IRC-Galleria

Muhammed ei julistanut julkisesti uskontoaan kolmena ensimmäisenä vuotena tehtävän saatuaan. Hän hankki kannattajia omista piireistään, aluksi oman perheensä piiristä. Heistä ensimmäisiä olivat: hänen vaimonsa Khadíja, hänen vapautettu orjansa Zaid bin Haritha, hänen serkkunsa 'Alí ja läheinen ystävänsä Abúbekr bin Abí Koháfa. Abí Koháfa käännytti useita muitakin, joista tuli myöhemmin tunnettuja nimiä islamin historiassa. Tämä pieni yhteisö kokoontui säännöllisesti yhteiseen rukoukseen.
Muhammedin pieni yhteisö saavutti suosiota hanífien keskuudessa. He käyttivät itsestään yhteistä nimeä muslimi (joka alistuu) ja heillä oli suurimmaksi osaksi yhteiset periaatteet. Muhammedin persoona ja luonteen lujuus antoivat elinvoimaa jo olemassaolevalle liikkeelle. Hänen alkuperäinen tarkoituksensa ei ehkä ollut uuden uskonnon perustaminen, vaan levittää suhteellisen pienen muslimilahkon uskontoa laajemmalti arabien keskuuteen. Muhammedille itselleen islam oli oikea, vanha uskonto -- sama kuin Mooseksen ja Jeesuksen uskonto, joka oli kirjoitettuna taivaalliseen kirjaan. Vasta myöhemmin hänelle selvisi ero islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon välillä.
Muhammedin saaman tehtävän luonne ei sallinut hänen tyytyä harjoittamaan uskontoaan ainoastaan yksityisessä pienessä piirissään. Hänen oli pakko julistaa "totuutta" julkisesti. Eräs hänen seuraajistaan, Arkan bin Abí Arkam tarjosi lähellä Mekkan pyhäkköä sijaisevan talonsa Muhammedin käyttöön. Mutta Muhammed ei edennyt tehtävässään kovinkaan paljon mekkalaisten keskuudessa. Hänen sanomansa oli heille tuttu jo ennestään, ainoa uusi asia oli innostunut julistus. Mekkalaiset hylkivät häntä ja pitivät häntä vain näkyjen näkijänä tai runoilijana tai vain henkien vallassa olevana. Heihin ei tehnyt vaikutusta liike, jonka kannattajat olivat enimmäkseen alemmista yhteiskuntaluokista, jotkut heistä jopa orjia ja monet nuoria. Hallitsevaan luokkaan kuuluvat ja vanhemmat ihmiset eivät olleet halukkaita seuraamaan häntä ja niin hänen oli vaikea saada opetuslapsia kaupungista.
Muhammedia katkeroitti mekkalaisten välinpitämättömyys ja niin hänen julistuksensa muuttui luonteeltaan poleemisemmaksi. Yhtäkkiä "Gabrielilta" saadut suurat muuttuivat vihamielisemmiksi niitä kohtaan, jotka eivät halunneet vastaanotta "totuutta". Hän alkoi uhkailla uskottomia Jumalan tuomiolla, koska he eivät välittäneet Allahista eikä hänen sanansaattajastaan. Tämä suututti mekkalaisia, jotka loukkaantuivat siitä, että heidän isiensä traditioita vastaan hyökättiin, vaikka heidän uskontonsa olikin pikemminkin muodollista ja mukavuudenhaluun perustuvaa kuin todellista uskoa. Lisäksi heidän yhteisönsä varallisuuden takeena olivat uskonnolliset traditiot.
Tuossa vaiheessa tapahtui kaksi kääntymystä, jotka antoivat muslimeille uutta elinvoimaa. Muhammedin setä Hamza bin 'Abdalmottalib kääntyi islamiin, koska hänen sukuylpeyttään loukkasi veljenpojan huono kohtelu. Vielä tärkeämpi oli samana vuonna tapahtunut 'Omar bin al-Khattábin kääntymys. Al-Kahttáb ei olut rikas tai jalosukuinen, mutta hänen julkiset rukouksensa (jotka siihen saakka olivat tapahtuneet aina ainoastaan yksityisissä kokouksissa) rohkaisivat muita muslimeja tuomaan uskoaan enemmän esille julkisuudessa.
Tällä oli se vastavaikutus, että Muhammedin ja kaupungin asukkaiden välillä syttyi tähän saakka suurin konflikti. Hänen julistuksensa muuttui entistä hyökkäävämmäksi kaupunkilaisten uskontoa kohtaan. Hän julisti, että Allah oli tyytymättömämpi epäjumalanpalvojiin kuin epäjumaliin; ja hänelle jumalanpalveluskin oli vähemmän tärkeä kysymys kuin hänen sanansaattajansa Muhammedin torjuminen.
Hashimidit, jotka olivat Muhammedin sukulaisia, joutuivat kärsimään quraishien (hallitsevan heimon) ja Muhammedin välisestä kiistasta, koska he puolustivat häntä suvun nimissä, vaikka eivät häneen uskoneetkaan.
Koska Muhammed ei pystynyt saavuttamaan mekkalaisten suosiota, hän hyökkäsi heidän uskomuksiaan vastaan, jonka seurauksena hänestä itsestään ja hänen sukulaisistaan tuli lainsuojattomia. Lopulta hän luopui mekkalaisten käännyttämisestä käsittäen, ettei islam menisi eteenpäin hänen kotikaupungissaan keskustelemalla.

Tällaisessa ympäristössä eli yksilöitä, jotka kaipasivat parempaa uskontoa. Heitä kutsuttiin Hanífeiksi "katumuksentekijöiksi", jotka yrittivät vapautua synnistä. Hanífit hylkäsivät polyteismin; oli palvottava ainoastaan Allahia. Usko Allahiin oli samaa kuin alistuminen (islam) hänen tahtoonsa. Hanífit uskoivat tulevaan tuomioon ja hurskaaseen uskonnolliseen elämään, jota he pitivät synnittömänä elämänä. He olivat askeetikkoja, joiden käsitykset Aabrahamin uskosta olivat ihailevia.
Näyttää siltä, että Muhammed joutui kosketuksiin Hanífien kanssa erään vaimonsa serkun, Waraka bin Naufalin kautta, joka kuului heihin. Muhammed omaksui innolla hanífien uskonnon, sillä hän uskoi Allahiin ja halusi levittää uskoa. Uskonsa takia hän vetäytyi pitkiksi ajoiksi Hirá-vuorelle, jossa hän rukoili pitkiä aikoja ja harjoitti askeettista elämäntapaa. Muhammedin uskonnollinen kiihko kasvoi ja hän väitti saaneensa näkyjä noina kausina. Hän vajosi usein transsinomaiseen tilaan, josta hän palasi saatuaan usein siinä yhteydessä uuden ilmestyksen. On esitetty arvailuja, että Muhammed olisi sairastanut hysteriaa, epilepsiaa tai katalepsiaa. Mikä hänen näkyjensä lähde sitten olikin, hän uskoi, että Allah oli antanut hänelle käskyn levittää "totuutta". Tuon näyn toteuttamiseksi hänen oli jätettävä askeetikot ja lähdettävä julistamaan avoimemmin Allahia ainoana jumalana.
Vetäydyttyään rukoilemaan ja paastoamaan Ramadan-kuussa Hirá-vuorelle hän sanoo nähneensä näyssä enkeli Gabrielin, joka tuli hänen luokseen hänen nukkuessaan. Hän kertoi, että Gabriel piti hänen edessään silkkistä kääröä ja kehotti häntä lausumaan, mitä siihen oli kirjoitettu, vaikka hän oli lukutaidoton. Tämä oli hänen uskomansa mukaan ensimmäinen luku siitä "taivaallisesta kirjasta", josta Mooses, Jeesus ja kaikki Raamatun profeetat olivat saaneet totuutensa. Kerrotaan, että kun Gabriel lähti Muhammedin luota, hän meni vaimonsa Khadíjan luo ja kertoi tälle näystä. Muhammed oli masentunut ja uskoi olevansa demonien vallassa. Khadíja vakuutti hänelle, että hän oli itse asiassa saanut ilmestyksen ja hänet oli kutsuttu Jumalan sanansaattajaksi.
Näin Muhammedista tuli profeetta. Hän piti sitä, mitä hän tiesi Raamatun profeetoista esikuvanaan ja häntä rohkaisi se, että monet hanífien keskuudessa odottivat messiashahmoa, joka toisi uuden uskonnon. Myös paikkakunnan juutalaisten messiasodotukset olivat hänelle tuttuja.²
Hän joutui kuitenkin alusta asti kamppailemaan profeetankutsumuksensa kanssa. Kun näyt lakkasivat noin kahden tai kolmen vuoden ajaksi, hän tuli epätoivoiseksi ja harkitsi usein jopa itsemurhaa. Mutta yhtäkkiä "Gabriel" ilmaantui toisen kerran ja antoi hänelle toisen suuran. Siitä alkaen näyt olivat säännöllisiä ja Muhammed sai niiden kautta Qur'anin (Koraanin) eri suuria ja hän tuli varmaksi siitä, että hän oli Allahin profeetta.
Monetkaan islamin perusajatuksista eivät ole Muhammedilta lähtöisin. Itse asiassa liikkeen perimmäisenä lähteenä oli juutalaisuus. Arabien alueella asui paljon juutalaisia. Arabit oppivat heiltä profeettojen kirjoituksia.
Juutalaisuus ei ollut kuitenkaan islamin tuottava voima. Ei myöskään kristinuskon pääsuuntaus, johon arabit olivat tutustuneet jotuessaan tekemisiin Kreikan, Syyrian ja Abessinian kirkkojen kanssa. Kristinuskon poikkeavat haarat, kuten esimerkiksi saabilaiset, olivat yleisempiä Arabiassa. Varhaiset Mekan ja Táifin muslimit kutsuivat itseään "saabilaisiksi".³ Syvällisimmät vaikutteensa hanífit ja siten myös Muhammed saivat ilmeisesti kuitenkin alueen lukuisilta askeettisiltä lahkoilta. Hanífien käytänteiden tärkeimmäe elementit olivat asketismi ja mietiskely ja heitä kutsuttiinkin usein samalla nimityksellä kuin kristittyjä munkkeja eli "ráhibeiksi".

