IRC-Galleria

elisant

elisant

You can wait your whole life for the sun to rise. When it finally comes up, it's gonna hurt your eyes.

Selaa blogimerkintöjä

Nuudeleita ja marmeladisydämiäKeskiviikko 14.03.2007 23:24

Mukava päivä.

Kevät on tullut. Se elää ja hengittää tässä ja nyt.
Ja kun ilta koittaa, ja kattilassa porisee mausteisia nuudeleita, ja marmeladisydämet ovat sykkyrässä keittiönpöydällä, huomaa, että pienet asiat on parhaita.

Joskus elämä on ihan pirun ihanaa.

Kaikesta huolimatta.

SalaisuusKeskiviikko 14.03.2007 03:04

En enää edes muista milloin aloin kantaa mukanani Salaisuutta. Tai sitä missä vaiheessa se alkoi hallita elämääni. Tuntuu kuin se olisi aina ollut poltettu sieluuni ja minun osanani olisi ollut vaalia sitä, uhrata sille menneisyyteni, nykyisyyteni, tulevaisuuteni. Minun osani muistaa, koska on opetettu, ettei saa unohtaa. Minä, liian kuuliainen, liian kiltti ja voimaton Salaisuuden edessä. Ja siltikin, olisiko unohdus ollut edes mahdollista?

Minä muistan liikaa. Pahoja asioita, menneitä päiviä, tapahtumia ja Salaisuuden. Siitä ei puhuta. Siitä ei koskaan puhuta. En minäkään. Hiljaa ja raskaana minä silti sitä säilytän sydämessäni. Katkerana ja vihaa täynnä jonkinlaista surullisen merkillistä rakkautta minä sitä kohtaan tunnen. Vaikka öisin, etenkin öisin se hiipii uniini, myrkyttää mieleni kunnes oksennan sen ulos. Kerta toisensa jälkeen, jotta se saisi enemmän tilaa minussa kasvaa ja kehittyä. Elää omaa elämäänsä. Salaisuus.

Minä en enää usko, että koskaan kykenisin eroamaan siitä. Se on jo paineltu olemukseeni. Minä näen sen omista silmistäni kun katson peiliin. Sanomattomat sanat, öiset painajaiset, hiljainen huuto joka soi korvissani. Se, joka ei koskaan pääse ulos. Tai lopu. Ne ruokkivat Salaisuutta ja minä tiedän sen. Minulla ei vain ole enää voimaa sen tappamiseen. Tai edes alistamiseen. Sillä siitä on tullut osa minua. Tai oikeammin, jos asioista puhutaan niiden oikealla nimellä… minä olen jo hukkunut siihen. Minusta on tullut osa Salaisuutta. Yksi sen varjoista.

Aikaisemmin, kun minussa vielä eli jonkinlaista omaa tahtoa, minuutta, minä taistelin vastaan. Minä kirosin kohtaloani, Salaisuuden merkitystä elämässäni ja itkien, jopa raivoten rimpuilin rikkoakseni sen näkymättömät kahleet, sen aiheuttaman illuusion onnesta ja turvasta ja rauhasta lintukodossa. Pakenin maailmalle. Minä kuvittelin olevani vahva, voivani valita osani tässä shakkipelissä vain huomatakseni että Salaisuus seuraa minua minne ikinä menenkin. Etten minä voi sieluani pelastaa. Kenties sellaista ei ole suotukaan sellaiselle joka kantaa Salaisuutta. Kenties Salaisuus söi sen ennen kuin minä itse edes huomasin sitä. Kenties… Turha ajatella sitä enää. Asiat eivät muutu. Niiden kuuluu olla näin. Minä tässä hiljaisuutta ympärillä ja Salaisuus kylmänä rinnan päällä.

Elämä on varjoja. Toisinaan valoja. Peikkoja ja paimenia. Ja Salaisuuksia. Jokaiselle oman kohtalonsa mukaan. Syntisäkkinsä kaikilla. Minulle… liian väsynyt enää miettimään tuota. Huominen jatkaa samaa loputtomien päivien ketjua kuin eilinen ja tämä päiväkin. Salaisuus ei muutu. Se ei pala tulessa olemattomaksi ja puhdista minua tai häviä hetkellisen onnen tuomiin lämpimän valheellisiin ajatuksiin. Minä olen jo oppinut olemaan hiljaa. Hiljaisuuteen minä olen itseni tuominnut ja elämään Salaisuuden kanssa. Elämään osani mukaan, ettei Salaisuus unohtuisi, koska se ei saa unohtua. Koska on opetettu ettei saa unohtaa, ja jos minä unohtaisin… Jos minä todella edes kykenisin unohtamaan, kuka silloin muistaisi Salaisuuden, joka rikkoi minut? Olisinko minä silloin särkynyt miljooniksi hiekanjyviksi turhaan? Olisinko minä silloin turha, koska Salaisuus on jo osa minua? Olisinko?

