Niinpä niin.
Mielenkiintoista kuinka ikää tulee lisää, mutta unelmat ei muutu. Kenties ne hiukan pyöristyvät kulmista ja aika hiljaa päättäväisen lempeästi silittää niitä, mutta ydin - se ei muutu mihinkään.
Olen huomannut itsestäni asioita. Siis muitakin kuin uusia harakanvarpaita silmäkulmissa. Sen, etten haluakaan tyytyä. Että en haluakaan osata päästää toista ihmistä liian lähelle. Että näin on ihan hyvä olla.
Ja sen, että kaipaan epäsäännöllisen säännöllisesti muutosta.
Maanantaina laitoin asuntopaperit vetämään. Jokseenkin nelisen kuukauden ajan olen unelmoinut isommasta keittiöstä, vaniljan vaaleista seinistä ja makuuhuoneesta valkoisine verhoineen. Villa Vanilja jossa mausteiset lisävärit leikkisivät omaa iloista leikkiään. Olisi niin mukavaa, jos kissoillekin olisi lisää tilaa. Ja kuinka mie vihaankaan nykyisiä naapureita. Aamusta alkavaa haitarimusiikkia ja katkuista tupakansavua, joka petollisesti hiipii seinien läpi tänne minun valtakuntaani. Sanat eivät edes riitä kuvaamaan.
Tänään laitan tuon kirjekuoren postiin. Haen koulupaikan vaihtoa. Koti on koti. Ei minusta ole junassa istumaan ja matkustamaan joka kuukausi suureen maailmaan. Ajan tuhlausta. Saman pystyy opiskelemaan täällä. Pidetään peukkuja, että menee läpi. =)