IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

sitten se on vaan suorilla tuhoon."

Vähän jokaisella tieteilijättä on oma teoriansa, milloin ihmiskunta ei voi enää peruuttaa tuhoa, vaan se väistämättä saapuu; joko maapallo lämpenee, ruoka loppuu, öljy loppuu, ylikansoittuminen on likkaa... no mitä nyt kukakin suunnittelee.

Mietin vaan, että kuka ekana sanoaa "nyt se on menoa, mitään ei voida enää tehdä", ja mitä sitten tapahtuu? Mitä tapahtuu, kun ihmiskunta tajuaa, että mitään ei ole enää tehtävissä? Ovatkohan esimerkiksi sikaririkkaan tajunneet jo, luovuttaneet, ja kiskovat tuhoa kaksin käsin lähemmäs - koska se kuitenkin tulee vasta kuolemansa jälkeen.

Inhoan silittämistäMaanantai 26.04.2010 23:00

Koska hostmutsikin inhoaa. Todella pelottava efekti, en nimittäin halua inhota silittämistä, koska sitä kuitenkin teen, ja toisaalta se on minusta rauhoittavaa ja mukavaa. Aikaa ajatella, helppo homma, etc etc.

Väsyttää.

HuomentaMaanantai 26.04.2010 12:30

En voi lakata ajattelemasta sinua.

Ja sekös hiiriä viiksettää, eli siis saksaksi syvällä humalatilassa on olla blau (sininen).

Liskot ulos, nyt, kiitos.

(PS. Tou´olla on huomenna synttärit. Lähetä kortti; Tou´o 17-v, Ratsutie 86, 15550 Nastola, Finland)

Isoblondinen tissi.Maanantai 26.04.2010 00:30

Haluuuuuun kotiiiiin.

Ja mietin että miksi ihmeessä, koska on ikävä Viskin vitsejä. "Vitsejä".

Isoblondinen tissi XDDDDD

Kamalaa.

Pieni humalakokematon lapsonenSunnuntai 25.04.2010 14:17

Älä yhdistä neljänkymmenenkolmen tunnin nukkumattomuutta vahvaan alkoholiannokseen.

Et kynkene kävelemään suoraan, ja silmien sulkeminen aiheuttaa totaalisen sammumisen lähes välittömästi.
Puhumattakaan siitä hauskuudesta, että kun seuralainen kysyy "no, mitä sä ajattelet esimerkiksi just nyt", et pysty vastaamaan, koska sulla ei ole ideaakaan siitä, mitä sä just ajattelit.

Oli hauskaa viimeyönäkin siis. En edes nukahtanut kessken kaiken.
Jotenkin kahden päivän ja yön valvominen sujui aika helposti; kun istui julkisessa yli kymmenen minuuttia, pilkkimisestä tuli ajanvietteistä rakkain, mutta muuten oli niin paljon kivaa tekemistä ja seuraa, että keskittyminen pysyi hereillä.

Kotiin tultuani tosin simahdin heti, ihmettelen miten sain valotkin jopa sammutettua ennen totaalista mustumista.
Ja alkoholianoksen jälkeen näkökyky ei enää tarkentanut kunnolla, meinasin kävellä auton alle liikennevaloissa koska en tajunnut että niin pienellä strassella on punaiset päällä siihen aikaan yöstä, eikä muistikuvia keskustelusta juuri ole.

Kävelylenkki englischer gartenissa tosin selvitti päätä mukavasti.

Olipa yöLauantai 24.04.2010 21:43

olipa päivä.

Mielettömän hieno kiinnostava haastava ihminen kehui minuuteni maasta taivaaseen - ja sitten kesken paijailun yhtäkkiä totetsi että "tää ei koskaan tule toimimaan, unohdetaan koko juttu". Saattaa olla että itkin sellaisia hienoja geelikyyneliä pari tuntia.

Vaikka eihän mua tosiasiassa harmita se että hän torjui, vaan se torjutuksi tuleminen.

Jotenkin vaan kun kerrankin avasin itseni esille, ja kaikkea, ja sitten toinen vaan ilmottaa että ei kelpaa.

Tosin, poistuessani asunnosta aamu-kuudelta (ei nukkumista) jo tanssahtelin ovesta päästyäni - oli todella vapauttaavaa huomata, että huolimtta siitä, että minut noin murskattiin, kävelin asunnosta ulos tismalleen samana ihmisenä kuin sinne menin - enkä olisi tehnyt mitään toisin.

Joo ja sit tienasin kuuskymppiä kahden tunnin nakuilusta hyvässä seurassa (kuulostaapa taas prostituutoista--- mutta siitä velottaisin vähän eri summia). Eli joku DOB (dirty old bastard) halusi meikäläistä taideharrastuksissaan piirrellä, ja minähän suostuin.
Ei tuntunut työltä hetkeäkään, teki vaan nopeita luonnoksia, ja tarjosi sitten lopulta suklaakakkua.
Hyviä keskusteluja; sillä oli David Bovien maalaama taulu seinällä. Löysin siitä apinain sijasta hevosia.

Rankskan jälkeen sitten uudestaan. Nyt tuntuu siltä, että tahdon takaisin suomeen, mutta taidan olla turhan tyhmä jos seuraan näin hataraa halua.

Minulla on täällä absurdin ihanaa, ja se on hienoa.

PS. Sydämeen kyllä sattuu, ja eplkään että nyt on taas vaikeampi luottaa ihmisiin - ja siihen, että yhdestäkään suhteesta voi koskaa tulla mitään.

Miksi tätä joutuu tolkuttamaan?Tiistai 20.04.2010 23:00

Nainen lähtee treffeille aika paljon todennäköisemmin silloin kun kun kysyt, kun verrataan tilanteeseen jossa et kysy.

Mikä tässä on niin vaikeaa?

:DDDDTiistai 20.04.2010 17:01

Eli mutta miksi ne kaikki kutsuu mut ulos perjantai-iltana? Jonkinlainen "ja sit voidaan pitää jatkot viikonlopun yli", vai?

Kaiken lisäksi en just tänä perjantaina ole vapaalla JA SEURAAVANA OLEN JO RANSKASSA.

Olisi ihanaa perua ranskanmatka, mutta kundit saa kyllä odottaa mun apluuta, tai hankkia muuta seuraa; that´s none of my problem.

Miehet, ottakaa esimerkistä:Tiistai 20.04.2010 15:48

"hi t****a,
hope you are not too tired today.
I slept longer than I first liked to, but its ok.
If you like, we can meet at friday evening again. At saturday my classes start at 9, so I've more time in the night. Do you have leisuretime the whole week-end or do you have to look for the children then also?
have a nice day...
CU Lars"

Tuo on täydellinen sähköpostiviesti tapaamisen jälkeisenä aamupäivänä.

Saattaa ollaTiistai 20.04.2010 13:57

että toi tyyppi joka hymyilee mulle peilistää on tosi hyvä tyyppi.

Ja ansaitseen vastauksen mailiin.