Paulalle =)Tiistai 06.03.2007 18:28

Lord Est Lyrics - Hellä Ori Feat. Mariska

M:Tytöt tarvii hellän oriin

LE: kyllä
mun kisulla on pienet langat yllä
mä pyöritän ne ympärille hyrrää
ja tyttö nuolee korvaa kuiskaa kyllä, kyllä
hellä
ennen ravii täytyy lämmitellä
hieroo vähän öljyy kämmenellä
kutitella selkää höyhenellä
hellä

tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa tai jättää väliin
tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa

M: joo, mariska tulee ainakin
kun juoksun aika taas koittaa, vihellän
tarvitsen juuri kaltaisesi orin hellän
jonka satulaan saan istua
voi minun ihanaa ja uljasta ratsua
vaalee
voit olla tumma taikka vaalee muttet viilee
ja sen koko naapurusto kyllä kuulee
ettei mun hummani oo haalee
vaan kuumaverinen valioyksilö

LE: tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa tai jättää väliin
tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa

tänne,
ne tytöt tulee kovaa mutta ei sinne
ne tulee mun luo ku niil on tunne
ne vaan tykkää musta en voi mitään sille
sille, e e
joudun puristuksiin kahden reiden
satulassa tuntuu tuttu paine
nyt vien ne yli aidan hirnahdellen
meille

tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa tai jättää väliin
tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa

M: katsoppa vähän olisitko sä mun hevonen
se jäntevä vahva mutta kuitenkin niin sulonen
oot sen olonen et tahdot haukata mun sokeripalaani
ja sen jälkeen laukata
niityllä kirmata, radalla ravata
paina kovaa ja voin sulle luvata
tuut hirnuen huutamaan
maalisuoralla mä vauhdista vapisen kun oot mun alla

LE: tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa tai jättää väliin
tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa

tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin
tulla kovaa tai jättää väliin
tytöt tarvii hellän oriin
ne ei tyydy pelkkään koniin
ne haluu päästä täyteen raviin


***

Mussu, tämä on NIIN sinun kappaleesi, ettei vain voi mitään!!!

*viaton minä*

Kipeää elämääMaanantai 05.03.2007 00:41

Huomenna lääkäriin.

Koskee kun hengittää. Kuumekukkasia. Aaltoilevia vilunväristyksiä.

Minä vihaan sitä pientä orpoa oloa, joka tulee joka kerran kun sairastaa. Kun on niin vitun avuton, saamaton, sairas. Näinä hetkinä toivoisi, että joku tulisi ja silittäisi. Ottaisi syliin ja sanoisi, että aamulla kaikki on hyvin.

No, joskus on ihan sopivaa sanoa että on pieni. Sairas. Eikä jaksa. Mutta vain joskus. Useimmiten sitä on pakko klaarata. Asiat osaa klaarata. Mutta ei koskaan silloin kun on kipeä.

Minä olen pöpömagneetti. Kävelevä sellainen. Etenkin talvisin. Mikä tahansa tuolla ulkona elääkin pakkasen ja lumen keskellä, se bongaa tasan minut matkalla kauppaan, tai verottajalle, tai kun olen lenkillä. Se vaanii minua ja salakavalasti tarttuu takin ja kaulaliinan helmaan kiinni, kutittaa nenää ja kiipeää kurkkusta alas keuhkoihin. Tekee sinne pesän ja elää mukavaa elämää kunnes saa antibiootin ajamaan sen pois. Ja on taas vähän aikaa terve. Vähän aikaa, kunnes uusi pöpöpirulainen näkee minut ja päättää yrittää romanssia.

Kuumeinen olo.

Pitää juoda teetä ja koittaa unta. Kun väsyttäisi ja joka paikkaa kolottaa.

Jaksaisi huomenna aamusta soittaa sen lääkärin...

Minä vihaan sairastamista.

Tulisi jo kesä.
1. Ota lähin kirja ja katso siitä sivu 18, rivi neljä. Kirjoita mitä siinä lukee:
- ”..koska niiden elossapysyminen edellyttää laajaa näkökenttää.” Patricia Cornwellin Pedon Leima, Kay Skarpettan tutkimuksia

2. Ojenna vasen kätesi niin pitkälle kuin pystyt. Mitä kosketat ensimmäisenä?:
- En mitään.

3. Mitä katsoit viimeksi TV:stä?:
- Monsters Ball – elokuvan.

4. Arvaa ilman kelloon katsomista:
- noin jotain.. puoli yksi yöllä.

5. Katso kelloosi - mitä se näyttää?:
- vähän yli puoli yksi yöllä... =)

6. Mitä muuta kuin tietokoneen kuulet nyt?:
- Kello tikittää ja kissat puhisee unissaan.

7. Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?:
- Tulin kotia noin kello yhdeksän iltasella ja kävin paikallisessa pakanamiitissä.

