IRC-Galleria

Niin.
Onko niin,
loppujen lopuksi,
etten vaan osaa.

En osaa olla osaamatta.

Itseasiassa olen aika tyytyväinen siitä että kuolen joskus - pääseepähän tästäkin repaleisuudesta ja kenties eheytyy johonkin suurempaan kokonaisuuteen, tai edes katoaa.

Onko mahdollista että päiväni tästä muuksi muuttuu?
Onko mahdollista että muu täksi päiväksi muuttuu?
Onko mahdollista että muusta päivä täksi muuttuu.

Feat:
"Miltä tuntuu kun irti päästää.
Miltä tuntuu kun on irti päästään."

Syön (nam nam ommomom) tomaatti-juusto -leipää. Kattelen sitä, ja ihmettelen että mitä toi kimaltava punanen on. Kas, uusin glitterhuulipunani se siinä vaan varisee hyvää vauhtia nielustani alas.

Mutta kyllä toistaiseksi asian tiimoilla hauskinta on ollut syödä juustohampparia kun on vahvaa hehnnonpunasita huuliväriä.

Lupaus siitä että (seurustelu)kumppani saa sitten tulla sovituskoppiin mukaan saa lähes kenet tahansa lähtemään seuraksi ostoksille.

Ruuhka-aikaan en tosin suosittele kovin pitkiä sessioita, kun taas hiljaisempaan aikaan kannattaa vähentää äänen volyymiä. Muuten kauppa voipi käsittääkseni heittää pihalle, ja homman nautinto jää vähäiseksi - vaikka kuka mistäkin pitää.

Ärrinin murrin kirjastot.
Suomessa aina aika ajoin sain juosta kirjastossa hyllyjen välissä etsimässä kirjoja jotka olin palauttanut, mutta hupsis vaan, kirjasto oli jättänyt ne leimaamatta sisään.
"Ollaan tosi pahoillamme, kuinkas nyt noin." Kaikki tekee virheitä, mikäs siinä. Mutta tuollaisten virheiden seuraukset saan minä (tai joku muu asiakas) maksaa. Ja kun noin ei käynyt edes harvoin, vaan aina vaan useammin ja useammin - vaikka lainaankin paljon, ja niin todennäköisyyskin on suurempi.

Nyt täällä englannissa. Minulle tuli viesti, että jokin kirja on jäänyt palauttamatta. Pikkupaniikki, käänsin huoneen nopeasti ympäri, ei löydy. Nimi (tai tekijä) ei kuullostanut lainkaan tutulta, pistin netin hakuun että saisin kansikuvan. Tuli montakin, mutta yksikään ei näyttänyt edes etäisesti tutulta - noista mitään en ole kyllä kotiini kantanut.
Menin tänään nyt selvittämään. Vakuuttelin virkailijaa että en tosiaan ole tätä lainannut, mikähän on homman nimi (ja englanniksi niin, tunsin itseni jo valmiiksi avuttomaksi). Hän haki kirjan kopion hyllystä, ja sama (tuntematon) kansi siinä tuijotti kuin netistä löytämäni. Hän lupasi tehdä jotain (en ihan saanut selvää) ja ilmeisesti pyysi odottamaan - kun en ihan saanut selvää selailin lähistön kirjoja ja sivusilmällä seurasin miten hän puhui puhelimeen jonkin aikaa.
Lähti tulemaan takaisin tiskille, väläytti leveän (teko)hymyn, ja kertoi että kirja oli löytynyt jostain sivukirjastosta, että pahoittelevat ja ottavat sen pois kortiltani.

Mutta ah tätä autuutta, pitääköhän a) seistä vieressä ja tarkistaa että jokainen kirja palautuu (pyytää kuitti) ja b) varmistaa että oman kortin tapahtumat on suljettu ennen poistumista.
Ja kun länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole toista palvelua jota arvostan ja rakastan yhtä paljon kuin kirjastoja.

"Bäätmään ei aantanuut sinuulle lääkettä.. Tohtoori, tohtoori, antoi sille lääkettä..." Laulaa hostveikka taustalla...

"I need you now."

Onko sinulle kenties joskus käynyt niin että "kaikilla" tutuilla on kirjautumisesta "alle tunti"? Mitä silloin voi tehdä?


Mutta...

---

hooooooooooooooooooooooooooo sain tekstarin.
Ehkä sen on jumalalta.

mä joskus kysyn/
ihmisiltä, nähdäänkö/
joskus he taasen/
utelevat minua/

muutoin olen yksinäni

---

No eipä tullut hääppönen. Tai ainakin alkuperäinen on minusta (edelleen) paljon kivampi. Toimivampi.
Sanojakaan en enää osaa pakottaa. Kohten varmaan itseänikään.
:"04.05.2009 20:54 <MolliOlli> niin en tiedä sitten mikä on syynä..ite joskus kysyn ihmisiltä että nähdäänkö, joskus kysyvät minulta. loppuajan vietän yksinäni."

Ja jos se hihhuli on huomennakin jonkun syyn takia non-available, niin en viitti ruinata tapaamista.

Aika hauskaa(?), vuosia sitten olisin kiltisti sietänyt mitä tahansa temppuilua mistä tahansa syystä, nyt vaan tajuan että ei sitä kiinnosta eikä mua kiinnosta jos on hirveesti työtä tehtävänä että saavuttaa.

Niin että kaikki aloitekykyyni tottuneet ja luottavat ihmiset, en usko että enää niin innokkaasti tapaamisia järjestelen, kysykää te välillä. Mielenkiintoni olla kanssanne ei ole laskenut, mutta tehkää aloite jos tahdotte minut tavata.

"Mutta en mä jaksa aina pyytää ja mankua ihmisiä seuraani, kun tuntuu että joko ne teeskentelee vaikeastitavoiteltavaa, tai sit hei, ehkä ne ei vaan haluu olla mun kanssa (mut tää on aika epätodennäköisen kuuloinen selitys...)"

http://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1

Kaikki halukkaat vilkaiskoot montako samannimistä Suomen järjestelmässä kroolaa.
Vielä halukaammat ilmoittakoon minulle.

Vanhat ("vanhat") nimet tekevät kuulema (taas) paluuta, en kyllä aina käsitä miksi. Minusta on julmaa että vanhemmat voivat änkeä lapselleen lähes minkä tahansa nimen. Minusta vaikkapa sellainen järjestelmä olisi hyvä, että nimi tulisi sosiaaliturvatunnuksen lailla automaattisesti.