IRC-Galleria

No nyt ne porkkanatikut loppu. En oikeen jaksais mennä tekemään lisää... Pitäsköhän tehdä niille majoneesidippi... (Whar.) Vieläkin tekee mieli syödä. Iik, olen possu. Ei kun en, olen mitä syön, eli en voi olla possu, mutta olenkin porkkana. Wiiiihiii.

Miksi kukaan kysyi...

Mietin pääni puhki, että mitä söisin kun tekee mieli natustella. Kävin mielessäni läpi lähikaupan karkkiosaston (valkeaa sokeria ja lisäaineita), snäksiosaston (suolaa ja tyydyttämättömiä rasvahappoja), suunnilleen kaiken kekseihin ja jäätelöön ja takaisin. Mitään fiksua ei tullut mieleen.
Aloin pohtia vihannespuolta. Tajusin että meillä on jääkaapissa (jee, ei myrskyn läpi tarpomista sinne kauppaan) porkkanoita. Kävin veistämässä pari tikuiksi, ja nyt on leuoille tekemistä.

Olen silti aika pahasti jumissa valkean viljan, sokerin ja muiden ravintoaineköyhien ruokien suurkulutusperheessä. Joten toistaiseksi mussutan vaikka mitä epäterveellistä (myös maapallon kannalta; esim broileria mitä en kyllä omassa kodissani syö) ja vain haaveilen kunnollisesta, terveellisestä ruokavaliosta. Ongelmia tulee kun luen lisää ja lisää ravinto-oppia: kohta en vaan löydä mitään mitä söisin, tuijottelen vaan huuli pyöreänä jääkaappiin että nälkäiseksi jäänen tänäänkin...

Varsinkin kun tuon ruuan kammoksuminen on tavallaan henkistä laatua. En jaksa vaivautua tekemään ruokaa kun se kumminkin on tosi köyhää. Vaikkapa joku voileipä; kasviksilla täytettynä se maistuu, mutta kun siihen sitten kuitenkin "pakosta" kuuluu leipä ja margariini, kenties myös juustoa tai lihaa. Ja kasvikset pitää huuhdella ja pestä ja... Niin, kaupasta ostettavan ruuan saattaminen syömäkuntoon - niin vaivalloista.

Mun käsiä kirveltää. Epäilen syyksi eilen Lidlistä (jee, jopa englannissa on Natsi-Siwa) ostettuja tomaatteja, joita hetki sitten käsittelin. Vastaavissa kemikaalitilanteissa on ennenkin tullut samanlaista oiretta. Kyse ei ole tomaateista itsestään, koska sitä voin kotikasvatukse tuloksena syödä määrättömästi. Tai lähes tulkoon.
Kitalakikin tuntuu hieman aralta. Sekään ei voi johtua muusta, koska en ole tänään syönyt mitään (mikä sitä voisi aiheuttaa).
Kun pistin ensmmäisen tomaatin suuhuni, pesemättä tai huuhtomatta (olen laiska ja olen tottunut syömään lähiruokaa, josta huuhdotaan korkeintaan multa pois) mikä makunautinto minua kohtasi: kasvihuoneen maku. Ah autuutta, lapsuudessa kasvihuoneruoka oli kesän herkku.

Mutta niin, vaikuttaa kovasti siltä ettei tuollainen nautinto ole niitä elimistölleni parhaita...

Tai sitten syynä on vain löytämäni kemikaaliblogi nostama herkkyys: http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2009_04_01_archive.html
lukekaa, ottakaa opiksi, nauttikaa.
Meille valehdellaan.

Vasta näin jälkikäteen tuo tuli mieleeni, ja tajusin yhdistää sen tämänpäiväiseen.
Kiipesin taas kerran koulun pihalla puuhun (minimittainen kellohame, mutta mulla onkin ne isot alkkarit (ja tehdäkseni kutun selvemmäksi, mitä minä menetän jos joku näkee hameeni alle?)), ja tällä kertaa siinä sitten pari pienempää tyttöä tuli yrittämään samaa (kun pari pienempää poikaa veteli puussa kuin oravat; tarvitsen shortsit että voin kokeilla semmoista - huomenna sitten) mutta ei tuntuneet he millään pääsevän puuhun. Itse istuin mä oksalla ylimmällä, joten näppäränä sitten yksinkertaisesti ojensin käteni alas, ja autoin yhden tytön (olisin auttanut muitakin, mutta se on aika pieni puu, ja aikani oli rajattu) ylös (ja se muuten oli aika painokas, pelkäsin hetken että putoan...).Se oli ihan innoissaan. Nojoo, onnistui ensin jumittamaan kenkänsä yhteen koloon, ja sitten oli vaikeaa päästä alas, mutta sillä tavoin oppii. Hyvä.
Tuli omat "urheilusuoritukset" mieleen kun puusta laskeuduttuaan se teki riemukkaan tuuletuksen. "Thank you so much."
You´re most wellcome, my pleasure.
Ja taas on helvetin liekeiltä säästytty.