8. Millaiset vaatteet sinulla on ylläsi?:
- Musta yöpaita ja vaaleanpunaiset pyjamahousut.

9. Näitkö viime yönä unta? Millaista?:
- Näin mutta en muista. Uusi sänky oli kuitenkin euforinen kokemus <3

10. Mille nauroit viimeksi?:
- Maha kippurassa nauroin viimeeksi kun isosisko kertoi kuinka hänen koiransa oli jättänyt haisevan vastalauseen erään tietyn kyltin päälle. (Insidejuttu, ei kuulosta tässä niin hyvälle kuin se oikeasti oli) Päivittäin tulee naurettua itselle ja muille, ja kissojen tempauksille. =)

11. Mitä huoneesi seinillä on?:
- Kelloja, kupariset kynttilänjalat, tauluja, kukkia ja lasinen lyhtyteline. Ja peilejä. Niitä ei vaan voi unohtaa.

12. Oletko nähnyt mitään outoa viime aikoina?:
- Määrittele outo…

13. Mitä ajattelet tästä kyselystä?:
- Pitkä kuin synti. Tai nälkävuosi.

14. Minkä elokuvan näit viimeksi?
- Mosters Ball :u

15. Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?:
- Ainakin kaikkea kivaa!!!

16. Kerro itsestäsi jotain sellaista, mitä muut eivät tiedä.
- Ei salaisuuksia saa paljastaa.

17. Jos voisit vaihtaa maailmassa yhden asian, huolimatta syyllisyydestä tai politiikasta, minkä vaihtaisit?
- Sen, että jokainen saisi elää elämäänsä toiseen kertaan ja korjata virheitään.

18. Pidätkö tanssimisesta?:
- Pidän!!!

19. Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?:
- Aino Eerika

20. Entä ensimmäiselle pojallesi?:
- Sami Evert

21. Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?:
- Ehdottomasti kyllä.

22. Minkä kirjan luit viimeksi?
- Nyt on vuorossa tuo samainen jo mainittu Patricia Cornwellin Pedon leima, ja sitä ennen luin Agatha Christien kirjan Vuoksi ja luode.

23. Kuinka monta huonetta kodissasi on?:
- Suunnaton palatsi!! Itäsiivestä ei löydä ulos ilman kompassia!

24. Mikä uutinen on viime aikoina mietityttänyt sinua?:
- Ilmaston lämpeneminen.

25. Mitä näet katsoessasi ulos ikkunasta?:
- Taloja joissa ihmiset nukkuvat. Pimeää. Hiljaisen kadun.

27. Mitä aiot tehdä tänään?:
- Nukkuisin jos saisin unta.

28. Toinen nimesi väärinpäin:
- asilE

29. Onko etunimelläsi joku tarina:
- Tulee jonkun kirjan mukaan, jonka äiti luki raskausaikana. Toinen nimi on isotädin toinen nimi miinus yksi i =)

30. Syntymäpäiväsi:
- 23.9 (Syyspäivän tasaus, Mielikin nimipäivä)

31. Asuinpaikkasi:
- Maailman napa eli Lappeenranta

32. Kukkaroasi:
Vaalean beige nahkalompakko, jossa on paljon tilaa kuville. Lahja pikkusiskolta <3

33. Silmiäsi:
- Siniset. Oikeastaan aika pitkälle parasta minussa. Alkavat kerätä naururyppyjä. Perkele.

34. Hammasharjaasi:
- Punavalkoinen medium.. JA minä en osaa harjata täyspehmeällä harjalla. Ne on suoraan saatanasta. Niih!

35. Päivittäisiä korujasi:
- Korvakorut, lävistyskorut, kello, joskus sormukset, usein pentagrammi tai Kaleva-korut.

36. Kännykkääsi:
- Uusi olisi hommattava, tuo vanha tilttaa… *suru*

37. Tyynyliinojasi:
- Valkoinen missä enkeli tallustaa pilven päällä ja vaaleanpunaisia yksivärisiä joissa on pitsiä. Kyllä, aika prinsessamaista…. =)

38. Autoasi:
- Ei ole autoa, mutta toivottavasti joskus on. Punainen!! Siinä olisi neljä rengasta, ja ratti, ja neljä ovea.. ja turvavyöt… 8)

39. Huonettasi:
- Kuvaillaan sitten tätä huonetta… Rottinkiset kirjahyllyt, punainen laiskanlinnatuoli, punakeltainen matto, iso puinen kissajumala, rottinkinen aihio, jossa on valot, lamppuja, kissojen kiipeilyteline, iso sininen lattiatyyny, peili, katossa on kultaiset tunnelmavalopallot… kristalleja ja lyhtyjä, tiekkari… ikkunassa mausteisen keltaiset valoverhot.. ja siinä se noin about on.