Muhammedin syntyessä noin 570 jKr Lähi-idässä asui lukuisia itsenäisiä heimoja, jotka olivat nomadeja tai kaupungeissa asuvia. Kaikki ne palvoivat omia pakanallisia jumaliaan ja olivat jatkuvasti sotajalalla keskenään. Kristinuskon vaikutus oli nykyään Arabiana tunnetulla niemimaalla minimaalista. Mikään ei siihen aikaan viitannut siihen, että arabeilla tulisi pian olemaan suuri vaikutus maailmanhistoriaan voitettuaan kreikkalaiset ja persialaiset siihen aikaan Nejdiksi ja Hijaziksi kutsutussa maassa. Alueen eri heimot eivät olleet yhtenäisiä. Jotkut niistä liittyivät toisiinsa kaupankäynnin takia tai yhteisen vihollisen voittamiseksi. Mutta heidän keskuuteensa tuli mies, joka väitti olevansa Allahiksi kutsumansa Jumalan profeetta. Hänen vaikutuksensa, joka alussa oli vähäistä, kasvoi nopeasti ja yhdisti arabiheimot islamiksi ("alistuminen") kutsutun yksijumalaisen uskonnon piiriin.
Muhammed syntyi Mekassa. Hänen isänsä 'Abd Allah bin 'Abdalmottalib kuoli ennenkuin Muhammed syntyi. Hänen äitinsä Amina kuoli Muhammedin ollessa vielä lapsi. Hänen isoisänsä 'Abdalmottalib huolehti aluksi hänestä ja tämän kuoleman jälkeen hänen vanhin setänsä isän puolelta, Abú Tálib bin 'Abdalmottalib.
Muhammedin perhe oli hyvin köyhä. Hänen nuoruudestaan tiedetään varmasti ainoastaan, että vartuttuaan vanhemmaksi hän ryhtyi paimeneksi ja keräili villimarjoja erämaasta.
Kaksikymmentäviisivuotiaana hänen setänsä suositteli häntä erään rikkaan Khadíja nimisen lesken talouteen ja liiketoimintaan. Tehdessään hänen puolestaa liikematkoja Muhammed tutustui Palestiinaan ja Syyriaan. Aikaa myöten hän meni naimisiin lesken kanssa, vaikka tämä oli huomattavasti Muhammedia vanhempi.
Matkoillaan Muhammed joutui kosketuksiin erään uskonnollisen liikkeen kanssa, joka vaikutti Mekassa, Medinassa ja Táifissa. Arabian pakanauskonto oli perimätietoa ja ilmeni pääasiassa pyhillä paikoilla vietettävissä suurissa juhlissa. Arabit olivat polyteistisiä eli monijumalaisia. Nämä jumalat olivat heimojen kantaisiä ja monilla suvuilla oli kotijumalia, joille osoitettiin kunnioitusta heidän siunaustensa saamiseksi kaupankäynnissä ja yleensä elämässä.
Mekan quraish-heimo palvoi kuun jumala Al-ilahia ja hänen kolmea tytärtään Latia, Uzzaa ja Manatia. Islamilaisen Bukhari Hadithin (Islamin kirjoitetun perimätiedon) 3:658 ja 5:583:n mukaan Ka'bahiksi kutsuttu, kankaaseen kääritty musta meteoriitti oli noin 360:n epäjumalan palvonnan keskipiste. Ihmiset rukoilivat viisi kertaa päivässä Ka'bahia kohti kääntyneinä ja paastosivat osan päivää yhden kokonaisen kuukauden ajan.
Ennen islamin syntyä arabit tekivät pyhiinvaellusmatkoja ('Umrah) Mekkaan. Sitä, ettei tehnyt 'Umrahia pidettiin yhtenä suurimmista synneistä
Yksi Ka'bahin 360:stä epäjumalasta oli Allah. Nimi oli luultavasti lyhentynyt arabiankielen sanasta Al-iláh, joka oli quraish-heimon korkein jumala. Quraish-heimo erosi muista aurinkojumalaa ja kuun jumalatarta palvovista pakanoista siinä, että he palvoivat kuun jumalaa ja hänen vaimoaan, auringon jumalatarta. Allahin nimeen solmittiin liitot ja sopimukset ja vannottiin valat ja suoritettiin kaikkein pyhimmät menot. Mutta koska Allah oli niin korkea, oletettiin, ettei häneen voinut saada yhteyttä henkilökohtaisella tasolla. Siksi häntä palvottiin kaikkein vähiten ja muiden epäjumalien uskottiin olevan kaikkein korkea-arvoisimpia olentoja, jotka voisivat antaa kaikkein suurimmat siunaukset ja toteuttaa palvojien henkilökohtaiset toiveet.¹
Arabien uskonnolla ei kuitenkaan ollut kovin suurta merkitystä huolimatta jumalten suuresta lukumäärästä. Sitäkin tärkeämpiä olivat käytännön asiat, jotka takasivat hyvät suhteet, voittoisan kaupankäynnin ja onnellisen vaikkakin moraalittoman elämäntavan. Jumalien puoleen käännyttiin pikemminkin lisävakuutena kuin ensisijaisina riippuvuuden kohteina.

Todistajien teloittaminen
Onko se menneisyyttä vai tulevaisuudessa tapahtuvaa? Tämä on elintärkeä kysymys. Suosituin opetus tällä hetkellä on, että se kuuluu menneisyyteen vuosisatojen taakse ja ettei sellaista pimeää Juumalan pyhien kärsimyksen yötä tapahdu enää koskaan uudelleen niinkuin tapahtui juuri ennen uskonpuhdistuksen aikaa. Tämä on äskettäin ilmestyneen The Great Exodus -nimisen teoksen pääperiaate. Siinä väitetään, että miten paljon sitten totuutta vastaan hyökätäänkin, miten paljon Jumalan pyhiä uhkaillaankin, miten heidän pelkojaan sitten herätetäänkin, heillä ei ole mitään todellista syytä pelkoon, sillä Punainen meri tulee jakautumaan kahtia, Herran heimot kulkevat sen läpi turvaan kuivina ja kaikki heidän vihollisensa, kuten faarao joukkoineen, vajoavat upottavaan syvyyteen. Jos monien menneen vuosisadan raittiimpien Raamatun tulkitsijoiden kuten esim. Brown of Haddingtonin, Thomas Scottin ja muiden käsitykset ovat perusteltuja, että nimittäin tulee vielä tapahtumaan todistajien äänien vaientaminen, ei tämä teoria ole pelkästään harhaa, vaan mitä vaarallisinta harhaa—harhaa, joka saa professorit huolettomiksi ja antaa heille tekosyyn sellaiseen huolettomuuteen sen sijaan että he valvoisivat tilannetta korkeilla paikoillaan ja antaisivat rohkean ja järkähtämättömän Kristuksen todistuksen. Sehän suoranaisesti valmistaa tietä juuri tuolle ennustetulle todistuksen vaientamiselle. En lähde nyt esittämään historiallista tutkielmaa siitä, tapettiinko todistajia ennen Lutherin aikaa. Ne, jotka haluavat nähdä historiallisen puheenvuoron aiheesta, voivat lukea sen teoksesta Red Republic, johon en ole vielä nähnyt vastatun. Mielestäni ei myöskään kannata tarkastella lähemmin tri Wylien väittämää ja pidän pelkästään puhtaana olettamuksena, että niillä 1260 päivällä, joiden aikana Jumalan pyhät evankeliumin aikakautena kärsisivät vanhurskauden takia, on mitään tekemistä puolikkaana aikana koko ajanjakson kanssa, jota ne "seitsemän aikaa" symboloivat, jotka Nebukadnessarin oli kärsittävä kurituksena ylpeydestään ja jumalanpilkastaan "maailmanvallan" edustajana.*

