IRC-Galleria

Otsikko kaikille jotka eivät jostain kumman syystä ole VIELÄ muistaneet.

Iih. Onpas ollu pitkästä aikaa aika mukava päivä. Jos ei ois ollu tuota hirmuista hellettä ulkona eikä niin äärettömän suurta karvalakkia päässä. Harmi ettei tule korvatulehdusta tai muuta.

ÄÄKS MUN ON PAKKO LOPETTAAAAA jatkan jos ehdin jos en niin pyydän anteeksi!

Ida kiitämme oli mukavaa.

Huhhahhei. Mulla on ylienergiaaaaaaa sitä vois purkaa hiukan vaikka tähän. En ymmärrä ollenkaan. Tänki energian vois käyttää vaik lukemalla huomiseen saksan verbikokeeseen mut hei WHO CARES en jaksa. Osaan mä ehkä joku kahesta viiteen niistä verbeistä, voin siis saada hyvällä tsägällä 5/20. Eiku damn niitä on kaks niitä kokeita. Sit ehkä jotain 2/20 molemmista. Ei mut ehkä mä panostan vähän kuitenki vielä. Ja kyl mä oikeesti osaan enempi ku viis. Huijasin.

Mut en silti kovin montaa.

Aamu alko loistavasti ku nousin taas ihan liian myöhään, meikkailin ja sit pudotin poskipunan ja se hajos vessan valkoselle kaakelilattialle noin yheksäkssadaks palaseks. Sit oli kiva yrittää siivota sitä ku sellanen punanen väri vaan levis ja levis ku sitä pyyhki. Hohhoijaa ja sinne meni euro ja sen pojat! (Miksei tyttäretkin, olen feministi.)

Ja lähes myöhästyin koulusta mut ihan oikeesti en, koska kellot soi vast just ku tulin sisään, uskokaa tai älkää. Tossulätkäpallomikälie oli erihauskaa enkä kaatunu kertaakaan ja tein jopa maaleja. Tosi ylevää. Sit en oikeestaan hirmupaljoo jaksanu viihtyä koulussa, mitä ny ruokiksella repeilin ku maikkarin toimittajat luuli et Kim on Kiinassa vaik se istu mun kaa samassa pöydässä ja Arska sano lähtevänsä Mongoliaan sirkusnorsuks. Mun naurutyylissä ja nauramisessa muutenki on muka jotain hassua vaik mähän olen suurinpiirtein galaksimme sekä etenki oman Telluksemme normaaleimpia yksilöitä. Niin sitten lähdimme snobiparatiisiin kuuntelemaan kiintoisia juttuja terveellisestä opiskeluympäristöstä ja syömään pullaa. Niinku muutamille oonki jo kertonu, toi pullajuttu on aika loistava. Kannattaa käydä mahollisimman monissa lukioissa (miksei tietty amiksissakin) kattomassa niiden mahdolliset tarjoilut tutustumispäivinä ja listata niiden mukaan se yhteishakukortti. Grani on nyt epäilyttävän korkeella luultavasti mun listallani.

Sit en oo kai tehny mitään. Soittelin Pingua ja ihastuin totaalisesti yhteen biisiin. Tai en mä tiedä voiks sellasta sanoo biisiks, pari riviä kuitenki nuotteja. Se on Espanjalainen kehtolaulu nimeltään ja aivan vallottava, vaik en oikein osaakaan soittaa. Mut se ei tee biisistä huonompaa etten mä osaa soittaa sitä. Päinvastoin? Vinguttelin kuitenki innoissani sitä ties miten kauan. Aih ja voih.

Leikkasin jopa kynsiäni lisää, nyt näistä ei oo oikeesti mitään enää jäljellä. En tiedä miten voin elää näiden kanssa ku mulla on aina ollu pitkät kynnet vaikka mitä oonki tehny. Mut enää se ei käy. Kesälomalla nähdään, kynnet. Toivottavasti. Huoh.

Kulmista lähti myös vähän liikaaki ehkä tänään. Ei tosiaan ollu muuta tekemistä. Voi kamala. Sit ajattelin et pitäskö leikata hiuksetki samalla pois vai kenties ripset poikki mut jätin väliin kuitenki.

Nauratti ku äide tuli töistä ja kaupasta ja sit se tosi salamyhkäsenä roudaili jotain alakertaan ja varo etten mä huomais mitään. Enhän mä tietenkään mitään huomannukaan, mites nyt niin kuvittelette kun joku ryntäili edestakasi epämääräsen muovikassin kanssa kesken jääkaapin täyttämisen.

Yks päivä jossain radiossa sanottiin et seuraavaksi Mozartia sen 250-vuotisjuhlavuosimikälie kunniaksi. Ja mitä ne soitti? Suomalaisten KONEILLA TEHDYN TAUSTAN Mozartin neljästäkympistä ja siihen päälle jotain typerää SUOMENKIELISTÄ kiekumista. Jos joku niin tollanen on törkeetä ja aliarvostavaa. Räyh kun kiehuin taas. Eiks vois ees juhlavuoden kunniaks humppakanavillaki soittaa vaik yhen biisin ihan oikeeta musiikkia? Klassista jos ei muuta.

En oo mitenkään erityisen syvällisellä tuulella tänään, ihme kumma. Harvoinpa sattuu tällasta mut tämmönen kevyempi pläjäys sitte vaikka tähän tiistai-iltaan. En jaarittele kauempaa ku ois muutaki tekemistä.

Montako jalkaa on elefantilla?

1 32 81 84 139

Nyt ei oo varmaan aikaa kirjotella hirmu pitkästi, on taas maanantaipäivä ja tiedättehän sitten loput.

Ihan ekaks haluun kiittää Riikkaa joka liikkatunnilla onnistu jotenki säheltämään ponnistusvoimansa kengät jalassa mun varpaisiin ja aiheuttamaan suunnatonta kipua, kynsien ööhm vääntymisen sekä verenvuotoa. Kiva kävellä nyt! Ja sit viel vuoden harvoja koristunteja ja mä en pysty pelaamaan. Ja sit neiti tulee pukuhuoneessa ja tönäsee mua kyynärpäällä päähän. Se oli ehkä viel enempi mun syy mutta kuitenki. Sit se vielä kehtaa unohtaa mun sille kiltisti jo toista kertaa lainaaman kemmanvihkon himaansa jolloin joudun kirjottamaan irtopaperille. Riikka on niin äärettömän mukava tyttö.

