IRC-Galleria

Tänä aamuna, 6.12, voin hyvällä syyllä odottaa aamulla löytäväni kengästä tai toisesta suklaisen folioon käärityn pukkifiguurin ja appelsiinin. Eilisiltana toki puhdistin kenkäni huolellisesti, jotta näitä pieniä yllätyksiä takuuulla tulisi.

Pettymys ei ollut kovin suuri, vaikka aamulla kenkäni olivat tyhjät. Tätä se on se yksin asuvan alkoholittoman arki. Olin kyllä jo viikonloppuna saanut kappaleet pukkeja ja appelsiineja.

On siis Saksalaisille tärkeä Nicolauksen päivä. Ainakin pienille Sakuille, niille kun on nuo yllätyksetkin.

Ai joku EUn jäsenvaltion itsenäisyyspäivä? No tota, miten se sitten on muka itsenäinen?

On ehkä hyvä, että ei ole minulla jälkeläisiä, jotka valtion koulua kävisivät. Olisin varmaan päivästä toiseen setvimässä, että mitenkäs ne jutut nyt sitten tehdäänkään, miten oma kanta eroaa koulun kannasta.

Luin, että joku koulu toivoo itsenäisyyspäinvän juhlaansa siistiä pukeutumista: pojilta suoria housuja ja valkeaa paitaa, ja tytöiltä hametta tai mekkoa.

Tietysti kiehahdan tästä heti. Minun teoreettisia lapsianihan ei kromosomien mukaan pueta. Koululla ei toki ole valtuuksia pukeutumista sanella, eli vaikka sinne menisi missä kuteissa, tilaisuuteen on päästävä.

(Kyllä muuten surettaa miesten tylsä pukeutuminen - nehän näyttää kaikki ihan samalta! Olisi edes paidan kuosi vapaa tms.)

Jos oma lapsi olisi kyseisessä koulussa, varsinkin yläasteella kun asioita mietitään itsekin, ehdottaisin mekon pukemista. Ihan tyylikkään, kilttiteemalla on moniakin mustia hyvin juhlavia hameita. En sitten tiedä - se varmaan olisi rienausta, ja jälki-istunnon arvoinen, mutta neidot siellä taatusti esiityisivät niin pienissä mekoissa, että miesopettajia hirvittää - eli mikä nyt sitten on soveliasta ja mikä ei?

Tietysti tässä kyrsii eniten mekkopakko tytöillä. Itse olen nyt pukeutunut viitisen vuotta lähinnä pelkästään mekkoihin ja hameisiin, mutta se on oma valinta, ei suinkaan, etten voisi laittaa housuja juhliin. Mielestäni housupuku on todella juhlava naisella, kunhan se on oikean lainen.

En edes viitsi kirjoittaa mekon ja housujen historiasta, mutta sanonpa tämän:

Jeesuskin pukeutui mekkoon.

Tein eilen tortillatäytteen. Laitoin pannulle vettä ja riisiä, keitin viidestä kymmeneen minuuttia, jonka aikana raastoin sekaan pari porkkanaa, puolikkaan bataattia (virheidea), neljäsosan kiinankaalia ja sipulin. Lisäksi oli pakasteherneitä, purkkipapuja ja linssejä.

Hetken niitä kuullottelin, käänsin levyn pois päältä ja jätin hautumaan. Samalla pilkoin sekaisin tomaatin, kurkkuviipaleen, salaattia ja sipulin. Sekoitin ne kulhossa.

Itse leipäosana oli etnokaupan jotain epämääräistä valkeaa pehmeää pyöryläistä leipää.

Ihan syötävää, varsinkin nyt aamulla kun heräsin jälkakramppiin ja nälkään. Magnesium-tabu ei ole järin täyttävä, joten käärin jämät rullalle.

Ja mitä tästä opimme; riisiä ei tarvitse keittää erikseen, eikä raakoja kasviksia tarvitse leikata omiin kulhoihinsa. Kaikki vaan sekaisin, meneehän ne joka tapauksessa, viimeistään mahassa. Toki asiaa on sovellettava, jos joku on esim. tomaatille allerginen, mutta kun ruokailukunta pysyy samana, voi huoletta pyrkiä tiskin minimoimiseen.

