IRC-Galleria

"Olen lähempänä kuin uskot.
Aavistat läheisyyteni jatkuvasti, mutta sisimmässäsi uskot, että olen unohtanut juuri sinut.
Minä en ole.
Minä tunnen sinut, enkä jätä sinua koskaan.
Jos ajattelet asiaa, olet jo aavistanut sen monesti.
Tuntenut hengitykseni niskassasi silmänräpäyksenä, jona menetit tasapainosi ylimmällä rappusella.
Sekunteina, joina kätesi luiskahtivat ratista moottoritiellä.
Ja siinä kylmässä helpotuksessa, kun muistit sammuttaa kynttilän, joka oli jäänyt palamaan alakertaan.
Minä lasken sekuntejasi, ja näen mihin ne käytät.
Istun keskellänne ja kuule ajatukselle:
ja te ajattelette niin paljon ja teette niin vähän.
Ja ärsytätte toisianne niin usein.
Mutta ette koskaan sen jälkeen, kun olette lakanneet hengittämästä. Ette koskaan. Silloin te kaikki ajattelette samaa. Ja se tekee monista raskaita kantaa.
"Toivon, että he tietävät, miten paljon heistä pidin."
Minä olen mystinen, te sanotte.
Te haluatte tietää, miksi noudan teidät ja mihin teidät vien.
Hyvä. Minä haluaisin tietää tämän:
Miksi te niin usein odotatte kunnes on liian myöhäistä."
- Kuolema Lise Myhren kautta

Ja miksi kerta toisensa jälkeen luen (luette) näitä, ja koen (koette) ne todellisiksi, seurattaviksi, tärkeiksi, mutta en (ette) silti tee mitään?