No kostin kyllä hieman, tosin aivan rehellisesti täysin erheessä vääntämällä sen kättä hiukan. Mut se ei oikeesti ollu tarkotus. Tai sitten kohtalo puuttui peliin.

Himassa kuuntelin Tuomas Nevanlinnaa ja Jukka Relanderia, oli yhtä hauskaa kun aina. En jaksa nyt selittää tarkemmin mutta analysoinnit esimerkiks riippuvuudesta xylitol-purukumiin oli jokseenkin hauskoja. Kannattaa kuunnella.

Laahustelin puoliunessa pimeässä talossani kunnes huomasin et voisin jopa lähteä vähitellen. Luulin et oon unessa tai näen harhoja tai jotain ku keittiön ikkunasta kattoessa koko metsä välähteli kummallisesti sellasta sinertävän valkosta, älyttömän kirkasta valoa. Kiipesin jostain kumman syystä tuolille ja kattelin sieltä maisemia mut en tiedä mistä ne valot tuli. Kunnon efektit vaan jostain naapuripihalta. En ymmärrä. Ehkä ufot laskeutuivat. Ja se kesti viel ihan älyttömän kauan. Tai sitte näin unta?

Uusi teoriamaikka on saapunut elämääni. Sanon tässä vaan, että sellasta ihmistä ei todellakaan voi olla toista. Jos kiinnostaa niin tarkemmat syväanalyysit voin tehdä jossain muualla. :D Tää on kuitenki jokseenki julkinen teksti. En silti käsitä miten kukaan voi kuvitella et joku ymmärtää mitä tarkottaa dissonoivat argumentit, kadensaaliset funktiot ja muut tuikitarpeelliset asiat. Myönnän että kaltaisellani henkilöllä oli moneen kertaa vaikeuksia ns. pokerinaaman pitelyssä mut ehkä mullaki sen verran on käytöstapoja (ja tänään jopa energiaakin) etten edes nauranut. Ennen ku olin ulkona. Mut enpäs puhu siitä.

Olin niin omissa maailmoissani pimeässä ja kolkossa Lepuskicityssä etten jaksanut edes vaivautua siirtymään kun koko kadun täyttävät känkstäjout tulivat mua vastaan. Kävelin suoraan eteenpäin ja kyllähän ne väisti. Hassua sinänsä. Oon aika pelottava yleensä vai mitä!

Hei nyt on varmaan lopetettava tähän. Voisin puhua vielä vaikka mistä mut sit innostun kuitenki liikaa enkä malta lopettaa ikinä ni en pääse ikinä nukkumaan. Eikä kukaan lukemaan tätä, mikä sinänsä on teille hölmöille suuri menetys.

Muuten se mun suklaakalenteri on edelleen täysi sen 24. luukun kohdalta. Enpäs yhtään vaikeammin osannut tuotakaan ilmaista. Mutta kuitenki. Mun joulu vaan jatkuu ja jatkuu.

Dåådåå.

2 33 82 85 140

Olin tuota ainakin muutaman kuukauden vanhana. Ja monenlaista muuta, näin kertoo neuvolavihkoseni. Neuvolavihkonen sen takia etten tiedä mikä se on oikeesti. Kuitenki joku sellanen, kyllä te tiedätte. Tein myös moraalisesti arveluttavan teon ja vertasin omia tietojani veljieni vastaaviin ja sain selville monenlaista tarpeellista:

- Olin syntyessäni kaikista painavin. Myös myöhemmissä tarkastuksissa oli pikkuisen nelivuotiaan tietoihin kirjoitettu "painoa nyt liikaa", onneksi tosiaan en ainakaan muista että niin pienenä olisin ymmärtänyt tai tiennyt moista. Life is hard but so am I (tuttu penaalista, tiedättehän), kai se on osa identiteettiä tai jotain. En oo ehkä nykyään meistä suurimman elopainon omaava mutta suhteessa kuitenki olen. Sillä ei kai pitäs olla mitään merkitystä mut tuntuu vaan aina olevan. Eläkää sen kanssa.
- Oltiin Markon kanssa pisimmät. No joo kyllä, enpä taida ehkä olla pisin enää. Enkä oo muutenkaan enää pitkä niinku viel ala-asteella kai. Kaikki mokomat on menny ohi jossain vaiheessa ku mä vaan satuin kasvamaan aikasemmin. Mut veljiäni tuskin saavat hekään ikinä kiinni?
- Päänympärys oli jälleen mulla ja Markolla pisin. Yleensähän pojilla on suurempi pää, mutta eipä tietenkään meillä. Mistä mun pääni suuruus kertoo, sitä en osaa sanoa.
- Opin ensimmäisenä sanomaan merkitseviä sanoja. Tarkkoja tietoja ei ollu mun lisäks muilla ku Markolla, joka oli sanonu jotain vähänkään järkevää 5 kuukautta mua myöhemmin. Ei siis ajallisesti vaan iällisesti, olis jo huolestuttavaa jos 6-vuotias ei osais sanoa mitään. Respectiä nyt vähän silläki et "keskivertolapsi" (voi miten vihaankaan tollasta) sanoo ensimmäisiä merkitseviä sanoja 12-16-kuukautisena, minä 8 kuukauden vanhana. Senkään merkitystä nykypäivään en tiedä.

Muita verrattavia tietoja en kai löytäny. Paitsi että lueskelin äidenkin vastaavaa, siitä ei paljon saanut irti mutta kouluun mennessään äide oli 7 cm lyhyempi ja 8,5 kg kevyempi ku minä vastaavana aikana. Kovin hurjaa.

Hih sitten siellä luki että mä piirrän hyvin ja yhteistyötaidot on erinomaiset hih. Mut jos ajattelen Kimin ja Simiksen arvioita mun sotkuista koulun seinällä niin mä epäilen kovin taitojen siirtymistä tähän päivään. En oo siis nuorisokriminaali ja sotkenu seinää vaan siellä on mun sielunmaisemia ikuistettuna paperille. Köh.

Sit palasin muutenki lapsuuteeni. Kauheita ja kauhean ihania muistoja ala-asteelta. Esimerkiks sillon mulle puoli maailmaa merkinnyt Tietäjän valtakirja äidinkielellisiä tietoja mittaavasta Tietäjän jalokivet-pelistä sai ihan silmät kiiltelemään. Miten hienolta tuntukaan sillon peitota ensimmäisenä koko muu luokka ablatiivin taivutuksessa ja predikaatin tunnistuksessa. Miltä tuntukaan saada joku tunnustus tekemisistään. Koska niitä siellä riitti, kaikenmaailman kokeita, stipendejä ja kunniakirjoja esimerkiks kertotaulujen osaamisesta ja lajintuntemuksesta. Etin kovalla vimmalla mut en mitenkään löytäny sitä yhtä tiettyä legendaarista viidennen luokan hissankoetta.