Luin jonkun avunhuudon nakkikastikkeen tekoon (argh. ihana internet, kerrot kyllä ilomielin kaikille, että olet niin tumpelo, ettei nakkikastike onnistu, muttet saa googletettua sen ohjetta?). Neuvoja tuli. Yhdessä kehotettiin paistamaan ruskean kastikkeen pohjan rasva ja jauhot pannulla, sitten siirtämään nämä veden kanssa kattilaan, kuullottamaan nakinpalat ja lisäämään kattilassa kiehuvaan soosiin. Täh. Miksi kukaan viitsii liata pannun ja kattilan, puhumattakaan kahden levyn päälläpidosta?

Ruuanlaitto voi olla taidetta, se voi olla kuin taikuutta ("hämmennä seosta viisitoista kertaa myötäpäivään ennen rotanhännän lisäämistä"). Mutta ei ihme, että niin moni karsastaa arkiruuanlaittoa - ei minuakaan kiinnosta, vaikka ruuanlaitto mielipuuhiani onkin, viettää keittiössä päivittäin tuntitolkulla testailemassa terriinin sakeutta. Ruoka on ruokaa. Se on hyvää, ravitsevaa, terveellistä ja maistuu syöjille. Toki itse suuntaan pikkutarkkuuden leivontaan, teen lepakkopipareille silmiä hopeakuulista ja hämähäkinverkkoja muffinien päälle, mutta se johtuu halusta, ei kuvitellusta pakosta.

Varsinkin naisilla tuntuu olevan tarve morkata kaikkia ruokiaan. No eihän tää nyt oikeen onnistunu, mutta toivottavasti ees pystytte syömään. Se ärsyttää, tosin niin teen itsekin. Ehkä sillä erolla, että osaan sanoa, missä meni vikaan, tai missä olisi voinut mennä enemmän oikeaan. Ja joskus jokin onnistuu myös ihan täydellisesti.
Syöjät eivät kyllä koskaan valita. Ihan ihmeellisiäkin pöperöitä syödään kuin suurinta herkkua. En usko kohteliaisuudeksi, ei sitä voi pitää näin kauaa yllä...

Luin survivalistin (henkilö, joka varautuu jokapäiväisesti mahdolliseen katastrofiin mm. pitämällä yllä varustekantaa ja ruokavarastoa) kuukauden kokeilusta, jossa hän ei syönyt kuin kotivaransa ruokia. Aika ankeaa. Leipää kului (se tuli leipäkoneesta), samoin todella paljon eineksiä. Minusta survivalistin tulisi ehdottomasti hallita perus kokkaustaidot - milläs teet leipäkoneleipää, kun sähköt on poikki? Purkkipapuja saa takuulla ihan tarpeeksi hätätilan alettua, olisi varmaan parempi osata tehdä jotain muutakin kuin niiden lämmitys.

Kun juon kaakaota hattivattimukistani oikeakätisenä, huuleni muodotavat ulkopuolelle kaakaorannun, joka saa keskimmäisen kahvittelevan hattivatin käyttämään vihaiselta, toimii otsaryppynä.

Ps. Miten joululaulut onnistuu joka vuosi itkettämään? Eihän näitä voi kuunnella. Ne itketti jo lapsena, ei tää ole mitään nostalgiaa... Jopa uudet ja sukeat saa kyyneleet silmiin.
http://www.jouluradio.fi/ (huom, joku juttu noilla on Jeesuksen kanssa, varoitan. Mutta soi ulkomaillakin, ja ainakin lasten versio tuntuu olevan pakanallinenkin. Soittavatkohan myös pukki-lauluja?)
Toisaalta hyvä, että aloitan siedätyshoidon jo nyt - mitä lähemmäs joulua pääsemme, sen enemmän itkettäisi, ja itkettää muutenkin.

