IRC-Galleria

Painan kilon enemmän kuin pari kuukautta sitten. Hurjat 51 kiloa. Ihmettelinkin miksei peilikuvan miellytä.

No ensi viikon alusta alkaa jonkinsortin lauhdutus, kun en pääse päivisin keskustaan, mutta kävelen työmatkat ja otan omat (vähäkaloriset fiksut) eväät.

Olen aika tarkka painoni pysymisesta viidenkympin rajalla.

ja aargh. Mitämitämitä??

http://fi.wikibooks.org/wiki/Saksan_kieli

Luotettavuus korkeintaan nolla.

"Parempi tossun alla kuin taivasalla."

Ja

"Otin tämän elinkautisen."

En kadehdi kauniita, määritelmän ollessa jotain hollywoodin ja luokan suosituimman väliltä. Sievät tytöt ovat usein niin kauneutensa lumoissa ettei heillä ole aikaa viisastua. Ja minä olen mielummin älykäs kuin kaunis. Joskin olen mielelläni myös kaunis, ja viekaskin vielä. Rikas tahtoisin olla vain niiltä osin että pääsisin toteuttamaan unelmia (sen paremmin omia ja muiden).

Kauniissa ihmisissä nähdään usein vain kauneus, pinta, eikä heitä oteta vakavasti, jos edes kuunnellaan. Olen huomannut, kehuja pukeutumisestani vastaanottaessa (nääs rumat ne vaatteilla koreilee), ettei se tunnu ajan päästä miltään. Sitä vaan tietää millaisesta asusta saa vihellyksia, ja enemmänkin alistuu sille (mainitsematta päiviä jolloin on mahtavaa saada kehuja, itsetunnon kohotusta, huomiota, mutta sen kalasteluhan sujuu kuin itsestään).

Äly on pysyvää, erinäisiä aivoja rappeuttavia tauteja huomioon ottamatta. Voihan sitä toki leikellä itseään pysymään nuorena tai vahtia joka suupalaa, mutta mitä siitä saa? Kun itsehän en tarvitse illalla kirjaa luettavakseni, vaan selailen hetken aivojani ja siinä se. No, en väitä olevani nero tai nobelisti (koska asiaa ei ole todistettu), mutta on aika huisia verrata omaa tietotasoa samanikäisten tasoon, kun useimmiten ero on tajuamaton.

On parasta olla kaunis ja älykäs, sitten kaunis ja tyhmä, ruma ja tyhmä... mutta pahinta on olla ruma ja älykäs.

Nykyinen kertoo ottaneensa minut enemmänkin sisäisen kiinnostavuuteni kuin ulkoisen kauneuteni tähden (joskin runk... ihailee sääriäni), entinen kertoo minun olevan "eksentrisen (ja kiinnostavan) näköinen" pikemmin kuin kaunis. Jokunen sentään on aikojen saatossa antanut kehuja naisellisista ruumiinosistani, "vaikka voisivahtan ne isommatkin olla".

Pärstäkerroin on mitä on, kohta kymmenen vuotta olen tapellut kasvojeni kukinnan kanssa (siinä ei pisamat lohduta, kun niitä ei näy), ja havainnut js mitä puutetta. Ei, minulla ei ole naiselliset kasvot. Jep, toinen silmäni on pienempi kuin toinen, eikä kumpikaan suorastaan iso ole. Nenäni on aikoinaan kelvannut, nyt en tiedä. Hampaita en näyttelisi.
Mutta mitäpä näistä. Käsivarteni ovat liian ohuet ja maha turhan pyöreä. Pattipolvet, eriparivartalo, liian isot jalkaterät, liian työtätehneen näköiset sormet. Suunnilleen tälle tasolle olen toistaiseksi päässyt vartaloni kanssa.

En suostu olemaan ruma, mutten ole mikään alfanainen. Toivottavasti sitä ei huomaa, kun olen koko ajan äänessä. Minuahan voidaan erehtyä luulemaan mieheksi, ja mitä väliä ulkonäöllä silloin on?

Mahtaa minua naurattaa kun elän täysin ulkonäkökompleksitonta elämää; miksi tuhlasin aikaa näiden ajatteluun.

Nyt syön jugurttia.

joina tunnen itseni uskomattoman katsetta kestämättömäksi (a.k.a. rumaksi), ja pohdin milloin olen oikeassa; hetkinä itsepetoksen vai rationalismin. Onneksi pääni sisäpuolen kauneus ja tietorikkaus on vakio (toistaiseksi).

