IRC-Galleria

Olin seitsenvuotias. Naapurinpojalla oli minikokoinen mopo, jolla se ajeli mökkiteitä. Kerran tuli tarjouksena, että josko halaun heittää kiekan kyydissä. Sanoin, että haen ensin kypärän itselleni. Ei käynyt, ja niin jäi se mopoilu väliin.

Vieläkään en ole mopon kyydissä ollut - ei ole toiste tarjottu.

Se mitä haluan sanoa, on, että päätin hyväksyä tarjouksen ja lähteä Kairoon. Olen varma että reissu on minulle kuolemaksi - voin jo valmiiksi tuntea sen helpotuksen, jonka koen astuessani takaisin Münchenin lentoketälle. Jos niin siis koskaan käy.

Pelottaa niin etten uskalla pelätä, ja tuntuu todella hullulta, mutta samalla rakastan tätä absurdia kuplaa, jollaiseksi elämäni on paisunut.

Mulla alkaa olla täällä niin paljon tuttuja, ettei onneksi kohta enää tarvitse tapailla uusia ihmisiä tositarkoituksella.

Ps. Onneksi on kuitenkin se semmoinen kohtalojuttu, joka yrittää suojella mua - saksasta käsin passia voi anoa vain henk. koht. berliinissä tai hampurissa. Että tota...