Ps. Kotoa tuli tukea tankotanssiharrastusidealle:
"Kuulostaa pimeeltä, eli sopivalta sulle."

Tämä kuittaa.

Ja lisää siitä hulluudesta, minulle on käynyt tismalleen samoin kuin noissa kuudessa kohdassa:
Wolfgan#blogcomments
En usko persoonalliseen Jumalaan. Mutta taidan itse olla.

Tiukassa kynähameessa mikään ei näytä jäävän arvailujen varaan.
Ilmavassa kellohameessa tuulisella säällä mikään ei jää arvailujen varaan.

Onneksi on nätit alushousut, ja ne mieluummin kuin saumanäkyvyyspelkoisen stringit.

En koe tarvetta vahtia omia toimiani, selkäytimeni tietää mitä "varoa" ja välttää, elän luonnostaa aika ekologista arkea. Kuvittelen että muutkin, vaikka se onkin kukkua... Mutta keskitän aktiivisuuttani muihin asioihin; ajan eläinten oikeuksia jos niitä eteen tulee, mutten aktiivisesti niitä bongaile. Ja ne on kumminkin "vain" eläimiä... Ihmisoikeudet eka, eläinoikeudet sit. Ja niin kauan kun sitä lihaa omalta lautaselta löytyy, ja nahkatakki kaapista, mitä olen sanomaan.

MUTTA:

"Kyseessä on Pohjoismaita järkyttänyt video siitä, kuinka esimerkiksi [huom. siis muillakin todennäköisesti...] IKEAn, Jyskin ja Fjällrevenin tuotteissa käytetyt höyhenet on kynitty eläviltä linnuilta. Linnut kärsivät suunnattomasti ja menevät shokkiin. Pahinta on se, että linnut kokevat tämän kidutuksen monta kertaa, sillä niille kasvaa poisrevittyjen untuvien tilalle uusi peite, joka taas kynitään väkivalloin irti [!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! jos ne edes kuolis sit heti sen jälkeen, en liikauttaisi eviäni kovin vimmatusti].

Näitä rassuja joudutaan toimenpiteen jälkeen pitämään elossa pakkoruokinnalla, koska monet linnut ovat liian shokissa syödäkseen. Letkua kurkusta alas ja sitä rataa [pst; "eläin ei ole kone"]."

Eli ei helvetti.

Mutta arvatenkin itse nukun untuvapeiton alla... Koska tässä talossa (joka ei ole omani ja johon en juuri voi vaikuttaa) ei ole muuta. Kotona olen tottunut nukkumaan kylminä talviöinä vällyjen, eli lampaan nahan alla ("mulla on päällä kokonainen lammaslauma"), jos on ollut syytä. Ovat muuten sitten olleet ihan kotona teurastettuja, pitkän hyvän elämän eläneitä villapalloja. Tykkään lampaista, ps.

En tule koskaan ostamaan untuvapeittoa. Ikinä. Jos sellaisen päälleni aion jatkuvasti vetää, kynin kanat itse. Ja tapan kans. (Eli ei liene pelkoa.)

Mitta se on minunkin lasissani.

Trio Niskalaukaus rallattaa taustalla "soittakaa kirkolle, kun poika äsken kuoli" ja minä tanssahtelen riemukkaasti postin saapumista. Jotenkin vaan Timo Rautiaisen musiikki... no siis ymmärrän jos joku ei pidä sitä tanssittavana. Varsinkaan sellaiseen Peppi Pitkätossun (tai Jack Sparrown) tyyliin, riehakkaasti, vapaasti ja hymyillen. Iloisesti. No joskus kyynel silmäkulmassa, "kun loppumattomaan lumeen, hautautui pikkuveli, taivaan verenpunasta kuvastui se naurava pyöveli".

