IRC-Galleria

Tyttö istuu yksin,
se miettii asioita.
Kaikkee mahdollista.
On omassa huoneessaan yksin,
pimeessä,
itkee.
Kukaan ei tunnu välittävän.
Sit sen vanhemmat tulee huoneeseen,
kattoo tyttöö kun se itkee.
Ne luuli et tyttö olisi karannut.
Sanoo:
"Hyvä et oot kunnos pelättiin sun puolesta"
Tyttö ei ota uskoakseen,
että sen vanhemmat sanois niin.
Tyttö rauhoittui,
lopetti itkemisen.
Tyttö alkoi hymyilemään,
ja sen vanhemmat alko miettii,
että mikä tyttöä noin hymyilyttää.
Mutta ne ei sanonut mitään,
oli vaan tyytyväisiä.
Tyytyväisiä siitä että niiden tyttö oli kunnos.
Meni päiviä,
meni viikkoja.
Tyttö oli kadonnut.
Vanhemmat mietti että missä se vois olla.
Sitten puhelin soi,
vanhemmat katsoivat toisiaan kummissaan,
voisiko se olla heidän tyttönsä joka soittaa.
Äiti vastasi puhelimeen,
sai kuulla järkyttäviä uutisia.
Heidän tyttönsä oli tappanut itsensä.
Vanhemmat itkivät ja miettivät.
Mitä he olivat tehneet väärin.
Ehkä eivät mitään.
Tytöllä saattoi olla muita huolia.
Mutta he eivät kuunnelleet tyttöään,
silloin kun tyttö sitä eniten toivoi.
Nyt he vasta saivat tietää,
miten huonosti heidän tyttönsä oli voinut.
He syyttivät itseään,
mutta jatkoivat elämäänsä.

Tyttö itkee omassa huoneessaan yksin,
poika tulee sinne hänen luokseen.
Tyttö puristaa pojan lähemmäksi itseään,
kun tämä kysyy mikä tyttöä vaivaa.
Tyttö kertoo pojalle pelkäävänsä,ettei tämä tule takaisin kun on lähtenyt pariksi päiväksi pois.
Poika lohduttaa tyttöä ja sanoo:
"Mä oon aina sun luonas,
vaikken oikeesti olisikaan.
Oon aina sun sydämmessäs,
niin kauan ku sä rakastat mua."
Tyttö alkaa tämän kuultuaan itkemään uudestaan.
Tällä kertaa ilosta,
sillä hänen mielestään poika sanoi niin kauniisti hänelle.
Siitä asti tyttö on rakastanut poikaa koko sydämmestään.
Niin kovin ettei poika uskoisi sitä.

Olen rauhoittunut,
kun olen maannut hetken,
pääni rintakehälläsi,
kätesi silittänyt päätäni.
Olen haistanut tuoksusi,
olen itkenyt pahan oloni pois.
Minulla oli vain paha mieli,
se ei ole sinun syysi.
Pelkään vain että lähdet,
etkä palaa enään.
Minä rakastan sinua niin paljon.
Rakas,
anteeksi jos tämä vaivaa sinua jotenkin.
En vain halua menettää sinua.
Anteeksi kaikesta,
ja kiitos kaikesta.
Toivon vain että ymmärrät.

Istun yksin kotona.
Toivon että joku tulisi.
Rauhoittelisi.
Minä itken,
itken ikävääni.
Miksi kaikki ei voisi ola niinkuin tahdon.
En joutuisi silloin olemaan yksin.
Itken vain siksi että olen yksin.
Minulla on ikävä,
ikävä rakkaimpani syliin.
Lämpimään,
rauhalliseen,
hellään syleilyyn.
Kosketuksesi rauhoittaa minut.
Se näyttää minulle uuden maailman.
Ihanan pehmeän maailman,
jossa kaikki on hyvin,
eikä minun tarvitse irroittaa sinusta ikinä.

Jos katsoisit tarkemmin,
näkisit silmistäni pelon aina silloin kun huudat minulle.
Näkisit pelon,
kun lähdet luotani.
Pelkään ettet enää tule takaisin.
Näkisit pelon sitä kohtaan että jään yksin.
Pelkään yksinäisyyttä,
sitä ettei kukaan auta minua kun olen yksin.
Yksin olen haavoittuvainen.
Kaikki pienikin voi vahingoittaa minua.
Pelkään että satutat minua vahingossa,
tahtomattasikaan sitä.
Näkisit pelon silmistäni myös silloin kun minä satutan sinua vahingossa.
En tahdo sitä,
pelkään silloin itseäni.
Pelkään että satutan sinua useammin,
niin useasti ettet enää kestä sitä.
Jätät minut yksin,
sitähän minä pelkäänkin,
yksinäisyyttä.
Voit nähdä pelkoni silmistäni,
myös sillon kun menen iltaisin yksin nukkumaan.
Silloin aina ajattelen sinun olevan siinä,
eikä minua pelota enää niin paljon.
Tahtoisin kittää sinua useammin siitä,
että olet olemassa,
en vain ole kovin hyvä siinä.
Anteeksi!

