IRC-Galleria

Tyttö istuu yksin,
se miettii asioita.
Kaikkee mahdollista.
On omassa huoneessaan yksin,
pimeessä,
itkee.
Kukaan ei tunnu välittävän.
Sit sen vanhemmat tulee huoneeseen,
kattoo tyttöö kun se itkee.
Ne luuli et tyttö olisi karannut.
Sanoo:
"Hyvä et oot kunnos pelättiin sun puolesta"
Tyttö ei ota uskoakseen,
että sen vanhemmat sanois niin.
Tyttö rauhoittui,
lopetti itkemisen.
Tyttö alkoi hymyilemään,
ja sen vanhemmat alko miettii,
että mikä tyttöä noin hymyilyttää.
Mutta ne ei sanonut mitään,
oli vaan tyytyväisiä.
Tyytyväisiä siitä että niiden tyttö oli kunnos.
Meni päiviä,
meni viikkoja.
Tyttö oli kadonnut.
Vanhemmat mietti että missä se vois olla.
Sitten puhelin soi,
vanhemmat katsoivat toisiaan kummissaan,
voisiko se olla heidän tyttönsä joka soittaa.
Äiti vastasi puhelimeen,
sai kuulla järkyttäviä uutisia.
Heidän tyttönsä oli tappanut itsensä.
Vanhemmat itkivät ja miettivät.
Mitä he olivat tehneet väärin.
Ehkä eivät mitään.
Tytöllä saattoi olla muita huolia.
Mutta he eivät kuunnelleet tyttöään,
silloin kun tyttö sitä eniten toivoi.
Nyt he vasta saivat tietää,
miten huonosti heidän tyttönsä oli voinut.
He syyttivät itseään,
mutta jatkoivat elämäänsä.