Löysin myös yhen hupaisahkon lehtijutun jossa kolme nuorta ja innokasta kirjallisuuden harrastajaa Karamzinin koulusta esittelee kirjoja Nuuksion koulun oppilaille. Tai ei se juttu kertonu siitä mut kuva oli sieltä, kuva josta tarkkanäköinen saattaa jotenkuten nuo tytöt jopa tunnistaa. Tunnistamisen vaikeus johtuu vaan kopion laaduttomuudesta. Samat tytöt ne on edelleen, kaikkien etenki hiustyyli kyllä kovasti muuttunu tuon vuoden 2001 tai 2002 jälkeen mutta muuten. Ida, Satu ja minä.

Sitten kävin jopa moikkailemassa sitä mummoa joka oli ihan samanlainen ku ennenki. Miettikää kun teidän elämän valo ois se että joku jaksaa vääntäytyä teitä kattomaan aina sillon tällön ja ainoa asia mitä koskaan odotatte on seuraava ruokailu. Ainoa asia mitä mietitte on se, miten naapurin vanha rouva jakselee ja joko se pikkuserkun pojantytärkin menee kouluun.

Mut siel on muutamia ihan loistavia ihmisiä. Tai kaikki on tietenki yhtä hyviä, mut jotenki mä kunnioitan niitä ihan mielettömästi. 96-vuotias käsittämättömän pieni ja hauras nainen joka jaksaa aina hymyillä ja vääntää vitsiä ihan kaikesta. Se ei kai kuule eikä näe läheskään kaikkea mut se kuitenki tuntuu tajuavan asioista paljon enemmän ku moni muu. Se on sellanen satuolento, vanha ja viisas keijukainen. Älkää naurako mulle, menkää ite sinne kattomaan.

Sit on yks hoitaja, sellasta ihmistä ei vaan varmasti oo toista. Se jaksaa niitä potilaita aina, se hymyilee ja juttelee niille vaikkei ne mitään tuntuiskaan ymmärtävän. Olematta yhtään tekopirteä. Se niinku välittää niiden olosta oikeesti eikä vaan heitä puurolautasia ja kahvimukeja sinnepäin vaan syökin niiden kanssa. Se on niin tavallisen olonen nainen ku vaan voi olla, keski-ikänen ja sanoisinko suurikokoinen lyhyissä hiuksissaan ja silmälaseissaan. Mut se on kaikkea muuta ku tavallinen.

Sanon koko ajan "se" ja "ne" ja se jos mikä on epäkunnioittavaa. Mut en tarkota sitä niin.

Ihme selittely. Voi sentään! Taikka jopa margariini. Margariinikoroissantti.

Sit matkat sinne ja takasi juoksentelin edestakasi lyhtypylväiden väliä muiden kävellessä. Tiesin ettei turnipsein kuitenkaan enää jaksais mihinkään lähteä vaikka olikin arvellut moista, joten siinä sai vähän ehkä liikuntaakin. Näin auton jolla oli ihan loistava rekkari. MRF-784. Yksi ainakin ymmärtää. :D Loistava kaara.

Njahnjah. En oo tehny mitään tulevan kouluviikon hyväks, mut edelleenki onneks meillä on maanantaiaamut. Vaikka ei mul varmaan mitään tekemistä oliskaan. Sille typerälle tilinpäätökselle pitäs kai jotain tehä mut ei Hannu sitä muista kuitenkaan ja en muuten todellakaan edes ajattele tämmöstä viikonloppuna.

Eipä mulla taida juurikaan muuta tässä nyt olla. Olis tietysti mukavaa jos väestön lukumäärä Messenger-ohjelmassa ois runsaslukuisempaa mut onneks siellä on Valopilkku pelastamassa.

Mun kynsilakat on aika kauniit.

Hyvää huomenta.

3 34 83 86 141

No anteeks ku en kirjottanu eilen. Oon tosi pahoillani mut en KOSKENUTKAAN koneeseen. Mä mietin pitkään ja hartaasti et koskinko mä Idalla sen uuteenhienoon datorniin mut en mä koskenu. Korjatkaa jos tein erheen.

Toissapäivä oli tosiaan erittäin syvältä mut eilen oliki paljon parempi jo, vaik oliki lauantai neljättätoista päivää edeltävä päivä. Oon käsittääkseni kohtuullisen elollinen ja kokonainen vieläkin. Eilen olin vaan äärimmäisen kiireinen. Aika typerää et joka toinen päivä juoksee selkä kolmantena päänä ympäri pääkaupunkiseutua ja stressaa kaikkea mitä on tekemättä ja joka toinen istuu himassa ku "ei oo muutakaan tekemistä".

Mut niin eilen. Aamulla riemastutti heti kaks tuntia Mattilaa. Sen litkut tosin ei ollu kivoja ku niiden tuoksu oli aika epämiellyttävä ja sit matikantunnilla piti käydä ulkoilemassa. Enkuntunnin aikana leimasin 304 lappusta ja kiljuin noin 150 kertaa että lappu taitetaan, leimataan, laitetaan laatikkoon ja poistutaan takakautta. Ootte rasittavia, arvon järvenperäläiset! Ja saksantunti kului mukavasti "oppilaskunnan asioita hoitaen", mut parempi seki ku teillä lusmuilla jotka ette tehny yhtään mitään.

"se on sikakiva ku on jotain seurattavaa huoneessa" Heidi oot hassu. Hassu on kyl oikeesti positiivinen sana ainaki tämmösessä yhteydessä.

Joo ja niin sitten koulun jälkeen vietin huikeat 4 minuuttia himassa syöden mandariinin ja ottaen sellon mukaan. Sit liukastelin lahjakkaasti Westendiin jossa kuulin että mun kynnet on vieläki liian pitkät eri asteilta soittamiseen, vaik ne on nyt varmaan lyhyemmät ku ikinä ennen. Aikamoista vääryyttä mut kai näitä on leikattava ja sit opeteltava elämään näiden kaa. Edellyttäen et joku kiva päivä mä myös osaisin soittaa eri asteilta ettei mokoma kynsienleikkuu menis ihan hukkaan. Loppuillan vietin Kanelin kaa.