40. Aurinkolasejasi:
- On.. jossain.

41. Shampootasi:
- Keltaruskeassa pullossa, tuoksuu yliparhaalle ja pesee hyvin \o/

42. Tuoksujasi/hajuvesiäsi:
- Mieluisin on kaikki vaniljatuoksut, mutta hyvänä kakkosena tulee Dalin tuoksut ja Chanelit. Aika klassista. Pidän suhteellisen voimakkaista tuoksuista. Ei kukkaistuoksuja minulle.

43. CD stereoissasi:
- Niissä paljon nyt mitään soiteta.

44. Lävistyksiä:
- Muutama, on.

45. Toiveita:
- Koti, perhe, rakkautta rahaa, työpaikka, terveyttä, onnellinen elämä. Siinä se pähkinänkuoressa.

46. Tahtomisia:
- *punastuu*

47. Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?
- Minä uskon, että paha saa aina palkkansa. Mutta jonkun pedofiilin tai naistenhakkaajan, raiskaajan tai eläintenrääkkääjän minä hyvin voisin tappaa. Ja hymyillä kun teen sen. Mutta minä olenkin paha ihminen.

48. Henkilö/itä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt:
- Juuh, onhan noita muutama =)

49. Lempielokuviasi:
- Paholaisen asianajaja, Tuulen viemää… Noitakin on monia.

50. Soittotaito:
- Puhelin, ovikello, suu… nokkahuilu =)

51. Mitä söit viimeksi:
- Appelsiinin

52. Mitä pelkäät kuollaksesi:
- Sitä että kuolee yksin.

53. Pidätkö kynttilöistä:
- Pidän. Ja siitä tunnelmasta.

54. Pidätkö suitsukkeista:
- En, ne alkavat särkemään päätä.

55. Pidätkö veren mausta:
- En! Yöksyöksyöks…

56. Uskotko rakkauteen:
- Uskon.

57. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä:
- Voi kyllä.. Uskon.

58. Oletko rakastunut?:
- Tällä hetkellä. En.

59. Uskotko Taivaaseen:
- Uskon. Omalla tavallani.

60. Uskotko Jumalaan:
- Uskon, ja jälleen kerran, omalla tavallani.

61. Tatuointeja:
- Ei ole.

62. Nälkä?
- Ei =)

63. Oletko addiktoitunut MySpaceen:
- Mitä? En! Voiko siihenkin olla adduna.. voi kai sitten… =)

64. Osaatko syödä puikoilla:
- En, mutta voisi kokeilla =)

65. Lempikolikko:
- On säilössä =)

66. Lempikarkki:
- Salmiakki.

67. Lempilimu:
- Cola, sprite ja jaffa.

68. Jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin:
- Miehiä.

69. Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit?
- Palaisin vuoteen 1995 ja tekisin aika monta asiaa toisella tavalla.

70. Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! Yksi asia, minkä ostat?
- Tekisin listan ja menisin shoppaamaan.

71. Kokkaatko:
- Kyllä, and I love it <3

72. Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä:
- Riippuu.

73. Lempikukka:
- Ruusu, punainen tottakai, ja orkidea.

74. Tiedätkö miltä tuntuu olla rakastunut:
- Juuh =)

75. Millanen päiväpeite sulla on?
- Tällä hetkellä vihertävä tilkkupeitto

76. Onko sulla tällä hetkellä pampula ranteessa?
- Noups =)

77. Entä hiuksissa?
- Ei edes hiuksissa. Olen täysin pampulaton.

78. Kuunteletko jotain biisiä nyt? Jos niin mitä?
- En.

79. Kuoritko yleensä omenan?
- En, mutta huuhtelen.

80. Viini,viina vai viinimarjamehu?
- Vodkaa? Kyllä kiitos =) Jos ihan vähän….

81. Onko huoneessasi mitään kasvia?
- On, viherkasveja, lähinnä kultaköynnöksiä ja muretteja.

82. Onko tyylisi lähinnä hippiä,hiphopparia vai hevaria?
- Minä olen kai sitten noista.. hippi?

83. Kuuletko omituisia ääniä?
- Joka vitun yö!!! Syytä yläkerran naapureita :/

84. Odotatko enemmän joulua vai kesää?
- Nyt tällä hetkellä kesää =)

85. Paljonko sinulle pitäisi maksaa, että menisit kouluun pyjamassa?
- Pah… =)

86. Haluaisitko naamaan lävistyksen?
- Been there, done that…

87. Miksi?
- Koska se oli hyvä idea =)

88. Oletko isänmaallinen?
- Osittain, ehdottomasti

89. Oletko nähnyt meressä valaita?
- En, mutta haluaisin kyllä. Niiden laulu on mielettömän kaunista! <3

90. Syötkö lihaa?
- Syön =)

91. Siideri vai limsa?
- Limsa. En koske siideriin.

92. Oletko taiteellinen?
- Taiteellisuutta on niin paljon erilaista…

93. Oletko musikaalinen?
- EN :D

94. Pidätkö hampurilaisista?
- Juu =)

95. Mainitse 3 tavaraa, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
- Kauan siellä pitää olla?

96. Onko Elvis Presley komea mies?
- Söpö oli nuorena.

97. Millä vuosikymmenellä haluaisit elää?
- Joku 60-luku olisi ollut sopiva minulle.

98. Käytätkö kumia? Siis kun haluat poistaa lyijykynänjäljet?
- Käytän.

99. Seurusteletko?
- En =)

100. Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva?
- Ei enkä edes haluaisi.

