IRC-Galleria

Joillain ihmisillä on tapana esimerkiksi riidan tuoksinassa sanoa jotain todella kurjaa, ja sitten jälkeenpäin vähätellä, että en mä tarkottanu. Älä sano, jos et tarkoita. Mulla on ollu aina ongelmia tällaisten ihmisten kanssa. Vaikka toki joskus viestin kulussa on ongelmia, eikä asioita saa ulos siten kuin ne haluaisi, ja sanat ne vasta monimutkaistavat koko juttua, kyse ei ole siitä. Mutta systemaattinen vastuuttomuus omien sanomisten kohdalla...

Ihmisen ollessa vihainen, aivoissa tapahtuu kaikenlaisia jänniä juttuja. Ne mm. saavat meidät muistamaan hetkiä ja ajatuksia, joihin liittyy vihaisena olon tunne. Tämä taas ei suinkaan auta meitä rauhoittumaan saati olemaan rakentavia, vaan puollustautumaan ja hyökkäämään. Mikäs sen sekaisempaa. Kumma kyllä, itse onnistun silti pysyttelemään todessa, ja riitelyn jälkeenkin seisomaan sanojeni takana.

Mikseivät muut?

Sanat ovat vaarallisia. Kerran sanottua ei voi ottaa takaisin sillä, että ei muka tarkottanut. Tunne jää. Parhaiten tämä on mielestäni havaittavissa niistä kerroista, kun joku sanoo jotain negatiivistä ulkomuodostasi. Ne joilla on hyvä itsetunto sen suhteen, miettikää jos joku sanoisin jotain negatiivista liittyen seksuaalisuutenne. Yleensä olemme jossain niin epävarmoja, että loukkaukset tuntuvat. Ja jäävät tuntumaan. Niitä ei pese pois. Ihminen muistaa kuka on ja miten satuttanut.

Tietysti usein tiedän, ettei toinen tarkoita, on vaan niin vihainen. Ojasta allikkoon. Eikö toisen sanaa voi ottaa todesta, eikö sitä pidä ottaa todesta? Se vasta kamalaa on.

Miksi emme voi toimia rationaalisesti myös tunteiden alla? Miksi emme voi tiedostaa tunteitamme, ja sitä miten ne meihin vaikuttavat?

Miksei mistään läheltä saa mansikka-suklaa-pehmistä?

It brings up the following problem:
the more I know
the more I am certain
that I don´t know much anything

Kaipaan paijjjjausta. Kirjoitin keskusteluun hyvin hiotun mielipidekirjoituksen, ja mitä tekee galleria : 404 error kun yritän tallentaa sen. Oma tyhmyys ilmenee siinä, kun on varmuuden vuoksi kipioinut sitä turvaan. Ei ole edes ensimmäinen kerta

Siirryn kynään ja paperiin.

Ps. Tuolla keskustelu-toiminnolla voi muuten ryhmittää blogimerkintöjään. Esimerkiksi laittamalla yhteen keskusteluunsa ruokaohjeita, toiseen kirja-arvosteluja ja kolmanteen kysymyksiä, tai miten nyt haluaakaan jaotella.

Ps:n ps. Aha. Keskusteluttomuudesta ilmoittavan viestin alla lukee kyllä "aloita uusi keskustelu", mutta sellaisen aloittaminen ei tapahdu.
Höh. Olisin niin mieluusti aloittanut Nowon blogiin keskustelun aiheesta "sopiiko Nowotnylle paremmin kukallinen vai raidallinen leninki"

Joskus mietin, onko joku vaan typerä, vai tosi nerokas. Useimmiten tulen siihen johtopäätökseen, että henkilö on vaan typerä. Se surettaa.

"Onko Napoleon Dynamite oikeasti hieno elokuva? - Never_heard."
On

"Uskotko tekoälyyn? - Emt mikä se on"
Argh. Sitä mä kyllä ihmettelen, että siis mihin siinä pitää uskoa.

Sellasta. Kyllä ihmiset on tyhmiä. Varsinkin minä.

Kutsun heitä heidän nimillään. Tosin, äidilleni olen, hänen nimensä pituudesta johtuen, ottanut lempinimeksi teini-iässä saksan äitiä tarkoittavan termin Mutter, jonka ole suomettanut lisäämällä siihen iin, mutteri.

Joskus ihmiset olettavat, että vanhempani ovat eronneet, koska kutsun isääni hänen etunimellään, eli hän olisi mutterin uusi mies.