Eiku oli siel kai muutama muuki? Joo oli ja mulla oli kivointa vähään aikaan, kiitän tytöt ja pojat. Vaikka se leffa jäiki multa kesken ku paha bussikuski tuli liian aikasin.

Tänään oon henkaillu enimmäkseen äiden kanssa. :D Erittäin suurta ärsytystä aiheutti kyllä Shellin seinässä mainos "Mars Delight 2 klp/st 1,50 e, 40g 18,75 e/kg". Hei KLP! Kalppi? Kalippa? Kallape? Heräsi suuri epäilys Mars Delightin pakkauskoosta. Tollasta ei sais tehä mulle, jouduin viel tuijottamaan sitä mainosta ainaki 15 minuuttia odotellessani ilmanpaineiden tarkistusta ja muuta kiintoisaa. Oli silläkin huoltoasemalla ainaki 367-kertanen RÄJÄHDYSVAARA ku mä kiehuin siellä penkissäni. Toi menee jo tasoihin pari viikkoa sitte teeveessä esitetyn Jyskin mainoksen kanssa, "sänky ilman taivotejalkaja" makso sitä ja tätä. Sitten kun vielä tietäisi, tarvitseeko itse kukin taivotejalkaja vai ei. Toi on jotain mitä ei oikeesti voi edes käsittää.

Äide hermostu ku se yritti ettiä jotain uusia keittiöverhoja ja mua kiinnosti enempi ihan muut asiat siellä. Huonekaluliikkeissä. Mä en käsitä sitäkään, mitä järkeä on ettiä verhoja sellasesta. Mutta mun äiti onki mun äiti. Saapas. Mut siel oli kaikkii hienoja juttuja ja mä oisin halunnu ainaki puolet niistä vähintään. Ehkä ne onki jotain SISUSTUSLIIKKEITÄ eikä varsinaisesti huonekalusellaisia. Ei voi olla varma. Ja sit Iittala on kai niinku lasi- tai astiakauppa tai joku. Siel oli sellasia ihastuttavia pienenpieniä kuppeja jotka olisin halunnu ostaa kaikki vaik en tekiskään niillä mitään. Sit itkin että haluun uudet stereot, ja niiden mahdollisuus mun syntymäpäivälahjana onkin nyt erittäin todellinen ja eläväinen. Vanhoihin hermostui niin minä itse kuin useat muutkin jo moneen kertaan. You know it girls, kaikki vihaavat mun stereoita. Ei niitä vaan voi olla vihaamatta ku välillä ne ei soita yhtään mitään. Ja se ääni! Tsiiiiii-di, tsiiiiii-di, tsiiiii-di. Mikään ääni ei varmaan raivostuta mua enempää. Mut en silti vois elää ilman niitä.

"Onks se ihan tavallinen patonki?" "Joo, tai Pariisinpatonki täs lukee " "Riisi? Mitä on riisipatonki?" Toiset vaan osaa.

Soitin tänään nokkahuilua. Miettikää. NOKKAHUILUA. Millon ootte ite soittanu sellasta viimeks? Mä oon varmaan joskus ala-asteella. Sitte yhtäkkiä havaitsin sen olemassaolon ja tartuin siihen. Se oli lähes tukossa pölystä ja ties mistä mut sellasen asianhan voi aina korjata. Soittelin perheeni ja todennäkösesti myös naapureideni hermot riekaleiksi ja nautin suunnattomasti. Ne korkeimmat äänet on kyllä sanalla sanottuna ihan hirveitä, mut ihan oikeesti jopa nokkahuilusta saa ihan kauniita ääniä. Ne matalammat. Mä en edes muista niiden sävelten nimiä mut hyvin sain silti jotain biisejäki ihan jopa irti siitä. Aika eksoottista, että vaik sellasen putkilon omistaa lähes jokainen suunnilleen ikäiseni, kukaan ei soita sitä ikinä. Kaivakaa vaan nokkikset esiin ja ryhtykää soittamaan, viis naapureista! Kaikki vanhat karamanzilaiset muistaa varmasti Ekin joka soitti jotain tuuban tyylistä mut ei voinu sietää nokkahuiluja. Mut ei sellasia kasva joka paikassa, uskokaa vaan mua nyt.

Soittelin Pingua kans ja puhelintaki taisin ja ovikelloaki oon tänään soittanu. Ja suutani jopa. Ihan hyvä saldo tälle päivälle? Viel ois piano ja kitara ainaki odottamassa... Kyl kitaraaki voi soitella vallan mainiosti vaik siin onki yks kieli liian vähän. Mä ainaki voin. Se on aika nättiä se. Ehkä sen kielen vois ostaa joskus? Ei se oo ollu ku puolisen vuotta katkenneena. Noh, saapa nähdä kenellä riittää energiaa sellaseen.

Sana "vallan" oli kielletty. Sorry Tommi, meni jo.

Tänään tuli yhessä vaiheessa ihan ääretön jano. Ilman mitään järkevää syytä ja ihan käsittämätön suunkuivuuden tunne. Join lähes litran matkalla Aurorasta meille, kuvitelkaa. Ja siis autolla, ei kävellen jolloin se ois viel ihan normaalia. Ja tietämättömille infoa että se matka on noin kilometri. Koko litra oli menny ku olin ollu ihan hetken kotona.

Mulla on muuten jano nytkin. Onpas kummallista. Tai sitte se on vaan sitä luulotautia. Mut ei kyl oo, mul on jano ja se kiinnostaa ketä tahansa kovasti.

Tää taitaa nyt kuulua jokaikiseen tarinaani täällä, mut on taas kovin vähän ihmisiä liikkeellä ja Valopilkkukin kokkailee ku viimestä päivää ja on muutenkin kovin hiljainen eikä juttele kanssani vaikka ei ollakaan oltu pariin päivään yhtaikaa koneella. Ja kaikki muut on jossain ties missä. Huoh.

Pitäs lähtee mummoa kattoo mut en taida jaksaa, voin yhtä hyvin mennä huomenna. Ei just nyt huvittais ollenkaan mennä sinne pilaamaan päivääni, vaik onki aivan liian itsekästä ajatella näin. Mut se tuntuu aina vaan yhtä turhauttavalta ja ikävältä, sen enempiä tässä nyt just perustelematta. Huomenna sitte.