101. Pidätkö vesimeloonista?
- Kylmänä.

102. Entäpä donitseista?
- Juu =)

103. Pidätkö klassisesta musiikista?
- Kuuntelen ja pidän =)

104. Entä reggaesta?
- Sekin menee.

105. Jazzista?
- No muutamista kappaleista.

106. Rock'n rollista?
- Nyt päästiin asiaan =)

107. Soulista?
- Sitäkin on kuunneltu.

108. Hevistä?
- Hmm.. kyllä =)

109. Countrysta?
- Kyllä kyllä.. olen aika kaikkiruokainen.

110. Minkä värisellä tuolilla istut?
- Punaisella

111. Mitä sijaitsee oikealla puolellasi nurkassa?
- Telkkari

112. Vasemmassa nurkassa?
- Peili?

113. Pidätkö leijonakuningas-leffasta ?
- Pidän. =)

114. Oletko siisti ihminen?
- Pyrin olemaan.

115. Pidätkö enemmän kissoista vai koirista?
- Kissat!!! <3

116. Söisitkö mieluiten Fazerin, Pandan vai Haribon karkkeja?
- Mikä vaan menee mikä namunen on hyvä =)

117. Osaatko tehdä ruokaa?
- Osaan, jopa erittäin hyvää sellaista. Vaikka yleensä vaatimattomasti en asialla kehuskelekaan :u

118. Oletko koskaan meinannut sytyttää tulipaloa?
- Olen, muutaman kerran.

119. ...tai jäädä auton alle?
- Olen, ja junan, ja olen meinannut hukkuakin kolmisen kertaa.

120. Pidätkö dokumenteista?
- Pidän. Mutten surullisista eläindokkareista.

121. Haluaisitko muuttaa vuodeksi Afrikkaan?
- Ui, kyllä kiitos!!!!

122. Miksi haluaisit/et haluaisi?
- Luonnon takia, ehdottomasti. Ja se olisi mielenkiintoinen kokemus =)

123. Mistä biisistä on lause "kill them before they grow"
- Ööö.. ei sano mitään.

124. Laulatko suihkussa?
- En, mutta saunassa kyllä.

125. Käytätkö hammastikkuja?
- Kun tulee tarve.

126. Oletko uinut Atlantin valtameressä?
- En…

127. Pelkäsitkö että hai tulisi ja söisi sinut?
- Tuskin tulisi =)

128. Oletko ollut ihastunut opettajaasi?
- En! HYI!

129. Haluaisitko olla poika?
- En todellakaan. Naisena on mukava olla. Olen ihan tyytyväinen.

130. Sytytätkö kynttilöitä iltaisin?
- Aika useinkin =)

131. Toivoisitko että tulisi jo lunta?
- Pikemminkin tulisi jo KESÄ ja sulaisi lumi pois!

132. Haluaisitko opiskella kiinan kieltä?
- En erityisemmin =)

133. Mihin haluaisit matkustaa?
- Meksikoon, Prahaan, Irlantiin.. Onhan noita paikkoja…

134. Käytätkö milloinkaan lippalakkia?
- Oikeastaan en.

135. Tai pipoa?
- Pakkasella.

136. Entäpä toppatakkia?
- Pakkasella.

137. Pariisi vai Havanna?
- Molemmat =)

138. Paratiisi vai Valhalla?
- Valhalla.

139. Uskotko että syntiset joutuvat helvettiin?
- En usko helvettiin.

140. Hermostuisitko jos juuttuisit hissiin?
- En ainakaan heti. Mutta jos joutuisi viettämään siellä kohtuuttomia aikoja niin ehdottomasti.

141. Onko sun mielestä orjakauppa ok?
- Ei.

142. Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä?
- Tuottaja?