* Kirjailija itse ei pidä Babylonian kuninkaan nöyryytystä seurakunnan nöyryytyksen esikuvana. Miten hän sitten voi esittää toisen tapauksen "seitsemän ajan" ja toisen tapauksen "seitsemän ajan" välillä olevan yhteyttä toisiinsa? Hän näyttää ajattelevan, että siihen riittää, jos hän löytää yhden yhtäläisyyden nöyryytetyn despootin Nebukadnessarin ja sen "maailmanvallan" välillä, joka painostaa seurakuntaa noiden kahden seitsemän ajan jakson aikana. Tuo asia on kummankin "hulluus". Voidaan kysyä, oliko "maailmanvalta" sitten täysissä järjissään ennenkuin nuo "seitsemän aikaa" alkoivat? Mutta tällainen näkemys on hylättävä: Nebukadnessarin kohdalla oli hulluus yksinkertaisesti koettelemus; toisessa tapauksessa oli kysymys synnistä. Tietääksemme ei Nebukadnessarin hulluus saanut häntä sortamaan yhtäkään yksilöä; "maailmanvallan" hulluudelle taas tuon teorian mukaan on nimenomaan tyypillistä pyhien sortaminen. Missä siis on pienintäkään vastaavuutta noissa kahdessa eri tapauksessa? Babylonian kuninkaan "seitsemän aikaa" olivat seitsemän nöyryytyksen, ja ainoastaan nöyryytyksen aikaa. Tuo kärsivä hallitsija ei voi olla kärsivän seurakunnan esikuva; ja vielä vähemmän voi hänen mitä syvimmän nöyryytyksensä "seitsemän aikaa", jolloin kaikki valta ja loisto oli otettu häneltä pois, olla "maailmanvallan" seitsemän ajan esikuva, kun tuo "maailmanvalta" oli keskittänyt itselleen kaiken loiston ja suuruuden maan päällä. Tämä on ratkaiseva vastaväite tuota teoriaa vastaan. Lukija tarkastelkoon sitten käsittelemästämme teoksesta ainoastaan yhtä lausetta ja verratkoon sitä historian tosiaioihin ja hän huomaa jälleen kerran, miten perustelematon tuo teoria on: "Kirjoittaja toteaa: 'Tästä seuraa kieltämättä, että samoin kuin seurakunta joutuu kärsimään epäjumalaapalvovan vallan tyranniaa koko noiden seitsemän ajan ajan, se joutuu kärsimään ensimmäisen puolikkaan ajasta pakanallista epäjumalanpalvelusta ja jälkimmäisen puolikkaan ajasta roomalaiskatolisen kirkon epäjumalanpalvelusta.'" Ensimmäinen puolikas ajasta, siis 1260 vuotta, jonka aikana seurakunta joutui kärsimään pakanuuden epäjumalanpalvelusta, päättyi teoksen mukaan täsmälleen vuonna 530 tai 532 j.Kr; kun Justinianus yhtäkkiä muutti koko tilanteen ja toi uuden sortajan näyttämölle. Mutta kysyn nyt, missä oli "maailmanvalta" ennen vuotta 530 harjoittaessaan epäjumalanpalvelusta pakanuuden hahmossa? Koska Gratianus ainakin poisti virallisesti epäjumalanpalveluksen noin vuonna 376 ja takavarikoi niistä saadut tulot, missä siis oli väitetty pakanavalta, joka harjoitti vainoa? Vuosien 376 ja 532 välillä on huomattava väliaika. Teorialle on välttämätöntä, että nimenomaan pakanauskonto vainoaa seurakuntaa aina vuoteen 532 saakka; mutta 156 vuoden aikana ei ollut mitään pakanallista "maailmanvaltaa", joka olisi vainonnut seurakuntaa. Salomo sanoo, etteivät ramman jalat ole yhtä pitkät; ja jos pakanuuden harjoittamasta 1260 ennustetun vainon vuodesta puuttuu jopa 156 vuotta, on ilmeistä, että teoria ontuu melkoisesti ainakin yhdeltä puolelta. Mutta kysynkin, käyvätkö tosiasiat yksiin teorian kanssa edes toisen 1260 vuoden jakson osalta, joka päättyi vuonna 1792 Ranskan vallankumouksen aikohin? Jos roomalaiskatolisen kirkon sorto päättyi silloin ja jos Vanhaikäinen alkoi silloin pedon lopullisen tuomitsemisen, Hän teki silloin myös jotain muuta. Se käy ilmi Danielin kirjan 7:21,22:sta: "se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät, siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan." Tässä annetaan ymmärtää, että pienen sarven tuomio ja "valtakunnan antaminen pyhille" tapahtuu samoihin aikoihin. Tämän maailman valtakuntien hallinto on ollut kauan sellaisten maailmallisten ihmisten käsissä, jotka eivät ole tunteneet Jumalaa eivätkä totelleet Häntä; Mutta nyt, kun Hän, jolle valtakunta kuuluu, alkaa tuomita vihollisiaan, Hän siirtää samalla tämän maailman valtakuntien hallinnon niiltä, jotka ovat käyttäneet väärin valtaansa niiden käsiin, jotka pelkäävät Jumalaa ja käyttäytyvät julkisesti Hänen tahtonsa mukaisesti. Tämä on selvästikin tämän raamatunkohdan merkitys. Jos nyt oletetaan, että vuosi 1792 oli ennustettu ajankohta, jolloin Vanhaikäinen tulisi, siitä seuraa, että siitä alkaen on Jumalan Sanan periaatteiden täytynyt vallita Euroopan hallituksissa yhä enenevässä määrin ja Danielin ja Nehemian kaltaisten pyhien miesten on täytynyt päästä hallinnon korkeimmille paikoille. Mutta onko niin itse asiassa tapahtunut? Onko Euroopassa yhtäkään valtiota, joka toimisi Raamatun periaatteiden mukaisesti nykyään? Toimiiko itse Iso-Britanniakaan niin? Onhan kaikkien tiedossa, että jo kolme vuotta vanhurskaan hallinnon alettua tämän teorian mukaan alkoi se periaatteeton politiikka, joka jätti tuskin jälkeensä jälkeäkään "maan kuninkaiden Ruhtinaan" kunnioittamisesta tämän maan julkiseen allintoon. Vuonna 1793 sääsivät Pitt ja Ison-Britannian parlamentti lain, jonka nojalla perustettiin roomalaiskatolinen Maynoothin yliopisto, joka aloitti suunnan, joka vuosi toisensa jälkeen on nostanut Laittomuuden ihmisen sellaiseen valta-asemaan tässä maassa, että se uhkaa, ellei Jumala armossaan puutu asioiden kulkuun ihmeen kautta, viedä meidät nopeasti takaisin täydelliseen orjuuteen Antikristuksen alaisuudessa. Kuitenkin The Great Exodus -teoksen mukaan tilanteen pitäisi olla täysin päinvastainen.
Mutta kiinnitän lukijan huomion ainoastaan siihen, että edes hra Wylien oman teorian mukaan Kristuksen todistajat eivät ole voineet lopettaa todistustaan ennenkuin Säädös Tahrattomasta sikiämisestä syntyi. Tri Wylien teoria samoin kuin niiden teoria, joilla on sama näkemys, on, että "todistuksen päättyminen" tarkoittaa todistuksen "osatekijöiden päättymistä", johon sisältyy täydellinen todistus roomalaiskatolisen kirkon harhaoppeja vastaan. Tri Wylie itse myöntää, että "oppi 'Tahrattomasta sikiämisestä' [joka on esitetty vasta viime vuosina] julistaa Marian olevan todella 'jumaluus' ja asettaa hänet roomalaiskatolisen kirkon alttareille käytännöllisesti katsoen ylimmäksi palvonnan kohteeksi" (The Great Exodus). Tällaista ei ole KOSKAAN tehty aikaisemmin ja sentähden eivät roomalaiskatolisen kirkon harhaopit ja jumalanpilkka olleet täydelliset ennenkuin tuo säädös säädettiin, jos edes silloinkaan. Jos nyt roomalaiskatolisen kirkon turmelus ja jumalanpilkka eivät olleet "täydelliset" meidän päivinämme, ja jos ne ovat nousseet sellaiselle tasolle, ettei sellaista ole ennen nähty, niinkuin kaikki ihmiset vaistomaisesti kokevat ja ovat julistaneet, kun tuo säädös julkaistiin, miten todistajien todistus voisi olla "täydellinen" ennen Lutherin päiviä! En ole väittämässä, etteivätkö tuo periaate ja tuon säädöksen siemen olisi olleet toiminnassa jo kauan sitä ennen. Samaa voidaan sanoa kaikista roomalaiskatolisen kirkon tärkeimmistä harhaopeista, jotka sillä on ollut jo ennen Lutherin aikaa. Kaikki ne olivat olennaisilta osiltaan kehittyneet mitä suurimmassa mitassa, lähes Gregorius Suuren ajoilta, joka kehotti kantamaan Neitsyen kuvaa kulkueiden kärjessä, kun pyydettiin Kaikkein Korkeinta poistamaan rutto Roomasta, kun se sai aikaan sellaista vahinkoa kaupungissa. Mutta se ei todista millään tavoin, että nuo harhat olisivat saavuttaneet "täydellisyyden" tai että Kristuksen todistajat olisivat voineet silloin "lopettaa todistuksensa" esittäessään "täydellisen todistuksensa" roomalaiskatolisen kirkon harhaoppeja ja turmelusta vastaan. Asetan tämän käsityksen asiasta jokaisen intelligentin lukijan tarkasteltavaksi rukouksessa. Jos meillä ei ole "ymmärrystä ajoista", on turha odottaa, että me "tietäisimme, mitä Israelin on tehtävä". Jos me sanomme "rauha ja turvallisuus vallitsevat", kun onnettomuudet ovat käsillä tai aliarvioimme noiden onnettomuuksien luonnetta, emme voi olla valmiit tuohon suureen taisteluun, kun suuri taistelu on tulossa.

