Tyttö,
niin hauras ja yksinäinen,
istuu huoneessaan yksin,
pimeässä yksin,
itkemässä,
maailmaa kiroamassa.
Kiroamassa kuinka paljon häntä painostetaan joka puolelta.
Painostetaan jättämään kaikki hänelle tärkeät asiat,
ystävät sekä muut.
Hän ei tajua miksi muut tekevät niin,
kiusallaan vaiko epätoivon takia.
Tyttö miettii ja miettii,
ratkaisua tähän kaikkeen.
Hän ei löydä ratkaisua.
Silloin hän ajattelee,
että voisi pistää viestiä rakkaimmalle ja tärkeimmälle ystävälleen,
joka aina yrittää auttaa mahdollisimman paljon tyttöä,
lohdutta ja kuuntelee.
Se on tytön ainoa keino pysyä järjissään ja jatkaa.
Tyttö saa viestin takaisin ja lopettaa itkun.
Hän tajusi että onhan hänelle ainakin joku joka välittää,
ja se on juuri tuo ystävä.
Tyttö kiittää vielä jumalaa,
että sai juuri tuollaisen ystävän.