IRC-Galleria

Nyt se on ohi. Edelleen itketti kaikenlaisissa kohdissa (painpainpain), mutta erityisesti koska luin vihdoin seiskan viimeisetkin sivut, sen "vuosia myöhemmin".

Kuoleman varjelukset tekee mielestäni koko kirjasarjan hunoksi. Ero kuudennen ja seitsemännen kirjan rajuudessa on niin suuri.
Myös tuntuu että Rowling juoksee läpi lopun, vaikka siltä tuntui kyllä koko sarjan ajan; hänellä olisi ollut varmaan paljon enemmänkin kerrottavaa, muttei vaan kertonut. Tuntuu tuhlaukselta.

Mutten vieläkään tykkää Harrysta. Mokoma sankarihenki.

Hennon poskusuudelman poksahdus toisen otsaa vasten.

Olen läheisyydenpuutteessa.

Und ich bin "soooo schön, sooo schön".

Kolme mansikkashottia ja jotain sinistä alkoholia, ei hetkenkään humalaa, mutta kaamea krapula.
Näin on käynyt ennenkin.

"Is that somekind of finnish coctail." Eli vesijohtovesilinjalle, danke.

Oli hauskaa kyllä, istuin ankkuroituneena yhteen nurkkaan ja odotin että joku tulisi juttelemaan. Muistan kyllä että Ville kehotti hiomaan taktiikkaa "et sä sinne voi mennä sillä mentäliteetilla, että tulispa joku puhumaan mulle; sun pitää itse mennä puhumaan muille." No kyllä siellä jokunen sitten tuli juttelemaan. Minusta vaan tuntuu epämukavalta tupata seuraan. Speed-dating voisi olla juttuni (aiheeeeeeen vierestä).

Ja tänään koulussa juteltiin tovi, ensin siitä olenko taiteellisella alalla töissä, vai harrastanko niitä vain, ja miten olen taas niin "chic", ja tuli ikävä suomen vaatekaappia, kun siellä on kaikkea niin hienoa ja ihanaa, ja upeita vaatteita. Mutta inhotti kun taas sai kuulla lähteestä jos toisesta miten nätti olen. Se on kangasta ja maalia (ja ehkä jonkin verran lihaa), ei sen enempää. Kuka tahansa pystyy tähän.

Menen nyt nauttimaan särkylääkkeitä ja kylmiä pyyhketä. Miksei kukaan tee minulle Bloody Marya?

Joko sana menetti merkityksensä?
Kirjoitin nettilukioon esittelytekstiini seuraavasti:

"
"En kadu ketään heistä jotka syliini suljin,
heitä sentään rakastin,
itken kaikkia niitä joiden ohitse kuljin,
joita väistin, ja pakenin.
Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin,
löysin lähelle itsekin,
mutta jos itseäni varjelin ja säästin,

heti eksyin, ja palelin."