Ps2. Nyt kun päästiin jouluun, niin hp-fanit tarjoaa tuttuun tapaan joulukalenterin: http://www.vuotis.net/hpfanit/joulukalenteri2011/index.htm

Siitä laulaa joku kommaribändi, ja oletin, että se oli sanonta, ikään kuin nimi tai termi tietynlaiselle väärinkäytökselle

Ei se sit ollutkaan. Ilmeisesti ainakin chiquitakin on niiden.

Emmää jaksais boikotoida taas yhtä tuottajaa. Pitää alkaa kasvatella banaaneja itse.

Suhtautumiseni aborttiin on kai turhankin jyrkkä. Niin, ei siis kielteinen, vaan myönteinen.

Minusta vanhemmilla tulisi olla oikeus jälkikasvunsa tappamiseen ihan missä raskauden vaiheessa tahansa. Sopikoot asiasta keskenään, jos toinen haluu ja toinen ei. Abortti tulisi kyllä suorittaa viralisterveellisesti sairaalassa, ja aborttipäätöksen tehtyään vanhemmat luopuisivat kokonaan oikeuksistaan lapseen. Sairaala saisi siis halutessaa pitää syntyneen hengissä, ja tehdä sille... no mitä nyt yleensä hengissä oleville tehdään.

Syntymän jälkeen asia on vähän eri, mutta kyllä se aborttioikeus pitäisi sinnekin ulottaa. Tietyt kromosomipoikkeamat oikeuttavat aborttiin myöhäisilläkin viikoilla - mikseivät enää syntymn jälkeen? Jo muinaiset spartalaiset harastivat rodunjalostusta, tosin kyllähän heidänkin valtakuntansa kaatui. Miksei omaa lasta saa hylätä tai tappaa, jos se ei miellytä? Tai jos toinen geeniperittävä ei miellytä? Minä käsittäisin tämän aika luonnollisena toimintana - eiköhän ihminenkin ole hylännyt pentujaan oikealle ja vasemmalle menneinä aikoina. Yhteiskunta saa sitten halutessaan pitää huolta.

Tämä toki onnistuu adoptioon antamalla. Mutta miksi emme omista geenejämme? Miksi emme saa hallita nitä?

Eli presidentinvaalit.

Tein piirasta.

Pohjaan:
desi perunamuusijauhoja
kaksi desiä vehnäjauhoja
50 grammaa voita
suolaa

Mittaamatta, eli suunnilleen. Murustin kaiken suoraan vuuassa, säästyy tiskiä. Levitin osittain jauhoisen seoksen tasaisesksi.

Päällys:
fetan jämät, olisiko ollut 50 grammaa
paketti pakastepinaattia, 300 grammaa noin, tai ehkä 250
kolme munaa (vai oliko kaksi)
mustapippuria
persiljaa
keskikokoinen sipuli
pala kiinankaalia, kun oli jäänyt jostain yli (inhat kaalit, aina niin isoja)
desi maitoa
kaksi ruokalusikallista riisiä (jossain ohjeessa oli, ja päätin kokeilla - sinnehän se hävisi)

Piskoin kaiken pilkottavan aika pieneksi, sekoitin pinaatinsulatusämpärissä ja kaadoin pohjan päälle.

Paistoin 200 asteessa ensin vartin, sitten käänsin lämmöt uunista pois ja jätin sinne muhimaan vielä noin puoleksi tunniksi.

Käsittämättömän hyvää tuli. Ja minähän en itseäni kehu. Ts. itse en tykkää, huh mitä myrkkyä, mutta rakenne on niin uskomattoman hyvä, että kyllä kelpaa syödä. Täytettä oli aika paljon, joten mehevä on. Kyllä tuota palasen söi, rautaa ja silleen, mutta kyllä se tässä taloudessa katoaa muiden suihin enimmäkseen.

Meillä yhdyskunnan toinen osapuoli vie roskat. Sille on erinäisiä syitä, mm. se, että hän poistuu kämpästä useammin. Harvemmin myönnetty syy on se, että minä varmaan useimmiten toisin roskakatoksesta enemmän takaisin, kuin mitä sinne vien.

