IRC-Galleria

Rakastan sinua, niin että sattuu.
Inhoan sitä, en osaa suhtautua sinuun enkä olla seurassasi. Puhun typeriä, sanon asioita joita en tarkoita, en kerro todellisia mielipitetäni enkä perustele mitään. Enkä edes tiedä miksi teen niin.
Kaipaan seuraasi ja lähellesi, mutta samalla se, että näen sinua niin harvoin, tuntuu hyvältä asialta. Mitä kauemmin sinun tapaamisestasi on, sitä vähemmän sinua ajattelen. Sitten yhtäkkiä tulet jostain vastaan, enkä voi sille mitään, adrenaliinipiikki on taattu, tuntuu kuin säikähtäisin jotain isoa ja pelottavaa, sydämeni siirtyy kymmenisen senttimetriä ylöspäin.
En jaksa tai voi uskoa, että koskaan tahtoisit minun jäävän lähellesi.
En tiedä tahdotko olla seurassani, typerien puheitteni takia toivon ettet, mutta niistäkään huolimatta.
Niin vain käy, tapaamme ja hengaamme yhdessä.
Olen epävarma sivilisäädystäsi, tutkin asiaa ja mietin onkohan joku taas nostanut sinut tavoittamattomiin. Mustasukkaisuutta vastustava minä on mustasukkainen jokaisesta naiskontakstistasi.
Olen kertonut kaiken, todennut miten pidän sinusta, mutta se ei tainnut jäädä pöydälle, ja optimistisesti toivon, että oletkin yhtä epävarma kuin minä ja...
Toisaalta olet niin kiireinen, etten usko sinulta edes löytyvän aikaa minulle, vaikka pyytäisin.
Tuntuu niin turhauttavalta, en löydä sanoja ja teot tuntuvat nekin vääriltä.
Kaiken lisäksi taitaisi olla jo liian myöhäistä.