Ei minusta ole koskaan tuntunut luontaiselta kutsua heitä Isäksi ja Äidiksi. He ovat Marjaliisa ja Jaakko (nimet muutettu).

Isäni nimi muuten tarkoittaa Swahiliksi idioottia.

http://www.smithsonianmag.com/arts-culture/When-Did-Girls-Start-Wearing-Pink.html

Kuten tuosta muun muassa käy ilmi, aloimme pitää pinkkiä tyttöjen värinä viiskytluvun tienoilla. Siihen asti sitä saatettiin hyvinkin suositella pojan päälle.

Minä olen aina ollut sinisen ystävä. Ala-asteella luokalla oli yksi Maija Vilkkumaan Tähti, joka taas piti punaisesta, vaikka oli poika, ja niin me saatiin puntit tasan - yksi poika ja yksi tyttö, yksi punaisen ja yksi sinisen kannattaja.

Mutta ei sinisestä, varsinkaan tummasta sinisestä, ollut helppo pitää.

Koulun alkaessa opettaja soitti kotiin, ja ilmoitti, että ei tyttöä sovi lähettä kouluun tummansinisissä sukkahousuissa. Äidilläni oli naurussa pitelemistä. Kerran kirkossa (!) edessä istuvat kysyivät, olinko menossa hautajaisiin. Olin noin yhdeksän, ja minulla oli Nastapartion huppari partiokirkossa. Kyseinen huppari on tumman sininen. (Kysyn kuka riemuidiootti menee hautajaisiin tummansinisessä? Joku joka pelkää mustaa?)

Sen jälkeen en muista välivalinnoistani kuittaillun, vaikka luultavasti onkin. Yläasteella löysin punaisen, ja vaikka kausi ji lyhyeksi, nyt olen avoimenpi kaikenlaisille väreille mustan (ah ikuinen rakkaus) ulkopuolella.

Äitinikin pukeutuu... no, mustaan ja sen sellaiseen.

Mutta niin, nämä tyttöjen ja poikien värit on päätetty. Niistä on tehty päätös. Jo voidaan mennä niin kauan, että alkujaan, mm. muinaissuomessa, punainen oli miesten väri (tuli ja voima), sininen naisten (järki ja eteerisyys). Kumma kyllä, että kahtiajako on aina tehty punaisen ja sinisen välillä.

Kapitalismi on muuten nytkin syyssä. Vaatteita yms. menee enemmän kaupaksi, kun ne ovat hyvin erilaisia. Eri värisiä. Sitten on Juho-Petterille ostettava eri kuteet rattaat syöttötuoli potta sänkyvaatteet tapetit kuin Minna-Katariinalle.

Eilen katsoin. Isosiskolla oli limenvihreät housut ja vaaleanpunainen paita, pikkuveljellä musta-valkoraidallinen paita ja tummanruskeat housut.

Olen minäkin sen sisäistänyt. Pinkki tuo mieleen tytön, vaaleansininen pojan. Omasta lapsestanihan en kerro tätä vitaalia faktaa, tyttö vai poika, kellekkään - minä en halua sitä kohdeltavan sukupuolen mukaan. Ja se neuvolantäti joka kirjoittaa ensimmäiselle "potra poika" ja toiselle "suloinen tyttö", tavataan oikeudessa.

Puen niitä kaikenlaisiin karuihin kuteisiin, niinkuin Wednesday ja Surkeiden Satumusten Sarja opettaa. Haa haa.

Lapsirukat.

"Väite, jonka mukaan vauvat eivät osaisi viestiä vessahädästään ennen puhumaan oppimista, tuntuu mahdolliselta vain hyvin miehisestä näkökulmasta. Äidit ovat kautta aikojen tienneet, että vauvojen itku ja ruumiinkieli on täynnä vivahteita. Jos alan tutkijat aikoinaan olisivat olleet äitejä, koko väitettä olisi ehkä pidetty naurettavana."

Näättekö tuossa mitään... kummallista? Siis miten asia on esitetty. Onko siinä jotain... mätää?

||

Että kunhan nyt kerron ruokavaliostani.

Porukat lähti, yksi_näistä

No arvatkaa, onko sen kanssa helppo elää, että tunteet korruptoi kaikkea mitä tekee? Ja logiikan on aina ensin vedettävä turpaan niitä tunteita, ennen kuin voi toimia rationaalisesti.