Mä mietin mitä mä voisin kirjottaa ja mun mieleen tuli ananas. On siis pakko kirjottaa jotain ananaksesta, vaikkei siinä mitään järkeä olekaan. Ananas on kyllä aika persoonallinen hedelmä ja ihan hyvääki se on. Yleensä. Ananasmehu on kans aika hyvää. Mulla oli joskus sellanen kummallinen paksu muovinen läpinäkyvä turkoosi tarra jossa oli ananaksen kuva ja mä soitin sillä kitaraa. No mut ei ehkä siitä sen enempää vai mites.

Oiskohan tässä nyt sopivasti korvattu ainaki eilisen ja ehkä vähän toissapäivänkin päiväkirja että Kimkin saa mielensä makeaksi. Ja tietysti muutkin joita millään lailla kiinnostaa. Koitan jatkossa taas olla aktiivisempi ja positiivisempi datailija etten tee kenellekään pahaa tai karvasta mieltä myöskään tällä lailla. Ihan ku näillä ois maailman jatkuvan pyörteisessä menossa suurikin merkitys.

Hitsi se mun valokuvaprojekti. Ärsyttää ku en koskaan saa tehtyy mitään ja nytki mun periaatteessa pitäs tehä kaikkea muuta niinku esimerkiks pullataikinaa. Mut ehkä seki sitte huomenna tai joskus toiste.

4 35 84 87 142

Noita saatte miettiä ihan ite. Ehkä te ymmärrättekin. Niitä tulee sitte ehkä lisää aina välillä ja päivitän niitä joka päivä. Hihi hauskaa! Hejdå.

Otsikosta sen verran, että kovasti vaan terveisiä jos jollaki on tuollainen nimi, se sai alkunsa ihan spontaanisti ku mun piti mahollisimman nopeasti keksiä saksalaisen nimi.

On se kumma kun ei oo taaskaan minkäänlaista fiilistä. Sen lisäks, ettei oo intoa mihinkään ni on vielä älyttömän paha olo. Monellaki lailla. Kai sille syyki on mut en mä jaksais tehä sillekään enää mitään. Antaa mennä nyt näin ku kerran menee... Sama kai se.

Liukkauspitoisuus oli tänään jo vähän alhasempi ku eilen mut silti viel aika suuri.

Aamulla hävis puol tuntia mun elämästä ihan käsittämättömästi. Se vaan katos, en yksinkertasesti ymmärrä miten se on mahollista. Heräät 7.05 ja ku hetken päästä nouset ylös ni kello onki 7.40. En nukkunu, en tehny mitään, en vaan ollu olemassa sitä puoltuntista.

Koulupäivä meni vähän niin ja näin, siinä sivussa. Kaikista kivointa oli ehkä jäädä kolmen jälkeen tutkimaan Hannun kanssa oppilaskunnan tiliä.

Ei kettu mulla on nyt niin paha olo etten saa tähän mitään aikaseks. Arvatkaa yritinkö pitkään ja hartaasti, mut täytyy kattoa myöhemmin uudestaan. Nyt paljastan suurjulkkikseni, KIM oon pahoillani ku en saa mitään aikaseks.

YRITIN VIELÄ KIRJOTTAA MUTTA HETI KESKEYTETTIIN, PITÄÄ MENNÄ POIS MUKA KUULEMMA. Ei oo mun syy. Anteeks.

Onpa outoa kun ei ole oikeen ollenkaan kirjotusfiilistä. Ei minkäännäköstä fiilistä oikeen mihinkään, tosi tyhjä ja turha olo vaan. Blääh.

Oon miettiny tänään paljon tota eilistä toisinpäin-juttua. Kaikki menee aina jotenki väärinpäin? En nyt tarkottanu angstata mitään "mä en ikinä osaa tehä mitään oikeinpäin!1"!""#!" vaan ihan oikeesti, miettikääpä. Tai no nää on taas vaan asioita joita mä teen mut kai kaikilla on omat heikkoutensa ja nurinpäisyytensä. Esimerkiks miten usein onnistuu vaan satuttamaan ku yrittää auttaa ja miten mua naurattaa vaan aina ku oon vihanen. Ja se ei tarkota sitä että aina ku nauran niin oisin vihanen. :D Olisinki aika positiivinen tyyppi!

Ajatus katkeilee nyt aivan täydellisesti. Kyllä mä tollaki jotain tarkotin, mut en nyt osaa sanoa mitä. En kykene tänään mihinkään. Ehken huomennakaan.

Ärsytti suunnattomasti tuo ulkoilmatilan liukkaus tänään. Reippaana tyttönä kun heräsin 45 minuuttia liian myöhään ja kouluun olin lähössä 10 minuuttia ennen tunnin alkua, ajattelin vähän kiiruhtaa jopa. Kiiruhda siinä sitten kun edessäsi on vedellä kuorrutettu jääkenttä ja uusimmat luistimesikin ovat 3 numeroa liian pienet ja ullakolla. Laskin että tuon kiinteän veden määrästä huolimatta kävelin koko suuren taloyhtiön pihan läpi koko päivän aika seittemän kertaa. Veljeni pyynnöstä (pyyntö, mikä se on?) vein jopa roskat ja kasvatin kaatumisriskiäni. Mutta en kaatunut vaikka ilmassa leijuvan riskin suuruus olikin ilmeinen. Mietin, että miten liukasta pitää olla ettei tarvi tulla kouluun? Kun pakkasraja on se -30 astetta tai mitä onkin, mutta mitenkähän se liukkaus voidaan määritellä? Akuuttien potilaiden määrä lähisairaalassa?

Niskat on ihan jumissalukossa ties mistä ja soittaminenkaan ei onnistu ja eka tunti on kohta ja kamalaa? Ois perin mukavaa jos joku vapaaehtoinen hierois mun niskaa hieman ni ois mukavampi elää. Mistä muka tiiätte että mun isä on ammattilaishieroja. Mut en tykkää.

Tänään on kans kaikki niin kamalaa. Joskus piristää kaks Fazermintiä (toisen kohtalo oli kurja mutta kuitenkin) ja ihan vaan se, että joku huomaa, ihan hirmupaljon. Kiitän nöyrimmin, ei tarvi Mattilankaan sitte täytellä lappujaan.

En edes tiedä mitä oon tehny tänään. Ei oo mitään muistikuvia, pelkkää tyhjää vaan suurimmaks osaks.

ANGST HABEN!

