä nähtävillä joka toinen viikonloppu osoitteessa Kulmavuorenkatu 2 b, 00500 Helsinki. Aivotoiminta ei tällöinkään ole käytössä, mutta palaute mm. rasvaprosentin muutoksista otetaan tuolloin mielellään vastaan jatkotoimenpiteitä silmällä pitäen.

7.7.2007 tuote paluatetaan markkinoille. Ohejlmistopäivytys saattaa lisätä "elämänkokemusta" ja "kypsyyttä", mutta tämä on epätodennäköistä. Varmasti ilmeneviä uusia ominaisuuksia ovat ainakin osaaminen ihmisten tappamiseen mitä eriskummallisimilla välineillä, sekä kyky käydä sissipaskalla.

Mahdollisiin vieroitusoireisiin suosittelemme "Petri Vilskaa" (tuotenumero 111286-358D) joka löytyy myöskin edellämainitusta osoitteessa. Siltä saa ilmaiset drinkit, selkähieronnan ja sille saa avautua tarpeen mukaan. Tuote on samanpituinen ja painoinen, mutta rungoltaan uudempaa sukupolvea. Henkisten ominaisuuksien testaamisen jätämme kuluttajille hyvin hajanaisista arvostuksista johtuen, mutta voimme todeta molempien saaneen samat poliittis-ideoloogiset ja elämänfilosoofiset päivitykset.

Kiitämme teitä vuosien yhteistyöstä, pahoittelemme häiriötä ja toivomme saavamme teidät takaisin asiakkaaiksemme huoltotöiden valmistauduttua.

Sydämellisin terveisin:
Valeri ja Olga Nikolenko
Helsinki, 2.7.2006

Maikkarin teksti-tv: Espanja antaa apinoille oikeuksia?

"Espanjasta saattaa tulla ensimmäinen valtio, joka takaa oikeuden elämään ja vapauteen myös eläimille. Maan parlamentti aikoo esittää hallitukselle, että Espanja osallistuisi niin sanottuun ihmisapinaprojektiin.

Se tarkoittaa, että Espanja hyväksyisi ihmisapinat "ihmisten kanssa tasa-arvoiseksi osaksi yhteiskuntaa" ja myöntäisi niille oikeuden elämään vapaana ja ilman kidutusta...

...Ihmisapinaprojekti on filosofikaksikko Peter Singerin ja Paola Cavalierin vuonna 1993 aloittama hanke. Heidän mukaansa ihmisapinat, simpanssit, gorillat, orangit ja kääpiösimpanssit, muistuttavat niin paljon ihmistä, että ne ansaitsevat oikeuden elämään.

Espanjassa on ainoastaan muutama sata ihmisapinaa, pääasiassa simpansseja..."


"ihmisten kanssa tasa-arvoiseksi osaksi yhteiskuntaa" eli apina olisi tasa-arvoinen ihmisen kanssa samalla tavalla kuin nainen on tasa-arvoinen imiehen kanssa. Tästä on lyhyt matka päätellä: apinoille kuuluuvat ihmisoikeudet. Ihmisoikeudet kuuluuvat määritelmällisesti ihmisille ja biologit määriittelevät eri yksilöt samaan lajiin kuuluuviksi jos nämä pystyvät saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä (esim. koira ja susi eivät voi ja ovat siksi eri lajia).

Ihmisoikeuksien myöntäminen ei voi perustua tiedostamiseen tai kykyyn vaatia niitä, koska ihmisioikeudet kuuluuvat vammaissillekin. Eli jos biologinen selitys ihmisioikeuksien kuuluumisesta ihmisille jätetään huomioimatta, niin ihmisoikeuksien voi katsoa kuuluuvan niille jotka pystyvät suomaan samat oikeudet myös muille tasa-arvoisille. Kuvitelkaapa vain apinoiden noudattavan omistusoikeutta tai sananvapautta laumassa, tai kun joku ihmisviranomainen alkaa tutkimaan mahdollisia ihmisoikeusloukkauksia laumassa. Tai ehkä se olisikin kiintiöllä hankittu apinaviranomainen.