Koko Raamatusta ei löydy riviä tai kirjaintakaan, joka tukisi ajatusta, että Mariaa pitäisi palvoa, että hän on "syntisten turva", että hän oli "tahraton", että hän sovitti synnin seisoessaan ristin juurella tai kun Simeonin sanojen mukaan "miekka lävisti myös hänen oman sielunsa"; tai että hänet hänen kuolemansa jälkeen olisi herätetty kuolleista ja kohotettu taivaaseen. Mutta babylonialaisessa järjestelmässä esiintyy tämä kaikki; ja kaikki tämä on nyt otettu mukaan roomalaiskatoliseen järjestelmään. "Marian pyhä sydän" esitetään miekan lävistämänä sen merkkinä, kuten tuo luopiokirkko opettaa, että hänen ristiinnaulitsemisen aikana kärsimänsä tuska on yhtä todellinen sovitus kuin Kristuksen kärsimä kuolema;—sillä voimme lukea roomalaiskatolisen kirkon "Pyhän sydämen veljeskunnan" jumalanpalveluskirjan palvontaopetusta koskevasta kohdasta näin Jumalaa pilkkaavia sanoja kuin nämä, että "Maria korjasi Eevan syyllisyyden samoin kuin meidän Herramme korjasi Aatamin syyllisyyden"; ja eräs toinen—professori Oswald of Paderbon—väittää, että Maria ei ollut ihmisolento niinkuin me, että hän on "Nainen, niinkuin Kristus on Mies", että "Maria on myös läsnä eukaristiassa ja että on kiistatonta, että tämä kirkon ehtoollisopin mukainen Marian läsnäolo eukaristiassa on todellinen ja tosi eikä vain pelkkä ajatus tai kuvaannollista"; ja lisäksi voimme lukea paavin tahratonta sikiämistä koskevasta julistuksesta, että tästä samasta madonnasta, joka siksi "lävistettiin miekalla", nousi kuolleista ja otettiin ylös taivaisiin, sentähden tuli Taivaan Kuningatar. Jos kaikki tämä on näin, voiko kukaan olla näkemättä, että juuri tässä luopiokirkossa esiintyy se, mikä täysin vastaa kristikunnan keskuksessa valmistettua "pedon kuvaa, joka sai kuolinhaavan, mutta parani"?

* Memoir of Rev. Godfrey Massy. Pancarpium Marianum -nimisen teoksen kirjoittajan Paradisus sponsi et sponsoessa on seuraavat sanat, jotka on osoitettu Neitsyelle ja sisältyvät ristiinnaulitsemista esittävään kohokuvaan, jossa Maria on ristin juurella rinta miekan lävistämänä, "Sinun rakas poikasi uhrasi lihansa; sinä sielusi— niin, sekä ruumiisi että sielusi." Tässä ei ainoastaan aseteta Neitsyt Marian uhria samalle tasolle Herran Jeesuksen uhrin kanssa, vaan siitä tehdään jopa suurempi uhri. Vuonna 1617 tämä oli ainoastaan jersuiittojen oppi; nyt on syytä uskoa, että se on roomalaiskatolisuuden yleinen opetus.
Jos tutkimme asiaa Raamatusta, huomaamme, että se tapahtuisi jonkin luopiokristillisyyden julkisen, yleisen määräyksen perusteella; (jae 14) "se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi"; ja he tekivät sen. Tässä on nyt tärkeä asia, joka tulisi huomata, että tätä ei koskaan tehty eikä sitä olisi koskaan voitu tehdä ennenkuin vasta kahdeksan vuotta sitten; siitä yksinkertaisesta syystä, että Rooman Madonnan ei oltu koskaan aikaisemmin tunnustettu omaavan kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka kuuluivat Babylonian "pedon KUVALLE". Siihen saakka sitä ei oltu tunnustettu edes Roomassa, vaikka tuo paha hapatus oli jo kauan ollut toiminnassa eikä niin vahvana, että Maria olisi ollut todella tahraton ja olisi siten vastannut täydellisesti babylonialaista Kuvaa. Se, mitä ei oltu koskaan ennen tehty, tehtiin kuitenkin joulukuussa 1854. Silloin kokoontuivat piispat kaikkialta kristikunnasta ja edustajat kaikilta maan kulmilta Roomassa; ja ainoastaan neljän eriävän äänen kuuluessa määräsivät yhdessä, että Jumalan äitiä Mariaa, joka nousi kuolleista ja nousi taivaaseen, oli tästä alkaen palvottava Tahrattomana Neitsyenä, joka "oli siinnyt ja syntynyt synnittömästi". Tämä oli pedon Kuvan muodollista pystyttämistä, joka tapahtui "maassa asuvaisten" yhteisellä suostumuksella. Kun tämä peto nyt on pystytetty, sanotaan, että maasta nouseva peto saa Kuvan elämään ja puhumaan, mistä voimme päätellä, ettei sillä aluksi ole elämää eikä ääntä itsessään; mutta että siitä huolimatta maasta nousevan pedon avulla se saa sekä hengen että äänen ja siitä tulee roomalaiskatolisen kirkon papiston tehokas edusmies, kun se saa sen puhumaan täsmälleen, mitä se haluaa. Siitä alkaen, kun sen Kuva on pystytetty, sen ääni on kuultu kautta koko roomalaiskatolisen kirkon. Aikaisemmin esitettiin sen määräykset enemmän tai vähemmän Kristuksen nimessä. Nyt tehdään kaikki ensisijaisesti Tahrattoman neitsyen nimissä. Hänen äänensä kuuluu kaikkialla—hänen äänensä kuuluu ylimpänä. Mutta huomautettakoon, että kun tuo ääni kuuluu, se ei ole armon ja rakkauden ääni, se on julmuuden ja terrorin ääni. Ne määräykset, jotka tulevat tuon Kuvan nimissä, kuuluvat, ettei "kukaan saa ostaa tai myydä, paitsi se, (jae 17) jolla on pedon merkki tai nimi tai nimen luku". Niin pian kuin tuo kuva on pystytetty, me näemme nimenomaan näin tapahtuvan. Mikä olikaan määräys Itävallassa, joka niin nopeasti seurasi kuvan pystyttämistä kuin juuri tämä? Tuota määräystä ei ole vielä odottamattomien tapahtumien vuoksi pantu toimeen; mutta jos se olisi pantu toimeen, seuraukset olisivat juuri ne, jotka on ennustettu—ettei kukaan Itävallan alueella voisi "ostaa tai myydä" ilman tietynlaista merkkiä. Ja juuri se tosiasia, että sellainen suvaitsematon määräys annettiin niin pian Tahratonta Sikiämistä koskevan päätöksen jälkeen, osoittaa, mikä on tuon päätöksen luonnollinen seuraus. Ne tapahtumat, jotka pian sen jälkeen tapahtuivat Espanjassa, olivat sielläkin osoitus saman vainoavan hengen voimallisesta toiminnasta. Näyttää siltä, että muutamien viime vuosien aikana on hengellisen despotismin aalto saatu hallintaan; ja monet ovat vakuuttuneita siitä, ettei paavinvalta tai sen vallankäyttäjät enää pysty vainoon, vaan sen valta on vain väliaikaista ja näyttää horjuvan. Mutta laittomuuden salaisuus on hämmästyttävän elinvoimainen; eikä kukaan voi sanoa etukäteen, mitä kaikkea mahdottomalta tuntuvaa se kykeneekään saamaan aikaan tukahduttaessaan vapauden ja totuuden etenemistä, miten lupaavilta kaikki sitten näyttäisikään. Mitä Rooman valtioiden väliaikainen itsenäisyys sitten tuleekaan olemaan, ei se ole sittenkään niin itsestäänselvää kuin miltä monista näytti vielä jonkin aikaa sitten, kun ajateltiin, että paavinvallan hengellinen valta on karistettu ja että sen valta vainota on lopullisesti ohi. Epäilemättä tulevat vielä monet Jumalan rakkauden ja armon rajoittamina tottelemaan taivaallista ääntä ja pakenevamaan tuosta tuomitusta yhteisöstä ennenkuin Jumalan vihan maljat kaadetaan sen päälle. Mutta jos olen oikeassa tämän raamatunkohdan tulkinnassani, tulee entistä kovempia vainoja ja se suvaitsemattomuus, jota ilmeni välittömästi Kuvan pystyttämisen jälkeen Itävallassa ja Espanjassa, tulee vielä leviämään kaikkialle Eurooppaan; sillä Raamatussa ei sanota, että pedon Kuva ainoastaan määräisi, vaan myös "saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin" (jae 15). Kun tämä tapahtuu, se on ilmeisesti se aika, jolloin jakeen 8 sanat täyttyvät, "Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta". Tästä on mahdotonta päästä sanomalla "Se viittaa pimeään keskiaikaan; se on toteutunut jo ennen Lutherin aikaa". Minä kysyn, olivatko ihmiset pystyttäneet pedon Kuvan jo ennen Lutherin aikaa? Selvästikään eivät. Tahratonta sikiämistä koskeva määräys annettiin vasta äskettäin. Profetia viittaa siis omaan aikaamme—aikaan, johon kirkko on nyt siirtymässä. Toisin sanoen todistajien tappamiseen, pyhien suureen koetuksen aikaan, JOKA ON TULOSSA. (Kts. alla olevaa huomautusta)

