IRC-Galleria

Mietin vain, miten monta kirjaa minulta silloin jäisikään lukematta.

Eikä se johtunut siitä että elokuva olisi ollut niin huono.

Pesisin pois kaiken vanhan, kuorisin päältäni kaiken sen mitä on kertynyt. Vaikka se oikeastaan tuntuukin olevan allani, seison sen päällä, onko sittenkin niin vaikea seistä horjumatta.

Rakastan maailmaa, mutta alan epäillä että sillä ei ehkä ole niin lämpimiä tunteita minuun.

Tunteet heittäytyvät ylös alas, rakastava viha, vihaava rakkaus.

Mitä te edes haluatte? Jokin toimii, kahden promillen päässä siitä: ei toimi.

Ja nyt äiti tahtoo jatkaa dvd:sä katselua.

"Puntsukka pieni Puntsukka vaan
miloin sinuut näähdä sain
kun olit yksivuotias

Puntsukka pieni Puntsukka vaan
miloin sinuut näähdä sain
kun olit yksivuotias
kun olit kaksivuotias

Puntsukka pieni Puntsukka vaan
miloin sinuut näähdä sain
kun olit yksivuotias
kun olit kaksivuotias
kun olit kolmevuotias..."

Ja niin edelleen, lisäten aina uuden vuoden listaan, kunnes
"Puntsukka pieni Puntsukka
tänään sinut taas nähdä saan
kun olet kaksikymmenvuotias"

Aijoo, jokaisen Puntsukan johdalla ja jokaisen numeron kohdalla mennään kyykkyyn ja noiustaan ylös. Viski laski että siitä tulisi 2 ja puoli sataa kyykkyä.

Väliaika, kahvia ja pullaa.
(Teemme harjoituskierrosta..)

"My deepest wish is to live in a little farmhouse one day, with lots of open space, my own atelier, a lot of pets and earning my money with things i love to do!"

Viime vuoden synttärien jälkilöylyjen lyödessä sain jotain, mitä ehkä uskallan kutsua ystäväksi. Voiko parempaa lahjaa, autuusasiaa kiitos Lindgrenin, toivoakkaan?

Rakastan lahjoja. Rakastatteko te muut (varsinkin he jotka eivät rakasta, ilmoittautukaa ja selittäkää)? Minusta ne ovat suunnilleen parasta maailmassa, yllätykset, se että saa jotain vain olemalla yhä olemassa. Jotain mietittyä ja sopivaa: jännittää sikäli kun olen nyt päässyt tähän "ei minulta mitään puutu - en tarvitse mitään - minulla on jo kaikki" -olotilaan.

Sain kaksi syntymäpäiväkorttia. Uskollisilta Kirsti & Hannu -jengiltä, tylsä persoonaton kukkakortti, mutta olen onnellinen.
Ja sitten pienen pienen, ensin luulin kuorta suorastaan tyhjäksi, korttisen, jolle äitini (kyllä, tunkee nenän joka paikkaa) naureskeli ja hihkuin.


Kummeilta tulee jotain hienoa. Minulla on mahtavat kummit, mutta tosi outoja ne on - miten olenkin sellaisia saanut?

Mummoilta tulee pieni seteli, suklaata ja alusvaatteita. Hyvähyvä.

Kai mummi laittaa kortin, muistaakohan team Vaari ja Taimi edes päivää.

Mutta minähän täytän jo kaksikymmentä, ei tarvitse enää muistaa.

Sunnuntaina tarjoillaan kello yhdestä eteenpäin prinsessakakkua osoitteessa Ratsutie 86, Nastola - olet tervetullut, kunhan tuot sen lahjan (ahneen sielu on lihava). Tarkemmat tiedot numerosta 0445198919.

Veljet ja niiden kaverit ostaa mulle dilen. Ainakin näin päättelin. Miten mukavaa (????)

Meri uhkaili jollain jännällä. Toiedättehän, kyse on suunnilleen Hagrid-ja-pienet-söpöt-eläimet -verrannollisuudesta, eli saan jotain pähkähullua.


Nyt haen reseptivihon (kymmenen senttiä korkea kansio... hups) ja aloitan leipomisen.

Macaron-leivoksia, lusikkaleipiä, karjalanpiirakoita, porkkanasuklaakakkkua, pullaa, täyskäriä, kinkkupiirakkaa ja kaikkea mitä nyt mieleen tulee.

Kaverini paastoavat pari viikkoa aina ennen minun juhliani.

Charles Bukowski: Kaupungin kaunein tyttö
Virginie Despentes: King Kong-tyttö
Gaetan Soucy: Tulitikkutyttö

Myös Hans Kristian Andersenin Pieni tulitikkutyttö jonossa.

Siksi parhaat ystäväni ovat kirjoja, todelliset vanhempani ja jopa sisarukseni löytyvät kirjallisuudesta.
Fiktion lukeminen, mitä ajan tuhlausta
(kuin musiikki, alkoholi, syöpöttely ja seksi...).

Olisin ollut pettynyt, jolleivat Nadine ja Manu olisi löytäneret toisiaan Despentesin kirjassa Pane mua. Alkujaan Baise-Moi, muuten.

He löysivät, ja nyt odotellaan lisää ruumiita. Kuinka kukaan voi olla niin julma, kylmä ja välinpitämätön? Kadehdin.

Onko viattomuuden säilyttämisessä mitää järkeä, mitä iloa siitä on?

"I´m tired of always doing as I´m told, your shit is starting to grow really old, I´m sick of dealing with all your crap, you pushed me too hard now watch me snap."

PS. Aikuisten kirjat eivät sovi minulle.

Lähden huomenna Tou´on kanssa verikokeeseen. Hee hee, hänen kierohkolla naurutyylillään.

Meillä on semmoinen joku hassu klikkaus päässä, että me tuppaamme kirkumaan, itkemään, anelemaan, pyörtymään ja pelkäämään neulojen ollessa läsnä. Ja siitä on ihan hirmuisesti vaivaa vanhemmilleni, ainakin niin nuo asian aina esittävät.

Mutta hommahan on heille ohi parissa minuutissa, pitävät kiinni ja sietävät räkää ryystävää kirkuvaa teiniä joka tosin takuuvarmasti pitää kätensä paikallaan koko toimituksen ajan. Toista se on meillä, jännitys kasvaa monta päivää, ja jälkikäteen olo on hutera (joskin helpottunut) ja nenä ja silmät turvoksissa.

Hyvä on, Tou´o ei itke. Niin teen vain minä. Minä en pyörry. Niin tekee väin hän. Huomenna katsotaan kumpi iskee ennemmin.

Niin, siis ei minulta verta oteta...

1. Kaikkialle on ilmestynyt "ilmianna" -namiskoja. Köhöm.

1. Valkea tausta vaatii totuttelua, ja pidän senkin jälkeen tummasta enemmän.

1. Yhteisökommenttien "uudet kommentit" -otsikon vieressä ei ole tietoa siitä minkä yhteisön kommentit on kyseessä.

1. Minulla on 254 kaveritapahtumaa, mikä on mielestäni epäselkeää koska niiden läpikäyminen vie rutkasti vähemmän klikkauksia.