Otetaan vielä ajatusleikki: Sen sijaan että keski-ikäinen suomalainen mies hakisi itselleen vaimon Thaimaasta tai Venäjältä, hankkisikin itselleen apinan jonka kanssa se saisi lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Kuvitellaan että tästä liitosta syntyisi 50/50 ihmisapina joka sitten päätyisi tekemään lapsia toisen ihmisapinan kanssa. Kun yksinkertaistetaan että on olemassa apina-geeni ja ihmis-geeni, niin joka neljäs tämän pariskunnan lapsi olisi täysin apina, vaikka sen esi-isistä 50% olisivat ihmisiä. Tässä tapauksessa ihmisoikeudet olisi tietenkin pakko antaa koska onhan moni apina tosiaan fiksumpi kuin kehitysvammainen.

Emmä kyl tiedä mikä ton koko jutun pointti oli...

Helle, kaikki palaa ekana päivänä, rannalle ei voi enää mennä, mutta kuitenkin takaraivossa painaa jatkuvasti ajatus että ulkona on oltava kun kerran jotain näin harvinaista on käynnissä.

Eilen heräilin sireenin ääniin. Ikknuna oli auki, muttei äänet menny ohi yhtä nopeasti kun tavallisesti. No jatkoin unia joten kuten. Myöhemmin katsoin klo 11 uutiissta että kadun päässä paloi sosiaalikeskus. Ihan jännää. Myöhemmin luin että sosiaalikeskus tarkoitti jotain asunottomien tukipistettä ja palo sai alkuunsa saunasta jossa kodittomien vaatteet desifiointiin. Ahaa. Samana aamulla seurailin yhden poliipartion hälytystehtävää ikkunastani aamiastani syödessä. Kurvissa tapahtuu.

Suomen puolustusvoimat lähetti minulle "ruotuväki" - lehden. Mukana alokasliite. Voi kiitos. Muutama mieleenpainuva siteeraus tästä ihanasta opuksesta:
- "Lähtökohtana on, että palvelusaikaa on taloudellisesti erittäin kuivaa aikaa." (ei sit muuten?)
- "Hehkeä Viivi LEhtinen on yksi monista varusmiesten päiviä piristävistä sotilaskotisisarista." (Norssit tajuu)
- "Kurssin kääntyessä kohti inttiä, voi myös parisuhteen tielle tulla mutkia... ...Inttijuttuen kertominen kumppanille on sama kuin yrittäisi kuvata sokealle punaista. Kun eletään poikkeusolosuhteessa, kannattaa pitää suu kiinni ja korvat auki ka kuunnella, miten siellä todellisessa elämässä menee... (nyt tulee mun suosikki) ... Tahto ratkaisee. Jos on tahtoa rakentaa ihmissuhdetta kestämään varusmiespalvelus, siinä onnistuu. Jos annetaan ikään kuin tunteiden ratkaista, ollaan liemessä..."


Shimamit lähti pois. Mä olin poissa kotoa ku se lähti. Se oli pessy kettiön puhtaaksi ja jättänyt pullon punkkua + kortin jossal luki: "kiitos! thanks a lot!" Shimamit oli siis mun kämppis kolme viikkoa, syntyi Etiopiassa, opiskeli Kiovassa lääkäriksi, asuu nykyään Ruotsissa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa, ja kävi täällä heittämässä keikkaa saadakseen ainestoa väitöskirjaansa. Hän maksoi koko kuukauden vuokran kolmesta viikosta, eikä koskaan ollut edes kotona, teki aina jännänhajuisia ruokia joita kävin salaa haistelemassa ja tiskasi aina paistinpannut mun puolesta kun itse en ehtinyy. Voiko parempaa alivuokralaista olla?

Eilen mun piti suorittaa toisen vaiheen rata-osuus. Eksyin, olin myöhässä. Pysähdyin kysymään tietä, lähdin jälleen ajamaan, vasen takarengas puhkesi.

Sain puolen tunnin kurssin vararenkaan vaihtamisesta. Ei se auttanu, tein sen yritys ja erehdys tekniikalla. Ensinnäkin faijan autossa oli joku halpa venäläinen varoituskolmio, jonka mä vahingossa rikoin. Laitoin sen sit jollain kepillä pystyyn mut se lens aina puskaan kun rekka meni ohi, ja niitähän meni jatkuvasti metrin päästä 120km/h. Pelotti hetken kunnes järkeilin et mielummin jään rekan alle kun jatkan sen ajo-radan etsintää. Joten olin ilman varoituskolmiota.