Maasta nouseva peto ei ainoastaan johda maailmaa palvomaan ensimmäistä petoa, vaan (jae 14) hän saa maan päällä asuvaiset tekemään sen "pedon KUVAN", joka oli saanut miekanhaavan ja joka jäi eloon". Mietiskeltyäni monien vuosien ajan, mitä "pedon kuvalla" tarkoitetaan, en voinut pitää mitään niistä teorioista tyydyttävinä, joita on tähän mennessä esitetty, kunnes sain käteeni teeskentelemättömän ja arvokkaan kirjan, jonka olen maininnut jo aikaisemmin, nimeltään An Original Interpretation of the Apocalypse. Tuo teos, jonka on ilmeisesti kirjoittanut syvällinen henkilö, joka on tutustunut perusteellisesti paaviuden historiaan, antoi heti ratkaisun tuohon ongelmaan. Siinä esitetään pedon kuvan olevan Neitsyt Maria eli Madonna. Tämä saattaa vaikuttaa ensi näkemältä hyvin epätodennäköiseltä ratkaisulta; mutta kun sitä verrataan Kaldean uskontohistoriaan, epätodennäköisyys katoaa kokonaan. Vanhassa babylonialaisessa pakanuudessa oli merestä nousevan pedon kuva; ja kun tiedetään, mikä tuo kuva oli, kysymys saa mielestäni oikean vastauksen. Kun Dagonia alettiin aluksi palvoa ja hänet esitettiin monilla eri tavoilla ja monina eri hahmoina, suosituin hahmo, jona häntä palvottiin oli, kuten lukija jo tietääkin, lapsi äitinsä käsivarsilla. Tapahtumien kulun luonnollisena seurauksena alettiin äitiä palvoa lapsen rinnalla, jopa suosikkikohteena. Tällaisen palvonnan perustelemiseksi, niinkuin jo olemme todenneet, on tuo äiti tietenkin korotettava jumaluudeksi ja hänelle on annettava jumalallisia voimia ja ominaisuuksia. Mitä jumalallisia ominaisuuksia pojalla sitten uskottiinkin olevan, samat ominaisuudet kuvattiin vastaavasti äidilläkin olevan. Mikä arvonimi pojalla sitten olikin, sama arvonimi annettiin äidillekin. Poikaa kutsuttiin arvonimellä Belus, 'Herra'; äitiä arvonimellä Beltis, 'Arvon Rouva'. Poikaa kutsuttiina arvonimellä Dagon, ''Merenhaltija'; äitiä nimellä Derketo, 'Merenneito'. Poika kantoi Maailmankuninkaan asemassaan härän sarvia; äiti, niinkuin jo olemme todenneet, Sanchuniatonin asemassa kantoi päässään härän päätä kuninkaallisen asemansa merkkinä.*

* EUSEBIUS, Proeparatio Evangelii. Tämä maininta on huomattava, koska se osoittaa, että suuren jumalattaren kantamien sarvien tarkoituksena oli todellisuudessa esittää hänet nimenomaan Ninuksen eli "Pojan" kuvana. Jos hän olisi kantanut ainoastaan lehmän sarvia, olisi saatettu olettaa, että noiden sarvien tarkoituksena oli ainoastaan yhdistää hänet kuuhun. Mutta härän sarvet osoittavat, että tarkoituksena oli esittää hänet tasavertaisen kuninkaallisena Nimrodin eli Kronoksen, "Sarvipään" kanssa.
Häntä kutsuttiin auringonjumalan ominaisuudessa nimellä Beel-samen, "Taivaan herra"; jumalatarta taas kuunjumalattaren ominaisuudessa nimellä Melkatashemin, "Taivaan kuningatar". Egyptissä tuota epäjumalaa palvottiin "Hyvyyden ja totuuden paljastajana"; vastaavaa jumalatarta taas Babyloniassa Kyyhkysen symboloimana lempeyden ja armon jumalattarena, "armollisen hyväksynnän Äitinä", "ihmisille suopeana ja armollisena". Mithra-nimistä epäjumalaa palvottiin nimellä Mesites eli "Välittäjä"; vastaavaa jumalatarta taas Afroditena eli "Vihanlepyttäjänä" nimellä Mylitta, "Välittäjätär". Tuo epäjumala esitettiin murskaamassa suurta käärmettä kantapäänsä alle; jumalatar taas murskaamassa käärmeen päätä kädessään. Janus-nimisenä tuo epäjumala kantoi avainta näkymättömän maailman avaajana ja sulkijana. Vastaavasti Cybele-nimisellä jumalattarella oli vastaavanlainen avain saman vallan merkkinä.*

* TOOKEn Pantheon. Se, että Cybelen avaimella esoteerisessa tarussa oli sama merkitys kuin Januksen avaimella, käy ilmi hänelle edellä esitetystä ominaisuudesta Välittäjättärenä.
Epäjumalaa kutsuttiin synnistä puhdistajan ominaisuudessa "Saastumattomaksi jumalaksi"; myös vastaavalla jumalattarella oli voima pestä pois synti ja vaikka hän oli siemenen äiti, häntä kutsuttiin "puhtaaksi ja tahrattomaksi Neitsyeksi". Epäjumala esitettiin "Kuolleitten tuomariksi"; jumalatar taas esitettiin hänen rinnallaan tuomioistuimen vierellä näkymättömässä maailmassa seisovana. Sen jälkeen kun tuo epäjumala oli tapettu miekalla, hänen kerrottiin nousseen kuolleista taivaaseen. Myös jumalattaren kerrottiin kuolleen erään oman poikansa miekan iskusta*, mutta tarun mukaan hänen oma poikansa kantoi hänet taivaaseen, jolloin hänestä tehtiin Pambasileia, "Maailmankaikkeuden kuningatar". Lopuksi, kootaksemme kaiken kerrotun yhteen, hänet tunnettiin nimellä Semele, joka babyloniankielellä tarkoittaa samaa kuin "PETO".** Tällä tavoin joka suhteessa jokaista piirtoa myöten hänestä tuli nimenomaan sen Babylonian "Pedon kuva, joka oli saanut kuolettavan miekanhaavan, mutta oli elossa".