Mutta, enpä ole tänä yönä vielä säikähtänyt tyynyä niin etten kykene nukkumaan, kuten kävi tässä yönä muutamana... (No kun se hyökkäsi mun kimppuun. Nojailin kahteen tyynyyn, taivuin hetkeksi etukumaraan, ja johan päälimmäinen tyyny teki syöksyn suoraan käsivarttani vasten, ja niin en taas hetkeen nukkunut, koska parvekkeella salee kuhisi pahantekeviä, eivätkä edes samalla mielikuvituksella luodut ylivoimaiset keijuvartijat suojelleet tarpeeksi.)

3. Ja seuraavana yönä yks psykopaatti tappo ensin koko hääseurueen (morsiamen, joka olikin lopulta barbi, kallon se halkaisi) ja sit myöhemmin otti mun vangiksi, riiputti ensin semmosessa verkossa ja viilteli sitten alavartalon täyteen vuotavia haavoja. Lopulta istuin tapahtumapaikan portailla ja vähäsen toivuttuani päätin lähteä karkuun. En päässyt kovin kauas, ja lisäksi tien toisella puolen näkemäni nuorisojengi katosi kesken juoksun, oli ilmeisesti kidutetun mielen tuotos.

Mutta ei hätää, myöhemmin samana yönä ostin seksipalveluksen joltain häiskältä, ja se oli kivaa.

2. Viime yön unessa tapoin jonkun jotta pääsisimme karkuun. Se tyyppi omisti ampuvan karhun, mutta me paettiin seinässä olleen oven kautta (luultavasti, heräsin just ennen oven avaamista, joten kai me saatettiin kuollakin). Samoin juoksin läpi kaupungin jotain vainueläimiä jäljessäni, ja kaadoin lopulta päälleni hiekkaan sekoitettuja hajuvesiä eksyttääkseni ne.

1. Pari kuukautta sitten taistelin miespuolisena hiirenä näkymätöntä Voldemorttia vastaan pelastaakseni hiirineidon.

Todella pohdin miksi uneni ovat / ovat olleet viimeisen puolentoista vuoden ajan todella villejä. Toisaalta ehkä olen minäkin ollut.

Jos välttämättä tahdot asiasta tietää. Olisikohan aika jo heivata minut ulos kaverilistalta - milloin viimeksi muka kirjoitin jonkin mielenkiintoisen ja hienon tekstin? Luultavasti yli vuosi sitten (ellei keväisiä epätoivoisia NYT-tekstejä oteta huomioon), ja nehän ovat jo piilossa.

Kurkkuni on myös kipeä. Söin äsken juustoaterian (hesen bonarikorttitarjous tälle kuulle, eli jumala on olemassa). Olen melkein alasti. Päässäni soi Eppujen poliisi-laulu. Asunnossani on turhan monet valot päällä. Koen että hankkimani kurkkupastillit tehoavat. Kaipaan hyvää seuraa, jota sen kiusaksi on ällistyttävän vähän tarjolla, tai edes olemassa. Joku tahtoisi ostaa käytetyt sukkani. Opin käyttämään muhvia. Alennusmyynneissä ei ole minulle mutään, paitsi takki, jonka jo ostin aiemmin tuplahinnalla (miten monet kerrat olenkaan muistuttanut itselleni, ettei kukaan kuitenkaan osta kamoja joista minä pidän, joten ne tulevat takuulla aleen). Odottelen yksien mameluk-tyyppisten housujen hinnanlaskua; kamoon Seppälä, ei niitä kukaan osta, pistäkää jo hinnaksi kaksi euroa, niin teette kumminkin. Lähden ehkä viikon päästä Saksaan, Hampuriin. Tai sitten kahden viikon päästä. Lähteminen tuntuu kuitenkin jo varmalta. Suomi ei kertakaikkiaan tarjoa minulle mitään. Varsinkaan töitä.

Tällainen alku vuodelle.

jotka vievät kaikkialle mukanaan oman tyynynsä.


Oikeastaan nauran heille, ja säälin myös.

Pelottavaa riippuvuutta ja joustavuuden puutetta.

.

Sovitaan, että vuoden kaksitoista ensimmäistä päivää kertovat, millaisia ovat vuoden kaksitoista kuukautta.