Sen jutun joka nostaa auttoa oli kans hankalaa, onnistui vasta kolmannella kerralla. Ja asvaltti taipui sen alle joten loppua kohden auto heilui vaarallisen näköisesti. Myöskään ruuveja suojaavia kapseleita oli mahdotonta saada pois rikkomatta niitä, joten siinäpä kaivoin ne paskaks avaimella sellaiset 15min. Seuraavat 15min hypin jakoavaimen päällä yhdellä jalalla kun ruuvit piti löystää. Seuraavat 5min yritin repiä vararengasta irti takaluukusta, kunnes tajusin että sekin oli ruuvilla kiinni.

Olin soittanut rengasrikon jälkeen heti autokouluun ja kysyin voisiko sitä rata-opetusta siirtää. Ei voinut, kehottivat vaihtamaan renkaan ja tulemaan sinne myöhässä. No se vaihto kesti noin tunnin, mutta sen jälkeen olin edelleen eksyksissä keskellä E18:sta. Mutta vararenkaan kanssa ei voinut ajaa kun 80/km/h vaikka rajoitus oli 120. Siinäpä sitten kaikki maailman traktorit ohitteli kun yritin löytää oikeaa liittymä.

Lopulta tulin rata-alueella 1,5h myöhässä. Kaikki liukasrataosuudet meni päin helvettiä koska ohjennopeudet ei ollut autolle jossa oli yksi puolet tavallisesta renkaan leveydestä oleva vararengas. Teoriaosuus huipentui kuvaan naisautoilijan ruumiista jolta oli onnettomuudessa lentänyt pää pois. "Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, aina näitä onnettomuuksia ei voi vältää". Aha, tarina jossa ei ole opetusta, se olisi kovin hienoa hollywood-leffalle, mutta kovin kysenalaista ajo-opetuksessa.

Virolaiset tuli, virolaiset meni. Tosi kivoja ihmisiä muuten (vrt. tapus kotiryssä), mutta joka kertaa kun on pidempään tekemisessä venäjällä/virossa asuvan kanssa huomaa kuinka heidän asenteet tuntuvat olevan 50-luvulta. Naisille kuuluu avata ovi, röyhtäily osoittaa epäkunnioitusta (mä en sitä tehny) ja Neuvostoliiton Viron miehitys oli oikeutettu, koska saksalaismiehitys olisi ollut pahempi vaihtoehto. Nämä asiat ovat heille absoluuttisia. Asiat ovat juuri niin kuin he sen näkevät, se että asioiden merkitys rakentuu ihmisen mielessä ja että omat asenteet on omaksuttu ympäröivästä kulttuurista ei oikein mahdu tajuntaan. Kun kertoo oman eriävän mielipiteen niin vastaus on muotoa: "niin, mutta minä olen kuitenkin tätä mieltä ja elän sen mukaan".

Toisaalta jos tehdään vertailu suomalaisiin sen ikäisiin tyttöihin (enemmistöön) niin ero ei ole kovinkaan suuri. He eivät useinmiten edes vaivaudu omaksumaan mitään mielipidettä asioista jotka eivät suoraan koskee omaa elämää. Ja ne omaa elämää koskevat tavat ja ajatusmallit ovat yhtä pinttyneitä, laatikossa.

Loppujen lopuksi on yhtä antoisaa keskustella jostain lehtijutusta ihmisen kanssa joka ei osaa lukea, kuin sellaisen ihmisen kanssa joka osaa vain toistaa sen ulkomuistista. Ei sillä että se kumpakaan haittaisi, ei se lehtijuttu heidän elämäänsä miksikään muuta, vaikka se joka haluaisi siitä puhua saattaisi näin kuvitella.


Jäi kyllä aika tyhjä olo kun ne lähti, yhtäkkiä ei tarvitsekkaan suunitella tekemisiään muiden toiveiden pohjalta. Ainoat toiveet ja odotuksen ovat omia, ja ne eivät usein riitä motiiviksi toimintaan, koska itselleen ei nyt tosissaan voi suuttua saamattomuudesta ja tylsyydestä. Sain kauhean ahdistuskohtauksen kun olinkin asunnossa yksin, eikä päivälle ollut mitään velvoitteita tai suunitelmia. Teki vain mieli soittaa kaikki tutut läpi ja kutsua kylään. Kuinka keskieurooppalaista, toivotaan että se menee ohi.