On kyseenalaista josko ihmiselämä alkaa hedelmöittymisesta, syntymästä tai jostain sieltä väliltä. Itse kuvaan asian näin: tapasin itseni ensi kerran äitini kohdussa tuntemattomaan aikaan (noin yhdeksan kuukautta ennen kolmattatoista lokakuuta 1989). Sen jälkeen olen löytänyt itseni yhä uudestaan ja uudestaan; kun kieltäydyin pukeutumasta kuvitettuihin paitoihin, eikä yksivärisiä löytynyt, joten kuvalliset paidat käänneettiin ensin nurin ja sitten vielä kuvapuoli selkää vasten; kun en tiennyt että neito jonka kanssa leikin noitaa olisi tuleva ensisuudelmani, vaikken edes osannut vihltää (myöhemmin opin); kun ensimmäisen opettajani mielestä olin yhteiskuntakelvoton, eikä hän halunnut minun tulevan tummansinisissä (poikien väri) sukkahousuissa kouluun; kun piirsin alastonkuvia naisista koska koko luokkani (kyläkoulu, kaikki muut poikia) tuntui olevan kiinnostunut niistä; kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni rehellistä hyväksyntää vastakkaisen sukupuolen edustajalta, mistä johtuen rakastan yhä Harry Potteria; kun vihdoin tajusin että kohtelu jota koulu tarjosi ei ollut asiallista ja aloin hiljentää kiusaajia vasta-argumenteilla; kun kuljin yksin, leimattuna joksikin oudoksi, yläasteen käytävillä, eikä se haitannut yhtään, päinvastoin; kun tajusin opettajienkin olevan ihmisiä, ja lakkasin kunnioittamasta ketään pelkän auktoriteettipelon vuoksi; kun löysin itselleni sopivaa seuraa, minun maailmani parhaat ihmiset, ja sain kokea olevani suosittu; kun pukeuduin korkokenkiin ja minihameisiin silloin tajuamatta olevani koulun ainut, viihtyen niissä todella hyvin; kun kaikkien odotusten (omienikin) vastaisesti menin ammattikouluun, ja isovanhemmistani ainoastaan isäni isä kunnioitti ja arvosti päätöstäni; kun istuin yön yli kirjakaupan näyteikkunassa odottamassa kirjan ilmestymistä; kun tapasin kaikki ne miehet joille saatoin antaa luvan päästä iholle; kun valmistuin ja oletin että kaikki olisi helppoa; kun kuulin olevani kovinkin rohkea matkustaessani yksin junalla läpi euroopan, vaikka minusta se oli helppoa ja yksinkertaisesti tuntui hyvältä; kun istuin viikosta viikkoon yökerhossa ja tiesin koko ajan sen olevan väärä paikka minulle; kun löysin kuukupin ja pääsin vuosikausien piinasta; kun lopulta päädyin Saksaan.

Elämä koostuu hetkistä, hetkittäin en muista kuka olen, tajua missä olen, käyttäydy kuten haluan. Silloin elämä on, muulloin minä olen.

"Tee vain sitä mitä todella rakastat. Sinulla on niin vähän aikaa. Tee vain asioita, joita todella tahdot."
- Minulle tuntematon."

Koulussa ihan ok, yksi samaan kieliperheeseen kuuluva (mikä tää ugrilaislainen onkaan) jutteli, ja saatiin myös kiintiöneekerit luokalle - yksi japanilainen siellä olikin. Olen muuten heikkona Bulgarialaisiin, huomaan.

Ja ne on ne Bulgarialaiset jotka nyökyttää sanoessaan ei, ja puistelee päätään myöntyessään. What a funny world. (Tiesotkö muuten tuota faktaa? Opettajalta satelu yllättyneitä ilmeitä kun kerroin kysyessään että tiesin kyllä.)

Näin muuten ensimmäisen osittain saksaksi puhutun unen. No ei tietenkään kovin paljoa sanoja, mutta oli siinä melkein koko sanavarastoni käytössä. Muuten uni oli englanniksi.

En malttanut eilen illalla mennä nukkumaan, kun teen tuota paitaa. Kohta jatkan, ja vähän pelottaa että millaisessakohan kunnossa se on... Noo, katsotaan mitä tuleman pitää.

Kas, gallerien etusivulla possuflunssarokotemainos. JeeesshhhhhEI.

Sivun videolla: "Terveysvinkki, joo, kantsii miettii et juoko sokerilimpparii vai sokeritontalimpparii..."

Kuten aiemmin totesin:

Minun sikainfluenssarokotukseni saa muuttaa malariarokotteeksi, ja lähettää jonnekin, missä sitä kaivataan.
+
Kuka hullu ottaa sikaflunssarokotteen (prkl "kunnon kansalaiset).
+
Jos se oikeasti on vaarallinen, ja tappaa sen ottaneet, onko se muka kauhea menetys (no mun siskolla on se, et on, mut toisaalta), jos ne seuraa tällaista polemiikkia kyseenalaistamatta. Kunnon "heikot kuolee vahvempien tieltä" aivoilla höystettynä. No, toivotaan että vasta toinen kierros tappaa, koska sitä ei tutut jotka ekaan lankes oo ottamassa. Ei ole reilua että ajattelen "no, eipä kukaan tuttu kuole (=eipä tartte mun surra ketään läheistä), muttahuolenpito-ja-välittämiskapasiteetti ei riitä tässä asiassa kattamaan kuin lähipiirin.