Jaa. Voisin sitte valittaa perusaiheestani ku ei nyt muutakaan liiku päässä, tuo eräs ohjelma kun taas on aika vähäisessä käytössä tuttavapiirini kesken. On kai kaikilla parempaaki tekemistä, ymmärrän kyllä mutta mulla on vähän tylsää. Onneksi on tuo kännykkä ja toisessa päässä mukava henkilö joka ei nyt just vastaa. Susta tulee koko ajan vaan enempi julkkis, mut en paljasta nimiä ku oon niin mafiooso. Italialainen sellanen niinku siinä yhessä uutisjutussa, hei tottakai kaikki on seurannu maailman menoa sen verran? Nyt mua alko pelottaa ku ees kirjotan tämmöstä.

Sit ollaan ilmeisesti joutumassa jonkin sortin tv-ohjelmaan. En oo kovinkaan varma vielä omasta menemisestäni, mutta oishan se toisaalta ihan hienoa. Toisaalta aivan kamalaa, pitää nyt vähän miettiä jälleen. Onpahan ainaki JOTAIN ajateltavaa! Ku on päässy tässä muutaman kerran käymään jo niin et on loppunu mietiskeltävät totaalisesti kesken. Se jos mikä on aivan anteeksiantamattoman hirveää ja äärettömän kuluttavaa mun aivotoiminnan kannalta.

Nyt joku kiva vastas ja oli kiva ja nyt mäki oon vähän kivempi ja toivottavasti teilläkin kivoilla on kivaa ja nyt kivat illanjatkot! Vaikka mistä mä tiedän mihin vuorokaudenaikaan kukaan tätä lukee. No mukavaa tulevaa ajanjaksoa kuitenkin. Eteenpäin sano mummo lumessa. Tai minä jäällä. Tai ELÄMÄN MUTKAISELLA POLULLA. Bläh vois mennä nukkumaan vai?

Tunnenpa oloni taas Laila Hietamieheks kun kirjottelen täällä suurelle yleisölle, joka odottaa kärsimättömänä iltasatuaan. Eiku se on Laila Hirvisaari kyllä nykyään. Yksityishenkilöiden nimiä ei saa mainita ilman anottua lupaa, olen niin kovin pahoillani Lailaseni. Oon muuten oikeesti jutellu sen kanssa. Tai oikeestaan äide jutteli, mut kyllä kai mäkin sanoin ainakin kohteliaana tyttönä "kiitos" kun se taputteli olalle ja toivotti jaksamista kaiken keskellä. Yhtään sen kirjaa en oo kyllä lukenu, mutta ehkä vielä joskus.

Alkaa olla kasaantunu jo sellanen tietynlainen paatos tähän koulunkäyntiin. Mä en itekään tiedä mitä "paatos" meinaa. Mut kai se on joku johdannainen sanalle "paatunut", tai toisinpäin. Omenoita ei saa pitää banaanien lähellä, vai oliks se toisinpäin. Totuus kuuluu lasten suusta!

Niin se koulu, siellä vaan kaikki jatkuu samalla radallaan ku ennen jouluaki. Tottakai, mikäs siellä muuttuis. Olipahan taas silti älyttömän mukavaa pelata korista, se on ihan ykköslaji. Tai no kakkos jos ollaan rehellisiä, vanhaa rakasta harrastustani kun ei voita mikään. Nostan hattua niille jotka jaksavat uintirääkkiä vieläkin, vuosien jälkeen päivästä toiseen, uiminen kun on raskaimpia lajeja maailmassa. Korista en ikinä alottanukaan harrastamaan, koska musiikki tais sillon viedä sen osan. Jonkunlaista treeniä oli 10-vuotiaalla 4 kertaa viikossa ja se oli jo vähintäänki tarpeeks näin paljon yksinäisyyttä ja rauhaa kaipaavalle. Mikä yksinäisyys ja etenkin mikä rauha? Sitä kai odotan vieläki. Ja lopulta vei musiikki ja se rauhankaipuu pois sieltä altaistakin, ja sen kyllä huomaa.

Mikäköhän siinä on, että mun on paljon helpompi ja luontevampi puhua elottomille asioille ku elollisille? Tai huimasti tilanteesta riippuen mutta kuitenki. Antoisia juttukavereita ovat mm. erilaiset vaatekappaleet, kello, lautaset, jääkaappi, kulmakarvat ja sukat. Useiden näiden kanssa mä olen keskustellut tänäänkin. Kai niissä herää mua kohtaan jotain sympatiaa, kun ei mulla ole muitakaan joille puhua.

Hahaa, kuka huomasi "erilaiset vaatekappaleet" ja "sukat"? Neljä penniä sille!

Eilen oli kyllä erittäin matalalta jostain se teoria. Siellä sitä tuntee ittensä oikein triplatyhmäks kaikenlaisten klarinetistien(?) keskellä. Siinä hommassa kyllä joku mättää ja pahasti, en oo varmaan ikinä tullu sieltä vähänkään hyvällä mielellä pois. Vaikka oisinki loistanu ku Naantalin aurinko sinne mennessäni. Jotain taikaa siinä jutussa on. Jos sais jostain ilokaasua, vois tehä kemiallisen kokeen ja kokeilla sen toimintaa jos vastavaikuttajana on 60 minuuttia musiikkitietotaitomitälieopetusta.

Miks just Naantalin? Joku on tohon joskus kai vastannu mut en mä muista enää. Eiks Naantalissa just vieläpä sada eniten Suomessa? Vai oliko sekin juuri toisinpäin?

Ja sitten lopultakin ja vihdoinkin sain hiuksiini uuden sävyn.
Osa 1. "Hei sä oot värjänny hiukset" "Joo" "Tosi kiva, tollanen LIUKUVA!" "Ai mikä?" "No LIUKUVA" "Jaahas, aijaa"
Osa 2. "Uksi on värjänny hiukset!" "Olen joo" "Katoin ku sä kävelit tuolt käytävältä et ne ois liilat! Ei mut hei... Noihan on liilat"
Osa 3. "Mut hei ei noi oo siniset" "Ei niin" "Noi on liilat" "Niin ne taitaa olla" "Mä arvasin ettet sä värjää sinisiks"
Osa 4. "Oot sä tehny jotain sun hiuksille!?" "Joo, värjäsin eilen" "Siis tää sävy on aivan tosi kiva!"
Osa 5. "Sulla on uudet hiukset. Kiva tollanen liukuvärjäys" "Ai mikä?"
Osa 6. "Ihme tollaset ihan animehiukset"

On se aina yhtä jännittävää! Tokihan tavoittelinkin juuri liukuvärjäystä.