Lapsi näkee kotona jotain outoa. Puinen kynä on toisesta päästä sininen ja toisesta punainen, se on teroitettu molemmista päistä. Lapsi ei ole ikinä nähnyt tuollaista kynää, se on hänestä hullunkurinen. Hän kysyy saako hän viedä sen tarhaan, hän tahtoo jakaa kynän ihmellisyyden muiden kanssa. Saa. Lapsi ei malta nukkua yöllä, hän pitää kynää tiukasti nyrkissään.

Seuraaavana päivänä lapsi saapuu tarhaan. Eteisessä eräs toinen lapsi leikkii uusilla keräilykorteillaan. Korteissa on erillaisia autoja: ambulansseja, poliisiautoja, paloautoja. Kaikki lapset ovat kokontuneet keräilykorttien läheisyyteen. Kolme lasta istuvat lattialla ja puhuvat innokkaasti korteista, muut seisovat tai istuvat vähän sivumalla hiljaa. Korttit tuonut poika ei salli useampaa mukaan, leikki menee muuten pilalle. Lapsi katsoo kortteja sivusta haltioituneena, hän tahtoisi kovasti päästä tarkastelemaan niitä lähempää. Sitten hän muistaa kädessään olevan kaksipuoleisen kynän. Kynä ei ollut enää aamulla niin kiehtova kun se ensinäkemältä oli, mutta ehkä se herättä samanlaisen innon muissa lapsissa kuin hänessä eilen iltana. Ehkä hän pääse mukaan leikkiin. Hän kävelee lähemmäs muita lapsia ja avaa nyrkkinsä. Katsokaa! Muutama katse kääntyy hetkeksi lapsen kämmenelle. Ei reaktiota. Lapsi on pettynyt. Hän laittaa kynän taskuunsa josta se myöhemmin häviää samalla tavalla kuin se häviää lapsen tietoisuudesta.

Lounaalla lapsi pyytää lupaa käydä vessassa. Ole hyvä. Matkalla hän ohittaa säilytyskaapit. Portaissa hän pysähtyy ja kääntyy. Hän avaa yhden kaapeista, siellä kortit ovat. Lapsi ottaa ne nopeasti ja työntää paidansa alle. Hän juoksee portaat alas, avaa oven ulos ja piiloittaa kortit erään pensaan takana olevan kiven alle. Käytyään vessassa hän palaa pöytänsä taakse. Lapsi tarkkailee muita hetken. Kukaan ei kiinitä häneen erityistä huomiota. Jonkin ajan kuluttua tilanne muuttuu. Kortit päiväkotiin tuonut poika nyyhkyttää, opettajat alkavat etsiä syylisiä. Päiväunien jälkeen kukaan ei enää muista lapsen käyneen vessassa ruokatunnin aikana. Kaikkien kaapit tarkistetaan. Lapsi näyttää omansa tyynesti. Iltapäivällä päiväkodin leikit jatkuvat ulkona, kaikki leikkivät yhdessä piilosta. Vielä hetken sitten lapsen unta häiritsevät keräilykortit ovat haihtuneet hänen mielestään. Päivä on samanlainen kuin muutkin kesäpäivät päiväkodissa, opettajat istuvat penkillä ja juoruavat sillä aikaa kun lapset ovat omissa maailmoissaan. Vähitellen aikuiset tulevat hakemaan jälkikasvuaan, väki vähenee ja leikki latistuu, viimeiseksi jääneet siirtyvät takaisin sisään missä kaikki lelut ovat nyt omassa käytössä suuren väkijoukon häiritsemättä leikkejä. Isä tulee hakemaan lapsen. He kävelevät nyt jo aution pihan poikki kohti portteja. Lapsi muistaa kortit ja vetää isän innoissaan katsomaan kätköä. Isä ei ole tyytyväinen, hän käskee mennä palauttamaan kortit opettajalle. Lapsi on vihainen isälle: sinä et tajua! Kukaan ei saa tietää, kortit ovat minun kunhan poistumme tuosta portista! Mutta ei, varastaminen on väärin, kuvittele jos sinulta vietäisiin jokin kiva lelu etkä saisi sitä koskaan takaisin. Lapsi on yhä vihainen, opettajat ovat varmasti kiukkusia hänelle kun hän vie kortit takaisin. Ja miksi sinun piti antaa minulle typerä kynä, mikset voinut ostaa minulle noin hienoja kortteja! Mutta ei auta, lapsi kävelee opettajien luo ja ojentaa hiljaa kortit. Joo, minä ne vein. Hienoa että tunnustit, hyvä poika, ethän tee niin enää? En. Myös isä on pojastaan ylpeä. Reaktio hämmentää lasta. Aikuisten mielestä hän teki väärin, mutta nyt hän onkin sankari. Aiukuisten hyväksyntä on vain siitä kiinni että tekee niinkuin he tahtovat sinun tekevän.