Eilen satuin kuitenkin paikalle. Ja mikä aarreaitta paperiroskapinomme onkaan: mukaan lähti parisataa arkkia (karkea arvio) valkeaa ja vihreää täysin käyttämätöntä A4-paperia, tuplaten kyseisiä värejä koossa A5, pinon verran "Bestellschein"-lomakkeita (käyvät suoraan esim kauppalistoiksi, toisaalta toinen puoli on tyhjä), käyttämätön muistilehtiö, Italian matkaopas vuodelta liira ja 60 (täysin aikansa elänyt, saksaksi tietysti, mutta Italiasta innostunut äitini, joka on taas uusio-opiskelemassa saksaa voi hyvinkin käydä käyttäjästä) sekä Weltatlas, jollaisia taloudessa on jo kaksi, mutta jonka voinkin siksi käyttää askarteluun.

Joulukorttitarpeet siis löytyivät (ja minä kun mietin jo ostamista, pyh), paperia riittää seuraavaan löytöön asti ja mikä oleellisinta, maailma pelastuu.

Roskakatoksesta ei ilmeisesti tosin saisi mitään hakea, eli piti tehdä se hamstraus kuin kautta rantain. Mikä on harmillista - tuo pino tyhjennetään aika ajoin, joten sinne jäi varmasti vielä sitä sun tätä käyttökelposta tästä lastista. Enkä käy tarpeeksi usein, ääh.

Aina ärsyttää, kun jää jotain käyttökelposta käyttämättä, kun joku roskistaa sen. Tulis kunnon lama ja katovuodet ja sota vielä päälle, niin tavaran arvo nousisi takaisin omalle tasolleen... toisaalta, sitten ei olisi minulle, mitä hakea.

Puolisoni on tosin jokseenkin harmissaan hamsteriluonnostani. On tosin sallinut jonkinasteisen keräilyn, kunhan kaikki mahtuu jonnekin, ja esim. laatikoiden ja ämpärien kohdalla edellinen käytetään enne kuin tuon uuden töistä.

Ps. Tuossa karttakirjassa on yhdellä sivulla maailman lippuja. Juuri pääsin sanomasta, että ensimmäinen Joulu kotoa poissa, kaikki traditionaaliset koristeet yms. joita kaipaa... meillä on siis isäni ja minun tekemä lippuketju maailman lipuista - jonka voin nyt replikoida, hieman pienemmässä mittakaavassa tosin.

Olen juonut parina päivänä nyt pari litraa maitoa. Ilmeisesti kalsiumia ei saapunut vatsalaukkuuni tarpeeksi, ja nyt keho ilmoitti, että jos sitä maitoa ei saada, loppuu myös palvelu.

En ole juonut maitoa juuri lainkaan pariin vuoteen.

Ulkomailla minun iskee jokin primitiivinen pelko maitoa ja munia kohtaan - kumpaakaan ei mene raakana tai pelkälleen. Maitoa olen saanut sisääni kaakaon kanssa, ja muroissa, mutta luonnollisesti vain pieniä määriä.

Nyt olen tarttumassa maitolasiin vesilasia hanakammin.

Maito muuten maksaa lähikaupassamma 57snt litra, jos joku haluaa vertailla. Siis, aito maito, 3,5 prosenttia rasvaa. Kevytmaito (0,1pros vesilitku) taitaa olla 51snt litralta.

Kevytmaito on paholaisesta, mutta ei tätä täysmaitoakaan ihan helposti uppoa. Tuntuu oikein, miten juo kermaa. Nyt kun saisi piimää... vatkaisin sitä ensin sähkövatkaimella kuohkeaksi, ja sitten joisin litra toisensa jälkeen...

Minulla on ajoittain (yleensä maitobileiden jälkeen) oireita laktoosi-intoleranssista. Nyt jopa ne ovat hellittäneet. Yritän selittää tätä itselleni - mikä voisi ruokavaliossani, elintavoissani tai kehossani yhtäkkiä auttaa hyväksymään maitosokerin?