143. Osaatko katsoa kieroon?
- Osaan, mutta se ei ole mukavan tuntuista.

144. Onko ulkona nättiä?
- Kaunista.

145. Oletko koskaan pyörtynyt?
- En muuten ole.. Ohos.

146. Mietitkö koskaan kasvihuoneilmiötä?
- Kyllä.

147. Katsotko telkkarista chattia?
- Joskus muutaman hetken jos ei saa unta, mutta se on aika puuduttavaa paskaa.

148. Jos saisit valita syntymävuotesi nyt, millon haluaisit syntyä?
- Vuonna.. ööö… -83?

149. Oletko varastanut karkkia kaupasta ikinä?
- En. Minä olen aina ollut hyvin kovin kiltti.

150. Mitä purkkaa syöt yleensä, siis minkä makuista?
- Salmiakki tai piparminttu.

151. Kaunein tytön nimi?
- Aino.

152. Kaunein pojan nimi?
- Hmm.. Heikki on vahva hyvä nimi.

153. Onko puhelimesi auki myös yöllä?
- On, jos jotain sattuu on hyvä että minut tavoittaa vaikka keskellä yötä.

154. Jos joutuisit luopumaan jostakin huoneessasi olevasta
huonekalusta, mikä se olisi?
- En luovu mistään!!! Never.

155. Oletko leikannut itse hiuksiasi?
- Olen ja sen se oli näköinenkin…

156. Voisitko mennä kännissä kouluun?
- En.

157. Montako tyyppiä sinulla on kerralla kiikarissa?
- Buahahaa… ja tuohonko pitäisi vastatakin vielä. Juuei. =)

158. Rumin näkemäsi vaate/asuste?
- Kaapu.

159. Montako vyötä sulla on?
- Muutama.

160. Typerintä mitä telkkarista tulee?
- Chatit, rahapelit, jotkut puheohjelmat tyyliin Joonas ja Ruben tai Nevada, ei kiesus mitä paskaa…

161. Ruuhka-aika. Pääset sovituskoppiin sovittamaan
vaatteita. Yritätkö selvitä nopeasti vai hidasteletko?
- Yritän aina selvitä nopeasti.

162. Lempivaatteesi?
- Farkut.

163. Lempikenkäsi?
- Jotkut hyvät korkkarit tai maiharit.

164. Lempparisi Disneyn piirroselokuvista?
- Prinsessa Ruusunen ja Tuhkimo <3

LauantaiLauantai 03.03.2007 15:19

Minusta on tulossa laiska.

Teen pullaa - pakkasesta pellille vaikka täydellisesti itsetehty olisi niin paljon parempaa. Nautinnollisempaa. Rakkaudella alustaa taikinaa, lisätä tuoksuvat mausteet, odottaa että taikina elää, hengittää, nousee kulhossa.. Pullistaa mausteissa ilmassa vatsansa moninkertaiseksi, ennen kuin se taipuu suloisiksi pulliksi, korvapuusteiksi tai ristikoksi marjaisan piirakan päälle. Suojaamaan ja tukemaan rahkaisia unelmia....

Pitäisi leipoa itse.

Mutta nyt toistaiseksi, kun lauantaiaamuihin kuuluu niin paljon muutakin kuin tepsuttelua paljain varpain päämäärättä paikasta toiseen, niin pakkasesta pellille toimii ihan hyvin. Ilma tuoksuu tuoreelle pullalle samalla tavalla, vaikka monta kulmaa ja kohtaa on oijottu.

Ainoa mitä kaipaa, on tekemisen ilo.

Keittiötä täynnä likaisia astioita tuskin kukaan kaipaa.
En minäkään.

Ei-rakkaustarina Perjantai 02.03.2007 03:46

Minä

Raiskattu
Hakattu
Jätetty
makaamaan verisille lakanoille

Minä vihaan sinua

Rakkaani
Mieheni
Uskottuni

Sinä tuhosit minut

Murhasit

Sieluni
Ruumiini
Tahtoni elää

Oksennan rakkauttasi
enkä ikinä anna
anteeksi

Minä vihaan sinua
viimeiseen hengenvetooni saakka

***

Miehen sormet silittivät naisen vatsaa hellästi. Piirsivät siihen kuvioita ja kulkivat ihon pinnalla juoksevia verisuonia pitkin kuin kartalla, päämäärättä. Nainen hymyili hellästi ja tunsi kuinka sormenpäät kutittivat häntä. Varjot laskeutuivat lakanoille ja naisen oli turvallinen olla.

Jostain syystä tuo muistikuva oli palautunut yhä useammin naisen mieleen. Se teki ajatuksista ja päätöksistä aina vain kaukaisempia. Himoahan se oli. Hän yhä halusi miestä. Rakkautta se ei enää ollut. Mies oli paha ja hänestä piti pysyä kaukana. Nainen katseli vuodetta.

Samoilla lakanoilla nainen oli itkenyt ensimmäisen tappelun jälkeen. Samassa huoneessa pelännyt milloin mies lyö toisen kerran. Tässä kodissa seinien sisällä elämä oli muuttunut taivaasta helvetiksi ja takaisin liian monta kertaa. Ja liian monta kertaa oli aloitettu alusta vain jotta anteeksipyynnöt menettivät merkityksensä. Sillä että sanoo rakastavansa ei ole mitään tekemistä sen kanssa tarkoittaako sitä. Mutta sanoilla on aina tekoja pitemmät varjot, niillä voi hallita toista paremmin.