Seuraavana aamuna kortit tuoneen pojan äiti vie kortit mukanaan heti aamulla, tuodessaan pojan päiväkotiin. Lapsi ei ehtinyt tarkastella kortteja koskaan lähempää. Asia harmittaa lasta loppuaamupäivän.

Viimeisen viiden päivän aikana olen käynyt baarissa 50% kuin koko alkuvuonna.

26. maaliskuuta lähtien tässä asunnossa on kulutettu 22 rullaa vessapaperia. Tänään olin ensimmäistä kertaa se, jonka kohdalla rulla loppui.

6 eri ihmistä on oksentanut vessaani. 4 ihmistä on juonut minibaaristani.

Kun olin pieni elämä Neuvostoliitossa oli ankeaa. Ruokaa joutui jonottamaan kaupassa. Kaikki elintarvikkeet olivat kortilla. Koko kansakunnan ruokahuolto oli käytännössä riippuvainen siitä että ihmiset kasvattivat itse omat potut ja vihannekset kasvimaillaan.

Näin tekivät myös minun vanhempani. Yliopistolla vietetyn työpäivän jälkeen (toinen suunitteli sähkölaitteita ja toinen tutki maaperänäytteitä) he hakivat minut päiväkodista, jonottivat tunti pari kaupassa makaroonia tai vastaavaa ja kotiin päästyä he vaihtoivat työvaatteet ja menimme yhdessä kasvimaallemme.

Sitä on varmaan vaikeaa kuvitella. Jokaisella kerrostalon asukilla oli takapihalla muutaman neliön kasvimaa. Lisäksi kaikilla oli vielä osuutensa kolhoosin perunapellosta. Potut piti istuuttaa itse ja poimia itse. Joka arki-ilta töiden jälkeen vanhempani suuntasivat kasvimaalle kuokkimaan maata.
Viikonloppuisin matkustimme pari tuntia tunkkaisessa junassa mökille, jossa sielläkin lähes kaikki aika kuului kasvimaalla. Viikosta toiseen, vuosi vuoden perään. Mut tää oli vasta epilogi :D

Kun sitten muutimme Suomeen 1993 olivat vanhemmat aluksi työttömiä. Vanhasta tottumksesta vanhemmat vuokrasivat oman kasvimaan. Se ei oikein riittänyt koska joutoaikaa (suomalaiset sanoivat sitä vapaa-ajaksi) oli enemmän kuin mitä tv:stä tuli hyvää ohjelmaa. Seuraavana vuonna he vuokrasivat toisenkin. Nyt alkoi töitä olla siedettävästi, mutta vieläkin suht vähän.

Sit seuraavana vuonna molemmat sai töitä. Mut ei ne idiootit vieläkään tajunneet luopua kasvimaista. Mua alkoi lievästi potuttaa ku mut raahaattiin koko ajan koneeni ääreltä "nauttimaan raikkaasta ilmasta". Tein laskelmat jotka osoittivat ettei kahden kasvimaan pitäminen ole kovinkaan fiksua kun perunankin kilohinta oli viisikertainen kauppaan verrattuna vaikka huomioon otettiin vain kasvimaan vuokra. Ei se auttanu, ei ne pystynät hahmottaa elämää ilman kasvimaata.

No vuodet kuluivat, mun ei tarvinnut enää käydä pakkotöissä, mutta vanhemmat sen kun jatkoivat yritystä viljellä tomaattia Mellunmäen ilmastossa. Mä aloin myös hiljalleen tienaamaan omaa rahaa 15-vuotiaana ja vanhemmille alkoi jäädä yhe enemmän rahaa käteen kun pakolliset kustannukset oli katettu. Viime aikoina ne on alkanu käydä rantalomalla ulkomailla kaksi-kolme kertaa vuodessa, ostelevat tietokoenita ja laajakuvatelkkareita..