(joka muuten on surkea ja toimimaton).

Suosituimmissa kuvissa sen enempää kuin videoissa ei ollut yhtään jossa vähäpukeinen naispuolinen henkilö ei olisi esitellyt sulojaan.

Huooooh.

Aktiivisimpana yhteisönä sentään keikkuu ilta toisensa jälkeen The Zeitgeistmovement

Ensimmäinen kurssipäivä.
Meitä on noin parikymmentä, enemmistö nuoria, muutama vanhempi, enemmistö naisia, muutama mies.

Ihan hyvä opettaja, kyllästyin heti ja aloin miettiä omiani jolloin putosin kärryiltä ja... No kaikki ei vaan oon yhtä nopeita kuin minä, joka huitaisen tehtävät hetkessä ja osaan vastat kaikkeen suorilta.
Sellainen ei ole silloin kivaa, kun luokkaan mahtuu myös semmoisia, jotka ei opi millään, ei uskalla oppia tai muuten vastustelee.

Kotimatkalla pääsin nauttimaan Ämerikkalaisesta small talkista, ja ei todella ole minun juttu. Kun minulta kysytään mitä mieltä olen kurssin opettajasta, vastaan huolella muododtetulla oivaltavalla mielipiteellä jonka olen hionut kurttuisissa aivoissani, en suinkaan "no ihan ok, *lisää hauska ja ilmeinen anekdootti* *lisää jonkin itseäsi hyödyttävä asia, kuten "onneksi se puhuu englantia" ja oleta että kaikki ovat kanssasi samaa mieltä*. Muttamutta, kyllä se siitä. Keskustelukumppanini on Auppari, lupasi esitellä minut aupparitutuilleen ja "vaihtaa numerot kun sulla on semmonen". Ei mikään ensisijainen BFF, mutta ei ole varaa vali(t)t(a)a.

Hankin vihdoin sen kännynumeronkin. tälläkään kertaa en jaa sitä suomeen kellekään. Kirjeet ovat tervetulleita.

Mielenkiintoisten julkisisissa liikennevälineissä tapahtuneiden seikkailujen jlkeen löysin vihdoin kauppakadun, ja paljon kivoja liikkeitä. Ehkä ennaltatuomitsin, kyllä täältä jotain löytyy. Ehkä keskiviikkona menen ja ostan ne, ah, pitsi-look-a-like kengät.

Tänään hankin vain "killerkitty" t-paidan ja Mad hatter lompakkolaukun (siinä on Deppiksen kuva). It´s great to be back in big world. *jupinaakämäinensuomijupinaa*-

Ps. Saksalaisten logiikka on mitä mielenkiintoisinta. En ymmärrä sitä, mutta näkee selvästi että sellainen on.

Ps2. Kirjastokortin käyttöoikeus vuodeksi maksaa täällä neljäkymmentä euroa. Mommyyy, I want homeee. Tosin ressukka-köyhänä Au Pairina sen saa kympillä. Muuten olisikin tehnyt turhan suuren loven meikäläisen tän kuun palkkaan. En kyllä maksanut sitä vielä; tuon lähikirjastonikin (ilmainen kortti, varmaan jotain Myynikin jämäkirjoja tms) kirjoissa on varmasti lukemista vuodeksi.

Kuolen täällä nälkään.

Nää ensinnäkin syö harvoin ja toisekseen vähän.

En edes valita siitä, että täällä saa aloittaa vasta kun kaikki on istuneet pöytään ja saneet annoksensa (jonka yksi henkilö kaikille jakaa - argh), ja pöydästä saa poistua vasta kun kaikki ovat syöneet kaiken.

Onneksi olen päivät yksin kotona, muuten olisin kohta luuranko. Tarvitsen perunaa (nää ei syö) enkä ainaista valkeaa riisiä. Ruuat on muutenkin sellaisia mihin en ole tottunut, mutta sen kestää.