Edes vauvan odotus ei ollut muuttanut mitään. Pieni hetki vaaleanpunaisia unelmia, odotusta onnesta ja siitä että elämä alkaa ilman huutoa, mustelmia tai veren makua ja hajua. Ilman pelkoa. Pienen ohikiitävän hetken nainen oli riittänyt. Ollut tarpeellinen, yhtä tarpeellinen kuin vauvan tulo tasoittamaan tietä tulevalle. Kunnes mies oli taas ahdistunut, hermostunut jostain olemattomasta. Ja elämästä oli tullut punainen pilvi joka levisi lattialle.

Unelmien raiskaaminen sattuu eniten. Niiden murhaaminen. Ja se, ettei asiat muutu. Paljon voi antaa anteeksi, aina rakkauden nimeen. Näille lakanoille nainen oli vuotanut kohtunsa tyhjäksi. Sen se oli vaatinut, ettei enää osannut antaa anteeksi. Tai unohtaa.

Nainen sulki oven takanaan kiinni. Mies ei tulisi kotiin ennen iltaa eikä hän olisi odottamassa. Ei enää koskaan. Menisi aikaa ennen kuin nainen parantuisi, jos rikkinäistä astiaa enää elämä voisikaan liimata kokoon. Mutta siltikin. Epävarmuus tulevasta oli monin kerroin parempaa kuin illuusio rakkaudesta, jota ei koskaan ollutkaan.

***

En minä tiedä.
Miksi rakkauden pitää raadollisimmillaan satuttaa kaikkia? Tappaa ja tuhota...

Minä en vain tiedä.

Onneksi.

Minun maailmassani edes jotkut asiat ovat säilyneet puhtaan vaaleanpunaisina. Mutta liian lähellä olevien ystävien arkipäivää tuokin elämä on... Eikä saisi olla. Naisia ei saisi pitää pahoin. Ei kohdella kaltoin. Laittaa seinää vasten ja alistaa. Se ei ole rakkautta. Se on hyväksikäyttöä, julmuutta, pahuutta. Ja jonkun pitäisi pystyä lopettamaan se.

Olisi jo aika.

Rakkaudesta - toisella tavallaPerjantai 02.03.2007 03:41

Pitäkää rakkautenne

Se päätyy veren mauksi
suuhun eikä irtoa vaatteista

Pitäkää jumalanne ja pyhät kirjoituksenne

Ne eivät auta kun rakkaus näyttää
rumat kasvonsa

Kertokaa totuus valheen sijaan

Että rakkaus raiskaa ja tappaa
Tuhoaa siihen uskovan

Pelastatte monia

***

Rakkaus on
hetki
ajatusten ja maailmojen
välillä

joka liian usein päättyy
sanoihin

***

Minä vihaan sinua

Tapaasi saada minut
hymyilemään
nauramaan

Koskettamaan iloja ja
suruja

Hetkissä, jotka ovat luotuja
vain meille

Sitä, että saat minut
vieläkin
vapisemaan halusta

Minä vihaan sinua

Sitä kuinka välttelet minua

Kun asioista pitäisi
puhua

Tai kun kaipaisin vain sitä
että olet
siinä

Minä vihaan
heikkouttani

Etten osaa antaa sinun mennä

Päästää irti

Että kaiken surun ja murheen ja
kyyneleiden jälkeen

Minä vieläkin rakastan sinua

***

Näinkö helposti
sinä unohdit
minut?

Näinkö helposti
minä olin
korvattavissa?

Katselen kuinka
naurat toisen kanssa
ja hitaasti murhaat
minua samalla

Minä haluan myös unohtaa

Koskettaa tuoretta lunta ikkunalaudalla
kuin valkoista paperia
ja kirjoittaa uusia tarinoita
elämäni kirjaan

Uusia seikkailuja
Uusia päiviä
joissa sinä et ole
vierelläni

Minkä takia se on niin
vaikeaa?

***

Elämästä, rakkaudesta ja uskaltamisestaPerjantai 02.03.2007 03:15

"Siitä on kauan, hän sanoi - monta monta vuotta. Vanhan ukon juttuja, rakkaani. Älä sinä kiinnitä niihin mitään huomiota.

Hän sytytti piipun ja tuprutteli ääneti hetken tai kaksi ennen kuin sanoi: - Mutta minä tiedän, mitä nuoruus merkitsee, ja rakkaus ja onni, vaikka olen aina ollut rampa, ja tytöt nauroivat minulle aina."

- Edith Nesbit: Abraham-sedän romanssi -

Monta kertaa, kuten kyseisen novellin kertojaminä osuvasti toteaa, rakkaus on enimmäkseen mielikuvitusta ja hullutusta, silti se todellisin asia elämässämme. Mikään ei ole entisellään, kun maailmaa katselee vaaleanpunaisten lasien läpi, ja sitä tunnepitoista hattaraa valuu sokerisiirappina sormien välistä, tahmaa suupielet liimaten ne ikihymyyn ja yhtäkkiä varikset kuulostavat leivosilta.