Leveämpi elämä alkoi ilmeisesti vaikuttaa myös elämänasenteisiin. Tänä vuonna he alkoivat harkita vakavasti kasvimaista luopumista. Perinteistä ei kuitenkaan ole helppoa luopua ja päätös siirtyi koko ajan. Valitettavasti faijalla on neuroottien pakko maksaa laskut samaan tien kun ne luukusta tipahtaa, joten kun kasvimaan lasku sitten tuli viiko sitten hän maksoi sen samntien tekemättä siitä numeroa. Äiti on nyt kovin vihainen hänelle, koska jos se 40e on kerran maksettu niin kai niitä pottuja täytyy myös viljellä.

Ehkä, ehkä joku saa puhuttua hänet ympäri. Se todistaisi että ihmiset voivat "integroitua vallitsevaan sosioekonomiseen tilanteeseen" eli elää niinkuin he voivat elää, eikä niink uin he ovat tottuneet.

Lordi tuli, lordi nähtiin, lordi voitti... mutta tarina ei loppunut siihen!

Lordi tuli lööppeihin, lordi pysyi lööppeissä, lordi tuli korvista ulos.
Ei ole kivaa jos samat naamat on lööpeissä koko ajan. Viimeksi näin kävi kun Kristiina Elstelän (en tiie vieläkään kuka vittu se on) naama oli viikon putkeen lööpeissä. Lordin julkisuus ei tosin voi koskaan olla yhtä inhottavaa koska lordista tietää että kyseessä on maski.

Euroviisut pidetään ensi keväällä Suomessa. Suomi ei niitä voita, koska helvetti ei voi jäätyä kahdesti. Oikeastaan helvetti ei voinut jäätyä alunperinkään, koska esim. katolisen kirkon hyväksymän helvettinäkemyksen mukaan saatana asuu keskellä jäätä.

Kuitenkin olisi kansalliselle mielenterveydelle parasta jos Suomen edustajaksi ensi vuodeksi valittaisiin joku jolla on mahdollisuus sijoittua kymmenen parhaan joukkoon. Ja faktahan lienee ettei pikkumaat pärjää perusrallatuksilla joten menestystä on haettava joukosta erottomisen ja protestiäänien kautta. Suomesta ei kyllä tällä hetkellä sellaisia artisteja löydy. Siis ei pelkästään outoja vaan myös hyvää musiikkia tekeviä. Mikään hevi euroviisuissa ei ole enää outoa eikä alkuperäistä.

Mutta mutta.. minulla on ehdotus! tai oikeastaan unelma/harras toive:

Suomea pitäisi ensi vuonna edustaa jokin drum n' bassin instrumentaalisovellus. Siis käytännössä joku tuottaja (joita Suomessa riittää) tekee biisin valmiiksi, sitten lavalle laitetaan 3-10 rumpusettiä + rumpalit. D n' B:n bpm on yleensä n. 160 mikä lienee mahdotonta yhden rumpalin soittaa. Mutta jos kaksi rumpalia opettelevat lyömään rytmissä 80 bpm:n nopeudella niin se alkaa olla siinä. Lisäksi tarvitaan niitä elektroonisia bassorumpuja, kosketinsoittimet ja vokalisti. Täytyyhän euroviisuissa se laulu olla.

Vokalistin valinnassa ja biisin sävellyksessä on muutama vaihtoehto. Ensinnäkin on mahdollisuus jatkaa lordin viitoittamalla darkside-tiellä ja palkata joku heroiniaddikti nuori rääkkymään eksistentialistista ahdistustaan rytmin päälle. Tämä takaa shokkiarvon, mutta saattaa vieroittaa mahdollisia äänestäjiä.
Toinen vaihtoehto on hankkia joku Kwan heittämään päälle jotain pirteetä aurinkopaistaaälähuolehdirahasta-riimiä.

Samalla tavalla kuin lordi aktivoi hevikansan äänestämään voidaan tälläisellä esityksellä aktivoida toisenlainen kohderyhmä. Baltian maat ja Venäjä antavat 12 pistettä ihan varmasti.

Jos kaikki ihmiset ymmärtäisivät mitä lause "Inflaatiotavoitteen arvostelijat pitävät tärkeänä riittävän suurta inflaatiota, jonka avulla tiettyjä hintoja voidaan nostaa ja tiettyjä palkkoja laskea koskematta nimellishintoihin ja -palkkoihin." tarkoittaa, he:

a) olisivat kovin vihaisia inflaatiotavoitteille

b) olisivat kovin vihaisia inflaatiotavoitteen arvostelijoille

c) hankkisivat asuntolainan ja villakoiran