* Samoin kerrotaan Horuksen Egyptissä katkaisseen äitinsä pään samoin kuin myös Bel Babyloniassa katkaisi babylonialaisten suuren muinaisen jumalattaren pään. (BUNSEN)

** Apollodorus toteaa, että kantaessaan äitiään taivaaseen Bacchus kutsui häntä nimellä Thuone, mikä on nimenomaan feminiinimuoto hänen omasta nimestään Thuoenus—latinaksi Thyoneus. (OVID, Metam.) Thuoneus tulee ilmeisesti sanan Thn, 'valittaa', passiivin partisiipista 'valitettu jumala', joka on Bacchus-sanan synonyymi. Samalla tavoin on Thuone 'valitettu jumalatar'. Roomalaisten Juno tunnettiin ilmeisesti juuri tässä "Kuvan" ominaisuudessa; sillä hänen kunniakseen oli Roomaan pystytetty temppeli Capitolinus-kukkulalle nimeltä "Juno Moneta". Moneta on erään kaldean "kuvaa" tarkoittavan sanan painollinen muoto; ja että juuri se oli nimen merkitys, käy ilmi siitä, että hänen kuvallaan varustettua rahaleimaa säilytettiin temppelin kätköissä. (Kts. SMITHin "Juno") Mikä muu onkaan rahaleiman tarkoitus kuin "kuvien" lyönti? Tämä on Junon ja rahaleiman välinen yhteys.
Sen jälkeen mitä lukija jo on saanut lukea tämän teoksen edellisessä osassa, on tuskin tarpeen sanoa, että juuri tätä jumalatarta palvotaan nyt roomalaiskatolisessa kirkossa nimellä Maria. Vaikka tuota jumalatarta palvotaankin meidän Herramme äidin nimisenä, kaikki hänelle annetut ominaisuudet ovat yksinekrtaisesti peräisin babylonialaiselta Madonnalta eikä Kristuksen Neitseelliseltä Äidiltä.*




* Nimenomaan se tapa, jolla roomalaiskatolisen kirkon Madonna esitetään, on selvästikin kopioitu mainitun pakanallisen jumalattaren esitystavoista. Mainittu suuri jumala esitettiin istumassa tai seisomassa lootuskukan muodostamassa maljassa. Intiassa on tämä sama esitystapa yleinen; Brahma nähdään usein istumassa lootuskukalla ja hänen sanotaan syntyneen Vishnun navasta. Samalla tavoin on em. suurella jumalattarella samanlainen lepopaikka; ja sentähden on Lakshmi, Intian "Maailmankaikkeuden Äiti" istumassa lootuksella ja syntynyt kilpikonnasta.
Juuri tässä asiassa on roomalaiskatolinen kirkko jäljitellyt myös pakanallista esikuvaansa; sillä Pancarpium Marianumissa esitetään Neitsyt ja lapsi istumassa tulppaanin kukan muodostamassa maljassa.

Vaikka paavi onkin paavinvallan suuri Jupiter Tonans ja "salamoi" Vatikaanista kuten hänen edeltäjänsä uskottiin salamoivan Capitoliumilta, ei hän kuitenkaan itse todellisuudessa saa tulta lankeamaan taivaasta, vaan sen tekee hänen papistonsa. Mutta huolimatta hänen papistonsa vaikutusvallasta kaikkialla sen sokaistessa ihmisten mielet, ovat paavin jyrinät loppujen lopuksi vain "bruta fulmina". Sentähden onkin symboli mitä tarkin, kun se kertoo maasta nousevan pedon eikä merestä nousevan pedon "saavan tulen lankeamaan taivaasta".
Kun pakanuuden pedon "kuolinhaava" oli parantunut ja merestä nouseva peto tullut esiin, sanotaan, että tämä maasta nouseva peto sai valtuudet käyttää suuren merestä nousevan pedon voimaa (jae 12), "Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden", kirjaimellisesti "sen läsnäollessa"—hänen valvonnassaan. Kun ottaa huomioon, kuka ensimmäinen peto on, on ilmaus "sen läsnäollessa" erittäin voimallinen. Merestä nouseva peto on se "pieni sarvi", jolla "oli silmät, kuin ihmisen silmät" (Dan.7:8); se on Janus Tuens, "Kaikkinäkevä Janus", toisin sanoen universaali piispa eli "universaali Kaitsija", joka seitsemällä kukkulalla sijaitsevalta valtaistuimeltaan rippituolijärjestelmän avulla näkee ja tietää kaiken, mitä tehdään hänen laajan hallinta-alueensa kaukaistenkin rajojen sisällä. Nyt oli juuri oikea aika, että paavista tuli universaali piispa, että alkoi systemaattinen tapa ojentaa Länsi-Rooman pääpiispoille paavillinen viitta, pallium Gieselerin mukaan "symboloimaan ja vahvistamaan heidän yhteyttään roomalaiskatoliseen kirkkoon".*

*GIESELER. Gieseler kertoo, että jo vuonna 501 oli Rooman piispa laskenut perustuksen piispojen ammattikunnalle ojentamalla heille palliumin; mutta hän toteaa samassa yhteydessä painokkaasti, että vasta vuonna 602 Fokaksen noustessa keisarin valtaistuimelle—Fokaksen, joka teki paavista universaalin piispan—alettiin piispoille ojentaa pallium systemaattisesti ja laajemmassa mittakaavassa.
Tuo pallium, jota piispat kantoivat hartioillaan, oli toisaalta paavin viitta ja sitoi sen saajat toimimaan roomalaiskatolisen kirkon virkamiehinä saaden kaiken arvovaltansa paavilta ja harjoittaen valtaansa "piispojen piispan" valvonnassa, ja toisaalta se oli näiden lampaina esiintyvien susien näkyvä vaatekappale. Sillä mikä oli paavin piispojen pallium? Se oli Pyhän Agnesin nunnien pitämiltä karitsoilta otetusta, heidän pyhien kättensä kutomasta ja paavin siunaamasta villasta tehty vaate annettavaksi niille, joita paavi halusi kunnioittaa, kuten eräs heidän joukostaan asian ilmaisi, "liittäen heidät meidän yhteisöömme yhdeksi kaitsijoiden lammaslaumaksi".*

*GIESELER, ("Papacy"). Lukija, joka selaa palliumin ojentavien paavien varhaisia kirjeitä, ei voi olla huomaamatta sitä valtavaa merkityseroa, mikä on ilmaisujen "yksi kaitsijoiden lauma" yllä ja meidän Herramme "yhden lauman" välillä. Edellinen tarkoittaa tosiaankin lammaslaumaa, johon kuuluu pastoreita eli paimenia. Paavin kirjeet edellyttävät ilman muuta piispajärjestelmää erillisenä ammattikuntana, joka on täysin riippumaton seurakunnasta ja riippuvainen ainoastaan paavista, mikä näyttää käyvän tarkalleen yksiin maasta nousevaa petoa koskevan ennustuksen kanssa.
Tällä tavoin universaalin piispan määrääminä ja asettamina he tekivät työnsä tehokkaasti ja saivat maanpiirin ja siinä asuvaiset "kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani". Tämä oli osa tämän pedon ennustettua työtä. Mutta oli toinenkin, eikä suinkaan vähemmän tärkeä tehtävä, jota tutkimme myöhemmin.

Rooman Numa itsekin esitti ikäänkuin saavansa kaikki ilmoituksensa nymfi Egerialta luolassa. Näissä luolissa vihittiin ihmiset aluksi mysteereiden salaisuuksiin ja heidät johdettiin valheellisten merkkien ja ihmeiden avulla, joita heille siellä esitettiin, Nimrodin kuoleman jälkeen takaisin palvomaan tuota jumalaa uudessa muodossa. Tämä apokalyptinen peto, joka "nousee maasta" vastaa kaikissa suhteissa sitä muinaista jumalaa, joka syntyi "maassa olevasta reiästä"; sillä mitkään sanat eivät voisi tarkemmin kuvata hänen tekojaan kuin profetian sanat (jakeet 13-14): "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden...ja se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi". Tämä ihmeitätekevä peto nimeltä Nebo tai "Profeetta" oli epäjumalanpalveluksen profeettana tietenkin "väärä profeetta". Verratessamme edessämme olevaa raamatunkohtaa Ilmestyskirjan 19:20:een käy ilmi, että tätä petoa, joka "nousi maasta", kutsutaan nimenomaan juuri tuolla nimellä: "Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet". Se, että "maasta nouseva peto" "teki ihmeet" ensimmäisen pedon nähden osoittaa, että "maasta nouseva peto" on "väärä profeetta"; toisin sanoen se on "Nebo".