Rah rah rah, palaa se sauna muillakin:

Downbeat#blogcomments

Hmm. Olisko jollakin heittää biisiä, jossa kaivetaan omia suodenkuoppia ja sitten vielä astutaan niihin hymyillen?
Siis semmosia "ilolla teen elämästäni helvettiä" -biisejä?
"On niin kivaa kun kaikki on kurjaa, ja kun itse vielä on siitä vastuussa" -biisejä.
Biisejä joissa ripotellaan miinoja omalle maalle että olisi missä askeltaa.

Tai tietty kirjoja ja elokuvia ja ties mitä. Mutta ensisijaisesti biisejä.

Ps. Seuraava harrastukseni aikoo olla nk. tankotanssi. Pelottaa että taas into lopahtaa ihan hetkessä... mutta ehkä saisin jonkun (susa, jos luet tän jne... et kyllä varmaankaan lue, ja tuskin tulet elämään kanssani samassa kaupungissa, joten...) mukaan kun vihdoin aloittaisin elämäni ensimmäisen virallisen liikuntaharrastuksen. Woah. Odottelen tosin suomeen asti. (Eli voin näillänäkymin muuttaa vaan Helsinkiin, Ouluun tai Tampereelle - joskin harrastuksen suosio on kasvussa tai voin hankkia oman tangon himaan ja käydä vaikka jotain alkeita opettelemassa jossain yhden kerran kurssilla.) (Ai mutta, vakkari-nightclubillanihan täällä on tanko... "Joo, mä käyn siellä joka perjantai.. niin, ihan vaan tän liikuntaharrastuksen vuoksi...")

Edit:// Har har har, ihmettelin että mikä kumma tunne minulla on, fyysisesti nälkä ja rintakehää ahdistaa, silmiä kirveltää itkemistä enteilevästi, pää ei tahtoisi ajatella ja kädetkin vähän tärise... no mikäs muukaan se oli päällä, kuin yksinäisyys. Ehkä tämän vuoksi öisin voisi nukkua...

Pelle auttaa. Vaikka Jonne Aaron tässä laulaakin
http://www.youtube.com/watch?v=Sj35MluAlGo&feature=related

Edit2:// Nyt valun kuitenkin unelmiin. Taas. Mielipuuhaani aamuin illoin. Ensin yritän nukahtaa unelmoimalla miehistä. Sitten nään miehistä unia (joka yö solmin unelmaliiton eri miehen kanssa...). Ja sitten herään ja ylös nousemisen sijaan makailen tuntitolkulla haaveilemassa miehistä.
Tosin nyt taidan ensin hakea voileivän (paha paha valkea vilja). Mutta älkää huoliko, puoliksi aukinapitetut paidat, palaan kyllä.
Ps. "tee hyvä työ tänä yönä ja tuu mun luo älä huomista mieti"

Edit3:// (En ehkä mene ikinä nukkumaan... mutta sain aikaan hyvää leipää.) Parisuhteessa eläville todistus omasta parhaudesta löytyy kotisohvalta: sieltä käsin se kulta ottaa luulot pois ja sanoo että olet maailman paras ja kiltein ja kultaisin ja hienoin ihminen. Sen sijaan sinkkuna sitä on ikäänkuin vähän pakko olla yksin, pärjätä yksin ja ennen kaikkea uskoa itsekseen että on arvokas, vaikka sitä ei keltään voi tarkistaa. Sekä yksin että kaksin elävien mieleen tulvii joskus, että ehkä minä en olekkaan hyvä, oikeastaan taidan olla tosi surkea, kaikki vihaa mua, mitään en osaa [tai sitten se olen vain minä jolle tuollaiset hiipii mieleen...]. Aikaa myöten itselleni nousee (/on noussut) aika kova varmuus siitä, että en kelpaa. Semmoinen on meidän parisuhdekeskeinen maailmamme. En kelpaa. En kyllä haluakkaan kelvata nk. normaaliin parisuhteeseen (sitä mielen köyhyyttä! sitä henkistä itsemurhaa!) mutta voisi olla kiva jos olisi joku vakikehuja.

"Are you in love whit someone?"
*growing dreamfull smile* "Yes."
"Is that someone yourself?"
"Yes."
"Does not count."