IRC-Galleria

Äitini äiti on kyllä paras "hei noi tuijottaa" -tutka ikinä.

Esim. Kävelemme sillan ali, ja vastaan tulee poika pyörällä. Ajaa ohi, ja mummi tokaisee: "No nyt ei kyllä katsonut minua yhtään, ennen kaikki miehet aina minua katseli, mutta nyt se vaan katsoi sinua, niin että käveleppäs vähän taaempana".
Sitten, tulemme takaisinpäin, jään vähän jälkeen (oikomaan sukkia) ja hän kääntyy odottamaan. Ehdittyäni perille: "Huomasitko tuon ohikulkevan miehen, se jäi oikeen paikalleen, kääntyi katsomaan, kun olit mennyt ohi."

Mutta hattua (silinteri <3) nostan sille vanhemmalle rouvalle, joka kehui vaatteitani ihaniksi. Juuri niin; vaatteeni ovat ihanat, objektiivisesti katsoen. Minulla on hyvin kauniita vaatteita, nukkemaisia, puffihelmoja ja sellaista. Ei varmasti miellytä jok´ikistä, mutta merkittävää osaa, erityisesti vanhemmassa väestä. Vaatteeni näyttävät (hyvältä), siitä ei pääse millään imartelunvastaisuudella ja vaatimattomuudella ympäri. Ja kukapa ei tuijottaisi silinteripäistä lauantaikulkijaa.

Ja sen minä hyväksyn, annan olla. Tuijottakoon, en minä siitä kulu.
Kehuista en oikein tiedä, kosken osaa niihin vastata. Yleensä vaan nyökkään äänen suuntaan, muuta en osaa tehdä. Olen yrittänyt vastata, "mukavaa olla silmille iloksi", mutta se on vähän liian pitkä, kun ohikulkija puhuttelee. En tahdo sanoa kiitos, sillä en tiedä mistä muka kiittäisin. Minä hei tiedän miltä näytän, ja että vaatteeni ovat upeat. Eikä minun kai tarvitse kiittää siitä että joku puhuu minulle?

Vartaloni ja kasvojeni kauneus on sitten toinen asia, mutta synnyttäjän lantiolla ja korsettivyötäröllä (ostin kaksi plansettia, eli seuraavaksi koitan tehdä korsetin itse) lyhyenlännät jalkani jäävät huomaamatta (yhdeksän sentin koroissa, joilla osaan kävellä...). En minä tiedän miten merkittävästi täytän kauneusvaatimuksen, tai -ihanteen. Minä tykkään minusta tällaisena, ja tuijotan itseäni, ja kehunkin joskun. Että ilmankos muutkin.

Vaikka olen minä käsittääkseni vähän turhan itsevarma, ja luulo. "Maailma on näyttämöni."
En kuitenkaan mielestäni ole huomiohuora, sillä pukeudun ensisiaisesti vaatteisiin joita itse rakastan, ja jos tekisin tämän pelkästä huomionhakuisuudesta, sitä huomiota tulisi kyllä paljon enemmän, kyllä minä osaisin.

"Eli nyöritystä ei pureta pukiessa/riisuessa, vaan löystetään riittävän paljon auki niin, että se mahtuu tulemaan lantion yli."
"Ja vetoketjun ompeleminenkin vie niin kauan."

Ööhöm. Puetteko te ihmiset vaatteet alakautta? Riisutte mekotkin niin? Kun mä ihmettelen, että miksi niin monissa mun mekoissa ja hameissa on selässä/lantiolla vetoketju, pään yli ne saa ilman avaamistakin. Onko syynä kampauksen varjeleminen vai se ettei ylävartalo jousta/taivu kiepauttamaan vaatetta pois?

En pukisi korsettia alakautta.
Tein juuri laiskuuttani ja vetoketjun puuttumista mekon, jossa ei ole mitään avausjuttua.

No vaikeetahan se on... Kärsi kauneuden takia.

http://www.youtube.com/watch?v=sCEZ2m9o7vc&feature=related

"Hei mikä toi on? Mistä sä oikeen tuut?"
"Satujen keskusvarastosta."

Nyt kehuu vanhemmat naiset. Olen sitä mieltä että suunta on oikea (englannissa samalla asulla kehui vanhemmat miehet).

Seuraavaksi muotiin siis tulevat puffihelmat, vaalean sininen ja lierilliset korkeat hatut. Jos et usko, käy perusjamppavaatekaupoissa katselemassa, tuuli näkyy jo.

Lukion ekaluokkalaiset olivat väitelleet kuvistunnilla aiheesta onko porno taidella (tietty on). Menin kirjakauppaan, ja löysin kohdasta taide enimmäkseen alastomuutta, fetissejä, seksiä ja muuta mukavaa (tietty on).

Wanna marry me if I have these: http://www.popot.fi/product_details.php?p=243
Katialle terkkuja.