Tänään on kyl todella turhuuspäivä. Datailen vaan enkä ees tee mitään hyödyllistä. Oletan tyhmänä henkilönä että vieläkin on joululoma. Ei siis kesä vaan joulu. Ehkä huomenna jo jotain hyödyllisempääkin. Mut ei tässäkään sinänsä mitään vikaa oo, siis mun mielestä. Muut lähipiiriini kuuluvat henkilöt ovat kummallisesta ympäriltäni kuuluvasta mutinasta päätellen vähän toista mieltä. Ehkä vielä reipastunkin.

Oon tänään aika toisinpäin.

Nyt taitaa käydä niin etten ehdi pitkään kirjottaa. Aivan kamalaa. Sitä teettää tämä kamala peruskouluaika, ei ehi edes koneella roikkumaan tuntikausia.

Ei ollut yhtään sen kivempi mennä kouluun ku kuvittelinkaan. Ihan turhaa marmatusta tämä, koska tiedän ettei sinne kukaan muukaan erityisemmin hinkunut. Mut kaikki samat kiemurat ku aina ennenkin, samat puheenaiheet ja sama ahdistus. Mattilakin oli ihan sama.

Liikuntatunti oli jotenki kummallinen, mulla oli koko tunnin epämääräsen poissaoleva olo. Meteliä musta lähti ehkä vaan kolmasosa siitä mitä vastaavissa tilanteissa yleensä eikä olo ollu ollenkaan kotoisa. Ehkä johtu siitä että koti oli noin kilometrin päässä? Nauroin tyhjälle myöskin vaan keskimäärin kolme kertaa. Antihilpeää.

Toisen tunnin vietin tuijotellen itteäni peilistä ja mittaillen silmieni kokoa suun kokoon verrattuna. Tosta sai muuten sellasen kuvan, että liikkatunti ois ollu eka ja kuvis sitte. Mutta no way. Kuviksessa saattaa olla vaikein tehtävä, mitä oon ikinä tehny.

Tiedän että kiehutte raivosta tai ainakin ylikuumenette kuten meidän leivänpaahdin tänään, joten lopetan koulusta puhumisen. Lamaannun tyystin itekin.

Innostuin ottamaan kuvia lakanoista, haarukoista ja kauhoista. Liittyen siihen kuningasideaan josta puhuin muutama päivä takaperin (ks. muutama päivä takaperin jos et jostain kumman syystä muka muista). Jos saan toteutettua tän jutun kunnolla, siitä tulee kerrassaan loistava. Kerroin jälleen Pärdelle ja se alko kysellä mun lääkityksestä. Mut oikeesti, siitä tulee ihastuttavin sisustuselementti ikinä. Saattepas nähdä sitten. No ainakin sitte ku se on valmis, se on hieno. Mut siihen voi kulua paljonkin aikaa, tää on vähän niinku postimerkkeilyä, ei tuu ikinä valmiiks. Postimerkkeilystä tuli mieleen postimerkkeilypinsetit, jollaiset itse omistan. Ei niissä oo mitään eroa tavallisiin pinsetteihin.

Ei vaan onpas.

Nimi. Mutta käyttötarkoitus on kai ihan sama, ellei sitte satu olemaan korrekti ja oikeaoppinen ja käyttämään niitä oikeaan tarkotukseen.

Lähen kohta ostamaan sitä hiusväriä joka jäi sinne tyhjän kaupan hyllylle möllöttämään ja kattelen jos jaksaisin uurastaa vielä iltamyöhällä sen verran että sotkisin sen päähäni. Tunnen itteni tosi vanhaks ja omavaraseks kun osaan jo värjätä hiukseni ihan itse. Oon tosin "osannu" jo jonkin aikaa, aikasemmin äitini vaan ei luottanut kykyihini. En vaan ymmärrä, miksei. Ja miksi se on muutenkin aina niin kyyninen mun hiuksieni suhteen. Se halkeais riemusta ku ylipumpattu kaasupallo jos mä joku päivä valehtelisin, että mä haluan blondit takasin. Oon pohtinu tätä sen innostusta mun blondiuteen ja ratkaisu on se, et se ilmiselvästi haluaa nähä ittensä järkevämpänä ku minä. Kuten tietty moni muukin. Mut vähentäisköhän vetyperoksidi oikeesti mun aivosolujen määrää ratkaisevasti? Kovasti epäilen, mut luultavasti myös tuntisin oloni vieläki tyhmemmäks ku nykyään. Kyllä sekin ois kai mahollista.

Mua ärsyttää ku vähän väliä tuolta oikeasta alakulmasta pomppaa ruutu, että se ja se on kirjautunu sisään. Älkää kirjautuko sillon ku mun rivi on menossa just siinä kohtaa! On se kumma kun tekään ette mitään ymmärrä. Tunkea nyt siihen kun toinen yrittää kirjottaa.

Ei, en ole yhtään äggresssiivinenn. Ei, ei mua ärsytä koulun alku millään lailla. Mua ei myöskään haittaa se, että mun täytyy vielä tänään änkeytyä monen viikon tauon jälkeen takaisin viisastelijoiden kerhoon. Taidekoulu Tretjakov, teoria 3/3 maanantaisin kello 19, tervetuloa! Toivottavasti kukaan kanssaviisastelijoistani ei omaa tietoa nickistäni täällä. Opettajakin muuten vaihtuu taas vaihteen vuoksi, ei olekaan puolessatoista vuodessa ollu vielä ku kaks eri opettajaa. Mutta sittenpä on tääkin suoritettu. Vaikka vielä on matkaa jäljellä... Pitkä, kivinen ja kuoppainen tie. Nelosella tästä ois parempi päästä läpi. Vaikkei kvinttikäännökset ookaan mun lempiruokaa.

Ja sinä yksi, joka todennäköisesti luet tämän. Oon ärsyttävä vaan siks että jonkun täytyy olla. Kyllä sä pärjäät, jag hjälpar dig när jag kan! Ja monet muut myös. Legendaarinen "elämäähän se vain on". Otat vaan ohjat omiin käsiisi, vaikka se raskasta joskus oiskin, pyydä apuvoimia kantamaan kun alat väsyä.

Vaan nyt on oikeasti jo alettava kiirehtiä. Innostuin tästä taas liikaa! Enkä ehdi enää tänään jatkamaan, olen niin kovin pahoillani. See yy aa!