Maitolasien pesussa on suuri työ. Niitä kun ei voi käyttää koko päivää/viikkoa, kuten vesilasia. No, voi, jos huuhtelee aina käytön jälkeen, tai jos söilyttää lasiakin jääkaapissa. Muuten en ota riskiä - ihan niin sopeutunut tähän maahan en ole.

Puuro on se toinen, mihin on tullut himo. Iltaruuan jälkeenkin tulee välillä keiteltyä, on vaan joku hillitön tarve sille vilja-annokselle. Tai mille lieneekään. Joskus kuukausia sitten söin banaaneja kilokaupalla.

Että se niistä epäterveellisistä mielihaluista, vaikka uppopaistetut ranskalaiset kyllä kelpaa...

Laitoin keittoon porkkanat kuorineen. Ei huomaa, paitsi jos oikein maistelee ja yrittää huomata. Säästyi siinä kuorimisen vaivalta, ei tullut heitettyä hyviä vitamiineja roskiin ja tulihan sitä keittoakin sitten niiden kuorien verran enemmän.

Yöllä on satanut vähäsen lunta.

Katastrofeja odotellessa.

Olen puolueellinen, mutta minusta on silmiinpistävää, miten ohimennen Marikki-wikipediasivulla mainitaan Alva. Jos nyt edes mainitaan.

Pormestarinna ja Alva (Kesäkummun kotiapulainen) iskevät silmänsä samaan, viimeiseen, loheen kalamestarin luona. Pormestarinna vaatii sitä itselleen, lopulta sanoin:
- Tiedättekö te, kuka minä olen.
Alva vastaa tietävänsä, mutta esittää vastaan saman kysymyksen. Pormestarinna kieltää, kun ei tunne. Alva valottaa:
- Minä olen se, joka vie tämän lohen mukanaan kotiin.

Kuuntelen Turun Radion väittelykisaa. On hyviä, ja on huonoja. Tässä osassa http://areena.yle.fi/audio/1318417421779 puolivälissä tuli seuraava kömmähdys todeksi:

Puolustava joukkue totesi, että
Ihmiskunta tekee itsemurhaa, koska väestönkasvusta ei huolehdita, eli ei rajoiteta ihmisten määrää, vaikka meitä on jo liikaa.
Ihmiskunta tekee itsemurhaa, koska sotateollisuus on suositunpaa kuin lääketeollisuus, ja se tappaa paljon ihmisiä

Siis he väittävät, että se on itsemurhaista, että ihmisiä on liikaa, ja myös se on itsemurhaista, että niiden ihmisten määrää vähennetään?

Toisessa väittelyssä, "menneisyys mukana matkaa" tms. väite kumottiin sillä, että aikanaan maailmankaikkeus tuhoutuu, ja syntyy jotain uutta, jolloin menneisyyttä ei yksinkertaisesti ole. Siinä alkuhetkessä, jossa vanha katoaa ja uusi alkaa, menneisyyttä ei enää ole. Tämä oli minusta aika näppärä heitto.

Rakastan väittelyä, varsinkin silloin kun olen oikeassa. Eniten ärsyttää henkilöt, joilla on henkistä pääomaa yms. mutta ne lankeaa "se ja se sanoi näin" -tyyppisiin perusteluihin ynnä muihin täysin kelpaamattomiin väitöksen tukiin.

Lapsuudenkodissa on aina niin mukavaa, kun kaikesta väännetään kuvainnollista kättä. Niin, lihaista kättä vääntäessä en voita edes nuorinta sisaruksistani, veikkaan ma. Vanhempani ovat hermoromahduksen partaalla kaikesta siitä suukovusta, mitä meillä on, mutta meistä asia ei koskaan ole ollut ongelma. Asioista keskustellaan, ja paras perustelija voittaa. Nyt, kun asun vain yhden hengen kanssa, ei ole yhtään niin kivaa. Väittelyä ei tule juuri koskaan, ja se menee sitten aina yhteisen sävelen etsimiseen yms. Kavereidenkaan kanssa ei tule väiteltyä, pitää säilyttää välit.