Rakkaus, olla rakastunut, rakastaa, olla rakastettu. Vailla eilistä, huomista, vain tässä hetkessä. Kauniina, täydellisenä, vailla virheitä, syntejä, kipuja tai salaisuuksia.

Rakkauspaskaa. Tunnepitoista eltaantunutta unelmaa. Noinhan ne skeptisimmät sanovat. Ne, joiden suojamuurit yltävät tästä jo taivaaseen ja siitä yli. Peittää auringon, tekee elämästä turvallisen ja suojaisan, tyynen ja ah niin tylsän. Ei tunteita - ei heikkouksia. Kirkasta ei-mitään.
Ei mitään...

Mutta minä haluan niin paljon!

Haluanhaluanhaluan!

En minä tyydy tähän! Ei niin, ettei tämä hetki olisi hyvä. Se on. Ja tuleva on kenties vielä parempi, mutta Luojani jos minä tyydyn koskaan mihinkään puolittaiseen! Ei sellaista, ei minulle. Ei kiitos. Mieluumin minä tunnen, niin hyvän kuin pahankin, kuin kasvattaisin itselleni sellaisen panssarin, etten koskaan kohtaisi ketään ihmisitä - eikä kukaan kohtaisi minua.

Ei minun tarvitse kaikkia miellyttää. Nyt ei ole kyse siitä. Vaan rakkaudesta. Minä uskon, ettei se pakosta tule kenenkään luo, muttei se myöskään kierräkään ketään, jos sille pysyy avoinna. Mutta avoimena pysyminen vaatii sen, että uskaltaa tuntea. Vaikka kerran, kaksi, kuusi.. kuka laskee.. olisi särkenyt sydämensä, aloittanut alusta, polttanut liikaa, ja huutanut maailmalle.

Se on elämää.

Ja kaiken sen minkä elämä minulle suo minä otan kiitollisena vastaan.

Koska minä haluan.
Koska minä uskallan.

Elää ja
Rakastaa.

LyricsTorstai 01.03.2007 13:28

Irina - Kipu Kasvattaa

Miten sä voitkaan olla
Noin tyhmä ja viisas samalla
Sun
ristiriidat mut hajottaa
Ei tällaista kestä
Sä sanot
et tahtoisit niin
Uskoo yhteisiin unelmiin
Mut kaikki
vaan ei oo kohdallaan
Sen sinusta huomaa

Mikä
mussa on vikana
Mikä saa sinut pelkäämään
Kättä
ojentaa
Mä en vieläkään tajua
Mitä siinä voi
menettää
Jos heittäytyy

Sä tiedät panokset
pelipöydällä
Ja tiedät että niitä ei helpolla
Voi
voittaa, ei voittaa, ei voittaa

Oletsä koskaan
ollut
Yhtään sen varmempi kuin nyt
Tai pystytkö siihen
ollenkaan
Taistelenko yksin

Tahtoisin sun
näkevän
Miten paljon mä tahdonkaan
Että vois kantaa
Mut leikit sä sokeaa
Vai johtuuko tää siitä
Et sä et
tahdo

Sä tiedät miten sääntöjä kierretään
Ja
kuinka niistä viidakko väännetään
Johon eksyy, johon eksyy,
johon eksyy
Sun leikissäsi ei ole voittajaa
Miten tää
auttaa kumpaakaan
Eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin

Sä tiedät panokset pelipöydällä
Ja tiedät että niitä ei
helpolla
Voi voittaa, ei voittaa, ei voittaa


tiedät että kipu voi kasvattaa
Mut se ensin täytyy kohdata
uskaltaa
Ja voittaa, ja voittaa, ja voittaa

***

Ei se ole helppoa luottaa. Tai uskaltaa rakastaa.

Minä tiedän.

Mutta näytä minulle yksikin ihminen, joka ei ole särkenyt sydäntään tässä hullussa ihanassa maailmassa, ja minä näytän sinulle ihmisen, joka valehtelee.

Kivusta huolimatta pitää uskaltaa. Pitää ojentaa sormet ja koskettaa sitä, joka pääsee lähelle. Tehdä toisesta aito. Sillä ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä, odottamassa, varalla.. ottaa esille silloin kun itsestään tuntuu sille ja kenties ehkä uskaltaisi tunteakin jotain. Maailma vie ihmisiä.. ja joskus voi herätä huomaamaan, että äsken hän, joka oli kosketusetäisyydellä sormenpäistä onkin jo mennyt. Ja tajuaa kuinka arvokasta menetti.

Uskaltaa rakastaa, ja uskaltaa ottaa vastaan kaikki mikä tulee.

Miksi se mukamas olisi niin kamalan hankalaa....?