IRC-Galleria

Tyttö ei saa taaskaan unta. Ei edes muista milloin viimeksi olisi saanut nukuttua koko yön, unia nähden ja levollisena, vaikka aina sanookin nukkuneensa etteivät muut huolestuisi. Ei kaikkien tarvitse tietää, ei udella tuollaisia asioita, jotka eivät muille kuulu. Kyllä tyttö kertoo jos tahtoo, kun tahtoo ja useimmiten ei edes tahdo. Tytöstä tuollainen on ahdistavaa ja outoa utelua vaikka harrastaa sitä itsekin, mutta se on eri asia. Aina eri asia. Tytölle unet ovat pyhiä. Ovat aina olleet. Hitaasti tyttö nousee sängystään, tuntee kylmän lattian varpaidensa alla eikä edes sytytä valoja mennessään keittiöön.

Pimeässä tytön maailma näyttää erilaiselle. Pöytä on pöytä ja tuoli kyllä tuoli mutta silti maailma on toisenlainen, rauhallisempi, mystisempi ja oikeastaan näiden asioiden takia tyttö rakastaa öitä. Koska ne ovat tytön hetkiä ja tytölle hetket ovat aina vain tärkeämpiä. Ne menevät kyllä ohi, mutta niistä jää muisto joten tytölle hetket kestävät ikuisesti. Mutta tästäkään tyttö ei puhu koska harvempi jaksaa kuunnella tytön puhelua. Se on liian sekavaa ja pitää sisällään tunteiden vuoristoradan kuplivasta ilosta surunkyyneleisiin ja tytöltä on aina odotettu, pienestä pitäen vakaata roolia, tuen ja turvan tuojaa, ja täyttääkseen sen mitä häneltä odotetaan tyttö mukautuu eikä puhu. Puhe paljastaisi liikaa. Harvoille tyttö höpöttää ja nauttii samalla pienten merkityksettömien asioiden kertomisesta. Niiden, joiden olemassaolo ei maailmaa valloita. Mutta tyttö rakastaa niitä ja niistä puhumista sillä ne ovat tytölle tärkeitä. Pimeä piirtää varjoja pöydän pintaan ja tyttö katselee ulos. Mieli tekee tupakkaa.

”Jos osaisi polttaa oikein kauniisti, puhaltaa savua elegantisti ja pitää savuketta sirosti se näyttäisi naiselliselle…” Tyttö hymyilee ajatuksille ja niiden synnyttämille muistoille ja miettii soittaisiko pojalle ja pyytäisi tätä tupakalle. Mutta poika varmaan nukkuu jo eikä tyttö halua herättää häntä. Hyvä tekosyy olla soittamatta. Tosiasiassa poika kyllä heräisi taas mennäkseen tytön kanssa tupakalle, pitäisi seuraa puhelimessa ja saisi tytön nauramaan aidosti ja se tuntuisi hyvälle. Mutta poika onkin kiltti, ja tyttö huomaa pitävänsä pojasta aina vain enemmän ja se ei ole koskaan hyvä. Tyttö tietää, että poika on vahva ja tyttö on jo aikoja sitten menettänyt sydämensä pojan sielulle mutta he molemmat tietävät elämästä liikaa eikä mikään koskaan ole sellaista kuin kuvittelee vaikka poika onkin tytölle tärkeä ja luvannut paljon. ”Antaa pojan nukkua ja elää elämäänsä” tyttö ajattelee ja toivoo joskus voivansa tarjota pojalle paljon rakkautta ja hyvää ja silittää poikaa mielessään. Tyttö epäilee ettei sellaista päivää tule. Tyttö tietää ettei sellaista päivää tule. Mutta uskaltaa toivoa ja joskus jopa kuvitella ja se on paljon se. Etenkin öisin. Joskus maailma on liian julma tytönkin mielestä vaikka tyttö uskoo Jumalaan ja Tarkoitukseen ja Kohtaloon hyvin kovin paljon. Ja niin hän sulkee puhelimen, sen jota poika aina muistaa parjata koska tyttö ei osaa käyttää sitä. Mutta tyttö rakastaa puhelintaan vaikka se on hankala sillä se on siro ja kaunis ja siinä on siniset valot. Tällaisista asioista tyttö nauttii yölläkin ja sytyttää uuden tupakan. Aika kuluu nopeasti niin kuin se aina tekee kun miettii asioita ja rakkautta ja nukkuvia poikia.

Varjot vaihtavat paikkaa. Tyttö istuu parvekkeella ja katselee kuinka aamu alkaa. Kiireisiä ihmisiä matkalla elämään. Tyttö asuu Suuren Tien vieressä ja autot kiiltävissä väreissään saavat hänet hymyilemään. Kerran kun tyttö oli ollut vielä pieni hänen äitinsä, se jonka kuolemaa tyttö vieläkin kantaa raskaana mukanaan kaivaten päivittäin koska ei osaa vieläkään olla tarpeeksi iso ja aikuinen (ne eivät sure, eihän? Koskaan?), oli lukenut tytölle sadun autosta jolla oli hattu ja iso naurava naama. Vai oliko se veturi? Tyttö on unohtanut ja on hämillään siitä. Koskaan ei saisi unohtaa tuollaisia asioita koska ne ovat tärkeitä ja unohtaminen saa tytön surulliseksi. Hänelle ei lapsena paljoa luettu. Sellainen ei ollut tapana. Ei koskaan ollut vanhemmilla tarpeeksi aikaa sellaiseen. Kiltit tytöt tulevat toimeen omillaan. Ja sitä tyttö on, kiltti. On aina ollut. Vasta nyt, pojan takia tyttö alkaa kapinoimaan. Ja rakastaa poikaa sen takia vieläkin enemmän. Koska poika uskoo tytön kapinaan ja vihaan ja raivoon vaikka se on vielä hiljaista ja vasta kehitteillä myrskyksi. Poika uskoo eikä tytön tarvitse selittää. Heille asiat vaan ovat. Ja tyttö huomaa taas ajattelevansa poikaa ja unia ja väsymystä ja miljoonia asioita joita alkava päivä tuo. Linnut ovat aloittaneet laulamaan ja tyttö sytyttää aamun ensimmäisen tupakan. On aika aloittaa Arki.

***
Ehkä me vain jätämme ajan.

Päivänsäde.