Löysin yhden vanhan Nemin mitä en tiennyt missanneeni.
Nemi: -Näytät tosi surkealta?
Tyttö: - Isän mielestä minun pitäisi alkaa lukea sanomalehtiä.
Mutta lehdessä sanottiin, että jaakarhut ovat yksi 16119:sta uhanalaisesta lajista, kolme lasta oli myyty seksiorjiksi norjalaisille ja että vankileireillä esiintyy peiteltyä kidutusta - ja kaikki tämä yhdellä sivulla eilisessä lehdessä.
Isä: - Pikkuine. Lue vain! - Ei se koske sinua!
Tyttö: - Voiko minusta tulla noin tympeä?
Nemi: - Jos olet onnekas.

Helsingin kirjamessut 22. - 25.10.2009

Kirjaston hakuohjelma tarjosi listallisen, mutta koska siellä ei ole Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieltä, en luota listaan niin.
Lainasin neljä (osan listalaisista olin jo lukenut). Mutta kaipaisin vinkkejä muista. Mainitseppa siis jokin, jonka olet lukenut. Ei välttämättä tarvitse olla kehuttava, olen nääs "kiinostunut teoriasta".

Synttärilahjaksi haluan (pidän listan yllä ja lisäilen kun tulee mieleen):

- Lolitat (vanhemman - löysin jo uudemman) DVD:llä
- Kirjan Rakkaus on vaarallinen enkeli
- Vanhanaikaisen kynttilänjalan, jossa on sellainen laakea alaosa, siitä nouseva kynttilänpidike ja sormea varten semmoinen rinkula, josta sitä voi kantaa mukana, edellä, kun kiiruhtaa linnan synkkiä käytäviä. Roger?
- Rullittain tiiliseinätapettia
- Silinterihattu
- Helminauha (kiiltävät valkeat helmet, materiaalilla ei väliä)
- Kosrsetintekotilpehööriä, eli luuta, plansettia, kangasta, nauhaa...
- Silikonisia muffinivuokia (ja sitä kestoleivinpaperia)
- Anssi Kelan uusin levy

Eikä sitten tarvitse todellakaan olla uusia ja kalliita, kunhan käytettävissä.

( http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d0/Koningin_marie-antoinette.jpg )

Jo ennen seurustelumme alkua

pelkään

että jätät mut

tai ettet jätäkkään.

Kuten jokaisella Sampsalla on vastuu olla tietynlainen.

Viihdyn sormus sormessa.

"
1. Perustamme yhdistyksen
2. Yhdistys ottaa lainan
3. Lainalla yhdistys ostaa koulun
4. Yhdistys ottaa tiloihin vuokralaisia, jotka SATTUVAT olemaan sen perustajat.
5. Koska vuokralaiset ovat hirmuisia sosiaalipummeja eivätkä käy töissä, he saavat sossulta asumistuet ja rahat.
6. Talon laina on maksettu valtion rahoilla alle kymmenessä vuodessa.
7. Eläkäämme rauhassa, kestävästi.
"

Kuka lähtee mukaan? Laskettiin jo Tou'on kanssa osallistujia, budjettia ja etsiitiin paikkaa. Hohoo.

Kaipaan millisänkeäni.
En kaipaa yhdeksänkymmensenttisyyttä. En olkapääpituista, en leukaan astista.
Pitkää takatukkapalmikkoa kaipaan vähän.

Nämä on ihan hyvät, kahdeksan milliä, eli pitenee sentin kuukaudessa (siispä voit laskea, milloin hyväksyt hiukseni deittailua kanssasi ajatellen).

Mutta todellisuudessa minimillihiukset ovat parhaat koskaan. Niistä minä todella pidin. Olen jo tottunut kasvojeni katseluun (hiusten tärkein ominaisuus on mahdollisuus piiloutua niiden taakse, minulle), kylmäkään ei ole enää.

Mutta uskon, ettei minua hyväksytä millihiuksissa, että minut todella sitten suljetaan sosiaalisen elämän ulkopuolelle. En ole sinne menossa, mutta haluan että minulla on siihen mahdollisuus.

Tahtoisin pitää hiuksettomuuden, mutta samalla pelkään että menetän sen vuoksi ihmisiä (ei tuttuja, varjelkoon, jos heistä joku hylkäisi minut hiusteni takia olisin todella pettynyt).

Että minuun ei tahdota tutustua, koska olen hiukseton.
Että minua ei tahdota seurustelukumppaniksi, koska minulla ei ole hiuksia.
Etten saa töitä, koska hiukseni puutuvat.

Kyllä, kyllä, kyllä, ei niistä väliä joille en kelpaa selaisena kuin olen. Millainen olen? Mutta jos näkyvästi poikkean normista, voinko syyttää jotakuta siitä ettei tämä tahdo myrkyttää itseään minun seurallani, tehdä sosiaalista itsemurhaa?

Nyt olen todella napit vastakkain oman tahdon ja yhteiskunnan normin välissä.

Pitkillä hiuksilla saa. Saa kyllä lyhyilläkin. Mutta pitkillä ei saa negatiivista huomiota.

Ihmisyys on tänään vaihtelevaa.