Aina kun näen sinun lähtevän,
minusta tuntuu kuin se olisi minun vikani.
Ihan kuin et viihtyisi luonani.
Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiedän,
että se ei ole minusta kiinni jos sinun pitää mennä.
Sitä ei ole kumpikaan meistä päättänyt,
vaan se on päätetty etukäteen milloin sinun on mentävä.
Silti se sattuu,
sattuu nii paljon etten tahdo kestää.
En kestä yksinäisyyttä,
se on hirveintä maailmassa.
Hirveintä maailmassa on ikävä rakkaintaan kohtaan,
Ikävä sitä kohtaan jolle antaisi kaikkensa,
koko elämänsä
Aina kun olet poissa,
kaipaan ääntäsi ja herkkää kosketustasi,
helliä ja lämpimiä suudelmiasi.
Jään aina kaipaamaas niitä yhteisiä ja hauskoja hetkiämme.
Hetkiämme jolloin vain makaamme ja pidämme toisistamme kiinni.
Hetkiä jolloin pidämme hauskaa ja nauramme.
Kaipaan niitäkin hetkiä jolloin katson suoraan kauniisiin,päättäväisiin silmiisi.
Silloin unohdan kaiken muun,
ajankulukin unohtuu täysin niinkuin myös kaikki asiat jotka minun olisi muuten tehtävä.
Tahtoisin vain saada pitää sinua vierelläni joka hetki,
joka sekuntti ja minuutti,joka tunti ja päivä.
Emme erkanisi ikinä.
Pitäisimme vain kiinni toisistamme,
muuten jos päästäisin irti,
joku voisi viedä sinut pois minulta huomaamattani.
Jos pidän tiukasti kiinni niin sinä jäät.
Jos päästän irti niin sinun on mentävä.
Tahtoisin löytää meille paikan,
jossa voisimme olla kahden ilman,
että meidän pitäisi pelätä jonkun ihmisen tai asian erottavan meidät.
Se voisi olla vain haave,
että se paikka löytyisi.
Mutta kaunis haave se olisikin.
Olisimme kuin taivaassa,
jossa ihmiset saavat sitä mistä eniten pitävät.
Minä viettäisin siellä kaikki hetket kanssasi.
Joka ainoan hetken jonka vain pystyisin.
Uhraisin elämäni snua varten.
Jättäisin vaikka kaiken muun,
mutta sinua en jätä.
Toivon kyynel poskellani valuen näitä asioita aina kun lähdet.
Ja ajattelen:"Voisiko tämä unelma ehkä joskus tulevaisuudessa toteutuakkin?"

En halua päästää ketään liian lähelle itseäni.
Joku voisi ymmärtää ja muuttua sen takia.
Musiikki, kuvat ja muistot ovat ainoat jotka ymmärtävät täysin,
mutta pysyvät silti samana.
Toisen ihmisen ymmärrys voisi olla liikaa minulle,
sekä hänelle itselleen.
Jos joku ymmärtäisi liikaa,
se voisi tuhota minut.
En olisi enää sama kuin ennen.
Ja jos tämä ihminen,
joka ymmärsi minua,
lähtisi pois,
hän jättäisi tyhjiön kohdalleen ja veisi osan minusta mukanaan,
tiedon siitä millainen olen.
Levittäisi sen ympäriinsä,
unohtaisi samalla aina vähän.
Lopulta hän ei edes muistaisi minua.'Olisi unohtanut täysin.
Silti minulla olisi hänen jättämällään paikalla edelleen tyhjiö ja muistoja.
Minä en unohtaisi missään elämäni vaiheessa kaikkea sitä mitä opin häneltä,
ihmiseltä, joka osasi ja halusi ymmärtää minua täysin.
Opin toisilta uutta enkä unohda vanhaa.
En unohda oppimaani vaan vien sen mukanani,
aina hautaan saakka.

Pelkään ehkä liikaa,
mut oot sen arvonen.
Kannattaaki pelkää sun menettämist.
Ei parempa löydy.
Et oot ihan sen arvonen.
Mun pitääki pelkää.

On olemassa silta.
Toivottavasti se on hyvässä kunnossa.
Entä jos se on heikko.
Ja se sortuisi.
Minun elämäni on se silta.
Silta onkin heikko.
Yritän korjata siltaa.
Mutta se meinaa kokoajan sortua.
Joku heikentää sitä jatkuvasti.
En vain osaa sanoa mikä.
Se vain heikkenee ja heikkenee.
Joku horjuttaa sitä.
Horjuttaa mieltäni.
Silloin kun joku tekee niin,
se heikentyy.

Minä toivoisin ettet pelkää.
En pysty ottamaan pelkoasi pois.
Haluan kuitenkin olla tukenasi,
auttaa uskaltamaan,
muistuttaa ettei ole häpeä pelätä.
Kaikki pelkäävät jotakin.
Pelon tunteminen on normaalia.