Jos me tutkimme Rooman maailmanvallan historiaa, me huomaamme, että myös tässä suhteessa on olemassa tarkka vastaavuus esikuvan ja arkkityypin välillä. Kun pakanuuden kuolinhaava parantui ja pakanuuden aikainen vanha ylipapin arvonimi palautettiin (paavina), se tapahtui turmeltuneen papiston vaikutuksesta ja sitä symboloi, niinkuin yleisesti ja aivan oikein uskotaan, kaksisarvinen peto, joka näytti karitsalta; meidän Herramme sanojen mukaisesti: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia". Ammattikuntana papisto jakaantui kahteen suureen osastoon—tavalliseen ja maalliseen papistoon, mikä vastasi pedon kahta sarvea eli voimaa ja jossa yhdistyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa sekä maallinen että hengellinen valta. Papistoa johtavilla piispoilla oli laaja maallinen valta jo kauan ennenkuin paavi sai ajallisen kruununsa. Meillä on sekä Guizotin että Gibbonin todisteet tästä asiasta. Osoitettuaan, että papisto oli erottautunut kansasta jo ennen 400-lukua ja oli riippumaton siitä, Guizot jatkaa: "Kristillisellä papistolla oli lisäksi toinenkin ja hyvin erilainen vaikutusalue. Piispoista ja papeista tuli tärkeimpiä kunnallisia virkamiehiä...Jos avaat joko Teodosiuksen tai Justinianuksen lakikokoelman, löydät useita säädöksiä, jotka määräävät kunnallisia asioita papistolle ja piispoille." Guizot esittää useita lainauksia. Seuraava lainaus Justinianuksen lakikokoelmasta riittää osoittamaan, miten laaja maallinen valta oli uskottu piispoille: "Mitä tulee kaupunkien jokavuotiseen asioiden hoitoon, koskee se sitten joko kaupungin kiinteistöistä saatavia tavanomaisia tuloja tai yksityisistä lahjoituksista tai testamenteista tai jostain muusta lähteestä saatavia tuloja; tai yleisiä töitä tai varastoja tai vesijohtoja tai kylpylöiden tai satamien ylläpitoa tai muurien tai tornien rakentamista tai siltojen tai teiden korjauksia tai oikeudenkäyntejä, joissa kaupunki on osallisena yleisen tai yksityisen edun nimissä, me määräämme seuraavaa:—Mitä hurskain piispa ja kolme merkkihenkilöä, jotka on valittu kaupungin ensimmäisistä miehistä, kokoontukoot yhteen; heidän on joka vuosi tarkastettava tehdyt työt; heidän on huolehdittava siitä, että ne, jotka niitä suorittavat tai ovat suorittaneet, hoitavat ne tarkasti, esittävät kirjanpidon ja osoittavat, että he ovat asianmukaisesti suorittaneet sitoumuksensa hallintoviranomaisille, olkoot kysymys sitten julkisista muistomerkeistä tai kylpylöihin tai varastoihin tarkoitetuista varoista tai teiden, vesijohtojen tai muiden töiden tekemiseen tarkoitetuista varoista." Tässä on pitkä luettelo toimista, jotka on laskettu "mitä hurskaimman piispan" hengellisille hartioille, joista yhteenkään ei löydy viittaustakaan Jumalan sanan sisältämissä piispan velvollisuuksia koskevissa luetteloissa. (Kts. 1.Tim.3:1-7; ja Tiitus 1:5-9.) Miten kävikään niin, että piispoille, jotka oli nimetty alunperin pelkästään hengellistä tarkoitusta varten, oli annettu niin suuri määrä maallista arvovaltaa? Gibbon antaa valaistusta tähän Guizotin "suunnattomaksi vallaksi" kutsuman ilmiön alkuperään. Teoksen Decline and Fall kirjoittaja [Gibbon] osoittaa, että pian Konstantinuksen ajan jälkeen "kirkko" [ja siis piispat, varsinkin kun he pitivät itseään papistosta erillääm olevana ammattikuntana] saivat suuren maallisen vallan turvapaikkaoikeuden perusteella, joka oli kuulunut pakanuuden aikaisille temppeleille ja jonka keisarit olivat siirtäneet kristillisille kirkoille. Hänen sanansa kuuluvat: "Pakolaisten ja jopa syyllistenkin sallittiin vedota joko jumaluuden tai Hänen pappiensa jakamaan oikeuteen tai armoon." Näin oli laskettu perustus maallisten viranomaisten oikeuksien kaappaamiseen kirkollisille virkamiehille ja niin heitä kannustettiin ottamaan itselleen kaikki valtion valta. Tällä tavoin, niinkuin teoksen Rome in the 19th Century kirjoittajatar aivan oikein toteaa turvapaikkaoikeudesta puhuessaan, "vääristettiin alttarit suojelemaan juuri niitä rikoksia, jotka ne oli pystytetty karkottamaan maailmasta." Tämä on hyvin järkyttävää ja osoittaa, miten paavinvallan maallinen valta jo aivan alusta alkaen perustui "laittomuuteen" ja on lisätodiste niille monille, jotka ehkä ajattelevat, että roomalaiskatolisen järjestelmän Pää, jolle kaikki piispat ovat alamaisia, on todellakin "se laiton" (2.Tess. 2:8), jonka Raamattu ennustaa olevan "laittomuuden salaisuuden" tunnistettava Pää. Kaikki tämä maallinen valta joutui sellaisten miesten käsiin, jotka esittivät olevansa Kristuksen palvelijoita ja Karitsan seuraajia, mutta etsivät yksinkertaisesti omaa loistoa eivätkä epäröineet sen varmistaakseen kavaltaa sitä asiaa, jota he väittivät palvelevansa. Sitä hengellistä valtaa, joka heillä oli ihmissielujen yli ja sitä maallista valtaa, jonka he olivat saaneet maailman asioissa, käytettiin molempia puhtaan ja tuemeltumattoman uskonnon etujen vastaisesti. Aluksi nämä väärät profeetat, jotka johtivat ihmisiä harhaan ja yrittivät yhdistää pakanuutta ja kristinuskoa, toimivat maan alla kuin myyrät pimeässä ja eksyttivät salaa yksinkertaisia Paavalin sanojen mukaisesti: "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa". Mutta vähitellen, 300-luvun lopulla, kun ihmisten mielet oli valmistettu siihen ja olosuhteet olivat suotuisat, lammasten vaatteissa esiintyvät sudet nousivat maan päälle, toivat salaiset oppinsa ja käytänteensä vähitellen päivänvaloon ja eksyttivät vuosisatojen aikana voimiensa lisääntyessä "kaikilla vääryyden viettelyksillä" ja "valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä" maailmallisten kristittyjen mielet ja saivat heidät uskomaan, että heidän lausumansa anathema oli sama kuin Jumalan kirous; toisin sanoen, että he voisivat "langettaa tulenkin taivaasta" ja saattaa siten "maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani".*

Tämän jumalan suuri, sen muista jumalista erottava nimi Nebo merkitsee 'profeettaa' ja siinä ominaisuudessa hän lausui oraakkelilauseita, harjoitti ennustamista, esitti omaavansa ihmeitä tekeviä voimia ja harjoitti noituutta. Hän oli suuri ihmeidentekijä ja vastasi täysin profetian sanoja (jae 13) "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että se saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden". Juuri tässä ominaisuudessa tunnettiin etruskien Tages; sillä hänen sanottiin opettaneen roomalaisille ennustamista ja kaikkea siihen liittyvää taikauskoa ja ihmetemppuja. Samoin kuin viime aikoina, kuultiin silloinkin itkevistä epäjumalankuvista ja silmää iskevistä madonnista ja sen lisäksi lukemattomista muistakin ihmeistä samoin kuin roomalaiskatolisessa kirkossa jatkuvasti esiintyy niitä aina jonkun paavillisen dogmin todisteeksi, samoin tapahtui babylonialaisessakin järjestelmässä. On tuskin olemassa mitään "hurskasta väärennöstä" tai pyhää petosta, jota nykyään harjoitetaan Tiberin rannoilla, jota ei voitaisi todistaa harjoitetun vastaavasti Eufrateksenkin rannoilla tai sieltä peräisin olevissa järjestelmissä. Onko Neitsyen kuvan nähty vuodattavan kyyneleitä? Samoin vuodattivat pakanoidenkin epäjumalankuvat monia kyyneleitä. Lukanus viittaa näihin herkkiin epäjumaliin puhuessaan niistä valheellisista tempuista, joita esiintyi kansalaissotien aikana:
"Kansamme palvomien jumalien ja kansallispyhimysten vuodattamat kyynel
ja Lareksen hiki kertoivat kaupunkimme huokauksista."
Myös Vergilius puhuu samasta asiasta sanoessaan:

"Itkevät patsaat ennustivat sodista,
ja epäjumalien pronssipatsaat vuodattivat pyhää hikeä."
Kun Publius Crassus kaatui Appius Claudiuksen ja Marcus Perpennan konsulikaudella taistelussa Aristonicusta vastaan, vuodatti Apollon patsas Cumaessa kyyneleitä tauotta neljän päivän ajan. Jumalilla oli myös iloiset hetkensä vastaavasti kuin heillä oli itkukohtauksiakin. Jos Rooma pitää sitä jumalallisena saavutuksena, että sen Pyhän neitsyen kuva "iskee silmää", samoin oli pakanoiden epäjumalankuville sopivaa rentoutua hetkeksi hymyyn. Siitä meillä on runsaasti todisteita. Psellus kertoo, että kun papit esittivät taikavoimiaan, "silloin patsaat nauroivat ja lamput syttyivät itsestään palamaan". Kun epäjumalankuvat iloitsivat, ne näyttivät kuitenkin saavan aikaan toisenlaisia tunteita niissä, jotka niitä katselivat. Salverte toteaa, että "teurgistit saivat aikaan jumalien ilmestymisen ilmassa kaasumaisessa höyryssä, joka lähti tulesta. Theurgis Maximus ilmeisestikin käytti sitä hyväkseen salaisesti, kun hänen Hekatelle suitsuttaessaan patsaan nähtiin nauravan niin luonnollisesti, että se täytti katsojat kauhulla". Eri aikoina ilmeni erilaisia tunteita. Onko Neitsyt Marian kuva tehty katsomaan suopeasti häntä palvovaa ja lähettämään hänet kotiin varmana siitä, että hänen rukouksensa on kuultu? Samoin oli egyptiläisen Isiksen patsaiden laita. Ne oli konstruoitu niin, että tuo jumalatar voi pudistaa otsallaan olevaa hopeakäärmettä ja nyökätä hyväksyvästi niille, jotka olivat esittäneet pyyntönsä niin, että se miellytti häntä. Voimme lukea roomalaisista pyhimyksistä, jotka osoittivat ihmeitätekeviä voimiaan ylittämällä jokia tai meren mitä epätodennäköisimmillä keinoilla. Niinpä Pyhän Raymondin kerrotaan kulkeneen meren yli viittansa päällä. Pakanauskonnot eivät ole yhtään huonompia tässä; sillä eräästä buddhalaispyhimyksestä Sura Acharyasta kerrotaan, että kun "hän kävi laumojensa luona Indus-joen länsipuolella, hän kellui jokea ylävirtaan takkinsa päällä". Niin, pakanuuden jumalat ja papit osoittivat tätäkin suurempaa kellumiskykyä. Tänäkin päivänä elää roomalaiskatolisen kirkon piirissä pyhä mies manner-Euroopassa, joka iloitsee suuresti pyhän Cubertinin nimessä, joka on niin täynnä hengellisyyttä, että kun hän omistautuu hartaudenharjoitukselleen, hänen ruumiinsa ei pysy maassa, vaan vastoin kaikkia painovoimalakeja kohoaa jopa yli metrin ilmaan. Samoin oli myös kuuluisan Fransiskus Assisilaisen, Petrus a Martinan ja Francis Maceratalaisen kohdalla muutamia vuosisatoja sitten. Mutta sekä pyhä Cubertin että pyhä Fransiskus ja hänen ystävänsä eivät ole suinkaan ainutlaatuisia yli-inhimillisen palvonnassaan. Kaldealaisten mysteerien papit ja taikurit olivat heidän edeltäjiään ei ainoastaan vuosisatoja vaan jopa vuosituhansia aikaisemmin. Coelius Rhodiginus toteaa, "että kaldealaisten mukaan sielusta lähtevät valonsäteet tunkeutuvat toisinaan jumalallisella tavalla ruumiiseen, joka silloin kohoaa itsestään maan yläpuolelle ja että niin tapahtui myös Zarathustralle". Jamblichuksen oppilaat väittivät, että he olivat usein todistaneet saman ihmeen tapahtuvan myös herralleen, joka rukoillessaan saattoi kohota kymmenen kyynärän korkeuteen maasta. Suurin roomalaiskatolisen kirkon ihmeistä, joita se väittää tekevänsä on, kun se viiden taikasanan avulla väittää tuovansa taivaasta alas meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin, veren, sielun ja jumaluuden niin, että Hän on todellisesti ja ruumiillisesti läsnä ehtoollisen sakramentissa. Samoin väittivät myös kaldealaiset papit voivansa loitsujensa avulla tuoda jumaliaan patsaisiinsa, niin että niiden "todellinen läsnäolo" olisi silminnähtävää. Sitä he kutsuivat "jumalten tekemiseksi"; ja siitä on varmasti peräisin roomalaiskatolisten pappien jumalaapilkkaava sanonta, että heillä on voima "luoda Luoja". Ei ole mitään todisteita, joita olisin voinut löytää siitä, että babylonialaisen järjestelmän ohutta, pyöreää öylättiä, "messun veretöntä uhria" olisi koskaan pidetty minään muuna kuin symbolina, että sen olisi koskaan katsottu muuttuvan jumalaksi, jota se symboloi. Ja kuitenkin transsubstantiaatio-oppi on selvästikin nimenomaan taikuutta, jossa väitetään, että muutaman voimallisen sanan voimasta aine muuttuisi joksikin toiseksi tai että taidokkaiden temppujen avulla voitaisiin joku aine korvata toisella. Lisäksi väittää paavi voivansa suuressa voimassaan omata oikeuden lähettää Jehovan salamoita ja puhaltaa hänen pauhinaansa niiden päälle, jotka häntä loukkaavat. Kuninkaat ja kokonaiset kansakunnat, jotka uskovat hänen voimaansa, ovat vapisseet kauhusta ja kumartuneet hänen eteensä peläten hänen hengellistä jyrinäänsä. Pakanauskontojen papit väittivät omaavansa samanlaiset voimat; ja voimistaakseen ihmisten uskoa hengelliseen voimaansa he yrittivät tosiaankin saada aikaan kirjaimellisesti salamoita lankeamaan taivaasta; niin näyttääpä olevan tosiaankin syytä uskoa, että he jopa onnistuivatkin siinä ja ennakoivat siten tri Franklinin suurta keksintöä. Numa Pompiliuksen kerrotaan tehneen niin ja onnistuneen siinä täydellisesti. Hänen seuraajansa Tullus Hostilius jäljitteli hänen esimerkkiään, menehtyi yrityksessään samoin koko hänen perheensä, johon salama iski kuten professori Reichmanille tapahtui meidän aikanamme salaman kanssa, jota hän yritti saada lyömään maahan.* Tällaisia ihmeitätekeviä voimia liitetään Jumalan Sanassa siihen petoon, jonka on määrä nousta maasta; ja muinaisen Babylonian esikuvassa esitettiin, että sellaisia voimia voisi todellakin harjoittaa.

*Etruskilaisen Tagesin kirjoissa kuvataan niitä keinoja, joiden avulla voidaan saada salama iskemään maahan. Numa oli kopioinut näitä kirjoja ja esittänyt aiheesta omia kommenttejaan, jotka Tallus oli käsittänyt väärin, jonka seurauksena tuo katastrofi tapahtui.
Mysteereissä vietettiin jatkuvasti "maan reiästä" syntyneen jumalan syntymän muistoa maanalaisissa luolissa. Näin tapahtui Persiassa, jossa samoin kuin Tagesin sanottiin syntyneen maasta, kerrottiin samoin Mithran syntyneen maan alla olevasta luolasta.*

*JUSTINUS MARTTYYRI. On huomionarvoista, että samoin kuin Mithra syntyi luolasta, samoin esittävät itämaiset epäjumalanpalvelusta harjoittavat nimikristityt meidän Vapahtajamme ikäänkuin hän olisi syntynyt luolassa. (Kts. KITTOn Cyclopedia, "Bethlehem"). Raamatusta ei löydy pienintäkään viitettä sellaisesta.

Tämä peto esitellään meille, jotta kiinnittäisimme siihen huomiota (Ilm.13:11): "Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme." Vaikka tämä peto mainitaankin merestä nousevan pedon jälkeen, se ei silti tarkoita sitä, että se olisi syntynyt merestä nousevan pedon jälkeen. Hänen tekemänsä työ näyttää osoittavan aivan päinvastaista; sillä hänen välityksellään ihmiskunta johdetaan (jae 12) "kumartamaan ensimmäistä petoa" sen jälkeen kun peto oli saanut kuolinhaavan, mikä osoittaa, että hänen on täytynyt olla olemassa sitä aikaisemmin. Syy siihen, että hänet mainitaan vasta toisena on juuri se, että se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa ja johtaa kaikki ihmiset palvomaan häntä, niin ettei olisi ollut mielekästä kuvata tuota petoa ennenkuin ensimmäinen peto oli astunut näyttämölle. Muinaisessa Kaldeassa oli olemassa myös tämän esikuva. Tuota jumalaa kutsuttiin Babyloniassa nimellä Nebo, Egyptissä nimellä Nub tai Num* ja roomalaisten keskuudessa nimellä Numa, sillä roomalaisten suurella pappiskuninkaalla Numa Pompiliuksella oli täsmälleen sama asema kuin Babylonian Nebolla.

*Egyptissä ja varsinkin sen kreikankielisen väestön keskuudessa vaihtui egyptinkielen b yleensä m:ksi.
Etruskit, joilta roomalaiset olivat saaneet suurimman osan rituaaleistaan, kutsuivat häntä nimellä Tages ja tästä Tagesista on erityisesti kirjoitettu muistiin, että samoin kuin Johannes näki pedon "nousevan maasta", samoin Tages oli lapsi, joka syntyi yhtäkkiä ihmeen kautta maassa olevasta vaosta tai reiästä. Tämä jumala esitettiin Egyptissä pässin päällä ja sarvilla varustettuna.