Tottakai t.A.T.u. on mun lempiyhtye. Meniköhän kirjotusasu oikein? Muistan ku vielä joskus nopeasti laskettuna kolmisen vuotta takaperin tosta jaksettiin kiistellä aktiivisesti. Olkoon mikä on. Ei mut hei, ei t.A.T.u. (kauhee ku tohon joutuu panostaa) oo edes yhtye. Ei se oo artistikaan. Se on DUO! Aivan, kyllä. Tai oisko... Hmm, Nylon Beat parempi? Vai peittoaako Ella ja Aleksi venäläiset homoseksuaalit sekä kotimaiset nenänkauttalaulukulttuurin kuormajuhdat? En kyllä keksi tähän hätään enää yhtään duoa. Surkeaa?

Eilen illalla tajusin tehneeni suuren erheen; hiusväri jäi tyystin ostamatta. Minkäs teet? Aloin panikoida seuraavaksi päiväksi eli tämän päivän näkövinkkelistä ajatellen täksi päiväksi pikaista ostoskäyntiä Selloon. Kello lähenteli puoltayötä ja ylikin sen kun äärimmäisessä hädässä lähettelin muutamia tekstiviestejä lähipiirilleni. Jossain takaraivon perimmäisen nurkan alitajunnan sopukassa eli koko ajan ajatus, vai sanoisinko että tietoisuus siitä, ettei kaupat ole enää auki sunnuntaisin. Ihanaa vähintään tunnin mittaista värien, muovihanskojen ja veden kanssa säheltämistä ajatellessani pyyhin sivuun tuollaiset kauhukuvat Citymarketin tyhjinä ammottavista käytävistä sekä ennätyslyhyistä kassajonoista. Luonnollisesti ilman kassaneitiä ja ikkunan takaa. Jonkin verran myöhemmin aloin kuitenkin lopultakin herätä karuun todellisuuteen. Onneksi on ystäviä, jotka palauttavat takaisin maan pinnalle!

Aloin totutella ajatukseen, että kouluunkin olisi tosiaan mentävä vanhoine hiuksineni. Ajatukset vaivasivat vielä pitkään, enkä saanut unta. Kulahtaneen haalistuneet hiukset tyvikasvuineen ahdistivat päässä, eikä oloa tehnyt paljon helpommaksi pään sisällä kiertävä ajatus Jürgenistä kertovan ryhmätyön valmisteluista.

Kouluun olisi huomenna tosiaan mentävä. Loman aikana koulu on ehdottoman kielletty aihe, mutta kun kellonympärykset kellojen soittoon alkavat vähentyä, lienee paikalla ilmaista myös ääneen paniikkinsa... (ARGH! Kellonympärykset tosiaan käymässä vähiin!) Joskus kouluun on oikeesti loman jälkeen ihan kiva mennä. Ehkä siellä on joku tai jokin, jota odottaa, mutta nyt ei yhtään mitään. Ei kerrassaan mitään.

"Ei mitään" on silti ehkä väärä ilmaus. Siellä on kuitenki paljon tärkeitä ihmisiä ja oppia elämää varten. Ja bla-bla-blaa, vai mitä? Mut niin se on jos pidempään mietit. Onhan se toki kiva nähä kaikkia ja jutella vähän kuulumisia, mutta kun senkin riemun tietää loppuvan niin äkkiä.

Olisikos muuten paikallaan myös miettiä, mitä toivoisin tulevan (luku)vuoden tuovan tullessaan? Siis vaan tän kevään. Tottakai koulun kannalta viel lisää varmuutta ja jotain kummaa viisautta tai sen tapasta tulevaa lukioaikaa varten (kuka on sanonu että mä pääsen lukioon? No minä esimerkiks.) ja muutenki oppia siihen elämään. Voihan sitä ruveta odottamaan valtakunnallisia ja päättäriä jaja... Mutta hukkaan menee sekin aika. Tekee työnsä huolella päivittäin ni ei tarvi panikoida. Tai jos joskus ei jaksa, niin ei se maailma siihenkään kaadu. Joku muu tarvii ehkä enemmän tsemppausta ku just mä tätä lukuvuotta varten, ja heille toivotanki paljon onnea ja jaksamista.

Heitinpäs tästä välistä pois vaikka mitä. Muah. Toivottavasti kovin moni ei ehtiny lukee. Ja nyt luulette etten haluu tehä puoles vuodes muuta ku koulua. :D Haha mutta ei se nyt ihan niin.

Viikon olenki höpissy suurinpiirtein joutavia, lahjoitan telepaattisen valkoisen ruusun jokaiselle joka on kaikki jaksanu lukea. Joutavat voi tosin olla huomattavasti mielenkiintosempia ku tämmöset vakavammat jorinat. Taikka yhtä vakavalla mielellähän mä puhun keittiökelloista, salmiakkikiisselistä ja omista angstauksistani.

Nyt voinemme siirtyä eilisillasta tähän aamuun? Heräsinpäs kello 9.00. Huomiseks tarvii aikaistaa enää reilu kaks tuntia! Ai kuinka sieluni henkiikään huomisaamun perään. En oo saanu juurikaan mitään päivässä aikaseks. Huoneeni kuukausittaisen suurinpiirtein-siivouksen tosin tein. Siivotessa tarvii ehdottomasti hyvää musiikkia, sellasta tietynlaista siivousmusiikkia. Ilman sitä ei siivoominen luonnistu. Luin vielä kertaalleen joulukortit ja tutkailin yhä vieläkin pöydällä lojuneita lahjoja ja syvään huokaisten siirsin ne syrjään koulukirjojen tieltä. Mieliala oli jokseenkin apea, mut onneksi siivousmusiikki pelasti tilanteen riistäytymästä kokonaan hallinnasta.

Taisin saada ehkäpä mahdollisesti jotain minimaalisen pientä muutaki päivän aikana aikaseks, mutta appelsiinin kuoriminen, mozzarellan palottelu ja mun lukuisat isoveljeni tuskin kiinnostavat kovinkaan suuresti ketään. Vaikka itellenihän mä edelleenki kai kirjotan. Tai sitte en. Tai kirjotan. On tämä merkillistä.

Keksinpäs. Bät ja Ryyd. Mutta sen peittoamistaidoista en niinkään tiiä.

Au revoir. Katotaan jos saan esimerkiks huomenna aikaseks jotain kiintoisampaa.