IRC-Galleria

"Ennen lähtöäsi saat sitten käydä tuossa kaupassa minulle mannasuurimoita ja..."

Onko kohtelista, hyvin tehtyä, ilmoittaa? Eikö läheisissäkin suhteissa kuuluisi aina kysyä, sopiiko jokin (vaikka tietää että se sopii)?

Minusta ei. Tyylini on ollut aina hyvin käskevä; nyt tehdään näin ja se tapahtuu. (En ole niinkään vallanjanoinen, kuin tiedän mitä pitää tehdä ja laitan sen tapahtumaan.) Jos tulee kärhämää, suostun tottakai neuvottelemaan asiasta, muuttamaan suunnitelmaa ja joustamaan. Sovittelevasti puhun vain, kun tahdon jotain todella; siis nuoleskelen antamalla toisen valita, vaikka tiedän mikä valinta on. Inhoan sitä, mutta samalla tahdon varmistaa, ettei toinen kieltäydy vain sanamuotono takia.

Ja ne läheiset suhteen, silloinhan saa käskeä ja hyppyttää. Sain jokin aika sitten saarnan siitä, miten en voi entisen poikaystäväni kodissa elää miten vaan. Saarnaajana yläkerran naapuri. Toisin sanoen; minun on maattava jonkun kanssa, sitten saan häntä käskeä. Öhöm???

Olen aina käskenyt tasapuolisesti kaikkia. Ei, minä en käske, mutta esitän asiat muodossa "niin, olemme huomenna tulossa", eli muodossa jossa toisen on noustava sanomaani vastaan, jos haluaa päättää jotain.

Kun ilmoitan asioita, on siinä sellainen puoli, että toinen kieltäytyy vain osoittaakseen etten hallitse häntä. Tällaisia ovat useimmiten nuoret ja lapset - ainakin itse kieltäydyn vain perustellusti. Nuorempana varsinkin vanhempieni kanssa sanoin ei:tä refleksinä, ja vasta kysyttäessä että miksen, tajusin taas sanoneeni sen vain huvikseni.

Luin sukupuolten kielistä jutun. Siinä esitettiin, että naisen oletetaan puhuvan sovitellen, epäillen, ehdotellen, kun taas miehen jämäkästi, käskien, tietäen. Puhun siis miehekkäästi, ja saan kaksinkertaisen vastustuksen. Niin minut on kasvatettu, luulemaan että naiset ja miehet saavat toimia samoilla säännöillä.

"Ei se oikeasti olisi sinua tänne ottanut, kohteliaisuuttaan vaan."
Ei hyvää päivää, ymmärrän sen jos jotain tehdään säälistä, kohteliaisuudesta, mutta sitä en ymmärrä, että siitä sitten mennään muille itkemään. Kaikkihan niin tekee, mutta miksi maailma ei voi yleiseti olla suorempi, kestää suoruutta?

Kumpi suunta edes olisi parempi, se että täällä oltaisiin suorempia, vai se, että oppisin (opittaisiin) kiertelemään ja kyselemään, sillä todellisuudessahan minulla ei ole valtaa yhtään ketään käskeä?

Ps. Tuttavapoika oli käymässä talviasunnolla, kun perheeni tuli kesäasunnolta siellä nopeasti pyörähtämään. Koska poika pitää vanhemmistani, hän päätti mennä tervehtimään. Esitin, että hän samalla sanoisi jengille, että tulevat kesäkotiin illan suussa palatessaan talvikodin kautta. Poika aloitti eteiseen päästyään tällä, johon äitini uteli, että miksen itse tullut sanomaan, jatkaen sitten sanoen, että toisaalta ainahan se tyttö on miehiä juoksuttanut.
Huutelin, että en tullut kun poika oli kuitenkin tulossa sanomaan hei, ja poika siihen että niin, hei vaan, sitähän minun piti...