Jossain missä puhuttiin siitä miten Au Pairit on kalliita / halpoja tuli esiin se, miten noin parikymppinen tyttö ei paljon ruokaa edes syö, eli ylöspito ei ole kovin kallista (tosin, vettä ne sitten suihkun muodossa käyttää ihan toisia määriä...). En sitten vaan istu stereotypiaan; syön yksinkertaisesti paljon. Pärjään tarvittaessa vähäisellä määrällä ruokaa jonkinkin aikaa, mutta joskus tulee stoppi ja ainainen nälkä.

Jep, olen laiha, ja pysyn kumma kyllä sellaisena (vaikka ala-asteella yksi käsittämättömän kateellinen (luulen että sana narttu olisi kuvaava) pelottelikin että laihoista lapsista tulee usein lihavia aikuisia ja toisinpäin. Pitääkö mainita että hän on yhä pyöreänpuoleinen, minä muodokas mutta laiha, kiitos geenieni). Täysin huolimatta siitä mitä syön. No hyvä on, lihoin kilon viikossa kun olin työharjoittelussa leipomossa ja olin vapaa natustelemaan niin paljon viinereitä yms kuin halusin. Mutta nekin kilot karisivat harjoittelun loputtua ilman että tein mitään. Noin 50 kiloa on optimipainoni, ja siinä on ja pysyy. Kesät laihempi, talvet pyöreämpi, mutta aina laiha. paitsi pömppistä. Ja lantionseutua.

Juttu karkasi käsistä.

Johtuu varmaan siitä että hourailen nälissäni...

Mutta ei tarvitse lähetellä ruokapaketteja, alan vaan syödä aamu-väli-ja-iltapalan tottumaani tapaan. Kyllä se sitten. Niin, ja puuhastelen itselleni lounaan yksin ollessani.

"Jo viimeistään lause "se ei ole mies eikä mikään jossei lihaa syö" pitäisi pitää mielessä. Ei tätä maailmaa kasvissyöjät ole rakentaneet, lihaa tarvitaan, eikä palkokasviproteiineja."

Tiedoksi; tutkimusten mukaan nykyään korkeasti koulutetut korkean älykkyysolsamäärän omaavat henkilöt ovat yhä useammin kasvissyöjiä. Olisko koska se on fiksua. Lisäksi maailman kehityksen kiihtyminen on kiihtynyt sitä mukaa kun kasvikset ovat saapuneet ruokavalioon... vai mitä? Ei sillä että näillä olisi mitään yhteyttä, muttaa saattaapi olla... Ja alkujaan se, että kehitettiin maanviljelys, muutta koko ihmisväestön toimintatavat luolissa kykkisimestä johonkin ihan muuhun.

http://www.youtube.com/watch?v=3i4EVfLtIu8 (alla linkki koko keskusteluun, mahtavaa roskaa, enjoy. Pitäisiköhän linkittää veljelle, jos se veis lukiolle... vaikka kai tuon pitäisi olla lapsilta kielletty.) (Katja, vilkaise) [Aloin katsella tuota koko keskustelua, ja nauraisin jos ei itkettäisi. Alkaa tuntua yhä enemmän siltä, että meikäläisen lapset ei synny. En pärjää niiden kanssa tässä mailmassa, olisin liian suojeleva, ihan kuin nuorempien sisarusten kanssa.]

Aaargh, mahtavaa, hyvä edustuksellinen demokratia ja maailmantuhoajat.

Miksi asiasta pitää edes keskustella. Ensinnäkin kasvisruokaa on kouluissa aina tarjottu, sitä ei ole vain siksi kutsuttu. Pitäisiköhän palata töihin koulun keittiöön, ja ujuttaa sinne salakavalasti ekoruokaa...

Ps. Sitä tänne laivattua soijaa syövät enimmäkseen... lihakarja, eli sinä, arvoisa lihansyöjä.

Pavuilla täytetty pizza on muuten hyviä

Mahtavaa.