(Klääh, millainen otsikkopari...)
Löysimme ystäväni Merin kanssa sisäisen parisuhteemme. Minä olen kotona kokkaamassa, kun hän tulee koulusta kotiin ja syömään. Herttaista. Laitan astiat tiskikoneeseen. Leivoin mokkapalojakin (en pidä siitä mokkaosasta, mutta hänen takiaan). Ja petäsin sänkynsä (omani nostetaan päiviksi seinää vasten). Molemmilla on lyhyeksi kynitty päälaki, ja kun kuljemme kaupungilla ihmiset pohtinevat, että mitähän sukupuolta edustamme. Minä olen kotona, hän töissä, mutta onko tuosta apua määrittelyssä? Ei toivottavasti. Unohdin hatun kotiin, joten lapsukaiset huutavat kadulla "toi nainen on kalju". Tekee mieli kääntyä ja kiljaista (sopraanoäänellä) että "ei kun olen mies hameella".
Lastentekoa emme ole vielä harjoitelleet, mutta täydennämme jo toistemme lauseet. "Laitaan siihen ruokaan vaikka..." "...vaihtelun vuoksi tomaattia, joo." Eli katsotaan, vielä on kolme yötä aikaa.
Kävelin pitkin raittia tänään (se siitä kotihengettärestä; no huomenna pesen ikkunoita), ja pohdin torin saavutettuani että onpa kumman tuttu. Paikallistin samanlaisen torikuvan jostain kaupungista, jonne olimme pysähtyneet matkalla Ilomantsiin viime kesänä. En tiedä sen paikan nimeä. Kävelin vähän lisää, ja alkoi epäilyttää... olen varmasti ollut täällä ennenkin. Kyllä, nimittäin häämatkallani. Naureskelin kyyneliä silmiini.
Mutta en minä tiedä missä olen (ollut).
Olisitpa täällä, täällä on kivaa.